Vallan kolmio - Alexander Stubb

ISBN: 978-951-1-52142-6 "Vallan kolmio" (Otava)

 

Kirja-arvio: Alexander Stubb – Vallan kolmio

Alexander Stubbin uutuusteos Vallan kolmio avaa poikkeuksellisen suoran näkymän siihen, miten valta rakentuu ja toimii Suomessa – politiikan, median ja talouden risteyskohdissa. Kirja on yhtä aikaa henkilökohtainen, analyyttinen ja ajankohtainen.

The Triangle of Power: Rebalancing the New World Order by Alexander Stubb

Alexander Stubbin tuore, suomenkielinen teos Vallan kolmio on poikkeuksellisen ajankohtainen katsaus siihen, miten valta rakentuu, liikkuu ja muuttuu modernissa Suomessa. Teos on julkaistu jo vuonna 2025, mutta suomenkielinen versio kirjasta löytyi vasta äsken paikallisen kirjakaupan valikoimasta. Kirjan "vuosirenkaista" huolimatta, kirja on säilyttänyt ajankohtaisuutensa erittäin hyvin. 

Kirja on henkilökohtainen kertomus Stubbin omasta matkasta politiikan ytimeen ja analyyttinen kuvaus siitä, miten päätöksiä syntyy tilanteissa, joissa paine, julkisuus ja kansainvälinen ympäristö kietoutuvat toisiinsa. Näiltä osinhan tuo matka maailmalla jatkuu ja kirja pysyy hyvin "ajan hermolla" tänäänkin.

Stubb kirjoittaa kolmesta vallan ulottuvuudesta – politiikasta, mediasta ja taloudesta – tavalla, joka avaa lukijalle kulissien takaisia prosesseja ilman turhaa dramatiikkaa. Hän kuvaa, miten nämä kolme voimaa vaikuttavat toisiinsa ja miten niiden tasapaino määrittää sen, millaisessa Suomessa elämme. Kirjan vahvuus on sen selkeys: Stubb ei sorru monimutkaisiin teorioihin, vaan rakentaa kokonaisuuden konkreettisten esimerkkien ja omien kokemustensa kautta.

Erityisen kiinnostavia ovat jaksot, joissa Stubb tarkastelee Suomen asemaa muuttuvassa maailmassa. Hän kuvaa, miten ulko- ja turvallisuuspolitiikka on siirtynyt marginaalista politiikan ytimeen ja miten kansainväliset kriisit ovat muovanneet päätöksentekoa. Nämä kohdat resonoivat vahvasti nykyhetken kanssa, sillä geopoliittinen jännite ja Euroopan turvallisuustilanne ovat jälleen keskiössä.

Kirja tarjoaa myös rehellisen katsauksen siihen, millaista on elää jatkuvan huomion kohteena. Stubb käsittelee avoimesti kritiikkiä, virheitä ja oppimista – sekä sitä, miten poliittinen ura vaikuttaa perheeseen ja arkeen. Nämä henkilökohtaiset osuudet tuovat teokseen lämpöä ja inhimillisyyttä, joka tasapainottaa analyyttistä otetta.

Vallan kolmio on kokonaisuutena harkittu ja hyvin rytmitetty teos, joka sopii kaikille, joita kiinnostaa vallan dynamiikka, suomalainen politiikka ja päätöksenteon todellisuus. Se on samalla ajankuva ja henkilökohtainen kertomus, mutta ennen kaikkea se on analyysi siitä, miten valta toimii – ja miksi sen ymmärtäminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan.

Kirja on erinomainen lisä keskusteluun siitä, millaisessa Suomessa haluamme elää ja miten päätöksiä tehdään tilanteissa, joissa tulevaisuus on epävarma. Stubb kirjoittaa sujuvasti, selkeästi ja kokemuksen tuomalla varmuudella, mikä tekee kirjasta sekä helposti lähestyttävän että ajatuksia herättävän.

@ri 

...-.-

 

Esa Sirénin – Valiosissit selustassa - matka jatkuu...

Edellisessä kirjoituksessa (2025) kuljin Esa Sirénin matkassa hänen aiempien sissitarinoiden ja kaukopartiokirjojensa kautta. Nyt matka jatkuu aivan tuoreella teoksella, romaanilla Valiosissit selustassa (Gummerus), joka vie lukijan kesään 1944 Aunuksen Karjalaan – aikaan, jolloin rintamat liikkuivat, puna-armeija keräsi murskaavaa ylivoimaa ja suomalaiset joukot joutuivat vetäytymään U-asemaan.

Sirénille tyypilliseen tapaan tarina rakentuu tosipohjaisesta aineistosta: sotapäiväkirjoista, partiokertomuksista ja veteraanien muisteluksista. Fiktiivinen romaani nojaa siis vahvasti siihen, mitä oikeasti tapahtui, ja juuri se tekee lukukokemuksesta painavan. Kun kapteeni Matti Raipalan johtama partio jää vihollisen selustaan seuraamaan joukkojen liikkeitä ja kalustoa, lukija aistii sekä tehtävän sotilaallisen merkityksen että sen inhimillisen hinnan.

Kirjan maailma on tuttu Sirénin aiemmista teoksista: metsä, suot, joet ja kylät muodostavat näyttämön, jossa kaukopartiomiehet yrittävät pysyä näkymättöminä, mutta samalla kerätä elintärkeää tietoa. Tiedustelutehtävät eivät etene suunnitelmien mukaan, ja partiota uhkaa sekä vihollinen että ympäröivä erämaa. Kun Peskin rautatiesilta nousee kohteeksi ja takaa-ajo kiristyy, romaani muuttuu lähes hengästyttäväksi selviytymiskertomukseksi.

