Kremlin tappolista

ISBN: 978-952-300-743-7 (Atena)

"Ukrainan operaation" huonon menestyksen ja etenemisen takia on Kreml jälleen alkanut käyttämään erilaisia hybridioperaatioita operaation eräänlaisena jatkumona. Erilaisten sabotaasien lisäksi työkalupakista toki löytyy erilaiset "kybertyökalut", mutta erityisesti "ei toivottujen" henkilöiden murhat. Tämä Kremlin "murhapooli" ei ole Ukrainan myötä noussut ilmiö, vaan sitä on Venäjän toimesta harrastettu eri asteisina toimintoina jo vuosisatoja. 

Yksi otsikko ja juttu monien joukossa nykyään

Tutkiva journalismi on nykyään melkoinen "ase", jota erityisesti "valtiodiktatuuria" harrastavat tahot pelkäävät -ehkä enemmän kuin antavat ymmärtää. Venäjällähän tuo ilmiö on näkynyt ja näkyy yhä erilaisten mediatalojen toimintojen sulkemisina, vapaan tiedonkulun rajoittamisena eri muodoissaan, toimittajien vangitsemisina, uhkailuina ja jopa murhina. Toimenpiteet eivät todellakaan jää Venäjän rajojen sisälle vaan niiden vaikutus ulottuu pitkälle lähes globaalisti Venäjän rajojen ulkopuolelle. Tämä on nähtävissä jo pelkästään nykyistä uutistarjontaan seurattaessa. Ja vahvistusta asiaan saa kun lukee tutkivan journalismin materiaalia internetistä (luotettavia sellaisia). Lisäksi eri tutkijat ja toimittajat ovat julkaisseet runsaasti kirjallisuutta, mitkä eivät jätä lukijaa kylmäksi. Niiden tarinoita ei ole tarvinnut luoda mielikuvituksella tai keinoälyllä, koska ne ovat oikeita tapahtumia.

USA:ssa tuo "valtiodiktatuuri" on yrittänyt nostaa päätään Trumpin toimien myötä, kun hänkin on yrittänyt estää lehdistöä ja mediaa toimimasta. Lisäksi hän on tietysti perustanut omat somekanavat omien asioiden jakamiseen. Onneksi demokratia tuntuu vielä toimivan, mikä hieman pystyy rauhoittamaan tätä "MAGA-kuningasta" toimissaan. Venäjällähän tuo demokratia on haudattu jo aikaa sitten.

Venäjän presidentin syntymäpäivän ja Anna Politkovskajan  murhan vuosipäivän johdosta kaivoin kirja-arsenaalistani esiin Heidi Blaken kirjan "Tappolista - Kremlin salamurhaohjelma ja Vladimir Putinin sota länttä vastaan" Tässä kirjassa avataan hienosti jo toteutuneita murhatapauksia hieman pintaa syvemmältä. Kirjasta on julkaistu suomenkielinen painos 2020.

Heidi Blake on palkittu brittiläinen tutkiva toimittaja, joka tunnetaan syvällisistä selvityksistään kansainvälisestä politiikasta, korruptiosta ja turvallisuuspalveluiden toiminnasta. Hänen työnsä on saanut useita tunnustuksia, ja hän on perehtynyt erityisesti Venäjän vaikutusvaltaan ja sen vastustajien kohtaloihin.

Tappolista: Kremlin salamurhaohjelma ja Putinin sota länttä vastaan on tositapahtumiin perustuva tietokirja, jossa Blake tutkii Venäjään kytkettyjä epäilyttäviä kuolemia, myrkytyksiä ja salamurhia Britanniassa sekä muualla länsimaissa. Salaisiin asiakirjoihin, tiedusteluaineistoihin ja lukuisiin haastatteluihin perustuva teos avaa näkymän siihen, kuinka Kremlin vastustajia on pyritty vaientamaan myös Venäjän rajojen ulkopuolella.

Vetävästi kirjoitettu Tappolista yhdistää tutkivan journalismin ja jännityskirjan kerronnan tavalla, joka tekee siitä sekä ajatuksia herättävän että vaikeasti käsistä laskettavan lukukokemuksen.

Miten pitkälle valtio voi mennä vaientaakseen vastustajansa? Tätä hyytävää kysymystä käsittelee palkitun tutkivan toimittajan Heidi Blaken teos Tappolista.

Kirja vie lukijan Venäjän tiedustelupalvelujen, poliittisten salamurhien ja kansainvälisen vakoojapelin varjoihin. Todellisiin tapahtumiin perustuva teos paljastaa, kuinka Kremlin kriitikoita on jäljitetty ja vaiennettu myös Venäjän rajojen ulkopuolella. Samalla se avaa poikkeuksellisen näkymän nykyajan valtapolitiikkaan, tiedustelutoimintaan ja länsimaiden turvallisuushaasteisiin.

Tappolista on mukaansatempaava yhdistelmä tutkivaa journalismia ja poliittista trilleriä. Se on ajankohtainen, järkyttävä ja erittäin vaikea jättää kesken. Lukusuositus kaikille, jotka haluavat ymmärtää paremmin nykymaailman kulisseissa käytävää valtapeliä.

(Helsinki, 2022)

@ri ...-.-

Panssarinmurskaajat 1939 - 1944

 

ISBN: 978-952-7279-92-5 (Revontuli.net)

Jatkosodan viimeinen vuosi, 1944, on saanut historiallista nostetta tässä syksyn aikana kirjallisuuden muodossa. Aiemmin arvostelemani "Karjala 1944" -kirjan lisäksi ilmestyi hiljattain jo hieman kaipailemani Tankintuhoojat, Aunus 1944 -julkaisu. Tästä viimeisimmästä teoksesta käytän nimeä julkaisu, koska se poikkeaa melkoisesti perinteisestä kirjasta; kyseessä on siis sarjakuvateos, mutta ei mikään fiktiivinen Korkeajännitys. Tankintuhoojat pohjautuu vahvoihin historiallisiin lähteisiin (lueteltu tarkoin teoksessa), jotka on muokattu kertomukseksi sarjakuvamaiseen  esitykseen. Ehkä tällä esitystavalla tavoitetaan myös sitä lukevaa yleisöä, joka ei perinteiseen kirjaan tartu millään ilveellä.

Marko Tiainen on jälleen tehnyt loistavaa työtä niin julkaisun käsikirjoituksen kuin kuvituksenkin osalta. Kuvitus on erittäin pikkutarkkaa työtä, josta ei juuri asiavirheitä löydy etsimälläkään. Vahva tarina yhdessä loistavan kuvituksen kanssa tekeekin julkaisusta "napakympin". Reilu 60 sivuinen julkaisu kaappaa kyllä lukijansa mukaan hienosti.

Tässäkin julkaisussa on käytetty lähteenä useita dokumenttejä sota-arkistosta sekä tietysti jo julkaistuja kirjoja. Kirjojen osalta nosta esille pari Simo Liikasen teosta, jotka ovat todella kattavia esityksiä panssaritorjunnasta Talvi- ja Jatkosodan vuosilta. Liikasen vuonna 2014 ilmestynyttä "Panssarinmurskaajat" -kirjaa on pidetty panssarintorjunnan historian perusteoksena, eikä syyttä. Teos on myös käännetty ruotsiksi! 

ISBN: 978-951-20-9710-4 (Gummerus)

Liikasen toinen kirja vuodelta 2023, Panssanrintorjuntaritarit, pureutuu samaan aiheeseen kuin vuoden 2014 kirja. Kirjassa pääpaino on nimensä mukaisesti Mannerheimristinritareiksi nimitetyissä PST- (Panssaritorjunta) miehissä. Aineistoa on toki päivitetty lisää uusilla arkistolähteillä, niin Suomesta kuin Venäjältä, sekä tietysti SA-kuvilla. 

ISBN: 978-952-376-831-4 (Bazar)

@ri ...-.-

WinLink -yhteydet voimissaan

 

HF-viestiverkko 7.10.2026 LPR-JOENSUU-HELSINKI-OULU

Viikoittainen HF-viestiverkon testaus tuli jälleen tehtyä. Kolmen vaihtoehtoisen "tukiaseman" kautta näytti ja kuulostikin siltä, että yhteydet olivat jälleen hienossa kunnossa. Ionosfääri oli toipunut viikonlopun "Revontulihäiriöistä" ja palautunut lähelle normitilaa. 

HF- ja osin VHF-viestiverkkoa onkin tullut testailtua jo useamman vuoden ajan lähes viikoittain. Samalla tulee pidettyä laitteet valmiina ja testattua niiden toimivuus. Eihän sitä voi näköjään tietää, koska tuo perinteinen internet kuitu- ja kaapeliverkossa menee mykäksi. Tällöin on vielä hyvä mahdollisuus tukeutua maailman kattavaan Winlink-järjestelmään tiedostojen ja sähköpostien osalta. Kriisialueilla, joissa tietoliikenneyhteydet ovat katkenneet myrskyjen, maanjäristysten tai muiden tuhojen takia, tämä Winlink-yhteys on osoittanut tarpeellisuutensa ja toimivuutensa jo monesti. Varaverkkoyhteyksien osalta asiaa harjoitellaan laajasti pari kertaa vuodessa myös Suomessa. Seuraava harjoitus onkin jo heti marraskuussa 2026.

@ri ...-.-

Punainen verkko vai Viides artikla?

