perjantai 4. marraskuuta 2016

V I E S T I R I S T I

Viestiristit

Kuluneella viikolla tuli kesken "työkiireiden" pikainen kutsu saapua ns. isolle kirkolle Helsinkiin. Asian kiireellisyyttä ei sen paremmin perusteltu - ilmoitettiin vain, että kyydit ja majoitus on jo järjestetty.
Noutopisteeksi sovin paikallisen ABC:n, ja ei muuta kuin pirssillä kohti stadia. Koska pukukoodiakaan ei oltu ilmoitettu, niin läksin reissuun ns. puolirennoissa virka-asusteissa hi.

Paikanpäällä alkoi sitten valjeta syykin tähän matkusteluun. Suomen suurin työnantaja halusi muistaa allekirjoittanutta vuosien saatossa tehdyistä viestialaan liittyvistä tehtävistä.

Järkytyksestä toivuttua, eihän siinä auttanut muu kuin ottaa huomionosoitukset vastaan. Iltajuhlassa joutui tai pääsi sitten pitämään pienen puheenkin ruokailun lomassa.

Saatu risti ja plaketti ovat nyt omassa taltiossaan kotosalla.

Ja kuten ristin luovuttanut osastopäällikkö leikkisästi lopuksi totesikin - "näitä merkkejä ei ihan jokaisesta muropaketista löydykkään"


Alla perusteet ko. kunniamerkille:

Viestiristi on Viestikiltojen liitto ry:n perustama ansioristi, joka voidaan myöntää tunnustuksena ansioista johtamisjärjestelmäalan vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä sekä muissa johtamisjärjestelmäalan maanpuolustusvalmiutta edistävissä tehtävissä.




Viestiristi voidaan myöntää:


  • johtamisjärjestelmäalalla toimivan vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestön jäsenelle, joka on toiminut ansiokkaasti vähintään kymmenen vuoden ajan;
  • henkilölle, joka on toiminut puolustusvoimien johtamisjärjestelmätehtävissä ansiokkaasti vähintään kymmenen vuodenajan
  • henkilölle, joka on työskennellyt maanpuolustusvalmiutta edistävissä tehtävissä ICT-yrityksissä tai -organisaatioissa ansiokkaasti vähintään kymmenen vuoden ajan; tai
  • muulle maanpuolustustyössä tai johtamisjärjestelmäalalla toimivalle tai toimineelle suomalaiselle tai ulkomaalaiselle henkilölle, jonka ansiot ovat edellisiin verrattavissa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...