SM-värisuora kotiutettuna

 

SM-värisuora: 1. CW, 2. RTTY ja 3. FT8

Vuoden 2025 SM-CUP kotimaisen radiourheilun osalta päättyi luonnollisesti jo Joulukilpailuun 2025. Palkinnot on perinteisesti luovutettu SRAL:n kesäleirillä kilpailufoorumin yhteydessä. Niin nytkin. Kesäleiri 2026 pidettiin heinäkuun puolivälissä Eerikkilän urheiluopistolla. Tänä vuonna ei itse paikalle ehtinyt pyynnöistä huolimatta, mutta Posti toi juuri mitallilähetyksen kotiovelle - kiitos!

Viime vuonna ennen kilpailukauden alku tulin todenneeksi, josko yrittäisi sitä kuuluisaa värisuoraa kun kerran on kolmessa sarjassa mukana ja siten tuo saavutus olisi mahdollista. No, lopputuloksia tarkastellessa tuo sitten selvisi, että ajatus oli toteutunut: kultaa (CW)/ sähkötys perusluokka,  hopeaa (RTTY) avoin luokka, pronssia (FT8) 40 bandi, avoin luokka. Ihan jees 😊🏆

Tälle kaudelle olen mukana vain kahden luokan osalta eli CW, jossa puolustetaan mestaruutta ja RTTY, jossa haastetaan vuoden 2025 mestari 😁. FT8-kilpailun jätin pois ohjelmasta, koska se ei oikein sattuntu tälle vuodelle omaan kalenteriin. Muutoinkin tuo FT8 ei oikein kilpailualustana ole kovin mukava; näidenkin asemien toivoisin siirtyvän käyttämään RTTY-aaltomuotoa, jossa varsinaiset "tekijät" tulevat esiin. FT8:n osalta on myös hieman vaarana se, että operaattorina onkin keinoäly (AI). Täysin automatisoituna tuo FT8 pystyy työskentelemään ihan sujuvasti ilman operaattorin välitöntä paikallaoloakaan. Aika näyttää mihin nämä FT-aaltomuodot yhteyksien pidossa sitten johtavatkaan.

Viikonvaihteessa on perinteinen Kesäkilpailu, jossa luonnollisesti ollaan mukana CW/RTTY -osioissa. 3.5 MHz:n lanka-antennikin (dipoli) tuli tänään viriteltyä uudelleen pihalle 😊

PS. tällekään kaudelle ei saatu Rajan suunnalta lupaa olla kilpailussa mukana OI5R-tunnuksella. Harmi, sillä sotilasasemia on aika vähän kilpailuissa ja OI5R:llä oli aika hyvä kilpailumenestys vielä vuonna 2020.

73 // @ri

Suklaakelit radioaalloilla 23.7.2026

Tropkeli 23.7.2026 (OH5FI - Enonkoski, KP42je)

Torstai, 23.7.2026, toi monelle radioharrastajalle ns. "suklaakelit". Suklaakeleillähän tarkoitetaan radiokeliä, jossa radioaallot heijastuvat hyvin  epänormaalisti ja tuovat mukanaan yllättäviä DX- eli kaukoyhteyksiä.

Eriasteisia "suklaakelejä" yli 50 MHz taajuusalueella on muutamia joka kesäkausi. Se, sattuuko ne omalle kohdalle onkin toinen juttu, varsinkaan kun ei ole mahdollisuutta istua radion äärellä 24/7 periaatteella. Niín, ja kaiken lisäksi nämä kelit yleensä syntyvät yllättäen ja niiden kestokin voi olla vain muutamista minuuteista joihinkin tunteihin. 

Itselläni sattui torstaille hyvä tuuri, sillä olin kesä-QTH:ssa Enonkoskella. Siellä on sopivasti käytössä hieman normaalia "järeämmät" laitteet radiotyöskentelyyn. Näin kesäkaudella vähät "radiotunnit" tuleekin vietettyä 50 MHz ja sitä korkeammilla aaltoalueilla. 50 MHz eli "Magic band" on kesäisin todella mukava taajusalue, koska sinne muodostuu useasti radiokeliä: usein lähinnä Eurooppaan, mutta aika monesti ihan Japaniin saakka.

Omalta osaltani tuo VHF/UHF (144 MHz / 433 MHz) on jäänyt satelliittien jälkeen aika tyhjälle. Varsinkin kun tuo ISS (Kansainvälinen avaruusasema) lopetti aprs/data -työskentelyn sekä SSTV-kuvien lähettämisen. Venäläiset ei saa korjattua radiolaitetta avaruudessa, mikä voi kuulostaa hieman hassulta, kun muutoin siellä touhuavat😁

Torstain suklaakeli antoi vinkkiä itsestään kun Ukrainalainen asema kuittasi lähetteeni yli +20 dB signaalilla; yleensä tällaisia signaaleja tulee vain lähiasemilta. Radiokeli nousi 144 MHz:lle melko nopeasti ja useita asemia tuli kirjatuksi lokiin eripuolilta Eurooppaa (ks. kuva yllä). Pisin yhteys Romaniaan, 1917 km! 

Tällä kerralla tuo Tropokeli kesti liki 1h 30min, jona aikana sain 31 yhteyttä 9 eri radioamatöörimaahan. Käytössä oli FT8 aaltomuoto, mikä on nykyään se yleisin käytössä oleva aaltomuoto radioamatööreillä, ainakin näillä yläbandeilla. Olisihan se ollut hieno, jos olisi ehtinyt kuulostelemaan sähkötyssignaaleja (CW), mutta hyvä näinkin.

            

73 de @ri

    

Yhteysinfot (OH5FI)

Keinoälyn luoma kuvaus Tropokelistä

Leo Lehtosen Lintuparatiisi Helsingin Vanhankaupunginlahdella

WSOY 1945

Leo Lehtosen Lintuparatiisi (1945) – kirja, joka näki Vanhankaupunginlahden arvon ennen muita

Kesäkuun lopulla, heti Juhannuksen jälkeen, tarjoutui tilaisuus jota ei voinut jättää käyttämättä. Pakollinen viikon reissu parhaimpaan lomakauteen, pääkaupunkiseudulle. Koska aamut ja iltapäivät olivat muusta ohjelmasta vapaat päätinkin käyttää vapaa-ajat luonnossa liikkumiseen ja Helsingin luontokohteiden tarkasteluun. Kaupunkipuistot, Suomenlinna ja Töölönlahti olivat tulleet tutuksi jo aiemmilta käynneiltä, joten erityistarkasteluun otinkin Vanhankaupunginlahden. Näissä maisemissa ei ole tullut paljoa liikuttuakaan, joten alueen laajuuden huomioiden kolmen päivän tutustuminen olikin ihan paikallaan. 