 Kirjakaupan "alelaarista" sattui taannoin silmiin kirja nimeltä "Viides artikla". Niin kirjan nimi kuin kannen kuva viittasivat suoraan NATO:n sotilaalliseen doktriiniin. Tähän julkaisuun täytyi tutustua lähemmin vaikka tuo kirjailija oli vielä tuolloin itselleni hieman oudompi tapaus. Nopea tiivistelmän luku kirjan takakannesta paljastikin koko kuvion juonen pilaamatta toki lukukokemusta. Ajan hermolla oleva aihe, jonka on kirjoittanut kotimainen tiedustelualan ammattilainen - mikä voisi mennä pieleen? 

Viides artikla tuli luettua nopeassa rytmissä. Sen verran mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava juoni kirjassa oli. Kirjassa on reilu 500 sivua, jotka on jaoteltu 70 lukuun. Jokainen luku vie juonta aina askelen verran eteenpäin. Juuri sen verran, että kiinnostus säilyy ja seuraavakin luku tulee "tavattua" lähes huomaamatta😊

Viidennen artiklan jälkeen syntyi tarve lukea myös sarjan "esikoisteos", Punainen verkko. Tätä ei kirjakaupoista enää löytynyt; ainakaan alelaareista. Nyt olikin hyvä hetki käydä kirjaston palvelut lävitse. Ja kas kummaa, sieltähän se löytyi luettavaksi. Siinä missä "Viidennessä artiklassa" kuvailtiin Venäjän vaikuttamista Euroopasaa, oli tässä ensimmäisessä osassa pääpaino Kiinan vaikutuspyrkimyksissä. Pelottavan todenmukaisia "skenaarioita" molemmat kirjat. Esitetyt uhkakuvat voi helposti nähdäkin jo maailman uutistarjontaan seuraamalla 😑

Uusin kirja, "Viimeinen vyöhyke" on juuri julkaistu, joten menee hetki ennen kuin sen saa luettavakseen kirjaston varausjonon kautta tai onnistuu löytämään "edullisesti" jostain nettipalvelusta kuten "Bookcrossing.com" Tätä odotellessa.

 

@ri ...-.-

Aamos Honka on suomalainen jännityskirjailija, joka kirjoittaa salanimellä työnsä vuoksi. Hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus tiedustelumaailmasta Suomessa, ja tämä tausta näkyy vahvasti hänen teostensa ajankohtaisissa, kansainvälisiin kriiseihin kytkeytyvissä juonissa.

Honka on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri Turun kauppakorkeakoulusta ja asuu perheensä kanssa saaristossa. Hänen esikoisteoksensa Punainen verkko (2025) nousi nopeasti menestykseksi ja palkittiin BookBeatin Vuoden kotimainen tulokas -palkinnolla. Sitä seurasivat Viides artikla (2025) ja Viimeinen vyöhyke (2026), jotka jatkavat Janne Peura -sarjan poliittis-jännitteistä tarinaa.

Koneiden sota - "Tulevaisuus on jo täällä"

 

Jyri Kosola luennoimassa. Lappeenranta 28.9.2026

Puolustusvoimien tutkimusjohtaja (res) oli löytänyt kalenterista aikaa kaakonkierroksella ja saapui Lappeenrannan kaupungintalolle pitämään esitystä nykyaikaisesta sodankäynnistä eri ulottuvuuksissa. Mielenkiintoinen aihe ja ajankohtainen, mikä näkyi siinä, että koko valtuustosali ja osin lehteritkin olivat täyttyneet kuulijoista. Edellisellä kerralla Kosola oli luennoimassa sotilasradiopäivillä Kouvolassa mikä myös keräsi runsaasti yleisöä paikalle. Olihan luennoimassa TV:stä tuttu kasvo ja Kouvolan alueella tehdyt tuoreet droonihavainnot.

Reiluun tuntiin mahtui paljon mielenkiintoista asiaa. Onneksi Kosola osaa esittää aisat niin, että se uppoaa parhaiden kulloiseenkin kohdeyleisöön. Teknisestä aiheesta saadaan liian helposti ns. "insinöörijargonia", mitä ei sitten ymmärräkään muut kuin,  ne insinöörit. No, nytkin Kosola saapui esitelmöimään suoraan LUT-yliopistolta, joten ne "jargonit" olikin hyvä jättää sinne 😊

Itse olen lukenut Kosolan ja Tero Solanteen julkaisut digitaalisesta taistelukentästä heti niiden ilmestyttyä vuonna 2013. Keväällä kirjakauppoihin tullut Kosolan kirjoittama "Koneiden sota - Droonien läpimurto ja vallankumous" -kirja onkin hyvin ajan hetkeen osuva päivitys aiemmista julkaisuista. Kyllähän tekniikka on kehittynyt suurin harppauksin sitten vuodes 2013 vuoteen 2026. Uskomattoman hyvin Kosola on kuitenkin jo vuonna 2013 kirjannut näkymiä taistelukentältä, jotka ovat sitten konkretisoituneet Ukrainan rintamilla.

Lisää kirjallista tuotantoa on Kosolalta tulossa. Erityisen mielenkiintoisen osuuden tulevassa kirjassa varmasti muodostaakin tuon keinoälyn käsittely ja yhdistäminen sotimiseen. Myös ensimmäisessä kirjassa taustalla ollut kuvitteellinen sodankäynti Suomessa ja yleisön pyynnöstä omaan kirjansa, jossa kuvataan kuinka ja miten Suomi sotisi. Ainakin jo julkaistut osiot kuulostivat tosi mielenkiintoisilta.

Koska muita esiintyjiä ei oltu buukattu tilaisuuteen jäi tilaisuuden loppuun reilusti aikaa myös kysymyksille. Hyvin oltiin ajan hermolla ja kuunneltu esitys. Itsellänikin oli valmiina muutama kysymys, mutta totesin lopulta ettei niitä voi tässä tilaisuudessa esittää. Tai toki voi, mutta Kosola ei varmasti vastaa -  ehkä myöhemmin sitten ja eri foorumilla.

"Orcs Must Die" - näihin kuviin ja tunnelmiin ...-.-

@ri

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

 

ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi)
Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys, 2. laajennettu painos.

Kesä 1944 on yksi Suomen historian dramaattisimmista ajanjaksoista. Neuvostoliiton suurhyökkäys Karjalan kannaksella käynnistyi kesäkuun alussa valtavalla voimalla ja muutti muutamassa päivässä Suomen sotilaallisen tilanteen perusteellisesti. Viipuri menetettiin, suomalaiset joukot joutuivat vetäytymään ja kysymys Suomen itsenäisyyden säilymisestä nousi konkreettisesti esille.

Juuri tähän ratkaisevaan vaiheeseen keskittyy Tuomo Kallioniemen teos Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys. Nyt käsillä oleva toinen, laajennettu painos tarjoaa laajan katsauksen kesän 1944 tapahtumiin ja niiden taustoihin sekä erityisesti Valvontakomission aikaa vuosina 1944 - 1947. Kalioniemeltä on aiemmin julkaistu mainio teos Lapin sodasta. Siinä sotatoimia Pohjois-Suomessa käsitellään monipuolisesti niin Suomen, Saksan kuin Neuvostoliitonkin näkökulmasta. Molemmissa kirjoissa on paljon mielenkiintoisia arkistolähteitä käytetty tekstissä sekä runsaasti mielenkiintoisia valokuvia ja selventäviä piirroksia. Luonnollisesti karttojakaan ei teoksissa ole unohdettu.

Suurhyökkäys Kannaksella 1944 ei tullut tyhjästä

Karjalan kannaksen suurhyökkäys alkoi 9.–10. kesäkuuta 1944. Puna-armeija oli keskittänyt alueelle valtavan määrän joukkoja, tykistöä ja muuta kalustoa. Suomalaisten ensimmäinen puolustuslinja murtui nopeasti ja eteneminen kohti Viipuria oli vauhdikasta.

Viipuri menetettiin vain noin kymmenessä päivässä.

Tapahtumien nopeus on yksi kirjan pysäyttävistä asioista. Kun tapahtumia tarkastellaan karttojen, rintamaraporttien ja hyökkäyssuunnitelmien avulla, kesän 1944 tilanne saa aivan toisenlaisen mittakaavan. Kyse ei ollut vain yksittäisistä taisteluista, vaan valtavasta sotilaallisesta operaatiosta, jonka tavoitteena oli ratkaista Suomen kysymys.

Kallioniemen kirjassa tarkastellaan muun muassa sitä, miksi Neuvostoliitto käynnisti suurhyökkäyksen, miten hyökkäystä valmisteltiin ja millaisia tavoitteita Neuvostoliiton johdolla oli.

Kirjaan on suomennettu useita mielenkiintoisia rintamaraportteja nyk. Venäjän arkistolähteistä sekä useista venäjänkielisistä muistelmateoksista. Esimerkiksi Rajajoen miljonääribunkkerin valtaus ja kohtala suurhyökkäyksen alkaessa on kuvattu erittäin monipuolisesti eri lähteisiin nojaten. Samoin myös Neuvostoliiton "uuden" ihmeaseen, raketinheittimen massamainen käyttö hyökkäyksen tulivalmistelussa on kuvattu erittäin tarkasti. Tässäkin on lähteinä Neuvostoliiton joukkkojen 19. Kaartin Raketinheitinprikaatin raportit, karttakuvat ja muistelmat.

Viipurin jälkeen tilanne näytti Suomelle synkältä

Viipurin menetys oli suomalaisille suuri isku. Vielä tärkeämpää oli kuitenkin se, mitä tapahtui sen jälkeen.

Suomen puolustus ei romahtanut.

Karjalan kannaksella käytiin kesällä 1944 useita erittäin ankaria taisteluja. Erityisen tunnetuksi tuli Tali–Ihantalan taistelu, jossa suomalaiset onnistuivat pysäyttämään Neuvostoliiton etenemisen.