Minulle lukijana Valiosissit selustassa jatkaa juuri sitä linjaa, jonka takia Sirénin kirjoihin tarttuu yhä uudelleen. Hän ei kirjoita sankaritarinoita kiiltokuvamaisesti, vaan näyttää kaukopartiomiesten arjen, väsymyksen, pelon ja toveruuden. Henkilöt ovat ihmisiä, eivät pelkkiä sotilaita: he vitsailevat, riitelevät, tekevät virheitä ja kantavat vastuuta toisistaan. Taustalla kulkee koko ajan tieto siitä, että yksittäisen partion onnistuminen tai epäonnistuminen voi vaikuttaa paljon laajempaan kokonaisuuteen.

Erityisen kiinnostavaa on se, miten Sirén kirjoittaa sodasta aikana, jolloin sota ei ole vain historian sivuilla, vaan myös tämän päivän uutisvirrassa. Kun lukee kesän 1944 Aunuksen tapahtumista, mieli väistämättä vertaa niitä nykyisiin kriiseihin ja siihen, miten haavoittuvia ihmiset ovat suurten liikkeiden keskellä. Kirja ei kuitenkaan saarnaa, vaan antaa lukijan tehdä omat johtopäätöksensä.

Valiosissit selustassa on samalla sekä toimintaa että tarkkaa ajankuvaa. Se sopii lukijalle, joka haluaa ymmärtää kaukopartiotoimintaa ja jatkosodan loppuvaiheita hieman syvemmin, mutta myös sille, joka etsii vetävää romaania, jossa jännite säilyy viimeisille sivuille asti. Minulle se oli luonteva jatko Sirénin aiemmille teoksille – ja vahva muistutus siitä, miksi hänet on syystä nostettu sukupolvensa merkittävimpien sotakirjailijoiden joukkoon.

Esa Sirénin matkassa on siis tällä kertaa kuljettu Aunuksen metsien ja rautatiesiltojen kautta. On helppo uskoa, että partiopäiväkirjoista ja arkistoista löytyy vielä monta kertomusta, jotka odottavat Sirénin kaltaista tarinankertojaa. Ja yhtä helppo on arvata, että lukija ei jää ilman uusia retkiä kaukopartiomiesten rinnalla.

@ri ...-.-

"Valkoisen kuoleman" jalanjäljillä

Simo Häyhä "työasussaan" talvisodassa (SA-kuva)

Legendaarinen "Talven soturi" on viime aikoina saanut jälleen hyvin medianäkyvyyttä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tuotantoon tuleva elokuva sekä viime vuonna julkaistu Olivier Norekin kirja "Talven soturit" ovat tehneet tästä tarkka-ampujasta jälleen kansainvälisen kuuluisuuden. 

Myös Rautjärven suunnalla yleisöä palveleva "Kollaa ja Simo Häyhä" -museo ovat omalta osaltaan tehneet Simon ja Talvisodan tarinaa tunnetuksi. Itse vierailin museolla näin loppukesästä ja olin erittäin yllättynyt siitä kattavasta materiaalista ja museon esittämästä Kollaan taistelijoiden ja Simon tarinasta. Paikka on todellakin käymisen arvoinen, vaikka sotahistoria itsessään ei kiinnostaisikaan. 

Kuvia museosta en laita nyt julkaisuun, sillä jokaisen on käytävä itse paikanpäällä toteamassa tuo visuaalinen puoli museosta.

Kirjahyllyssä ovat odottaneet Kollaan sotureista kertovat kirjat, jotka olikin nyt hyvä nostaa lukulistalle. "Simo Häyhä, valokoinen kuolema" on 2026 julkaistu teos aiemmin ilmestyneestä englanninkielisestä kirjasta "Simo Häyhä - White death: the world´s best sniper" Aika osuvasti sanottu tästä ennätyssoturista! 

"Talven soturit" on taas vuonna 2025 julkaistu suomennos ranskankielisestä  teoksesta "Les guerriers de l´hiver" vuodelta 2024. Tämän kirjan painos oli monista paikoista Suomessa loppuunmyyty vuoden 2025 Joulumarkkinoilla. Aika suosittu teos siis tämäkin. 

Simo Häyhä – Valkoisen kuoleman tarina

Simo Häyhä oli Talvisodan kuuluisin tarkka-ampuja, jonka poikkeuksellinen taito ja kylmähermoisuus nostivat hänet sotahistorian legendaksi. Rautjärvellä vuonna 1905 syntynyt Häyhä oli jo nuorena tunnettu erinomaisesta ampumataidostaan.

Talvisodan syttyessä 1939 Häyhä palveli Kollaan rintamalla, missä hän saavutti ennätyksellisen määrän vahvistettuja osumia. Hänelle kirjattiin vähintään 505 tarkka-ampujatappoa, (tarkka luku eri lähteiden mukaan on 542 ammuttua venäläissotilasta kolmen kuukauden aikana) mikä tekee hänestä maailman tehokkaimman sotilastarkka-ampujan. Häyhä käytti M/28-30 Pystykorva-kivääriä ilman kiikaritähtäintä, mikä korosti hänen varmuuttaan ja taitoaan.

Kollaan taisteluissa Häyhä liikkui nopeasti, hyödynsi maaston ja lumipuvun suojaa ja pysyi viholliselle lähes näkymättömänä. Neuvostojoukot antoivat hänelle nimen “Valkoinen kuolema”. Yhtenä päivänä hän ampui jopa 25 vihollissotilasta.