Lintuturismia ei paikalla paljoa ollut, joten alueen tornit ja lavat olivat hyvin käytettävissä tähystelyyn. Näin pesimäkaudellakin oli alueella paljon katseltavaa ja toki myös kuunneltavaa. Mikä onkaan se äänimaailma ja lajikirjo aikaisemmin keväällä kun kaikki lajit pitävät konserttejaan. Matkaoppaan roolissa reissussa oli Leo Lehtosen vuonna 1945 julkaistu kirja, Lintuparatiisi (WSOY). Olin onnistunut hankkimaan kirjan erään kuolinpesän irtaimistosta jo vuosia sitten, joten nyt oli hyvä hetki tutustua paikkoihin ihan paikanpäällä.

Vuonna 1945 WSOY julkaisi lintutieteilijä Leo Lehtosen teoksen Lintuparatiisi. Kyseessä ei ole pelkästään lintukirja, vaan myös merkittävä puheenvuoro suomalaisen luonnon ja erityisesti Helsingin Vanhankaupunginlahden puolesta.

Sodan jälkeisessä Suomessa huomio keskittyi jälleenrakentamiseen. Samaan aikaan Leo Lehtonen vietti pitkiä päiviä ruovikoissa, rantaniityillä ja kosteikoilla dokumentoiden alueen linnustoa. Hänen havaintonsa muodostivat pohjan kirjalle, joka on edelleen arvokas kuvaus suomalaisesta kaupunkiluonnosta ennen suuria muutoksia.

Vanhankaupunginlahti – todellinen lintuparatiisi

Nykyisin Vanhankaupunginlahti tunnetaan yhtenä Suomen tärkeimmistä lintuvesistä, mutta 1940-luvulla alue oli huomattavasti luonnontilaisempi. Ruovikot, niityt ja matalat lahdet muodostivat elinympäristön kymmenille pesiville lintulajeille sekä lukuisille muuttolinnuille.

Lehtonen tarkkaili lintujen käyttäytymistä, pesintää ja vuodenaikojen vaihtelua vuosien ajan. Hänen työnsä perustui kärsivälliseen kenttähavainnointiin aikana, jolloin kiikarit, muistiinpanot ja kamera olivat tutkijan tärkeimmät työvälineet.

Enemmän kuin lintukirja

Lintuparatiisi on yhdistelmä luonnontieteellistä tutkimusta, matkakertomusta ja luonnon kuvausta. Kirjan vahvuus on siinä, että se tekee lintujen elämästä helposti lähestyttävää myös sellaiselle lukijalle, joka ei tunne kaikkia lajeja.

Runsas mustavalkovalokuvitus (72 kuvaa) oli ilmestymisaikanaan poikkeuksellisen laadukas. Kuvien avulla lukija pääsi seuraamaan lintujen elämää tavalla, joka oli 1940-luvulla harvinaista. Kirja lopussa on myös kattava lajiluettelo alueella havaituista lintulajeista vuosilta 1931 - 1941.

Luonnonsuojelun edelläkävijä

Kirjan ehkä merkittävin anti on sen luonnonsuojelullinen sanoma. Lehtonen ymmärsi jo varhain, että kosteikkojen ja lintuvesien arvo ulottuu paljon yksittäisiä lintulajeja laajemmalle. Hänen näkemyksensä olivat vuosikymmeniä aikaansa edellä.

Nykyisin Vanhankaupunginlahti on suojeltu alue ja yksi pääkaupunkiseudun tunnetuimmista lintukohteista. On kiinnostavaa huomata, kuinka hyvin Lehtosen havainnot ja huoli luonnon säilymisestä ovat kestäneet aikaa.

Harvinainen löytö antikvariaateissa

Ensipainoksena vuonna 1945 ilmestynyt Lintuparatiisi kuuluu niihin suomalaisiin luontokirjoihin, joita tulee myyntiin melko harvoin. Erityisesti hyväkuntoiset kappaleet sekä alkuperäisellä pölysuojuksella varustetut kirjat kiinnostavat keräilijöitä.

Kirjan rahallinen arvo vaihtelee kunnon, painoksen ja kysynnän mukaan. Kulttuurihistoriallinen arvo on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin pelkkä keräilyarvo. Teos tallentaa Vanhankaupunginlahden luonnon sellaisena kuin se näyttäytyi lähes kahdeksankymmentä vuotta sitten.

Miksi kirja kannattaa lukea edelleen?

Vaikka Lintuparatiisi ilmestyi vuonna 1945, sen sanoma tuntuu yhä ajankohtaiselta. Kaupunkien kasvu, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja kosteikkojen suojelu ovat edelleen yhteiskunnallisia keskustelunaiheita.

Lehtosen kirja muistuttaa, että luonnon ymmärtäminen alkaa havainnoinnista. Kun opimme tuntemaan lähiympäristömme, opimme myös arvostamaan sitä.

Yhteenveto

Lintuparatiisi on paljon enemmän kuin vanha lintukirja. Se on osa suomalaisen luonnonsuojelun historiaa, Helsingin kulttuuriperintöä ja lintututkimuksen kehitystä. Kirjan sivuilla avautuu näkymä aikaan, jolloin Vanhankaupunginlahti oli vielä lähes koskematon – ja jolloin yksi tutkija ymmärsi sen arvon kauan ennen kuin siitä tuli virallinen luonnonsuojelualue.

---

Kirjan tiedot

• Tekijä: Leo Lehtonen
• Nimeke: Lintuparatiisi
• Julkaisija: WSOY
• Julkaisuvuosi: 1945
• Sivumäärä: 179
• Kuvitus: Runsaasti (72) mustavalkoisia valokuvia sekä 2 karttaa
• Luettelo: Lahdella tavatut lintulajit vuosilta 1931-1941.