Kallioniemen teoksen näkökulma on tässä suhteessa kiinnostava. Kirja ei käsittele torjuntataisteluja vain suomalaisena sankaritarinana, vaan pyrkii tarkastelemaan myös sitä, mitä Neuvostoliiton puolella tapahtui ja miten siellä arvioitiin Suomen tilannetta.Tämä tuo tapahtumiin lisää syvyyttä.

Mitä olisi tapahtunut, jos Suomi olisi antautunut?

Kirjan otsikon toinen osa – Suomen uhattu itsenäisyys – ei ole pelkkä dramaattinen tehokeino.

Kesällä 1944 Suomen tulevaisuus oli todellakin avoin. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tavoitteet ja Suomen tilanteeseen kohdistunut poliittinen painostus tekevät ajanjaksosta yhden itsenäisen Suomen historian vaarallisimmista hetkistä.

Kirja nostaa esiin myös mielenkiintoisen kysymyksen siitä, mitä ehdoton antautuminen olisi käytännössä merkinnyt Suomelle.

Historiaa tarkastellaan helposti lopputuloksen kautta: Suomi säilytti itsenäisyytensä ja sota päättyi syyskuussa 1944. Kesällä 1944 tätä lopputulosta ei kuitenkaan vielä tiedetty. Suomalaisten oli tehtävä ratkaisuja tilanteessa, jossa seuraukset saattoivat olla äärimmäisen vakavia.

Toinen painos laajentaa näkökulmaa sodan jälkeiseen aikaan

Uusi, toinen painos tuo teokseen merkittävän lisän. Pelkkä suurhyökkäyksen ja torjuntataistelujen kuvaaminen ei enää ole koko tarina, vaan tarkastelu ulottuu myös sodan jälkeiseen aikaan ja Neuvostoliiton valvontakomission vaikutukseen Suomessa. Tämä laajennus tekee kirjasta mielenkiintoisen kokonaisuuden.

Aseet vaikenivat, mutta Suomen itsenäisyyteen liittyvät paineet eivät kadonneet yhdessä yössä. Välirauhansopimuksen jälkeen Suomen poliittinen liikkumatila oli hyvin rajallinen ja Neuvostoliiton vaikutusvalta suuri.

Kallioniemen teoksen näkökulmassa kiinnostavaa on juuri tämä jatkumo: ensin Suomen olemassaoloa uhkasi sotilaallinen suurhyökkäys, sen jälkeen Suomen oli selviydyttävä hyvin vaikeassa poliittisessa tilanteessa.

Näin kirjan toinen painos ei ole vain hieman päivitetty versio aikaisemmasta teoksesta, vaan sen näkökulma on laajentunut.

Kartat ja kuvat tekevät tapahtumista helpommin ymmärrettäviä

Sotahistoriassa kartat ovat usein yhtä tärkeitä kuin teksti. Kun lukija yrittää hahmottaa, missä joukot etenivät, missä puolustus murtui ja missä hyökkäys lopulta pysähtyi, pelkät paikannimet eivät aina riitä.

Karjala 1944 sisältää runsaasti valokuvia ja karttoja. Tämä on tärkeä ominaisuus erityisesti lukijalle, joka ei tunne Karjalankannaksen aluetta ennestään.

Kartta tekee näkyväksi sen, kuinka lähelle Suomen tärkeitä keskuksia Neuvostoliiton joukot kesällä 1944 etenivät.

Samalla valokuvat tuovat tapahtumiin inhimillisen näkökulman. Kartalla liikkuvat nuolet ja rintamalinjat ovat loppujen lopuksi ihmisten historiaa – sotilaiden, evakuoitujen siviilien ja kokonaisen yhteiskunnan.

Kirjan vahvuus on kokonaisuuden hahmottamisessa

Karjala 1944 ei ole kevyt iltalukeminen. Onhan itse kirjassakin reilusti yli 300 sivua. Aihe on laaja ja tapahtumia paljon. Sotahistoriasta kiinnostuneelle tämä on kuitenkin nimenomaan kirjan vahvuus.

Teos antaa mahdollisuuden pysähtyä sellaisiin kysymyksiin, jotka helposti jäävät yleisesityksissä taka-alalle:

• Miksi suurhyökkäys käynnistyi juuri kesäkuussa 1944?
• Kuinka hyvin Neuvostoliitto oli valmistautunut hyökkäykseen?
• Miksi Suomen puolustus kuitenkin kesti?
• Miksi Neuvostoliitto ei lopulta miehittänyt Suomea?
• Kuinka lähellä Suomi todella oli itsenäisyytensä menettämistä?

Näihin kysymyksiin vastaaminen tekee teoksesta muutakin kuin sotatapahtumien kronikan.

Lopuksi

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys muistuttaa siitä, kuinka epävarmalta Suomen tulevaisuus kesällä 1944 näytti.

Nykyajan näkökulmasta on helppo ajatella, että Suomen itsenäisyyden säilyminen oli jonkinlainen itsestäänselvyys. Kesällä 1944 se ei sitä ollut.

Kallioniemen kirjan kiinnostavuus syntyy ennen kaikkea siitä, että se vie lukijan tarkastelemaan tapahtumia tilanteessa, jossa lopputulosta ei vielä tiedetty. Rintamalla ratkaistiin Suomen sotilaallista kohtaloa, mutta samalla tehtiin päätöksiä, joiden vaikutukset ulottuivat vuosikymmeniksi eteenpäin.

Kirja on vahva suositus kaikille Suomen sotahistoriasta kiinnostuneille. Erityisesti toinen, laajennettu painos kannattaa huomioida, sillä sodan tapahtumien rinnalle tuotu sodanjälkeinen näkökulma tekee kokonaisuudesta aikaisempaa laajemman.

Arvioni: ⭐⭐⭐⭐⭐ 5/5

@ri ..-.-

Neuvostoliiton suunnitelma Ahvenanmaan valtaamiseksi (10.9.1940)

 

Ahvenanmaan strateginen sijainti Itämerellä teki siitä 1940-luvulla suurvaltojen kiinnostuksen kohteen.

10. syyskuuta 1940 – päivä Ahvenanmeren varjossa

Syksy 1940 oli Suomelle levoton. Välirauha Neuvostoliiton kanssa oli voimassa, mutta sen alla kupli suurvaltojen liikehdintä. Yksi tämän ajan hätkähdyttävimmistä dokumenteista oli Neuvostoliiton Itämeren laivaston laatima yksityiskohtainen suunnitelma Ahvenanmaan valtaamiseksi – operaatio, joka olisi toteutuessaan muuttanut koko Itämeren turvallisuustilanteen.

Suunnitelma ei ollut vielä varsinainen hyökkäyskäsky, mutta se sisälsi hämmästyttävän tarkkoja yksityiskohtia. Maihinnousu oli tarkoitus aloittaa Eckerön ja Maarianhaminan alueelta, ja tavoitteena oli ottaa nopeasti hallintaan Eckerö–Maarianhamina–Godby–Torpö -akseli. Operaatioon oli varattu jalkaväkidivisioona, merijalkaväkeä ja laskuvarjojoukkoja, ja lähtösatamiksi oli merkitty Tallinna ja Paldiski. Suunnitelmaan sisältyi jopa harhautusoperaatio Gotlantiin, jonka tarkoituksena oli sitoa Ruotsin huomio väärään suuntaan. Kaiken ytimessä oli nopeus: Ahvenanmaa piti saada haltuun ennen kuin Ruotsi ehtisi reagoida.

Samaan aikaan Suomessa käytiin keskustelua II luokan nostoväen lomauttamisesta. Vuosina 1905–1909 syntyneet miehet olivat olleet palveluksessa seitsemän kuukautta, ja heidän kotiuttamistaan valmisteltiin. Palvelusajan pituus ei ollut vielä täysin vakiintunut, ja päätöksissä tasapainoiltiin puolustustarpeen ja sodasta toipuvan yhteiskunnan voimavarojen välillä. Vaikka kyse oli hallinnollisesta asiasta, se heijasti laajempaa epävarmuutta: kuinka paljon voimaa Suomi uskalsi pitää palveluksessa, kun tulevaisuus oli sumuinen?

Pohjoisessa, Petsamon kautta kulkeva meriliikenne oli sekin suurvaltojen puristuksessa. Suomen Berliinin-lähettiläs T. M. Kivimäki raportoi, kuinka suomalaiset alukset Pandia ja Ester Thorden joutuivat Saksan merisotatoimien kohteiksi. Saksalaiset epäilivät alusten reittejä ja polttoainevaroja, ja Kivimäki piti saatuja selityksiä epäuskottavina. Hänen kirjeenvaihdostaan välittyy huoli siitä, että Petsamon liikenne oli ajautumassa vaaralliseen tilanteeseen, jossa Suomen liikkumatila kapeni päivä päivältä.

Kun näitä tapahtumia katsoo yhdessä, 10. syyskuuta 1940 piirtyy esiin hetkenä, jolloin Suomi eli monimutkaisessa geopoliittisessa risteyksessä. Neuvostoliitto suunnitteli operaatioita Ahvenanmaalle, Saksalla oli ote Petsamon meriliikenteestä, ja kotimaassa pohdittiin, kuinka paljon sotilaallista voimaa voitiin pitää palveluksessa ilman, että yhteiskunta uupui. Päivä on kuin tiivis läpileikkaus siitä, miten pienelle valtiolle suurvaltojen varjot voivat langeta yhtä aikaa useasta suunnasta.

