tiistai 5. tammikuuta 2021

Postikortit liikkeellä

Mennyt vuosi oli tilastollisessakin mielessä varsin mielenkiintoinen. Pandemian mukanaan tuomat varsin kovatkin rajoitukset eri toimintoihin toivat selkeitä muutoksia arkirutiineihin. Nyt jäikin aikaa enemmän uusien kontaktien etsimiseen muutoin kuin lähitapaamisten merkeissä: etätyö ja SOME lienevät ne eniten pinnalle nousseet asiat vuoden aikana - ainakin mitä tietotekniikkaan tulee.

Pandemiahan vaikutti hyvin oleellisesti myös Postin käsittelemiin jakeluihin: pakettiliikenne kasvoi lähes räjähdysmäisesti. Muun postittelun osalta määrät eivät nousseet niinkään rajusti - taisipa jopa olla niin, että tuo perinteinen kirje- ja korttiposti jatkoivat alamäkeään. Tämä tuski on ollut mikään yllätys, sillä moniin maihin ei vuoden aikana vaan yksinkertaisesti saanut postia menemään, koska ne yhteydet puuttuivat rajoitusten takia: lentoja ei ollut, joten ainakaan lentopostilla ei kirjeet ja kortit kulkeneet. Lisäksi tuo internetin käyttö viestityksessä on syönyt koko ajan perinteisen postin osuutta: mikäs sen helpompaa ja nopeampaa kuin laittaa sähköpostia tai somepäivityksiä maailmalle.

Oman "piikkinsä" tietysti tuohon perinteiseen postiin tuovat nuo erilaiset juhlapyhät, joista vilkkain korttisesonkin ajoittuneekin Joulun ympärille. Toki Ystävänpäivä ja Pääsiäinen ovat myös muodostuneet osaksi korttisesonkia.

Mikäs sen mukavampaa kuin saada tuota perinteisetä postia laatikkojakeluna hi.. Ainakin itse tykkään tästä perinteisesti mallista. Monena vuotena olen luvannut itselleni, että nyt en enää lähetä joulukortteja, mutta kun marraskuu kääntyy joulukuulle on ääni "kellossa" ollut toinen: kortteja lähtee liikkeelle niin kotimaahan kuin ulkomaillekin. Niin, ja ompa joukossa aina ollut jokunen kirjekin, joten eivät nuo kirjekuoretkaan pöytälaatikossa jouda pölyttymään täysin.

Reilu 10 vuotta olen ollut mukana enemmän ja vähemmän vakavissani tuossa Postcrossing -harrasteessa. Siinähän lähetetään kortteja "tuntemattomille" henkilöille maailmalle ja miksi ei myös kotimaahankin ja paluupostissa tulee sitten aikanaa jostainpäin maailmaa kortteja takaisinkin. Riippuu omasta aktiivisuudesta, kuinka ja miten kortit liikkuvat. Minulle on muodostunut sellainen reilun 50 kortin reservi, joka liikkuu maailmalla. Hyvän reservin takia on parhaimmillaan ollut postilaatikossa odottamassa reilu 30 korttia maailmalta! Tämä on tietenkin poikkeus - yleensä 2 - 5 korttia on ollut mukana. Suuri korttimäärä tulee yleensä silloin, kun laittaa oman tilinsä lomalle ja avaa sen johonkin tapahtumaan liittyen, kuten viimeksi 1.10.2020, jolloin vietettiin "Postikortin päivää".

Tilastojen valossa vuonna 2020 lähetetyistä Postcrossing-korteista ehti perille 185 korttia (osa marras-joulukuun kortteja on vielä matkalla, eivätkä näy tilastoissa. Samoin tilastoista puuttuu nuo perinteiset kotimaan joulukortit)

Osa korteista on vielä paluumatkalla, sillä tili on ollut "lomalla" jo jonkin aikaa, joten osoitteeni ei ole ollut jakelussa muille "postcrossaajille". Pitää taas talven pakkasille hankkia postilaatikkoon täytettä mainospostin lisäksi sekä tietysti postinjakajalle työtä.

PS: jos joku ihmettelee mihin nuo radioamatöörien QSL-kortit ovat unhoittuneet. No, eivät minnekään. Ne vaan hoituvat hieman muita jakelureittejä pitkin. Tosin kyllähän Posti niissäkin toimii hyvänä apuna kun paketit ja kortit liikkuvat QSL-toimistojen välillä.




Vuoden 2020 ranking Postcrossingin osalta.


Lähetetyt, top 10


Saapuneet, top 10


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...