Oletko lukenut Leo Lehtosen teoksia tai vieraillut Vanhankaupunginlahdella? Jaa kokemuksesi kommentteihin.

"Klobben" eli "merkkarisaari"

Näkymä lahdelle Kivinokan suunnalta

Kyllä on mainio lintupaikka todellakin!

Tilaa oli tähystellä. Kivinokan lava.

Hakalan lintutorni.

Kurkistus kulisseihin - Pohjois-Korea, osa III

 

ISBN 978-952-382-556-7

Pohjois-Korea ei koskaan pyydä anteeksi – tarina, joka paljastaa diktatuurin varjot

Jeroen Visserin teos Pohjois-Korea ei koskaan pyydä anteeksi on poikkeuksellinen ikkuna yhteen maailman suljetuimmista valtioista. Se ei ole perinteinen tietokirja, vaan tositarinaan perustuva kertomus, joka kuljettaa lukijan keskelle Korean niemimaan jännitteitä, vakoilua ja selviytymistä. Kirjan ytimessä on perämies Lee, pohjoiskorealainen sotilas, jonka elämä muuttui peruuttamattomasti syksyllä 1996.

Tuona vuonna Pohjois-Korean vakoilusukellusvene ajoi karille Etelä-Korean rannikolla. Tapaus käynnisti yhden Korean historian suurimmista takaa-ajoista, kun kymmeniä tuhansia eteläkorealaisia sotilaita lähetettiin etsimään karille ajaneen aluksen miehistöä. Suurin osa sotilaista kuoli joko taisteluissa tai oman järjestelmänsä käskyjen vuoksi. Vain yksi heistä, perämies Lee, onnistui pakenemaan.

Visser jäljitti Leen vuosia myöhemmin ja löysi miehen, joka eli edelleen varjoissa. Loikkaus Etelä-Korean puolelle ei ollut vapautus, vaan uusi elämä, jossa menneisyys seurasi jokaista askelta. Pohjois-Korea ei unohda eikä anna anteeksi, ja siksi Lee joutui rakentamaan identiteettinsä uudelleen – samalla kun hän palveli entistä vihollistaan, Etelä-Korean armeijaa.

Kirja avaa Leen tarinan kautta Pohjois-Korean järjestelmän logiikkaa, sen armottomuutta ja sitä, miten yksilö on aina valtion alisteinen. Visser kuvaa tarkasti myös Etelä-Korean suhtautumista loikkareihin: epäluuloa, varovaisuutta ja poliittisia jännitteitä, jotka eivät katoa edes vuosikymmenten jälkeen. Teos onnistuu näyttämään, miten syvälle jakolinja on kaivautunut Korean niemimaalla – ja miten vaikeaa sitä on ylittää, vaikka haluaisi.

Visserin kerronta on rauhallista, tutkivaa ja empaattista. Hän ei romantisoi Leen tarinaa, vaan antaa sen puhua puolestaan. Lopputulos on vaikuttava ja paikoin pysäyttävä. Kirja muistuttaa, että suurvaltapolitiikan ja sotilaallisten kriisien keskellä on aina yksittäisiä ihmisiä, joiden kohtalot jäävät helposti otsikoiden taakse.

Pohjois-Korea ei koskaan pyydä anteeksi on teos, joka jää mieleen pitkäksi aikaa. Se on kertomus uskollisuudesta, pelosta, selviytymisestä ja siitä, mitä tapahtuu, kun ihminen joutuu valitsemaan henkensä ja kotimaansa välillä. Visserin kirja tekee näkyväksi sen, minkä totalitaarinen järjestelmä pyrkii piilottamaan – ja juuri siksi se on niin tärkeä.

Tämäkin kirja löytyi paikallisen kauppiaan alelaarista parin euron hintaan. Kokonaisuudessaan hyvä hinta-laatusuhde tämän kovakantisen teoksen osalta. Hyvää kesälukemistoakin.

@ri

Arvi Lind ja pyramidi

Arvi Lind tutustumassa Oculuskerhon näyttelyyn 1982

Juuri saadun tiedon mukaan Suomen luotettavin uutisääni ja YLE-vaikuttaja on siirtynyt tapahtumahorisontin taakse. Harvoin tulee näin tuoreeltaan kommentoitua näin blogitekstin kanssa juuri edesmennyttä kuuluisuutta. Kitaristi Esa Pulliaisen osalta mietin viimeksi tätä kommenttiasiaa tässä laajuudessa, mutta päätin jättää asian vielä odottamaan.

Nyt oli kuitenkin hyvä syy tarttua heti toimeen, sillä YLE pyysi sivustollaan muisteloita Arvi Lindistä. Oma muisto ajoittuukin varhaisnuoruuteen, vuoteen 1983, jolloin taistelin opintosuoritteita Lauritsalan lukiossa. Siis samassa koulussa, jossa Arvikin oli aikanaan oppivelvollisuuttaan suorittanut. Oli ollut kuulemma erittäin hyvä äidinkielessä - enkä yhtään ihmettele.

Arvi oli 1983 kutsuttuna muiden vanhojen Lauritsalan yläasteen/lukion käyneiden oppilaiden joukossa paikalla koulun juhlatapahtumassa. Juhlallisuuksiin liittyen koulun harrastekerhot olivat järjestäneet omat esitelmät vanhojen oppilaiden ihmeteltäviksi. Itse toimin tuolloin useassakin kerhossa, mutta erityisesti luontokerho, OCULUS, oli se kerhoista jossa tuli lähes aina käytyä, vaikka kerhoilta olikin keskiviikkoisin klo 18 😁

Juhlaesitelmäksi päätimme rakentaa ns. Pyramidikokeen. Kokeessa osoitetaan kuinka pyramidiin sijoitettu lihapala ei pilaannu (lue: mätäne). Koe aloitettiin reilu 5 vuorokautta ennen H-hetkeä. Tarkan kopion pyramidista saimme hankittua teknisen työn kerholta. Tuohon pyramidiin sijoitimme tarkoin lasketulle alustalle melkoisen reilun paistin palan. 