Lähteet

• Facebook-sivu: 10.9.1940 – Ahvenanmaan operaatiosuunnitelma ja Suomen tilanne
• Historialliset arkistolähteet: Neuvostoliiton Itämeren laivaston suunnitelmat
• T. M. Kivimäen kirjeenvaihto Berliinistä, syyskuu 1940

Breitenfeldin päivänä...

 

Rakuunat (vm.2026) perinneratsukot

Breitenfeldin taistelut – protestanttien läpimurto kolmikymmenvuotisessa sodassa

Breitenfeldin taistelu tunnetaan yhtenä kolmikymmenvuotisen sodan käännekohdista. Leipzigin pohjoispuolella käydyt kaksi suurta taistelua, vuosina 1631 ja 1642, nostivat Ruotsin suurvallaksi ja vahvistivat protestanttien asemaa Euroopassa. Suomessa taisteluista puhutaan usein nimellä Breidenfeltin taistelu.

Ensimmäinen Breitenfeldin taistelu 1631 – Kustaa II Aadolfin voitto

Ensimmäinen Breitenfeldin taistelu käytiin 17. syyskuuta 1631. Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf johti ruotsalais–saksilaista armeijaa katolisen liigan ja keisarillisten joukkojen, kreivi Tillyn, armeijaa vastaan.

Ruotsin ja Saksan liittouman vahvuus oli noin 40 000 miestä ja 66 tykkiä, kun taas katolisilla oli noin 31 000 miestä ja 27 tykkiä. Taistelu päättyi selkeään protestanttien voittoon: katoliset kärsivät raskaat tappiot ja tuhansia sotilaita joutui vangiksi.

Taistelun merkitys oli valtava. Ruotsin modernit, joustavat taistelutaktiikat osoittautuivat ylivoimaisiksi vanhoihin, jäykkiin jalkaväkimuodostelmiin verrattuna. Voitto nosti Ruotsin Euroopan suurvaltojen joukkoon ja avasi tien syvälle Saksaan. Samalla se antoi protestanttisille valtioille uudenlaisen itseluottamuksen ja poliittisen painoarvon.

Toinen Breitenfeldin taistelu 1642 – Torstenssonin läpimurto

Toinen Breitenfeldin taistelu käytiin 2. marraskuuta 1642, jälleen Leipzigin pohjoispuolella. Ruotsin armeijaa johti nyt kenraali Lennart Torstensson, joka kohtasi keisarillisen armeijan ja Saksan liittolaiset.

Ruotsilla oli noin 20 000 miestä ja 70 tykkiä, kun keisarillisilla oli noin 26 000 miestä ja 46 tykkiä. Taistelu päättyi jälleen ruotsalaisten voittoon: keisarilliset kärsivät raskaat tappiot ja tuhansia sotilaita joutui vangiksi.

Voitto vahvisti Ruotsin asemaa sodan loppuvaiheissa ja antoi strategisen tukikohdan Leipzigissä. Keisarillisten kyky jatkaa hyökkäyksiä heikkeni, ja Ruotsin vaikutusvalta Keski-Euroopassa kasvoi entisestään.

Breitenfeldin taistelujen perintö

Breitenfeldin taistelut ovat esimerkki siitä, miten yksi taistelukenttä voi toistuvasti nousta historian näyttämölle. Vuoden 1631 taistelu oli protestanttien suuri läpimurto, vuoden 1642 taistelu taas vahvisti Ruotsin asemaa ja piti keisarilliset puolustuskannalla.

Nykyään Breitenfeldin taistelut muistetaan ennen kaikkea sotataktiikan ja suurvaltapolitiikan käännekohtina. Ruotsin nousu suurvallaksi, protestanttien vahvistunut asema ja kolmikymmenvuotisen sodan muuttunut dynamiikka ovat kaikki sidoksissa näihin taisteluihin.

Breitenfeldin nimi elää edelleen historiankirjoissa, kartoissa ja muistomerkeissä – muistutuksena ajasta, jolloin Euroopan uskonnolliset ja poliittiset jännitteet ratkottiin tykinlaukauksin ja jalkaväen rynnäköin Leipzigin peltojen keskellä.

"HAKKAA PÄÄLLE" !!!

@ri

Historian siipien havinaa - KAL007

 

Kylmän sodan traaginen lento

KAL007 – lento, joka eksyi
kylmän sodan pimeälle puolelle

1. syyskuuta 1983 · 269 ihmistä · Boeing 747

Mitä tapahtuu, kun matkustajakone eksyy satoja kilometrejä suunnitellulta reitiltään ja päätyy yhden maailman vaarallisimman sotilasalueen yläpuolelle?

Syyskuun 1. päivänä 1983 Korean Air Linesin lento KAL007 lähti Anchorageen pysähtymisen jälkeen kohti Soulia. Boeing 747:n kyydissä oli 269 ihmistä.

He eivät tienneet, että kone oli ajautunut pois suunnitellulta lentoreitiltä ja oli matkalla kohti Neuvostoliiton ilmatilaa.

Muutamaa tuntia myöhemmin Neuvostoliiton hävittäjät olivat koneen kintereillä.

Yksi navigointiongelma.
Yksi väärä tulkinta.
269 kuollutta.

Miten KAL007 joutui väärälle reitille?

KAL007:n oli tarkoitus seurata Pohjoisen Tyynenmeren lentoreittiä kohti Aasiaa. Koneen navigointi perustui muun muassa inertianavigointi- järjestelmään eli INS-järjestelmään.

Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön ICAO:n tutkinnan mukaan kone poikkesi suunnitellulta reitiltä, koska autopilotin ja INS-navigoinnin käytössä tapahtui ongelma. Kone jatkoi pitkään lentämistä tavalla, jota miehistö ei ilmeisesti havainnut poikkeamaksi.

Seurauksena KAL007 ajautui vähitellen yhä kauemmaksi suunnitellulta reitiltään. Lopulta kone päätyi Neuvostoliiton strategisesti erittäin tärkeälle sotilasalueelle.

KAL007:n suunniteltu ja toteutunut lentoreitti. Kuva: Wikimedia Commons.

Neuvostoliiton tutkat havaitsevat tunkeilijan

Neuvostoliiton tutka-asemat havaitsivat tuntemattoman lentokoneen, joka lensi alueella, jonne länsimaisilla siviilikoneilla ei pitänyt olla mitään asiaa.

Tilanne oli erityisen vaarallinen, koska kyseessä oli kylmän sodan aikainen Neuvostoliitto. Alueella sijaitsi merkittäviä sotilastukikohtia ja strategisia asejärjestelmiä.

Lisäksi lähialueella oli amerikkalaista tiedustelutoimintaa. Neuvostoliittolaisilla oli siis todellinen syy epäillä, että tutkassa näkyvä kone voisi liittyä Yhdysvaltojen tiedustelutoimintaan.

Neuvostoliiton hävittäjät nousivat ilmaan.

Neuvostoliiton ilmavoimat

Su-15 kohtaa Boeing 747:n

Hävittäjälentäjä pääsi suuren matkustajakoneen läheisyyteen. Pimeässä oli kuitenkin vaikea tunnistaa varmasti, millainen lentokone oli kyseessä.

KAL007:n viimeiset minuutit

Viimeiset 30 minuuttia

ajat ovat likimääräisiä UTC-aikoja

noin 17:56

KAL007 on jo syvällä väärällä reitillä

Boeing 747 jatkaa lentoaan kohti Sahalinin aluetta. Neuvostoliiton ilmavoimat seuraavat tilannetta tutkilla ja hävittäjillä.

noin 18:00

Hävittäjä pääsee koneen läheisyyteen

Neuvostoliittolainen Su-15 on tekemisissä Boeing 747:n kanssa. Tilanne on muuttunut tavallisesta ilmatilan loukkauksesta erittäin vaaralliseksi sotilaalliseksi kohtaamiseksi.

noin 18:20

Kohtalokas päätös lähestyy

Hävittäjä seuraa matkustajakonetta. Neuvostoliiton puolella epäillään edelleen, että kyseessä voi olla sotilastiedusteluun liittyvä kone.

noin 18:26

Ohjukset laukaistaan

Su-15 laukaisee ohjuksia kohti KAL007:ää. Boeing 747 vaurioituu vakavasti ja menettää hallintansa.

KAL007 putoaa mereen Moneronin saaren läheisyydessä. Kaikki koneessa olleet 269 ihmistä kuolevat.

Miksi miehistö ei huomannut olevansa väärässä paikassa?

Tämä on koko KAL007:n tarinan vaikeimpia kysymyksiä.

Koneen navigointijärjestelmät olivat vuonna 1983 kehittynyttä tekniikkaa, mutta ne eivät pystyneet itsenäisesti kertomaan miehistölle, että kone oli väärässä paikassa, jos järjestelmä ja sen käyttötapa johtivat väärään lentosuuntaan.

KAL007 jatkoi pitkään lentämistä, ja miehistön radioliikenne lennonjohdon kanssa vaikutti normaalilta.

Yksi tapauksen ironioista onkin se, että lentokone saattoi näyttää miehistön näkökulmasta lentävän täysin normaalisti – vaikka se oli todellisuudessa satoja kilometrejä sivussa suunnitellulta reitiltä.

Miksi Neuvostoliitto ampui matkustajakoneen?

Tämä kysymys on edelleen yksi KAL007:n historian kiinnostavimmista kohdista.

Neuvostoliiton näkökulmasta tuntematon kone oli tunkeutunut sotilaallisesti erittäin arkaluontoiseen ilmatilaan. Alueella oli samanaikaisesti Yhdysvaltojen tiedustelutoimintaa.