Häyhä haavoittui vakavasti 6. maaliskuuta 1940, mutta toipui ja eli pitkän elämän aina vuoteen 2002 saakka. Hänen tarinansa kiteyttää Talvisodan hengen: pienen maan sitkeyden ja periksiantamattomuuden ylivoimaista vihollista vastaan.

SM-värisuora kotiutettuna

 

SM-värisuora: 1. CW, 2. RTTY ja 3. FT8

Vuoden 2025 SM-CUP kotimaisen radiourheilun osalta päättyi luonnollisesti jo Joulukilpailuun 2025. Palkinnot on perinteisesti luovutettu SRAL:n kesäleirillä kilpailufoorumin yhteydessä. Niin nytkin. Kesäleiri 2026 pidettiin heinäkuun puolivälissä Eerikkilän urheiluopistolla. Tänä vuonna ei itse paikalle ehtinyt pyynnöistä huolimatta, mutta Posti toi juuri mitallilähetyksen kotiovelle - kiitos!

Viime vuonna ennen kilpailukauden alku tulin todenneeksi, josko yrittäisi sitä kuuluisaa värisuoraa kun kerran on kolmessa sarjassa mukana ja siten tuo saavutus olisi mahdollista. No, lopputuloksia tarkastellessa tuo sitten selvisi, että ajatus oli toteutunut: kultaa (CW)/ sähkötys perusluokka,  hopeaa (RTTY) avoin luokka, pronssia (FT8) 40 bandi, avoin luokka. Ihan jees 😊🏆

Tälle kaudelle olen mukana vain kahden luokan osalta eli CW, jossa puolustetaan mestaruutta ja RTTY, jossa haastetaan vuoden 2025 mestari 😁. FT8-kilpailun jätin pois ohjelmasta, koska se ei oikein sattuntu tälle vuodelle omaan kalenteriin. Muutoinkin tuo FT8 ei oikein kilpailualustana ole kovin mukava; näidenkin asemien toivoisin siirtyvän käyttämään RTTY-aaltomuotoa, jossa varsinaiset "tekijät" tulevat esiin. FT8:n osalta on myös hieman vaarana se, että operaattorina onkin keinoäly (AI). Täysin automatisoituna tuo FT8 pystyy työskentelemään ihan sujuvasti ilman operaattorin välitöntä paikallaoloakaan. Aika näyttää mihin nämä FT-aaltomuodot yhteyksien pidossa sitten johtavatkaan.

Viikonvaihteessa on perinteinen Kesäkilpailu, jossa luonnollisesti ollaan mukana CW/RTTY -osioissa. 3.5 MHz:n lanka-antennikin (dipoli) tuli tänään viriteltyä uudelleen pihalle 😊

PS. tällekään kaudelle ei saatu Rajan suunnalta lupaa olla kilpailussa mukana OI5R-tunnuksella. Harmi, sillä sotilasasemia on aika vähän kilpailuissa ja OI5R:llä oli aika hyvä kilpailumenestys vielä vuonna 2020.

73 // @ri

Suklaakelit radioaalloilla 23.7.2026

Tropkeli 23.7.2026 (OH5FI - Enonkoski, KP42je)

Torstai, 23.7.2026, toi monelle radioharrastajalle ns. "suklaakelit". Suklaakeleillähän tarkoitetaan radiokeliä, jossa radioaallot heijastuvat hyvin  epänormaalisti ja tuovat mukanaan yllättäviä DX- eli kaukoyhteyksiä.

Eriasteisia "suklaakelejä" yli 50 MHz taajuusalueella on muutamia joka kesäkausi. Se, sattuuko ne omalle kohdalle onkin toinen juttu, varsinkaan kun ei ole mahdollisuutta istua radion äärellä 24/7 periaatteella. Niín, ja kaiken lisäksi nämä kelit yleensä syntyvät yllättäen ja niiden kestokin voi olla vain muutamista minuuteista joihinkin tunteihin. 

Itselläni sattui torstaille hyvä tuuri, sillä olin kesä-QTH:ssa Enonkoskella. Siellä on sopivasti käytössä hieman normaalia "järeämmät" laitteet radiotyöskentelyyn. Näin kesäkaudella vähät "radiotunnit" tuleekin vietettyä 50 MHz ja sitä korkeammilla aaltoalueilla. 50 MHz eli "Magic band" on kesäisin todella mukava taajusalue, koska sinne muodostuu useasti radiokeliä: usein lähinnä Eurooppaan, mutta aika monesti ihan Japaniin saakka.

Omalta osaltani tuo VHF/UHF (144 MHz / 433 MHz) on jäänyt satelliittien jälkeen aika tyhjälle. Varsinkin kun tuo ISS (Kansainvälinen avaruusasema) lopetti aprs/data -työskentelyn sekä SSTV-kuvien lähettämisen. Venäläiset ei saa korjattua radiolaitetta avaruudessa, mikä voi kuulostaa hieman hassulta, kun muutoin siellä touhuavat😁

Torstain suklaakeli antoi vinkkiä itsestään kun Ukrainalainen asema kuittasi lähetteeni yli +20 dB signaalilla; yleensä tällaisia signaaleja tulee vain lähiasemilta. Radiokeli nousi 144 MHz:lle melko nopeasti ja useita asemia tuli kirjatuksi lokiin eripuolilta Eurooppaa (ks. kuva yllä). Pisin yhteys Romaniaan, 1917 km! 

Tällä kerralla tuo Tropokeli kesti liki 1h 30min, jona aikana sain 31 yhteyttä 9 eri radioamatöörimaahan. Käytössä oli FT8 aaltomuoto, mikä on nykyään se yleisin käytössä oleva aaltomuoto radioamatööreillä, ainakin näillä yläbandeilla. Olisihan se ollut hieno, jos olisi ehtinyt kuulostelemaan sähkötyssignaaleja (CW), mutta hyvä näinkin.