Juhlapäivänä olimme erittäin mielissämme, että Arvi valitsi monista esityksistä juuri meidän esityksemme, tutustuakseen siihen tarkemmin. Ehkä aihe oli hänestäkin mielenkiintoinen🤔. Joka tapauksessa pääsimme avaamaan pyramidin vieraiden kanssa ja toteamaan, ettei avatusta kammiossa tullutkaan pahaa tuoksua, vaan liha oli ikään kuin kuivunut. Arvi ehtikin toteamaan kokeen lopputuloksesta, että koe oli varmasti onnistunut koska "koepala muumioitui mätänemisen sijaan". Olimme hieman yllättyneitä itsekin kokeen tuloksesta, mutta hyvä näin. (Sama koe on tehty laboratorioissa eri puolilla maailmaa, ja tulokset ovat olleet samansuuntaisia 😎, joten emme olleet täysin yksin  kokeemme kanssa)

Valokuvissa, jotka onnistuin löytämään vielä valokuva-albumistani näkyy Arvin vierellä luontokerhon vetäjä, koulun biologian lehtori Olavi Petro (rip).

@ri

Kenraali Jarmo Lindberg – Ilmavoimien suunnannäyttäjästä koko puolustusvoimien uudistajaksi

ISBN 978-951-0-51803-8

Kun Jarmo Lindberg astui puolustusvoimien komentajaksi vuonna 2014, Suomi oli siirtymässä uuteen turvallisuuspoliittiseen aikakauteen. Venäjän toiminta Krimillä oli muuttanut Euroopan turvallisuusympäristöä, ja puolustusvoimien oli vastattava tilanteeseen nopeasti ja määrätietoisesti. Lindbergin tausta ilmavoimien komentajana näkyi heti: hän toi mukanaan selkeän, operatiivisen ajattelun ja vahvan ymmärryksen modernin sodankäynnin vaatimuksista.

Lindbergin komentajakausi oli ennen kaikkea valmiuden vahvistamisen aikaa. Hän korosti, että puolustusvoimien on kyettävä reagoimaan nopeasti ja uskottavasti, ja tämä näkyi sekä harjoitustoiminnan lisääntymisenä että joukkojen valmiuden nostamisena. Hänen johdollaan puolustusvoimat siirtyi kohti mallia, jossa reservin ja kantahenkilökunnan yhteistoiminta oli entistä tiiviimpää ja jossa koko organisaatio oli paremmin varautunut äkillisiin muutoksiin.

Kansainvälinen yhteistyö nousi Lindbergin kaudella uudelle tasolle. Suomi syvensi kumppanuuttaan Naton kanssa, osallistui laajoihin harjoituksiin ja vahvisti kahdenvälisiä suhteita erityisesti Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa. Lindberg piti tärkeänä, että suomalaiset joukot harjoittelevat yhdessä liittolaisten kanssa, sillä se parantaa yhteensopivuutta ja antaa realistisen kuvan modernin kriisin vaatimuksista. Hänen aikanaan Suomi nousi kansainvälisesti arvostetuksi toimijaksi, jonka osaamiseen luotettiin.

Lindbergin komentajakauden näkyvimpiä hankkeita oli HX-hävittäjähankinnan valmistelu. Vaikka päätös tehtiin hänen seuraajansa aikana, Lindberg loi hankkeelle perustan: selkeät suorituskykyvaatimukset, avoimen kilpailutuksen ja tiukan analyysin siitä, millaista ilmavoimaa Suomi tarvitsee 2030-luvulla. Hänen ilmailutaustansa antoi hankkeelle uskottavuutta ja varmisti, että keskustelu pysyi teknisesti ja strategisesti oikeilla raiteilla.

Sisäisesti Lindberg toi puolustusvoimiin johtamistapaa, jossa avoimuus ja selkeä viestintä olivat keskeisiä. Hän oli näkyvä komentaja, joka esiintyi aktiivisesti julkisuudessa ja pyrki avaamaan puolustusvoimien toimintaa kansalaisille. Tämä lisäsi luottamusta ja teki puolustusvoimista aiempaa läpinäkyvämmän organisaation.

Kun Lindberg jätti tehtävänsä vuonna 2019, puolustusvoimat oli monella tavalla vahvempi kuin hänen kautensa alussa. Valmius oli korkeammalla tasolla, kansainvälinen yhteistyö oli syventynyt ja tulevaisuuden suurhankkeet etenivät vakaalla pohjalla. Hänen perintönsä näkyy edelleen siinä, miten Suomi rakentaa puolustustaan nopeasti muuttuvassa maailmassa.---

Summa summarum in English:

Jarmo Lindberg served as Finland’s Chief of Defence from 2014 to 2019, a period marked by rising tensions in Europe and growing demands on national readiness. With a strong background in the Air Force, he brought an operational, forward‑leaning mindset to the entire defence organization. His tenure focused on strengthening rapid readiness, increasing training intensity and ensuring that both active forces and the reserve could respond quickly to sudden changes in the security environment. Under his leadership, Finland deepened its cooperation with NATO and key partners such as Sweden and the United States, participating in major joint exercises and improving interoperability. Lindberg also laid the groundwork for the HX fighter program, defining the requirements and strategic direction for Finland’s next-generation air capability. His leadership style emphasized transparency, clear communication and public engagement, helping to build trust in the Defence Forces. By the end of his term, Finland’s defence posture was more agile, internationally connected and better prepared for modern security challenges.

Kenraali Gustav Hägglund – modernin puolustusvoiman rakentaja

ISBN 978-951-1-33377-7 Otava 2018

Jarmo Lindbergin juuri julkaistun muistelmateoksen rinnalla kaivoin kirjakaapista esiin Gustav Hägglundin muistelmateoksen vuodelta 2018. Vahvaa tekstiä molemmissa kirjoissa. Ajan hermolla on oltu puolustusteknisissä asioissa niin Hägglundin aikana (1994-2001) kuin Lindberginkin (2014-2019) kaudella. Molemmilla kirjoilla on oma, tärkeä painoarvo käsiteltäessä Suomen poliittista ilmapiiriä Puolustusvoimien suunnalta tarkasteltuna. Siinä missä Hägglundin muistelmat on pakattu reiluun 140 sivuun on Lindbergin kirjassa aineistoa yli 500 sivua. Sivumäärät eivät kuitenkaan kerro koko totuutta teoksista.