Hävittäjälentäjä ei kuitenkaan pystynyt näkemään tutkasta tai pimeässä varmasti, että kyseessä oli siviilimatkustajakone.

Ratkaiseva kysymys:
Oliko kyseessä sotilaallinen tiedustelukone vai eksynyt matkustajakone?

Vastaus tiedetään nyt. Se oli Korean Air Linesin Boeing 747.

Vuonna 1983 päätös tehtiin kuitenkin kylmän sodan epäluulon, puutteellisen tiedon ja valtavan paineen keskellä.

Tallentimet, jotka herättivät uusia kysymyksiä

KAL007:n koneessa oli ohjaamon äänitallennin ja lennonrekisteröintilaite. Niiden avulla olisi voitu selvittää tarkasti, mitä miehistö tiesi ja mitä koneen järjestelmät tekivät ennen tuhoa.

Tallentimien kohtalo oli kuitenkin pitkään yksi tapauksen suurista mysteereistä.

Myöhemmin kävi ilmi, että Neuvostoliitto oli löytänyt sekä hylyn että tallentimet. Tallentimien tietoja pystyttiin lopulta tutkimaan kansainvälisesti Neuvostoliiton hajottua.

Kylmä sota · 1983

Vaarallinen yhdistelmä

KAL007:n tragediassa yhdistyivät kolme asiaa:

• lentokoneen navigointiongelma
• inhimilliset erehdykset ja väärät tulkinnat
• Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton äärimmäinen epäluulo

Kun nämä kolme kohtasivat, seuraukset olivat peruuttamattomat.

269

ihmistä ei koskaan päässyt määränpäähänsä

New York → Anchorage → Soul

KAL007:n perintö

KAL007 muutti käsityksiä lentoturvallisuudesta, navigoinnista ja siviili-ilmailun suojaamisesta.

Tapaus muistutti maailmaa siitä, että lentokone voi olla teknisesti toimintakuntoinen ja miehistö voi uskoa kaiken olevan kunnossa, vaikka kone olisi todellisuudessa väärässä paikassa.

KAL007:n tragedian jälkeen satelliittinavigoinnin merkitys kasvoi entisestään. Myös GPS:n siviilikäytön avaaminen liittyy tähän aikakauteen, vaikka GPS:n kehitys oli käynnistynyt jo ennen KAL007:n alasampumista.

KAL007 ei ollut vain lento-onnettomuus.

Se oli kylmän sodan tragedia, jossa tekniikka, inhimillinen virhe, sotilaallinen epäluulo ja kohtalokas väärinkäsitys kohtasivat.

Ja juuri siksi yksi kysymys jää elämään:

Kuinka yksi matkustajakone saattoi eksyä niin kauas reitiltään – ja miksi kukaan ei pysäyttänyt sitä ajoissa?

Lähteitä ja lisätietoa

Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön ICAO:n KAL007-tutkinta, Wikimedia Commonsin KAL007-aineisto sekä tapahtumasta julkaistut historialliset aineistot.

Reittikartta: Wikimedia Commons / Benjamin B. Fischer, CC BY 4.0.

KAL007:n tapahtumia koskevissa yksityiskohdissa on vuosien aikana esitetty myös vaihtoehtoisia tulkintoja. Tässä artikkelissa erotetaan mahdollisuuksien mukaan dokumentoidut tapahtumat myöhemmistä spekulaatioista.

Vallan kolmio - Alexander Stubb

ISBN: 978-951-1-52142-6 "Vallan kolmio" (Otava)

 

Kirja-arvio: Alexander Stubb – Vallan kolmio

Alexander Stubbin uutuusteos Vallan kolmio avaa poikkeuksellisen suoran näkymän siihen, miten valta rakentuu ja toimii Suomessa – politiikan, median ja talouden risteyskohdissa. Kirja on yhtä aikaa henkilökohtainen, analyyttinen ja ajankohtainen.

The Triangle of Power: Rebalancing the New World Order by Alexander Stubb

Alexander Stubbin tuore, suomenkielinen teos Vallan kolmio on poikkeuksellisen ajankohtainen katsaus siihen, miten valta rakentuu, liikkuu ja muuttuu modernissa Suomessa. Teos on julkaistu jo vuonna 2025, mutta suomenkielinen versio kirjasta löytyi vasta äsken paikallisen kirjakaupan valikoimasta. Kirjan "vuosirenkaista" huolimatta, kirja on säilyttänyt ajankohtaisuutensa erittäin hyvin. 

Kirja on henkilökohtainen kertomus Stubbin omasta matkasta politiikan ytimeen ja analyyttinen kuvaus siitä, miten päätöksiä syntyy tilanteissa, joissa paine, julkisuus ja kansainvälinen ympäristö kietoutuvat toisiinsa. Näiltä osinhan tuo matka maailmalla jatkuu ja kirja pysyy hyvin "ajan hermolla" tänäänkin.

Stubb kirjoittaa kolmesta vallan ulottuvuudesta – politiikasta, mediasta ja taloudesta – tavalla, joka avaa lukijalle kulissien takaisia prosesseja ilman turhaa dramatiikkaa. Hän kuvaa, miten nämä kolme voimaa vaikuttavat toisiinsa ja miten niiden tasapaino määrittää sen, millaisessa Suomessa elämme. Kirjan vahvuus on sen selkeys: Stubb ei sorru monimutkaisiin teorioihin, vaan rakentaa kokonaisuuden konkreettisten esimerkkien ja omien kokemustensa kautta.

Erityisen kiinnostavia ovat jaksot, joissa Stubb tarkastelee Suomen asemaa muuttuvassa maailmassa. Hän kuvaa, miten ulko- ja turvallisuuspolitiikka on siirtynyt marginaalista politiikan ytimeen ja miten kansainväliset kriisit ovat muovanneet päätöksentekoa. Nämä kohdat resonoivat vahvasti nykyhetken kanssa, sillä geopoliittinen jännite ja Euroopan turvallisuustilanne ovat jälleen keskiössä.

Kirja tarjoaa myös rehellisen katsauksen siihen, millaista on elää jatkuvan huomion kohteena. Stubb käsittelee avoimesti kritiikkiä, virheitä ja oppimista – sekä sitä, miten poliittinen ura vaikuttaa perheeseen ja arkeen. Nämä henkilökohtaiset osuudet tuovat teokseen lämpöä ja inhimillisyyttä, joka tasapainottaa analyyttistä otetta.

Vallan kolmio on kokonaisuutena harkittu ja hyvin rytmitetty teos, joka sopii kaikille, joita kiinnostaa vallan dynamiikka, suomalainen politiikka ja päätöksenteon todellisuus. Se on samalla ajankuva ja henkilökohtainen kertomus, mutta ennen kaikkea se on analyysi siitä, miten valta toimii – ja miksi sen ymmärtäminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan.

Kirja on erinomainen lisä keskusteluun siitä, millaisessa Suomessa haluamme elää ja miten päätöksiä tehdään tilanteissa, joissa tulevaisuus on epävarma. Stubb kirjoittaa sujuvasti, selkeästi ja kokemuksen tuomalla varmuudella, mikä tekee kirjasta sekä helposti lähestyttävän että ajatuksia herättävän.

@ri 

...-.-

 

Esa Sirénin – Valiosissit selustassa - matka jatkuu...

Edellisessä kirjoituksessa (2025) kuljin Esa Sirénin matkassa hänen aiempien sissitarinoiden ja kaukopartiokirjojensa kautta. Nyt matka jatkuu aivan tuoreella teoksella, romaanilla Valiosissit selustassa (Gummerus), joka vie lukijan kesään 1944 Aunuksen Karjalaan – aikaan, jolloin rintamat liikkuivat, puna-armeija keräsi murskaavaa ylivoimaa ja suomalaiset joukot joutuivat vetäytymään U-asemaan.

Sirénille tyypilliseen tapaan tarina rakentuu tosipohjaisesta aineistosta: sotapäiväkirjoista, partiokertomuksista ja veteraanien muisteluksista. Fiktiivinen romaani nojaa siis vahvasti siihen, mitä oikeasti tapahtui, ja juuri se tekee lukukokemuksesta painavan. Kun kapteeni Matti Raipalan johtama partio jää vihollisen selustaan seuraamaan joukkojen liikkeitä ja kalustoa, lukija aistii sekä tehtävän sotilaallisen merkityksen että sen inhimillisen hinnan.

Kirjan maailma on tuttu Sirénin aiemmista teoksista: metsä, suot, joet ja kylät muodostavat näyttämön, jossa kaukopartiomiehet yrittävät pysyä näkymättöminä, mutta samalla kerätä elintärkeää tietoa. Tiedustelutehtävät eivät etene suunnitelmien mukaan, ja partiota uhkaa sekä vihollinen että ympäröivä erämaa. Kun Peskin rautatiesilta nousee kohteeksi ja takaa-ajo kiristyy, romaani muuttuu lähes hengästyttäväksi selviytymiskertomukseksi.

Minulle lukijana Valiosissit selustassa jatkaa juuri sitä linjaa, jonka takia Sirénin kirjoihin tarttuu yhä uudelleen. Hän ei kirjoita sankaritarinoita kiiltokuvamaisesti, vaan näyttää kaukopartiomiesten arjen, väsymyksen, pelon ja toveruuden. Henkilöt ovat ihmisiä, eivät pelkkiä sotilaita: he vitsailevat, riitelevät, tekevät virheitä ja kantavat vastuuta toisistaan. Taustalla kulkee koko ajan tieto siitä, että yksittäisen partion onnistuminen tai epäonnistuminen voi vaikuttaa paljon laajempaan kokonaisuuteen.

