perjantai 29. tammikuuta 2021

Radiokalenteri 1928

 

Radiokalenteri vuodelta 1928


Juuri sopivasti näin Suomen Radioamatööriliiton juhlavuoden kunniaksi sain hieman täydennyksiä viestitekniseen kirjastooni. Ja mikäs sen mukavampaa kuin aloittaa kirjojen esittely sielät vanhemmasta päästä, eli vuoden 1928 Radiokalenterista. WSOY:n painotalosta tullut kirja on vielä edelleen hyvässä kunnossa, vaikka toki käytön jäljet ovat havaittavissa ja onhan se "ajanhammaskin" hieman teokseen jälkiään jättänyt. 

Kalenterin julkaisun aikaan Suomessa elettiin radiotoiminnan osalta eräänlaista murrosta: uusi radiolaki oli juuri astunut voimaan 17.1.1927. Luonnollisesti tämä laki esiteltiin perusteellisesti Radiokalenterissa.

Vuosien saatossa Radiokalentereita on julkaistu vain vuosina 1927, 1928 ja 1929. Sivumäärältään vuoden 1928 kalenteri on 318 sivua käsittävä julkaisu. Kalenterin sisältö on erittäin monipuolinen käsittäen luonnollisesti niin kalenteriosion, mutta etenkin radioharrastukseen liittyvää materiaalia monipuolisesti. Kirjassa käsitellään ns. yleisessä osiossa maamme radio-olojen järjestelyjä, lakeja ja asetuksia, lupien hankkimista viestitystoimintaan. Luonnollisesti on otettu mukaan myös turvallisuustekijät sähkötöiden osalta. Kirjan lopussa oleva teknillinen osa antaa kattavan kuvauksen radiotekniikasta. Oman osansa saavat myös Suomessa tuolloin alalla toimivat yhtiöt ja yhteisöt. Luonnollisesti myös esittelyjä saavat Euroopan yleisradioasemat.

Radiokalenterissa on "lyhytaaltokokeilijoille" eli radioamatööreille omistettu peräti 30 sivua. Toki koko kirjan asiasisältö on tärkeää luettavaa kaikille "kokeilijoille" 

Alla poiminta Radiokalenterin tekijöiden (T.K.Laakso ja J.Rissanen) esipuheesta:

Yleisen radiotoiminnan ohella on kirjassa selostettu myös uusinta radiotekniikan harrastusmuotoa, nim. lyhytaaltokokeilua, joka viime vuosina on kiinnittänyt kaikkien radioharrastajien huomion puoleensa. Sen yhteydessä on selostettu myöskin radioamatööritoimintaa, sillä erikoisesti lähetyskokeiluja harrastavat radioamatöörit ovat tehokkaasti edistäneet lyhyiden aaltojen etenemisen ym. seikkojen tutkimista.

Teknisellä osalla on tarkoituksena lyhyesti selittää yleisempiä radiotekniikan perusteita ja perehdyttää harrastajia yksinkertaisimpiin ja yleisimpiin radioteknillisiin mittauksiin. Samalla on teknilliseen osaaan koottu tärkeimmät kaavat ja muutamia tärkeimpiä taulukoita, joita radioharrastajat miltei aina tarvitsevat.

Kirjan loppuun on liitetty vielä kolmiosainen radiosanasto, johon on koetettu kerätä tavallisimmat radiosanat, jotka esiintyvät englannin, saksan ja ruotsin kielissä. Radiosananston toivotaan vakiinnuttavan suomalaisten vastineiden käyttöä erilaisille vieraskielisille nimityksille, joille tavallisista sanakirjoista ei  vielä nykyään yleensä löydä mitään käännöstä.....

Toivomme, että kirja vastaisi tarkoitustaan pienenä maamme radio-oloja ja -toimintaa sekä radiotekniikan alkeita selostavana käsikirjana.

Helsingissä marraskuulla 1927.    Tekijät


Kalenterille on varmasti ollut sen ilmestymisen aikaan kysyntää. Uusi "harrastusmuoto" oli vankistamassa jalansijaansa Suomessa, eikä tietoa ainakaan kotimaisella murteella ollut paljoa tarjolla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...