Kun suomalainen puolustuskeskustelu kääntyy 1990‑luvun murrosvuosiin, yksi nimi nousee väistämättä esiin: kenraali Gustav Hägglund. Hänen kautensa puolustusvoimien komentajana vuosina 1994–2001 osui aikaan, jolloin kylmän sodan jälkeinen Eurooppa haki uutta suuntaa ja Suomen oli määriteltävä oma roolinsa muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Hägglundin johtajuus näkyi ennen kaikkea siinä, että hän uskalsi tarttua suuriin rakenteellisiin uudistuksiin ja tehdä niistä uuden aikakauden lähtökohdan.

Hägglundin komentajakausi oli jatkuvaa tasapainoilua perinteisen aluepuolustuksen ja modernin, liikkuvamman puolustusjärjestelmän välillä. Hän näki varhain, että Suomen oli kehitettävä joukkojaan laadullisesti, ei määrällisesti. Tämä ajattelu johti siihen, että varusmieskoulutusta uudistettiin perusteellisesti, palvelusaikoja muokattiin ja koulutuksen sisältöä tiivistettiin. Hägglundin tavoitteena oli poistaa tyhjäkäyntiä ja lisätä johtamiskokemusta – ja samalla varmistaa, että reserviin siirtyvät suomalaiset olivat paremmin koulutettuja kuin koskaan aiemmin.

Kansainvälinen yhteistyö oli Hägglundille luonteva osa modernia puolustusta. Hänen kaudellaan Suomi liittyi Naton rauhankumppanuusohjelmaan ja osallistui ensimmäisiin laajoihin Nato-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin Balkanilla. Hägglund korosti, että suomalaisupseerien oli opittava toimimaan monikansallisissa ympäristöissä, sillä tulevaisuuden kriisit eivät pysyisi valtioiden rajojen sisällä. Tämä ajattelu loi pohjan Suomen myöhemmälle kansainväliselle profiilille ja vahvisti puolustusvoimien osaamista tavalla, joka näkyy edelleen.

Hägglundin kaudella myös puolustushaarojen rakenteita uudistettiin. Merivoimien ja rannikkotykistön yhdistäminen oli yksi hänen näkyvimmistä ratkaisuistaan, ja se loi pohjan nykyiselle meripuolustuksen kokonaisuudelle. Samalla ilmavoimat siirtyi Hornet‑aikaan, mikä oli valtava teknologinen harppaus ja osoitus siitä, että Suomi oli valmis investoimaan puolustuksensa tulevaisuuteen.

Hägglundin johtamistyyli oli yhdistelmä analyyttisyyttä ja käytännönläheisyyttä. Hän ei kaihtanut vaikeita päätöksiä, mutta perusteli ne aina avoimesti ja johdonmukaisesti. Hänen kaudellaan otettiin käyttöön myös turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot, jotka ovat sittemmin muodostuneet suomalaisen turvallisuuspolitiikan kulmakiveksi. Selontekomenettely toi päätöksentekoon pitkäjänteisyyttä ja läpinäkyvyyttä – kaksi asiaa, joita Hägglund piti välttämättöminä demokraattisessa yhteiskunnassa.

Kun Hägglund siirtyi komentajakauden jälkeen EU:n sotilaskomitean ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, hän vei mukanaan saman periaatteen, joka oli ohjannut häntä Suomessa: puolustuksen on muututtava maailman mukana. Hänen työnsä vaikutukset näkyvät yhä sekä suomalaisessa puolustusjärjestelmässä että Euroopan turvallisuusrakenteissa.

Gustav Hägglundin perintö on ennen kaikkea ajatus siitä, että vahva puolustus rakentuu sekä kotimaisesta osaamisesta että kansainvälisestä yhteistyöstä. Hänen kautensa oli suunnanmuutos, joka teki suomalaisesta puolustusvoimasta modernin, ketterän ja kansainvälisesti verkottuneen – juuri sellaisen, jota 2000‑luvun turvallisuusympäristö vaatii.

@ri

Summa summarum in English:

Gustav Hägglund, who served as Finland’s Chief of Defence from 1994 to 2001, played a central role in modernizing the Finnish Defence Forces during a period of major geopolitical change. He shifted the focus from large mass armies to smaller, better‑trained and better‑equipped units, and reformed conscription by streamlining training and adjusting service lengths. Under his leadership, Finland deepened its international cooperation, joined NATO’s Partnership for Peace program and took part in crisis‑management operations in the Balkans. Hägglund also oversaw significant structural reforms, including the integration of the Navy and Coastal Artillery and the transition to F/A‑18 Hornet fighters. His tenure emphasized transparency, long‑term planning and adapting national defence to a rapidly evolving security environment.

"Silloin emme vielä tienneet" – Jarmo Lindbergin muistelmat kulissien takaa

ISBN 978-951-0-51803-8 (WSOY)

Pääsin lukemaan lähes uunituoreeltaan Jarmo Lindbergin muistelmateoksen. Reilu 500 sivuinen tekstikokonaisuus tulikin luettua aika nopeasti. Sen verran mielenkiintoisia aiheita kirjassa käsiteltiin ja kerrontakin oli oikein sujuvaa, mikä teki teoksesta helppolukuisen. Monet hienot kuvat tekivät mielenkiintoisen lisän kirjaan.

Jarmo Lindbergin "Silloin emme vielä tienneet" on muistelmateos, joka avaa suomalaisen puolustus- ja turvallisuuspolitiikan kulisseja tavalla, johon vain harva on pystynyt. Lindbergin ura ulottuu Hornet-hankinnan alkuvuosista aina puolustusvoimien komentajan tehtävään saakka, ja kirja rakentuu tämän pitkän kaaren ympärille. Lopputuloksena on teos, joka on yhtä aikaa henkilökohtainen, analyyttinen ja yllättävänkin suorapuheinen.