Erityisen kiinnostavaa on se, miten Sirén kirjoittaa sodasta aikana, jolloin sota ei ole vain historian sivuilla, vaan myös tämän päivän uutisvirrassa. Kun lukee kesän 1944 Aunuksen tapahtumista, mieli väistämättä vertaa niitä nykyisiin kriiseihin ja siihen, miten haavoittuvia ihmiset ovat suurten liikkeiden keskellä. Kirja ei kuitenkaan saarnaa, vaan antaa lukijan tehdä omat johtopäätöksensä.

Valiosissit selustassa on samalla sekä toimintaa että tarkkaa ajankuvaa. Se sopii lukijalle, joka haluaa ymmärtää kaukopartiotoimintaa ja jatkosodan loppuvaiheita hieman syvemmin, mutta myös sille, joka etsii vetävää romaania, jossa jännite säilyy viimeisille sivuille asti. Minulle se oli luonteva jatko Sirénin aiemmille teoksille – ja vahva muistutus siitä, miksi hänet on syystä nostettu sukupolvensa merkittävimpien sotakirjailijoiden joukkoon.

Esa Sirénin matkassa on siis tällä kertaa kuljettu Aunuksen metsien ja rautatiesiltojen kautta. On helppo uskoa, että partiopäiväkirjoista ja arkistoista löytyy vielä monta kertomusta, jotka odottavat Sirénin kaltaista tarinankertojaa. Ja yhtä helppo on arvata, että lukija ei jää ilman uusia retkiä kaukopartiomiesten rinnalla.

@ri ...-.-

"Valkoisen kuoleman" jalanjäljillä

Simo Häyhä "työasussaan" talvisodassa (SA-kuva)

Legendaarinen "Talven soturi" on viime aikoina saanut jälleen hyvin medianäkyvyyttä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tuotantoon tuleva elokuva sekä viime vuonna julkaistu Olivier Norekin kirja "Talven soturit" ovat tehneet tästä tarkka-ampujasta jälleen kansainvälisen kuuluisuuden. 

Myös Rautjärven suunnalla yleisöä palveleva "Kollaa ja Simo Häyhä" -museo ovat omalta osaltaan tehneet Simon ja Talvisodan tarinaa tunnetuksi. Itse vierailin museolla näin loppukesästä ja olin erittäin yllättynyt siitä kattavasta materiaalista ja museon esittämästä Kollaan taistelijoiden ja Simon tarinasta. Paikka on todellakin käymisen arvoinen, vaikka sotahistoria itsessään ei kiinnostaisikaan. 

Kuvia museosta en laita nyt julkaisuun, sillä jokaisen on käytävä itse paikanpäällä toteamassa tuo visuaalinen puoli museosta.

Kirjahyllyssä ovat odottaneet Kollaan sotureista kertovat kirjat, jotka olikin nyt hyvä nostaa lukulistalle. "Simo Häyhä, valokoinen kuolema" on 2026 julkaistu teos aiemmin ilmestyneestä englanninkielisestä kirjasta "Simo Häyhä - White death: the world´s best sniper" Aika osuvasti sanottu tästä ennätyssoturista! 

"Talven soturit" on taas vuonna 2025 julkaistu suomennos ranskankielisestä  teoksesta "Les guerriers de l´hiver" vuodelta 2024. Tämän kirjan painos oli monista paikoista Suomessa loppuunmyyty vuoden 2025 Joulumarkkinoilla. Aika suosittu teos siis tämäkin. 

Simo Häyhä – Valkoisen kuoleman tarina

Simo Häyhä oli Talvisodan kuuluisin tarkka-ampuja, jonka poikkeuksellinen taito ja kylmähermoisuus nostivat hänet sotahistorian legendaksi. Rautjärvellä vuonna 1905 syntynyt Häyhä oli jo nuorena tunnettu erinomaisesta ampumataidostaan.

Talvisodan syttyessä 1939 Häyhä palveli Kollaan rintamalla, missä hän saavutti ennätyksellisen määrän vahvistettuja osumia. Hänelle kirjattiin vähintään 505 tarkka-ampujatappoa, (tarkka luku eri lähteiden mukaan on 542 ammuttua venäläissotilasta kolmen kuukauden aikana) mikä tekee hänestä maailman tehokkaimman sotilastarkka-ampujan. Häyhä käytti M/28-30 Pystykorva-kivääriä ilman kiikaritähtäintä, mikä korosti hänen varmuuttaan ja taitoaan.

Kollaan taisteluissa Häyhä liikkui nopeasti, hyödynsi maaston ja lumipuvun suojaa ja pysyi viholliselle lähes näkymättömänä. Neuvostojoukot antoivat hänelle nimen “Valkoinen kuolema”. Yhtenä päivänä hän ampui jopa 25 vihollissotilasta.

Häyhä haavoittui vakavasti 6. maaliskuuta 1940, mutta toipui ja eli pitkän elämän aina vuoteen 2002 saakka. Hänen tarinansa kiteyttää Talvisodan hengen: pienen maan sitkeyden ja periksiantamattomuuden ylivoimaista vihollista vastaan.

SM-värisuora kotiutettuna

 

SM-värisuora: 1. CW, 2. RTTY ja 3. FT8

Vuoden 2025 SM-CUP kotimaisen radiourheilun osalta päättyi luonnollisesti jo Joulukilpailuun 2025. Palkinnot on perinteisesti luovutettu SRAL:n kesäleirillä kilpailufoorumin yhteydessä. Niin nytkin. Kesäleiri 2026 pidettiin heinäkuun puolivälissä Eerikkilän urheiluopistolla. Tänä vuonna ei itse paikalle ehtinyt pyynnöistä huolimatta, mutta Posti toi juuri mitallilähetyksen kotiovelle - kiitos!

Viime vuonna ennen kilpailukauden alku tulin todenneeksi, josko yrittäisi sitä kuuluisaa värisuoraa kun kerran on kolmessa sarjassa mukana ja siten tuo saavutus olisi mahdollista. No, lopputuloksia tarkastellessa tuo sitten selvisi, että ajatus oli toteutunut: kultaa (CW)/ sähkötys perusluokka,  hopeaa (RTTY) avoin luokka, pronssia (FT8) 40 bandi, avoin luokka. Ihan jees 😊🏆

Tälle kaudelle olen mukana vain kahden luokan osalta eli CW, jossa puolustetaan mestaruutta ja RTTY, jossa haastetaan vuoden 2025 mestari 😁. FT8-kilpailun jätin pois ohjelmasta, koska se ei oikein sattuntu tälle vuodelle omaan kalenteriin. Muutoinkin tuo FT8 ei oikein kilpailualustana ole kovin mukava; näidenkin asemien toivoisin siirtyvän käyttämään RTTY-aaltomuotoa, jossa varsinaiset "tekijät" tulevat esiin. FT8:n osalta on myös hieman vaarana se, että operaattorina onkin keinoäly (AI). Täysin automatisoituna tuo FT8 pystyy työskentelemään ihan sujuvasti ilman operaattorin välitöntä paikallaoloakaan. Aika näyttää mihin nämä FT-aaltomuodot yhteyksien pidossa sitten johtavatkaan.

Viikonvaihteessa on perinteinen Kesäkilpailu, jossa luonnollisesti ollaan mukana CW/RTTY -osioissa. 3.5 MHz:n lanka-antennikin (dipoli) tuli tänään viriteltyä uudelleen pihalle 😊

PS. tällekään kaudelle ei saatu Rajan suunnalta lupaa olla kilpailussa mukana OI5R-tunnuksella. Harmi, sillä sotilasasemia on aika vähän kilpailuissa ja OI5R:llä oli aika hyvä kilpailumenestys vielä vuonna 2020.

73 // @ri

Suklaakelit radioaalloilla 23.7.2026

Tropkeli 23.7.2026 (OH5FI - Enonkoski, KP42je)

Torstai, 23.7.2026, toi monelle radioharrastajalle ns. "suklaakelit". Suklaakeleillähän tarkoitetaan radiokeliä, jossa radioaallot heijastuvat hyvin  epänormaalisti ja tuovat mukanaan yllättäviä DX- eli kaukoyhteyksiä.

Eriasteisia "suklaakelejä" yli 50 MHz taajuusalueella on muutamia joka kesäkausi. Se, sattuuko ne omalle kohdalle onkin toinen juttu, varsinkaan kun ei ole mahdollisuutta istua radion äärellä 24/7 periaatteella. Niín, ja kaiken lisäksi nämä kelit yleensä syntyvät yllättäen ja niiden kestokin voi olla vain muutamista minuuteista joihinkin tunteihin. 

Itselläni sattui torstaille hyvä tuuri, sillä olin kesä-QTH:ssa Enonkoskella. Siellä on sopivasti käytössä hieman normaalia "järeämmät" laitteet radiotyöskentelyyn. Näin kesäkaudella vähät "radiotunnit" tuleekin vietettyä 50 MHz ja sitä korkeammilla aaltoalueilla. 50 MHz eli "Magic band" on kesäisin todella mukava taajusalue, koska sinne muodostuu useasti radiokeliä: usein lähinnä Eurooppaan, mutta aika monesti ihan Japaniin saakka.