            

73 de @ri

    

Yhteysinfot (OH5FI)

Keinoälyn luoma kuvaus Tropokelistä

Leo Lehtosen Lintuparatiisi Helsingin Vanhankaupunginlahdella

WSOY 1945

Leo Lehtosen Lintuparatiisi (1945) – kirja, joka näki Vanhankaupunginlahden arvon ennen muita

Kesäkuun lopulla, heti Juhannuksen jälkeen, tarjoutui tilaisuus jota ei voinut jättää käyttämättä. Pakollinen viikon reissu parhaimpaan lomakauteen, pääkaupunkiseudulle. Koska aamut ja iltapäivät olivat muusta ohjelmasta vapaat päätinkin käyttää vapaa-ajat luonnossa liikkumiseen ja Helsingin luontokohteiden tarkasteluun. Kaupunkipuistot, Suomenlinna ja Töölönlahti olivat tulleet tutuksi jo aiemmilta käynneiltä, joten erityistarkasteluun otinkin Vanhankaupunginlahden. Näissä maisemissa ei ole tullut paljoa liikuttuakaan, joten alueen laajuuden huomioiden kolmen päivän tutustuminen olikin ihan paikallaan. 

Lintuturismia ei paikalla paljoa ollut, joten alueen tornit ja lavat olivat hyvin käytettävissä tähystelyyn. Näin pesimäkaudellakin oli alueella paljon katseltavaa ja toki myös kuunneltavaa. Mikä onkaan se äänimaailma ja lajikirjo aikaisemmin keväällä kun kaikki lajit pitävät konserttejaan. Matkaoppaan roolissa reissussa oli Leo Lehtosen vuonna 1945 julkaistu kirja, Lintuparatiisi (WSOY). Olin onnistunut hankkimaan kirjan erään kuolinpesän irtaimistosta jo vuosia sitten, joten nyt oli hyvä hetki tutustua paikkoihin ihan paikanpäällä.

Vuonna 1945 WSOY julkaisi lintutieteilijä Leo Lehtosen teoksen Lintuparatiisi. Kyseessä ei ole pelkästään lintukirja, vaan myös merkittävä puheenvuoro suomalaisen luonnon ja erityisesti Helsingin Vanhankaupunginlahden puolesta.

Sodan jälkeisessä Suomessa huomio keskittyi jälleenrakentamiseen. Samaan aikaan Leo Lehtonen vietti pitkiä päiviä ruovikoissa, rantaniityillä ja kosteikoilla dokumentoiden alueen linnustoa. Hänen havaintonsa muodostivat pohjan kirjalle, joka on edelleen arvokas kuvaus suomalaisesta kaupunkiluonnosta ennen suuria muutoksia.

Vanhankaupunginlahti – todellinen lintuparatiisi

Nykyisin Vanhankaupunginlahti tunnetaan yhtenä Suomen tärkeimmistä lintuvesistä, mutta 1940-luvulla alue oli huomattavasti luonnontilaisempi. Ruovikot, niityt ja matalat lahdet muodostivat elinympäristön kymmenille pesiville lintulajeille sekä lukuisille muuttolinnuille.

Lehtonen tarkkaili lintujen käyttäytymistä, pesintää ja vuodenaikojen vaihtelua vuosien ajan. Hänen työnsä perustui kärsivälliseen kenttähavainnointiin aikana, jolloin kiikarit, muistiinpanot ja kamera olivat tutkijan tärkeimmät työvälineet.

Enemmän kuin lintukirja

Lintuparatiisi on yhdistelmä luonnontieteellistä tutkimusta, matkakertomusta ja luonnon kuvausta. Kirjan vahvuus on siinä, että se tekee lintujen elämästä helposti lähestyttävää myös sellaiselle lukijalle, joka ei tunne kaikkia lajeja.

Runsas mustavalkovalokuvitus (72 kuvaa) oli ilmestymisaikanaan poikkeuksellisen laadukas. Kuvien avulla lukija pääsi seuraamaan lintujen elämää tavalla, joka oli 1940-luvulla harvinaista. Kirja lopussa on myös kattava lajiluettelo alueella havaituista lintulajeista vuosilta 1931 - 1941.

Luonnonsuojelun edelläkävijä

Kirjan ehkä merkittävin anti on sen luonnonsuojelullinen sanoma. Lehtonen ymmärsi jo varhain, että kosteikkojen ja lintuvesien arvo ulottuu paljon yksittäisiä lintulajeja laajemmalle. Hänen näkemyksensä olivat vuosikymmeniä aikaansa edellä.

Nykyisin Vanhankaupunginlahti on suojeltu alue ja yksi pääkaupunkiseudun tunnetuimmista lintukohteista. On kiinnostavaa huomata, kuinka hyvin Lehtosen havainnot ja huoli luonnon säilymisestä ovat kestäneet aikaa.

Harvinainen löytö antikvariaateissa

Ensipainoksena vuonna 1945 ilmestynyt Lintuparatiisi kuuluu niihin suomalaisiin luontokirjoihin, joita tulee myyntiin melko harvoin. Erityisesti hyväkuntoiset kappaleet sekä alkuperäisellä pölysuojuksella varustetut kirjat kiinnostavat keräilijöitä.

Kirjan rahallinen arvo vaihtelee kunnon, painoksen ja kysynnän mukaan. Kulttuurihistoriallinen arvo on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin pelkkä keräilyarvo. Teos tallentaa Vanhankaupunginlahden luonnon sellaisena kuin se näyttäytyi lähes kahdeksankymmentä vuotta sitten.