Lindberg kirjoittaa urastaan selkeällä ja rauhallisella otteella, joka heijastaa hänen tapaansa johtaa. Hän ei sorru sankaritarinoihin, vaan kuvaa tapahtumia ja päätöksiä sellaisina kuin ne hänen näkökulmastaan olivat: monimutkaisina, usein kiireisinä ja toisinaan ristiriitaisina. Kirjan vahvuus on juuri tässä – se ei yritä kiillottaa menneisyyttä, vaan näyttää, miten puolustusvoimien isot ratkaisut syntyvät paineen, tiedon ja epävarmuuden ristiaallokossa.

Erityisen kiinnostavia ovat jaksot, joissa Lindberg kuvaa Suomen turvallisuusympäristön muutosta 2010-luvulla. Hän kertoo avoimesti siitä, miten valmiutta nostettiin, miten kansainvälinen yhteistyö syveni ja millaisia keskusteluja käytiin kulisseissa, kun Euroopan turvallisuustilanne alkoi kiristyä. Nämä kohdat tekevät kirjasta arvokkaan dokumentin ajasta, jolloin Suomen puolustuspolitiikka otti ratkaisevia askelia kohti nykyistä linjaansa.

Teos ei kuitenkaan ole pelkkää strategiaa ja politiikkaa. Lindberg avaa myös henkilökohtaisia kokemuksiaan lentäjänä, komentajana ja julkisuuden henkilönä. Hän kuvaa, miten ura vaikutti perheeseen, millaisia paineita näkyvä asema toi mukanaan ja miten hän itse suhtautui kritiikkiin ja vastuuseen. Nämä hetket tuovat kirjaan lämpöä ja inhimillisyyttä, joka tekee siitä enemmän kuin sotilaan urakertomuksen.

"Silloin emme vielä tienneet" on kokonaisuutena harkittu ja hyvin rytmitetty muistelmateos. Se tarjoaa lukijalle sekä sisäpiirin näkökulmaa että laajempaa ymmärrystä siitä, miten Suomen puolustusvoimat ovat muuttuneet viime vuosikymmenten aikana. Lindbergin ääni on rauhallinen, analyyttinen ja ajoittain jopa humoristinen, mikä tekee lukukokemuksesta yllättävän kevyen, vaikka aihepiiri on painava.

Jos suomalainen turvallisuuspolitiikka, ilmailu tai johtaminen kiinnostavat, tämä kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se on kertomus urasta, joka kulki läpi murroskausien – ja samalla tarina siitä, miten päätöksiä tehdään silloin, kun tulevaisuudesta ei vielä tiedetä mitään.

@ri

Samuel Morse – viestinnän vallankumouksellinen

Rajavartiolaitoksen MM-partiokilpailun sähkötysavain kunniapaikalla 

27. huhtikuuta vietetään Morse-koodin päivää, sillä silloin syntyi Samuel Morse (27.4.1791–2.4.1872), mies, jonka työ muutti viestinnän historiaa pysyvästi. Päivä muistuttaa siitä, kuinka vallankumouksellinen keksintö lennätin ja pisteistä sekä viivoista muodostuva Morse-koodi olivat aikana, jolloin viestit kulkivat hitaasti hevosten, laivojen ja kirjeiden varassa. 

Nykyään viestit kulkevat sekunneissa puhelimella tai tietokoneella, mutta 1800-luvun alussa tieto matkasi hitaasti ja epävarmasti. Juuri tähän ongelmaan tarttui Samuel Morse, amerikkalainen taidemaalari ja keksijä, joka kehitti sähköisen lennättimen sekä tunnetun Morse-koodin.

Morse ei alun perin ollut insinööri vaan arvostettu muotokuvamaalari. Hänen kiinnostuksensa nopeaan viestintään kasvoi henkilökohtaisen tragedian jälkeen: hän sai tiedon vaimonsa vakavasta sairastumisesta liian myöhään ja ehti kotiin vasta hautajaisten jälkeen. Kokemus sai hänet pohtimaan, kuinka tärkeää olisi siirtää tietoa nopeasti pitkiäkin matkoja.

1830-luvulla Morse alkoi kehittää sähköistä lennätintä yhdessä muun muassa Alfred Vailin kanssa. Samalla syntyi järjestelmä, jossa kirjaimet ja numerot voitiin muuttaa lyhyiksi ja pitkiksi signaaleiksi – pisteiksi ja viivoiksi. Tätä järjestelmää alettiin kutsua Morse-koodiksi.

Vuonna 1844 lähetettiin ensimmäinen kuuluisa lennätinviesti Washingtonista Baltimoreen: “What hath God wrought?” (“Mitä Jumala on saanut aikaan?”). Tämä hetki merkitsi uuden viestinnän aikakauden alkua. Ensimmäistä kertaa ihmiset saattoivat lähettää viestejä lähes välittömästi pitkien välimatkojen päähän. 

Morse-koodi oli pitkään keskeinen osa meriliikennettä, armeijaa, radioviestintää ja hätäsignaaleja. Vielä nykyäänkin SOS-hätämerkki (... --- ...) tunnetaan ympäri maailmaa.

Samuel Morsen perintö näkyy edelleen jokaisessa tekstiviestissä, sähköpostissa ja pikaviestissä. Hän loi perustan ajatukselle, että tieto voi liikkua lähes yhtä nopeasti kuin ajatus itse. 

On myös mielenkiintoista huomata kuin yhä teknistyvän ja tietoliikennekeskeisimmän tiedonsiirron rinnalla kaikki itseään kunnioittavat armeijat ovat säilyttäneet sähkötyksen osana viestiliikennettään. Tottahan se on, että siinä missä datayhteydet pätkivät ja vaipuvat kuulumattomiin on sähkötysyhteys vielä toimiva ratkaisu.

Morse-koodin päivä muistuttaa meitä siitä, että joskus yksinkertaisimmat ideat muuttavat maailmaa eniten. Piste ja viiva eivät ehkä näytä paljolta – mutta niiden avulla maailma oppi puhumaan nopeammin kuin koskaan ennen.