Omalta osaltani tuo VHF/UHF (144 MHz / 433 MHz) on jäänyt satelliittien jälkeen aika tyhjälle. Varsinkin kun tuo ISS (Kansainvälinen avaruusasema) lopetti aprs/data -työskentelyn sekä SSTV-kuvien lähettämisen. Venäläiset ei saa korjattua radiolaitetta avaruudessa, mikä voi kuulostaa hieman hassulta, kun muutoin siellä touhuavat😁

Torstain suklaakeli antoi vinkkiä itsestään kun Ukrainalainen asema kuittasi lähetteeni yli +20 dB signaalilla; yleensä tällaisia signaaleja tulee vain lähiasemilta. Radiokeli nousi 144 MHz:lle melko nopeasti ja useita asemia tuli kirjatuksi lokiin eripuolilta Eurooppaa (ks. kuva yllä). Pisin yhteys Romaniaan, 1917 km! 

Tällä kerralla tuo Tropokeli kesti liki 1h 30min, jona aikana sain 31 yhteyttä 9 eri radioamatöörimaahan. Käytössä oli FT8 aaltomuoto, mikä on nykyään se yleisin käytössä oleva aaltomuoto radioamatööreillä, ainakin näillä yläbandeilla. Olisihan se ollut hieno, jos olisi ehtinyt kuulostelemaan sähkötyssignaaleja (CW), mutta hyvä näinkin.

            

73 de @ri

    

Yhteysinfot (OH5FI)

Keinoälyn luoma kuvaus Tropokelistä

Leo Lehtosen Lintuparatiisi Helsingin Vanhankaupunginlahdella

WSOY 1945

Leo Lehtosen Lintuparatiisi (1945) – kirja, joka näki Vanhankaupunginlahden arvon ennen muita

Kesäkuun lopulla, heti Juhannuksen jälkeen, tarjoutui tilaisuus jota ei voinut jättää käyttämättä. Pakollinen viikon reissu parhaimpaan lomakauteen, pääkaupunkiseudulle. Koska aamut ja iltapäivät olivat muusta ohjelmasta vapaat päätinkin käyttää vapaa-ajat luonnossa liikkumiseen ja Helsingin luontokohteiden tarkasteluun. Kaupunkipuistot, Suomenlinna ja Töölönlahti olivat tulleet tutuksi jo aiemmilta käynneiltä, joten erityistarkasteluun otinkin Vanhankaupunginlahden. Näissä maisemissa ei ole tullut paljoa liikuttuakaan, joten alueen laajuuden huomioiden kolmen päivän tutustuminen olikin ihan paikallaan. 

Lintuturismia ei paikalla paljoa ollut, joten alueen tornit ja lavat olivat hyvin käytettävissä tähystelyyn. Näin pesimäkaudellakin oli alueella paljon katseltavaa ja toki myös kuunneltavaa. Mikä onkaan se äänimaailma ja lajikirjo aikaisemmin keväällä kun kaikki lajit pitävät konserttejaan. Matkaoppaan roolissa reissussa oli Leo Lehtosen vuonna 1945 julkaistu kirja, Lintuparatiisi (WSOY). Olin onnistunut hankkimaan kirjan erään kuolinpesän irtaimistosta jo vuosia sitten, joten nyt oli hyvä hetki tutustua paikkoihin ihan paikanpäällä.

Vuonna 1945 WSOY julkaisi lintutieteilijä Leo Lehtosen teoksen Lintuparatiisi. Kyseessä ei ole pelkästään lintukirja, vaan myös merkittävä puheenvuoro suomalaisen luonnon ja erityisesti Helsingin Vanhankaupunginlahden puolesta.

Sodan jälkeisessä Suomessa huomio keskittyi jälleenrakentamiseen. Samaan aikaan Leo Lehtonen vietti pitkiä päiviä ruovikoissa, rantaniityillä ja kosteikoilla dokumentoiden alueen linnustoa. Hänen havaintonsa muodostivat pohjan kirjalle, joka on edelleen arvokas kuvaus suomalaisesta kaupunkiluonnosta ennen suuria muutoksia.

Vanhankaupunginlahti – todellinen lintuparatiisi

Nykyisin Vanhankaupunginlahti tunnetaan yhtenä Suomen tärkeimmistä lintuvesistä, mutta 1940-luvulla alue oli huomattavasti luonnontilaisempi. Ruovikot, niityt ja matalat lahdet muodostivat elinympäristön kymmenille pesiville lintulajeille sekä lukuisille muuttolinnuille.

Lehtonen tarkkaili lintujen käyttäytymistä, pesintää ja vuodenaikojen vaihtelua vuosien ajan. Hänen työnsä perustui kärsivälliseen kenttähavainnointiin aikana, jolloin kiikarit, muistiinpanot ja kamera olivat tutkijan tärkeimmät työvälineet.

Enemmän kuin lintukirja

Lintuparatiisi on yhdistelmä luonnontieteellistä tutkimusta, matkakertomusta ja luonnon kuvausta. Kirjan vahvuus on siinä, että se tekee lintujen elämästä helposti lähestyttävää myös sellaiselle lukijalle, joka ei tunne kaikkia lajeja.

Runsas mustavalkovalokuvitus (72 kuvaa) oli ilmestymisaikanaan poikkeuksellisen laadukas. Kuvien avulla lukija pääsi seuraamaan lintujen elämää tavalla, joka oli 1940-luvulla harvinaista. Kirja lopussa on myös kattava lajiluettelo alueella havaituista lintulajeista vuosilta 1931 - 1941.

Luonnonsuojelun edelläkävijä

Kirjan ehkä merkittävin anti on sen luonnonsuojelullinen sanoma. Lehtonen ymmärsi jo varhain, että kosteikkojen ja lintuvesien arvo ulottuu paljon yksittäisiä lintulajeja laajemmalle. Hänen näkemyksensä olivat vuosikymmeniä aikaansa edellä.

Nykyisin Vanhankaupunginlahti on suojeltu alue ja yksi pääkaupunkiseudun tunnetuimmista lintukohteista. On kiinnostavaa huomata, kuinka hyvin Lehtosen havainnot ja huoli luonnon säilymisestä ovat kestäneet aikaa.

Harvinainen löytö antikvariaateissa

Ensipainoksena vuonna 1945 ilmestynyt Lintuparatiisi kuuluu niihin suomalaisiin luontokirjoihin, joita tulee myyntiin melko harvoin. Erityisesti hyväkuntoiset kappaleet sekä alkuperäisellä pölysuojuksella varustetut kirjat kiinnostavat keräilijöitä.

Kirjan rahallinen arvo vaihtelee kunnon, painoksen ja kysynnän mukaan. Kulttuurihistoriallinen arvo on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin pelkkä keräilyarvo. Teos tallentaa Vanhankaupunginlahden luonnon sellaisena kuin se näyttäytyi lähes kahdeksankymmentä vuotta sitten.

Miksi kirja kannattaa lukea edelleen?

Vaikka Lintuparatiisi ilmestyi vuonna 1945, sen sanoma tuntuu yhä ajankohtaiselta. Kaupunkien kasvu, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja kosteikkojen suojelu ovat edelleen yhteiskunnallisia keskustelunaiheita.

Lehtosen kirja muistuttaa, että luonnon ymmärtäminen alkaa havainnoinnista. Kun opimme tuntemaan lähiympäristömme, opimme myös arvostamaan sitä.

Yhteenveto

Lintuparatiisi on paljon enemmän kuin vanha lintukirja. Se on osa suomalaisen luonnonsuojelun historiaa, Helsingin kulttuuriperintöä ja lintututkimuksen kehitystä. Kirjan sivuilla avautuu näkymä aikaan, jolloin Vanhankaupunginlahti oli vielä lähes koskematon – ja jolloin yksi tutkija ymmärsi sen arvon kauan ennen kuin siitä tuli virallinen luonnonsuojelualue.

---

Kirjan tiedot

• Tekijä: Leo Lehtonen
• Nimeke: Lintuparatiisi
• Julkaisija: WSOY
• Julkaisuvuosi: 1945
• Sivumäärä: 179
• Kuvitus: Runsaasti (72) mustavalkoisia valokuvia sekä 2 karttaa
• Luettelo: Lahdella tavatut lintulajit vuosilta 1931-1941.

Oletko lukenut Leo Lehtosen teoksia tai vieraillut Vanhankaupunginlahdella? Jaa kokemuksesi kommentteihin.

"Klobben" eli "merkkarisaari"

Näkymä lahdelle Kivinokan suunnalta

Kyllä on mainio lintupaikka todellakin!

Tilaa oli tähystellä. Kivinokan lava.

Hakalan lintutorni.

Kurkistus kulisseihin - Pohjois-Korea, osa III

 

ISBN 978-952-382-556-7

Pohjois-Korea ei koskaan pyydä anteeksi – tarina, joka paljastaa diktatuurin varjot

Jeroen Visserin teos Pohjois-Korea ei koskaan pyydä anteeksi on poikkeuksellinen ikkuna yhteen maailman suljetuimmista valtioista. Se ei ole perinteinen tietokirja, vaan tositarinaan perustuva kertomus, joka kuljettaa lukijan keskelle Korean niemimaan jännitteitä, vakoilua ja selviytymistä. Kirjan ytimessä on perämies Lee, pohjoiskorealainen sotilas, jonka elämä muuttui peruuttamattomasti syksyllä 1996.

Tuona vuonna Pohjois-Korean vakoilusukellusvene ajoi karille Etelä-Korean rannikolla. Tapaus käynnisti yhden Korean historian suurimmista takaa-ajoista, kun kymmeniä tuhansia eteläkorealaisia sotilaita lähetettiin etsimään karille ajaneen aluksen miehistöä. Suurin osa sotilaista kuoli joko taisteluissa tai oman järjestelmänsä käskyjen vuoksi. Vain yksi heistä, perämies Lee, onnistui pakenemaan.