Miksi kirja kannattaa lukea edelleen?

Vaikka Lintuparatiisi ilmestyi vuonna 1945, sen sanoma tuntuu yhä ajankohtaiselta. Kaupunkien kasvu, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja kosteikkojen suojelu ovat edelleen yhteiskunnallisia keskustelunaiheita.

Lehtosen kirja muistuttaa, että luonnon ymmärtäminen alkaa havainnoinnista. Kun opimme tuntemaan lähiympäristömme, opimme myös arvostamaan sitä.

Yhteenveto

Lintuparatiisi on paljon enemmän kuin vanha lintukirja. Se on osa suomalaisen luonnonsuojelun historiaa, Helsingin kulttuuriperintöä ja lintututkimuksen kehitystä. Kirjan sivuilla avautuu näkymä aikaan, jolloin Vanhankaupunginlahti oli vielä lähes koskematon – ja jolloin yksi tutkija ymmärsi sen arvon kauan ennen kuin siitä tuli virallinen luonnonsuojelualue.

---

Kirjan tiedot

• Tekijä: Leo Lehtonen
• Nimeke: Lintuparatiisi
• Julkaisija: WSOY
• Julkaisuvuosi: 1945
• Sivumäärä: 179
• Kuvitus: Runsaasti (72) mustavalkoisia valokuvia sekä 2 karttaa
• Luettelo: Lahdella tavatut lintulajit vuosilta 1931-1941.

Oletko lukenut Leo Lehtosen teoksia tai vieraillut Vanhankaupunginlahdella? Jaa kokemuksesi kommentteihin.

"Klobben" eli "merkkarisaari"

Näkymä lahdelle Kivinokan suunnalta

Kyllä on mainio lintupaikka todellakin!

Tilaa oli tähystellä. Kivinokan lava.

Hakalan lintutorni.

Kurkistus kulisseihin - Pohjois-Korea, osa III

 

ISBN 978-952-382-556-7

Pohjois-Korea ei koskaan pyydä anteeksi – tarina, joka paljastaa diktatuurin varjot

Jeroen Visserin teos Pohjois-Korea ei koskaan pyydä anteeksi on poikkeuksellinen ikkuna yhteen maailman suljetuimmista valtioista. Se ei ole perinteinen tietokirja, vaan tositarinaan perustuva kertomus, joka kuljettaa lukijan keskelle Korean niemimaan jännitteitä, vakoilua ja selviytymistä. Kirjan ytimessä on perämies Lee, pohjoiskorealainen sotilas, jonka elämä muuttui peruuttamattomasti syksyllä 1996.

Tuona vuonna Pohjois-Korean vakoilusukellusvene ajoi karille Etelä-Korean rannikolla. Tapaus käynnisti yhden Korean historian suurimmista takaa-ajoista, kun kymmeniä tuhansia eteläkorealaisia sotilaita lähetettiin etsimään karille ajaneen aluksen miehistöä. Suurin osa sotilaista kuoli joko taisteluissa tai oman järjestelmänsä käskyjen vuoksi. Vain yksi heistä, perämies Lee, onnistui pakenemaan.

Visser jäljitti Leen vuosia myöhemmin ja löysi miehen, joka eli edelleen varjoissa. Loikkaus Etelä-Korean puolelle ei ollut vapautus, vaan uusi elämä, jossa menneisyys seurasi jokaista askelta. Pohjois-Korea ei unohda eikä anna anteeksi, ja siksi Lee joutui rakentamaan identiteettinsä uudelleen – samalla kun hän palveli entistä vihollistaan, Etelä-Korean armeijaa.

Kirja avaa Leen tarinan kautta Pohjois-Korean järjestelmän logiikkaa, sen armottomuutta ja sitä, miten yksilö on aina valtion alisteinen. Visser kuvaa tarkasti myös Etelä-Korean suhtautumista loikkareihin: epäluuloa, varovaisuutta ja poliittisia jännitteitä, jotka eivät katoa edes vuosikymmenten jälkeen. Teos onnistuu näyttämään, miten syvälle jakolinja on kaivautunut Korean niemimaalla – ja miten vaikeaa sitä on ylittää, vaikka haluaisi.

Visserin kerronta on rauhallista, tutkivaa ja empaattista. Hän ei romantisoi Leen tarinaa, vaan antaa sen puhua puolestaan. Lopputulos on vaikuttava ja paikoin pysäyttävä. Kirja muistuttaa, että suurvaltapolitiikan ja sotilaallisten kriisien keskellä on aina yksittäisiä ihmisiä, joiden kohtalot jäävät helposti otsikoiden taakse.

Pohjois-Korea ei koskaan pyydä anteeksi on teos, joka jää mieleen pitkäksi aikaa. Se on kertomus uskollisuudesta, pelosta, selviytymisestä ja siitä, mitä tapahtuu, kun ihminen joutuu valitsemaan henkensä ja kotimaansa välillä. Visserin kirja tekee näkyväksi sen, minkä totalitaarinen järjestelmä pyrkii piilottamaan – ja juuri siksi se on niin tärkeä.

Tämäkin kirja löytyi paikallisen kauppiaan alelaarista parin euron hintaan. Kokonaisuudessaan hyvä hinta-laatusuhde tämän kovakantisen teoksen osalta. Hyvää kesälukemistoakin.