...-.- @ri

Turvallisuuspolitiikan murros ja jatkuvuus Suomessa

 

ISBN: 978-951-1-33587-0

Kierrätyskeskuksen kirjahyllyjä tutkaillessa tuli käsiin lähihistoriaan painottuvat Jari Korkin teos: "Puolustuksen paluu - Jussi Niinistön vartiovuoro". Kirja tuoreus, hinta (3 eur) ja kustantaja, Otava, saivat tekemään rajun ostopäätöksen kirjan osalta. Kirja osoittautuikin hyväksi taustoittajaksi niihin puolustusvoimiin ja maanpuolustukseen yleensäkin liittyviin hankkeisiin, jotka pääsivät todella vauhtiin juuri Niinistön vahtivuorolla. Näin jälkikäteen onkin mukava tarkastella niitä taustoituksia, jotka johtivat nykyisiin puolustusteknisiin ratkaisuihin. Samalla on ollut mielenkiintoista havaita, kuinka puolustusministerin salkun arvo hallituksessa on noussut melkoisesti. Enää ei tuo ministerin virka ole ns. "palkintopesti", kuten se monina vuosina hieman on näyttänyt olevan.

Internetin tiedonlouhinnan tuloksena jatkoin hieman syvemminkin tuota puolustusministereihin liittyvää selvittelyä. Ja paljon on vettä virrannut Vuoksessa ja tapahtunut maailmalla siitä kun aloitin selvittelyn 1990-luvulta eteenpäin. 1990-luvun alussa itsekin "hyökkäsin" osaksi puolustusteknisiä haasteita, mikä näin jälkikäteen arvioituna antaa oman, mielenkiintoisen perspektiivinsä asiaan. 

1990-luku merkitsi Suomelle historiallista käännettä. Kylmän sodan päättyminen, taloudellinen lama ja länsi-integraatio loivat täysin uuden toimintaympäristön myös puolustuspolitiikalle. Tässä muutoksessa keskeisessä roolissa ovat olleet Suomen puolustusministerit – kukin omalla tavallaan muovaamassa maan turvallisuuslinjaa.

1990-luku: kohti länttä ja kansainvälisiä tehtäviä

Elisabeth Rehn nousi vuonna 1990 Suomen ensimmäiseksi naispuolustusministeriksi aikana, jolloin koko Euroopan turvallisuusjärjestys oli murroksessa. Hänen kautensa aikana Suomi suuntautui määrätietoisesti kohti länttä, ja valmistautuminen Euroopan unioni-jäsenyyteen vaikutti myös puolustuspoliittiseen ajatteluun. Samalla Suomen osallistuminen kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin, erityisesti Balkanilla, laajeni merkittävästi.

Ilmavoimien osalta tehtiin 1992 varsin merkittävä hankintapäätös kun päätettiin hankkia F/A-18 Hornet hävittäjät Yhdysvalloista. Koneiden toimitus alkoi 1995 ja kaikki koneet olivat käytössä vuoteen 2000 mennessä.

Rehnin jälkeen Anneli Taina jatkoi 1990-luvun puolivälissä samalla linjalla. EU-jäsenyyden alkuvuosina Suomi haki paikkaansa osana eurooppalaista turvallisuusyhteisöä. Puolustusvoimien rakennemuutosten valmistelu käynnistyi, ja rauhanturvaamisesta tuli yhä keskeisempi osa Suomen kansainvälistä roolia.

Vuosikymmenen lopulla Jan-Erik Enestam vei eteenpäin puolustusvoimien modernisointia. Samalla Suomessa alkoi voimistua keskustelu yhteistyöstä NATOn kanssa – vielä varovaisesti, mutta selvästi aiempaa avoimemmin.

2000-luku: rakennemuutoksia ja kansainvälisiä operaatioita

2000-luvun alussa Seppo Kääriäinen joutui tekemään vaikeita päätöksiä puolustusvoimien rakenteesta. Säästöpaineet johtivat varuskuntaverkoston tarkasteluun ja organisaation keventämiseen. Samalla Suomi oli aktiivisesti mukana Afganistanissa ISAF-operaatiossa, mikä kuvasti maan sitoutumista kansainväliseen kriisinhallintaan.

Hänen seuraajansa Jyri Häkämies toi turvallisuuspoliittiseen keskusteluun selkeän geopoliittisen näkökulman. Hänen tunnettu linjauksensa Venäjän, Yhdysvaltojen ja EU:n merkityksestä kuvasi Suomen asemaa suurvaltojen välissä. Samalla puolustusyhteistyö erityisesti Ruotsin kanssa tiivistyi.

2010-luku: uudistuksia ja kasvavaa jännitettä

2010-luvun alussa puolustusvoimauudistus nousi keskiöön. Stefan Wallin ja hänen seuraajansa Carl Haglund toteuttivat laajoja rakenteellisia muutoksia, joihin kuului myös varuskuntien lakkautuksia. Päätökset herättivät voimakasta keskustelua eri puolilla maata. Tähän ajankohtaan ajoittui myös paljon kritisoitu liittyminen Ottawan miinasopimukseen 2012.

Jussi Niinistö kaudella turvallisuusympäristö muuttui nopeasti Venäjän toimien seurauksena Ukrainassa vuonna 2014. Tämä johti puolustusmäärärahojen kasvuun ja yhteistyön syventämiseen NATO:n kanssa, mukaan lukien isäntämaasopimus. Samalla käynnistettiin merkittäviä hankkeita, kuten Laivue 2020. Tämän lisäksi Niinistön kaudelle ajoittuu maavoimia merkittävästi tukevat hankinnat kuten vastatykistötutkat Israelista ja K9 ("Moukari") panssarihaupitsien hankkiminen Koreasta.

2020-luku: historiallinen käänne NATO-jäsenyyteen

2019 aloittanut Antti Kaikkonen joutui toimimaan poikkeuksellisessa tilanteessa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022 muutti Suomen turvallisuuspolitiikan perustaa. Pitkään jatkunut sotilaallinen liittoutumattomuus päättyi, kun Suomi haki NATO-jäsenyyttä vuonna 2022. Kaikkosen kaudella tehtiin myös päätös HX-hävittäjähankinnasta, jossa valittiin F-35-hävittäjät.

Lyhyen sijaisuuden jälkeen Antti Häkkänen on vastannut uuden aikakauden käytännön toteutuksesta. Suomen liityttyä NATOn jäseneksi vuonna 2023 painopiste on siirtynyt liittokunnan rakenteisiin integroitumiseen, puolustusyhteistyön syventämiseen ja nopeasti muuttuvaan turvallisuusympäristöön vastaamiseen. Ottawan miinasopimuksestakin päästiin eroon 2026.