Visser jäljitti Leen vuosia myöhemmin ja löysi miehen, joka eli edelleen varjoissa. Loikkaus Etelä-Korean puolelle ei ollut vapautus, vaan uusi elämä, jossa menneisyys seurasi jokaista askelta. Pohjois-Korea ei unohda eikä anna anteeksi, ja siksi Lee joutui rakentamaan identiteettinsä uudelleen – samalla kun hän palveli entistä vihollistaan, Etelä-Korean armeijaa.

Kirja avaa Leen tarinan kautta Pohjois-Korean järjestelmän logiikkaa, sen armottomuutta ja sitä, miten yksilö on aina valtion alisteinen. Visser kuvaa tarkasti myös Etelä-Korean suhtautumista loikkareihin: epäluuloa, varovaisuutta ja poliittisia jännitteitä, jotka eivät katoa edes vuosikymmenten jälkeen. Teos onnistuu näyttämään, miten syvälle jakolinja on kaivautunut Korean niemimaalla – ja miten vaikeaa sitä on ylittää, vaikka haluaisi.

Visserin kerronta on rauhallista, tutkivaa ja empaattista. Hän ei romantisoi Leen tarinaa, vaan antaa sen puhua puolestaan. Lopputulos on vaikuttava ja paikoin pysäyttävä. Kirja muistuttaa, että suurvaltapolitiikan ja sotilaallisten kriisien keskellä on aina yksittäisiä ihmisiä, joiden kohtalot jäävät helposti otsikoiden taakse.

Pohjois-Korea ei koskaan pyydä anteeksi on teos, joka jää mieleen pitkäksi aikaa. Se on kertomus uskollisuudesta, pelosta, selviytymisestä ja siitä, mitä tapahtuu, kun ihminen joutuu valitsemaan henkensä ja kotimaansa välillä. Visserin kirja tekee näkyväksi sen, minkä totalitaarinen järjestelmä pyrkii piilottamaan – ja juuri siksi se on niin tärkeä.

Tämäkin kirja löytyi paikallisen kauppiaan alelaarista parin euron hintaan. Kokonaisuudessaan hyvä hinta-laatusuhde tämän kovakantisen teoksen osalta. Hyvää kesälukemistoakin.

@ri

Arvi Lind ja pyramidi

Arvi Lind tutustumassa Oculuskerhon näyttelyyn 1982

Juuri saadun tiedon mukaan Suomen luotettavin uutisääni ja YLE-vaikuttaja on siirtynyt tapahtumahorisontin taakse. Harvoin tulee näin tuoreeltaan kommentoitua näin blogitekstin kanssa juuri edesmennyttä kuuluisuutta. Kitaristi Esa Pulliaisen osalta mietin viimeksi tätä kommenttiasiaa tässä laajuudessa, mutta päätin jättää asian vielä odottamaan.

Nyt oli kuitenkin hyvä syy tarttua heti toimeen, sillä YLE pyysi sivustollaan muisteloita Arvi Lindistä. Oma muisto ajoittuukin varhaisnuoruuteen, vuoteen 1983, jolloin taistelin opintosuoritteita Lauritsalan lukiossa. Siis samassa koulussa, jossa Arvikin oli aikanaan oppivelvollisuuttaan suorittanut. Oli ollut kuulemma erittäin hyvä äidinkielessä - enkä yhtään ihmettele.

Arvi oli 1983 kutsuttuna muiden vanhojen Lauritsalan yläasteen/lukion käyneiden oppilaiden joukossa paikalla koulun juhlatapahtumassa. Juhlallisuuksiin liittyen koulun harrastekerhot olivat järjestäneet omat esitelmät vanhojen oppilaiden ihmeteltäviksi. Itse toimin tuolloin useassakin kerhossa, mutta erityisesti luontokerho, OCULUS, oli se kerhoista jossa tuli lähes aina käytyä, vaikka kerhoilta olikin keskiviikkoisin klo 18 😁

Juhlaesitelmäksi päätimme rakentaa ns. Pyramidikokeen. Kokeessa osoitetaan kuinka pyramidiin sijoitettu lihapala ei pilaannu (lue: mätäne). Koe aloitettiin reilu 5 vuorokautta ennen H-hetkeä. Tarkan kopion pyramidista saimme hankittua teknisen työn kerholta. Tuohon pyramidiin sijoitimme tarkoin lasketulle alustalle melkoisen reilun paistin palan. 

Juhlapäivänä olimme erittäin mielissämme, että Arvi valitsi monista esityksistä juuri meidän esityksemme, tutustuakseen siihen tarkemmin. Ehkä aihe oli hänestäkin mielenkiintoinen🤔. Joka tapauksessa pääsimme avaamaan pyramidin vieraiden kanssa ja toteamaan, ettei avatusta kammiossa tullutkaan pahaa tuoksua, vaan liha oli ikään kuin kuivunut. Arvi ehtikin toteamaan kokeen lopputuloksesta, että koe oli varmasti onnistunut koska "koepala muumioitui mätänemisen sijaan". Olimme hieman yllättyneitä itsekin kokeen tuloksesta, mutta hyvä näin. (Sama koe on tehty laboratorioissa eri puolilla maailmaa, ja tulokset ovat olleet samansuuntaisia 😎, joten emme olleet täysin yksin  kokeemme kanssa)

Valokuvissa, jotka onnistuin löytämään vielä valokuva-albumistani näkyy Arvin vierellä luontokerhon vetäjä, koulun biologian lehtori Olavi Petro (rip).

@ri

Kenraali Jarmo Lindberg – Ilmavoimien suunnannäyttäjästä koko puolustusvoimien uudistajaksi

ISBN 978-951-0-51803-8

Kun Jarmo Lindberg astui puolustusvoimien komentajaksi vuonna 2014, Suomi oli siirtymässä uuteen turvallisuuspoliittiseen aikakauteen. Venäjän toiminta Krimillä oli muuttanut Euroopan turvallisuusympäristöä, ja puolustusvoimien oli vastattava tilanteeseen nopeasti ja määrätietoisesti. Lindbergin tausta ilmavoimien komentajana näkyi heti: hän toi mukanaan selkeän, operatiivisen ajattelun ja vahvan ymmärryksen modernin sodankäynnin vaatimuksista.

Lindbergin komentajakausi oli ennen kaikkea valmiuden vahvistamisen aikaa. Hän korosti, että puolustusvoimien on kyettävä reagoimaan nopeasti ja uskottavasti, ja tämä näkyi sekä harjoitustoiminnan lisääntymisenä että joukkojen valmiuden nostamisena. Hänen johdollaan puolustusvoimat siirtyi kohti mallia, jossa reservin ja kantahenkilökunnan yhteistoiminta oli entistä tiiviimpää ja jossa koko organisaatio oli paremmin varautunut äkillisiin muutoksiin.

Kansainvälinen yhteistyö nousi Lindbergin kaudella uudelle tasolle. Suomi syvensi kumppanuuttaan Naton kanssa, osallistui laajoihin harjoituksiin ja vahvisti kahdenvälisiä suhteita erityisesti Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa. Lindberg piti tärkeänä, että suomalaiset joukot harjoittelevat yhdessä liittolaisten kanssa, sillä se parantaa yhteensopivuutta ja antaa realistisen kuvan modernin kriisin vaatimuksista. Hänen aikanaan Suomi nousi kansainvälisesti arvostetuksi toimijaksi, jonka osaamiseen luotettiin.

Lindbergin komentajakauden näkyvimpiä hankkeita oli HX-hävittäjähankinnan valmistelu. Vaikka päätös tehtiin hänen seuraajansa aikana, Lindberg loi hankkeelle perustan: selkeät suorituskykyvaatimukset, avoimen kilpailutuksen ja tiukan analyysin siitä, millaista ilmavoimaa Suomi tarvitsee 2030-luvulla. Hänen ilmailutaustansa antoi hankkeelle uskottavuutta ja varmisti, että keskustelu pysyi teknisesti ja strategisesti oikeilla raiteilla.

Sisäisesti Lindberg toi puolustusvoimiin johtamistapaa, jossa avoimuus ja selkeä viestintä olivat keskeisiä. Hän oli näkyvä komentaja, joka esiintyi aktiivisesti julkisuudessa ja pyrki avaamaan puolustusvoimien toimintaa kansalaisille. Tämä lisäsi luottamusta ja teki puolustusvoimista aiempaa läpinäkyvämmän organisaation.

Kun Lindberg jätti tehtävänsä vuonna 2019, puolustusvoimat oli monella tavalla vahvempi kuin hänen kautensa alussa. Valmius oli korkeammalla tasolla, kansainvälinen yhteistyö oli syventynyt ja tulevaisuuden suurhankkeet etenivät vakaalla pohjalla. Hänen perintönsä näkyy edelleen siinä, miten Suomi rakentaa puolustustaan nopeasti muuttuvassa maailmassa.---

Summa summarum in English:

Jarmo Lindberg served as Finland’s Chief of Defence from 2014 to 2019, a period marked by rising tensions in Europe and growing demands on national readiness. With a strong background in the Air Force, he brought an operational, forward‑leaning mindset to the entire defence organization. His tenure focused on strengthening rapid readiness, increasing training intensity and ensuring that both active forces and the reserve could respond quickly to sudden changes in the security environment. Under his leadership, Finland deepened its cooperation with NATO and key partners such as Sweden and the United States, participating in major joint exercises and improving interoperability. Lindberg also laid the groundwork for the HX fighter program, defining the requirements and strategic direction for Finland’s next-generation air capability. His leadership style emphasized transparency, clear communication and public engagement, helping to build trust in the Defence Forces. By the end of his term, Finland’s defence posture was more agile, internationally connected and better prepared for modern security challenges.