@ri

Arvi Lind ja pyramidi

Arvi Lind tutustumassa Oculuskerhon näyttelyyn 1982

Juuri saadun tiedon mukaan Suomen luotettavin uutisääni ja YLE-vaikuttaja on siirtynyt tapahtumahorisontin taakse. Harvoin tulee näin tuoreeltaan kommentoitua näin blogitekstin kanssa juuri edesmennyttä kuuluisuutta. Kitaristi Esa Pulliaisen osalta mietin viimeksi tätä kommenttiasiaa tässä laajuudessa, mutta päätin jättää asian vielä odottamaan.

Nyt oli kuitenkin hyvä syy tarttua heti toimeen, sillä YLE pyysi sivustollaan muisteloita Arvi Lindistä. Oma muisto ajoittuukin varhaisnuoruuteen, vuoteen 1983, jolloin taistelin opintosuoritteita Lauritsalan lukiossa. Siis samassa koulussa, jossa Arvikin oli aikanaan oppivelvollisuuttaan suorittanut. Oli ollut kuulemma erittäin hyvä äidinkielessä - enkä yhtään ihmettele.

Arvi oli 1983 kutsuttuna muiden vanhojen Lauritsalan yläasteen/lukion käyneiden oppilaiden joukossa paikalla koulun juhlatapahtumassa. Juhlallisuuksiin liittyen koulun harrastekerhot olivat järjestäneet omat esitelmät vanhojen oppilaiden ihmeteltäviksi. Itse toimin tuolloin useassakin kerhossa, mutta erityisesti luontokerho, OCULUS, oli se kerhoista jossa tuli lähes aina käytyä, vaikka kerhoilta olikin keskiviikkoisin klo 18 😁

Juhlaesitelmäksi päätimme rakentaa ns. Pyramidikokeen. Kokeessa osoitetaan kuinka pyramidiin sijoitettu lihapala ei pilaannu (lue: mätäne). Koe aloitettiin reilu 5 vuorokautta ennen H-hetkeä. Tarkan kopion pyramidista saimme hankittua teknisen työn kerholta. Tuohon pyramidiin sijoitimme tarkoin lasketulle alustalle melkoisen reilun paistin palan. 

Juhlapäivänä olimme erittäin mielissämme, että Arvi valitsi monista esityksistä juuri meidän esityksemme, tutustuakseen siihen tarkemmin. Ehkä aihe oli hänestäkin mielenkiintoinen🤔. Joka tapauksessa pääsimme avaamaan pyramidin vieraiden kanssa ja toteamaan, ettei avatusta kammiossa tullutkaan pahaa tuoksua, vaan liha oli ikään kuin kuivunut. Arvi ehtikin toteamaan kokeen lopputuloksesta, että koe oli varmasti onnistunut koska "koepala muumioitui mätänemisen sijaan". Olimme hieman yllättyneitä itsekin kokeen tuloksesta, mutta hyvä näin. (Sama koe on tehty laboratorioissa eri puolilla maailmaa, ja tulokset ovat olleet samansuuntaisia 😎, joten emme olleet täysin yksin  kokeemme kanssa)

Valokuvissa, jotka onnistuin löytämään vielä valokuva-albumistani näkyy Arvin vierellä luontokerhon vetäjä, koulun biologian lehtori Olavi Petro (rip).

@ri

Kenraali Jarmo Lindberg – Ilmavoimien suunnannäyttäjästä koko puolustusvoimien uudistajaksi

ISBN 978-951-0-51803-8

Kun Jarmo Lindberg astui puolustusvoimien komentajaksi vuonna 2014, Suomi oli siirtymässä uuteen turvallisuuspoliittiseen aikakauteen. Venäjän toiminta Krimillä oli muuttanut Euroopan turvallisuusympäristöä, ja puolustusvoimien oli vastattava tilanteeseen nopeasti ja määrätietoisesti. Lindbergin tausta ilmavoimien komentajana näkyi heti: hän toi mukanaan selkeän, operatiivisen ajattelun ja vahvan ymmärryksen modernin sodankäynnin vaatimuksista.

Lindbergin komentajakausi oli ennen kaikkea valmiuden vahvistamisen aikaa. Hän korosti, että puolustusvoimien on kyettävä reagoimaan nopeasti ja uskottavasti, ja tämä näkyi sekä harjoitustoiminnan lisääntymisenä että joukkojen valmiuden nostamisena. Hänen johdollaan puolustusvoimat siirtyi kohti mallia, jossa reservin ja kantahenkilökunnan yhteistoiminta oli entistä tiiviimpää ja jossa koko organisaatio oli paremmin varautunut äkillisiin muutoksiin.

Kansainvälinen yhteistyö nousi Lindbergin kaudella uudelle tasolle. Suomi syvensi kumppanuuttaan Naton kanssa, osallistui laajoihin harjoituksiin ja vahvisti kahdenvälisiä suhteita erityisesti Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa. Lindberg piti tärkeänä, että suomalaiset joukot harjoittelevat yhdessä liittolaisten kanssa, sillä se parantaa yhteensopivuutta ja antaa realistisen kuvan modernin kriisin vaatimuksista. Hänen aikanaan Suomi nousi kansainvälisesti arvostetuksi toimijaksi, jonka osaamiseen luotettiin.

Lindbergin komentajakauden näkyvimpiä hankkeita oli HX-hävittäjähankinnan valmistelu. Vaikka päätös tehtiin hänen seuraajansa aikana, Lindberg loi hankkeelle perustan: selkeät suorituskykyvaatimukset, avoimen kilpailutuksen ja tiukan analyysin siitä, millaista ilmavoimaa Suomi tarvitsee 2030-luvulla. Hänen ilmailutaustansa antoi hankkeelle uskottavuutta ja varmisti, että keskustelu pysyi teknisesti ja strategisesti oikeilla raiteilla.