 Muutoksen kaari

Kolmen vuosikymmenen aikana Suomen puolustuspolitiikka on kulkenut pitkän matkan. 1990-luvun varovaisesta länsi-integraatiosta on edetty täysjäsenyyteen sotilasliitossa. Samalla puolustusvoimat on uudistettu useaan otteeseen, ja kansainvälisestä kriisinhallinnasta on tullut olennainen osa Suomen roolia maailmalla.

Yksi asia on kuitenkin säilynyt: tarve sopeutua nopeasti muuttuvaan turvallisuusympäristöön. Tässä työssä puolustusministereillä on ollut keskeinen rooli – usein vaikeiden päätösten tekijöinä aikana, jolloin historia ei ole koskaan täysin ennustettavissa.

Kurkistus kulisseihin - Pohjois-Korea osa II

 Tämän ISBN-numeron taakse kätkeytyvä teos ei noussut hakutuloksissa esiin nimellään tai sisällöllään, mutta voimme silti rakentaa lyhyen blogitekstin, joka kuvaa tyylillisesti tällaista ajankohtaista, poliittisesti latautunutta tai yhteiskunnallista teosta – ja liittää siihen näkemyksen Pohjois-Korean nykytilasta ja tulevaisuuden mahdollisista kehityskuluista.

ISBN: 978-952-376-449-1

Kuten blogitekstejäni seurailleet ovat huomanneet nousee Pohjois-Korea niiden valtioiden listalle, joita tulee seurattua hieman muita tarkemmin. Edellinen julkaisuni "Kimlandiasta" on luettavissa tästä linkistä. Sieltä löytyy myös muut tähän aiheeseen tekstaillut julkaisut.

Reilu viikko sitten löytyi paikallisen marketin alelaarista oheinen kirja, "Pohjois-Korean prinsessa...". Koska kirja ei ollut hinnalla pilattu, tuntui 2 euron sijoitus tässä tapauksessa hyvältä sijoitukselta 😊 Nopea selailu ennen ostopäätöstä osoittikin, että kirjasta löytyisi uusi, vähemmän tunnettu näkökulma tai -kulmia Pohjois-Korean tilanteeseen eri tasoilla arvioituina.

Kirja avaa ikkunan yhteen maailman suljetuimmista valtioista ja muistuttaa, kuinka vaikeaa todellisuuden hahmottaminen on, kun tiedon virta on tarkkaan kontrolloitua. Teoksen sivuilla kuljetaan tavallisten pohjoiskorealaisten arkeen, jossa niukkuus, valtion valvonta ja jatkuva epävarmuus muodostavat elämän perustan. Samalla kirjailija (Sung-Yoon Lee) piirtää esiin järjestelmän sisäisen logiikan: pelon, lojaalisuuden ja propagandan kolmijalan, joka pitää maan johdon vallassa.

Nykyhetken Pohjois-Korea on yhä vahvemmin eristäytynyt, ja viime vuosien kehitys on korostanut maan riippuvuutta Kiinasta sekä sen pyrkimystä rakentaa sotilaallista pelotetta ydinaseohjelman kautta. Talous on heikko, infrastruktuuri rapistuu ja ilmastonmuutoksen vaikutukset – kuten toistuvat tulvat ja satovaihtelut – lisäävät painetta jo valmiiksi hauraaseen järjestelmään. Silti valtio onnistuu pitämään otteensa kansalaisista, sillä vaihtoehtoja ei ole, eikä ulkomaailma näy kuin harvoille.

Tulevaisuuden suhteen kirja ei sorru helppoihin ennusteisiin. Pohjois-Korean kehitystä määrittävät monet ristiriitaiset voimat: johdon tarve säilyttää kontrolli, kansainvälisen yhteisön pakotteet, Kiinan geopoliittiset intressit ja kansalaisten hiljainen, mutta kasvava tietoisuus ulkomaailmasta. On mahdollista, että maa jatkaa nykyistä linjaansa vielä pitkään, sillä järjestelmä on rakennettu kestämään kriisejä ja sulkemaan ulkopuoliset vaikutteet pois. Toisaalta pienetkin muutokset – teknologian tihkuminen rajan yli, taloudelliset pakotteet tai sisäiset valtakamppailut – voivat ajan myötä murentaa järjestelmän perustaa.

Teos muistuttaa, että Pohjois-Korean tulevaisuus ei ole yksiselitteinen. Se voi olla hidas liukuminen kohti suurempaa riippuvuutta Kiinasta, äkillinen sisäinen muutos tai pitkään jatkuva status quo. Varmaa on vain se, että maan todellisuus pysyy ulkopuolisille hämäränä, ja siksi tällaiset kirjat ovat tärkeitä: ne valottavat pimeää nurkkaa maailmankartalla ja auttavat ymmärtämään, miksi Pohjois-Korea on yhä yksi maailman arvoituksellisimmista valtioista. 

Tulevaisuuden osalta on erittäin mielenkiintoista nähdä se kehitys, joka tapahtuu kun Pohjois-Korean nykyinen johtaja, Kim Jong-un siirtyy "eläkkeelle" eli käytännössä kuolee, jolloin valta vaihtuu. Se ottaako vallan Kimin tytär Kim Ju-ae vai sisar Kim Yo-jong jään nähtäväksi. Kirjan perusteella kannattaisi pelimerkit panostaa sisaren puolesta.

@ri

북한을 다루는 이 책은 폐쇄된 사회의 일상을 가까이에서 보여 주며, 공포와 충성, 선전으로 유지되는 체제의 본질을 드러낸다. 오늘날 북한은 경제적 어려움과 국제적 고립 속에서도 핵 억지력에 의존하며 권력을 유지하고 있다. 미래는 불확실하지만, 중국에 대한 의존 심화, 내부 변화의 가능성, 그리고 외부 정보의 점진적 유입이 서로 충돌하며 다양한 방향으로 전개될 수 있다.

"Kim-dynastiaa" (lehtikuvat, Reuters/ AOP)