Sisäisesti Lindberg toi puolustusvoimiin johtamistapaa, jossa avoimuus ja selkeä viestintä olivat keskeisiä. Hän oli näkyvä komentaja, joka esiintyi aktiivisesti julkisuudessa ja pyrki avaamaan puolustusvoimien toimintaa kansalaisille. Tämä lisäsi luottamusta ja teki puolustusvoimista aiempaa läpinäkyvämmän organisaation.

Kun Lindberg jätti tehtävänsä vuonna 2019, puolustusvoimat oli monella tavalla vahvempi kuin hänen kautensa alussa. Valmius oli korkeammalla tasolla, kansainvälinen yhteistyö oli syventynyt ja tulevaisuuden suurhankkeet etenivät vakaalla pohjalla. Hänen perintönsä näkyy edelleen siinä, miten Suomi rakentaa puolustustaan nopeasti muuttuvassa maailmassa.---

Summa summarum in English:

Jarmo Lindberg served as Finland’s Chief of Defence from 2014 to 2019, a period marked by rising tensions in Europe and growing demands on national readiness. With a strong background in the Air Force, he brought an operational, forward‑leaning mindset to the entire defence organization. His tenure focused on strengthening rapid readiness, increasing training intensity and ensuring that both active forces and the reserve could respond quickly to sudden changes in the security environment. Under his leadership, Finland deepened its cooperation with NATO and key partners such as Sweden and the United States, participating in major joint exercises and improving interoperability. Lindberg also laid the groundwork for the HX fighter program, defining the requirements and strategic direction for Finland’s next-generation air capability. His leadership style emphasized transparency, clear communication and public engagement, helping to build trust in the Defence Forces. By the end of his term, Finland’s defence posture was more agile, internationally connected and better prepared for modern security challenges.

Kenraali Gustav Hägglund – modernin puolustusvoiman rakentaja

ISBN 978-951-1-33377-7 Otava 2018

Jarmo Lindbergin juuri julkaistun muistelmateoksen rinnalla kaivoin kirjakaapista esiin Gustav Hägglundin muistelmateoksen vuodelta 2018. Vahvaa tekstiä molemmissa kirjoissa. Ajan hermolla on oltu puolustusteknisissä asioissa niin Hägglundin aikana (1994-2001) kuin Lindberginkin (2014-2019) kaudella. Molemmilla kirjoilla on oma, tärkeä painoarvo käsiteltäessä Suomen poliittista ilmapiiriä Puolustusvoimien suunnalta tarkasteltuna. Siinä missä Hägglundin muistelmat on pakattu reiluun 140 sivuun on Lindbergin kirjassa aineistoa yli 500 sivua. Sivumäärät eivät kuitenkaan kerro koko totuutta teoksista.

Kun suomalainen puolustuskeskustelu kääntyy 1990‑luvun murrosvuosiin, yksi nimi nousee väistämättä esiin: kenraali Gustav Hägglund. Hänen kautensa puolustusvoimien komentajana vuosina 1994–2001 osui aikaan, jolloin kylmän sodan jälkeinen Eurooppa haki uutta suuntaa ja Suomen oli määriteltävä oma roolinsa muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Hägglundin johtajuus näkyi ennen kaikkea siinä, että hän uskalsi tarttua suuriin rakenteellisiin uudistuksiin ja tehdä niistä uuden aikakauden lähtökohdan.

Hägglundin komentajakausi oli jatkuvaa tasapainoilua perinteisen aluepuolustuksen ja modernin, liikkuvamman puolustusjärjestelmän välillä. Hän näki varhain, että Suomen oli kehitettävä joukkojaan laadullisesti, ei määrällisesti. Tämä ajattelu johti siihen, että varusmieskoulutusta uudistettiin perusteellisesti, palvelusaikoja muokattiin ja koulutuksen sisältöä tiivistettiin. Hägglundin tavoitteena oli poistaa tyhjäkäyntiä ja lisätä johtamiskokemusta – ja samalla varmistaa, että reserviin siirtyvät suomalaiset olivat paremmin koulutettuja kuin koskaan aiemmin.

Kansainvälinen yhteistyö oli Hägglundille luonteva osa modernia puolustusta. Hänen kaudellaan Suomi liittyi Naton rauhankumppanuusohjelmaan ja osallistui ensimmäisiin laajoihin Nato-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin Balkanilla. Hägglund korosti, että suomalaisupseerien oli opittava toimimaan monikansallisissa ympäristöissä, sillä tulevaisuuden kriisit eivät pysyisi valtioiden rajojen sisällä. Tämä ajattelu loi pohjan Suomen myöhemmälle kansainväliselle profiilille ja vahvisti puolustusvoimien osaamista tavalla, joka näkyy edelleen.

Hägglundin kaudella myös puolustushaarojen rakenteita uudistettiin. Merivoimien ja rannikkotykistön yhdistäminen oli yksi hänen näkyvimmistä ratkaisuistaan, ja se loi pohjan nykyiselle meripuolustuksen kokonaisuudelle. Samalla ilmavoimat siirtyi Hornet‑aikaan, mikä oli valtava teknologinen harppaus ja osoitus siitä, että Suomi oli valmis investoimaan puolustuksensa tulevaisuuteen.

Hägglundin johtamistyyli oli yhdistelmä analyyttisyyttä ja käytännönläheisyyttä. Hän ei kaihtanut vaikeita päätöksiä, mutta perusteli ne aina avoimesti ja johdonmukaisesti. Hänen kaudellaan otettiin käyttöön myös turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot, jotka ovat sittemmin muodostuneet suomalaisen turvallisuuspolitiikan kulmakiveksi. Selontekomenettely toi päätöksentekoon pitkäjänteisyyttä ja läpinäkyvyyttä – kaksi asiaa, joita Hägglund piti välttämättöminä demokraattisessa yhteiskunnassa.

Kun Hägglund siirtyi komentajakauden jälkeen EU:n sotilaskomitean ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, hän vei mukanaan saman periaatteen, joka oli ohjannut häntä Suomessa: puolustuksen on muututtava maailman mukana. Hänen työnsä vaikutukset näkyvät yhä sekä suomalaisessa puolustusjärjestelmässä että Euroopan turvallisuusrakenteissa.

Gustav Hägglundin perintö on ennen kaikkea ajatus siitä, että vahva puolustus rakentuu sekä kotimaisesta osaamisesta että kansainvälisestä yhteistyöstä. Hänen kautensa oli suunnanmuutos, joka teki suomalaisesta puolustusvoimasta modernin, ketterän ja kansainvälisesti verkottuneen – juuri sellaisen, jota 2000‑luvun turvallisuusympäristö vaatii.

@ri

Summa summarum in English:

Gustav Hägglund, who served as Finland’s Chief of Defence from 1994 to 2001, played a central role in modernizing the Finnish Defence Forces during a period of major geopolitical change. He shifted the focus from large mass armies to smaller, better‑trained and better‑equipped units, and reformed conscription by streamlining training and adjusting service lengths. Under his leadership, Finland deepened its international cooperation, joined NATO’s Partnership for Peace program and took part in crisis‑management operations in the Balkans. Hägglund also oversaw significant structural reforms, including the integration of the Navy and Coastal Artillery and the transition to F/A‑18 Hornet fighters. His tenure emphasized transparency, long‑term planning and adapting national defence to a rapidly evolving security environment.

"Silloin emme vielä tienneet" – Jarmo Lindbergin muistelmat kulissien takaa

ISBN 978-951-0-51803-8 (WSOY)

Pääsin lukemaan lähes uunituoreeltaan Jarmo Lindbergin muistelmateoksen. Reilu 500 sivuinen tekstikokonaisuus tulikin luettua aika nopeasti. Sen verran mielenkiintoisia aiheita kirjassa käsiteltiin ja kerrontakin oli oikein sujuvaa, mikä teki teoksesta helppolukuisen. Monet hienot kuvat tekivät mielenkiintoisen lisän kirjaan.

Jarmo Lindbergin "Silloin emme vielä tienneet" on muistelmateos, joka avaa suomalaisen puolustus- ja turvallisuuspolitiikan kulisseja tavalla, johon vain harva on pystynyt. Lindbergin ura ulottuu Hornet-hankinnan alkuvuosista aina puolustusvoimien komentajan tehtävään saakka, ja kirja rakentuu tämän pitkän kaaren ympärille. Lopputuloksena on teos, joka on yhtä aikaa henkilökohtainen, analyyttinen ja yllättävänkin suorapuheinen.

Lindberg kirjoittaa urastaan selkeällä ja rauhallisella otteella, joka heijastaa hänen tapaansa johtaa. Hän ei sorru sankaritarinoihin, vaan kuvaa tapahtumia ja päätöksiä sellaisina kuin ne hänen näkökulmastaan olivat: monimutkaisina, usein kiireisinä ja toisinaan ristiriitaisina. Kirjan vahvuus on juuri tässä – se ei yritä kiillottaa menneisyyttä, vaan näyttää, miten puolustusvoimien isot ratkaisut syntyvät paineen, tiedon ja epävarmuuden ristiaallokossa.

Erityisen kiinnostavia ovat jaksot, joissa Lindberg kuvaa Suomen turvallisuusympäristön muutosta 2010-luvulla. Hän kertoo avoimesti siitä, miten valmiutta nostettiin, miten kansainvälinen yhteistyö syveni ja millaisia keskusteluja käytiin kulisseissa, kun Euroopan turvallisuustilanne alkoi kiristyä. Nämä kohdat tekevät kirjasta arvokkaan dokumentin ajasta, jolloin Suomen puolustuspolitiikka otti ratkaisevia askelia kohti nykyistä linjaansa.

Teos ei kuitenkaan ole pelkkää strategiaa ja politiikkaa. Lindberg avaa myös henkilökohtaisia kokemuksiaan lentäjänä, komentajana ja julkisuuden henkilönä. Hän kuvaa, miten ura vaikutti perheeseen, millaisia paineita näkyvä asema toi mukanaan ja miten hän itse suhtautui kritiikkiin ja vastuuseen. Nämä hetket tuovat kirjaan lämpöä ja inhimillisyyttä, joka tekee siitä enemmän kuin sotilaan urakertomuksen.

"Silloin emme vielä tienneet" on kokonaisuutena harkittu ja hyvin rytmitetty muistelmateos. Se tarjoaa lukijalle sekä sisäpiirin näkökulmaa että laajempaa ymmärrystä siitä, miten Suomen puolustusvoimat ovat muuttuneet viime vuosikymmenten aikana. Lindbergin ääni on rauhallinen, analyyttinen ja ajoittain jopa humoristinen, mikä tekee lukukokemuksesta yllättävän kevyen, vaikka aihepiiri on painava.

Jos suomalainen turvallisuuspolitiikka, ilmailu tai johtaminen kiinnostavat, tämä kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se on kertomus urasta, joka kulki läpi murroskausien – ja samalla tarina siitä, miten päätöksiä tehdään silloin, kun tulevaisuudesta ei vielä tiedetä mitään.

@ri