keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Järjestäytynyttä lintuharrastusta Etelä-Karjalassa 50 vuotta!

Rintanappi vm. 1991
Etelä-Karjalan Lintutieteellisen Yhdistyksen eli tuttavallisemmin EKLY:n 50-vuotis juhlallisuuksia vietettiin lokakuun lopulla. Kutsu juhlallisuuksiin tuli jo keväällä, mikä saikin aikaan pienet muistelutalkoot tämän yhdistyksen osalta. Onhan se näytellyt melkoisen suurta roolia omassa lintuharrastuksessa, tarjoten monipuolista tekemistä lintujen parissa.

Itse liityin yhdistykseen 80-luvun alussa, joten mukana on ehditty olemaan jo liki 40 vuotta - muutenkin kuin jäsenmaksunsa tunnollisesti maksaneena kannatusjäsenenä.

Melko pian yhdistykseen liittymisen jälkeen ajauduin mukaan yhdistyksen hallitukseen. Hallituksessa ehdinkin vaikuttamaan noin 10 vuoden aikana lähes kaikissa muissa tehtäväsissä paitsi yhdistyksen puheenjohtajana. Suurin osa ajasta tuli oltu yhdistyksen sihteerinä / tiedotusvastaavana ja yhdistyksen julkaisun, Ornis Karelica -lehden, toimituksessa toimitussihteerin toimessa. Näin jälkikäteen muistellessa sitä ihmetteleekin kuinka sain sitä "ylimääräistä" aikaa kaikelta muulta näiden yhdistysasioiden hoitamiseen. Erityisesti tuo 4-6 kertaa vuodessa ilmestynyt Ornis Karelica (OK) vei melkoisesti aikaa itselleen. Nykyäänhän OK ilmestyy kerran vuodessa, mikä on hyvä saavutus sekin.

Lehden tekeminen oli 1990-luvulla melkoisen erilaista kuin nykyään. Tietotekniikka teki vasta tuloaan, eikä sitä ollut käytettävissä lehden tai jäsentiedotteiden tekemisessä. Kaikki lehteen tulevat jutut tulivat lähes 100%:sti käsinkirjoitettuina printtiliuskoina. Eli kaikki jutut kirjoitettiin ns. puhtaaksi mekaanisella kirjoituskoneella erillisille printtiliuskoille (lue: paperiarkeille A4). Kun kaikki jutut oli saatu onnistuneesti kirjoitettua (virheittä) oli aika käyttää ne jollakin muulla jäsenellä ns. oikoluettavana. Tämä oli yleensä lehden päätoimittaja, jos sellainen oli ko. vuonna käytettävissä.

Samalla kun juttuja kirjoitettiin puhtaaksi oli myös pidettävä huoli siitä, että saatiin tasokkaita valokuvia lehteen. EKLY:ssä kuvista ei yleensä ollut puutetta. Hyviä valokuvaajia oli ja on odelleenkin runsaasti, joten ainestoa löytyi.

Kuvien ja oikoluettujen vedosten jälkeen alkoikin sitten se mielenkiintoisin vaihe eli lehden taittaminen. Parillinen määrä sivuja, yleensä 48 tai 64 sivua piti saada aikaiseksi. Koska mitään taitto-ohjelmaa ei todellakaan ollut, suoritettiin taitto ns. "leikkaa-liimaa" -menetelmällä. Tämä tarkoitti sitä, että printtiliuskoista leikattiin sopivan kokoisia osioita, jotka sitten liimattiin A4-paperille, niin että kuville, otsikoille ja mahdollisille mainoksille jäi omat merkityt paikat. Tämä olikin melkoinen palapeli, jossa kului ilta jos toinenkin. Yleensä tulos oli vähintään tyydyttävä. Yleensä tämän vaiheen jälkeen harmitti hirmuisesti, jos taittoon täytyi tehdä vielä jotain muutoksia. Muutokset tarkoittivat yleensä että ainakin osa valmiista sivuista piti rikkoa ja liimailla uusiksi - pahimmillaan kirjoittaa uusiksi.

Taiton valmistuttua käytettiin lehti vielä tai paremminkin sen luonnos päätoimittajalla luettavana / kommentoitavana. Toivoen samalla, ettei mitään uutta lehteen enää tulisi. Kun päätoimittaja näytti vihreää valoa lehden osalta, piti itse vielä huolellisesti tarkastaa että kaikki valokuvat oli merkitty oikein ja oikeille paikoille. Samoin kuin kaikki muukin erikseen painoon toimitettava materiaali. Ja sitten ei muuta kuin lehtimappi kainaloon ja tapaamaan painotalon faktoria, joka otti painotyön vastaan.

Muutaman viikon kuluttua tuli ilmoitus, että voisi käydä katsomassa vedoksen lehdestä. Kaiken näyttäessä hyvältä annettiin lehtipainolle lupa painaa X kappaletta lehteä. Tämän jälkeen ei sitten ollutkaan muuta mahdollisuutta kuin hyväksy tuotos siinä muodossa kuin se painosta lopulta tulisi ulos. Kertaakaan ei painotalojen suuntaan tarvinnut reklamoida - onneksi.

Luonnollisesti lehdet vielä tarroitettiin omin toimin osoitetarroin ja vietiin postikeskukseen jaettaviksi. Osa lehdistä meni sitten vaihtojulkaisuina muihin yhdistyksiin ja tietysti yhdistyksen varastoon odottelemaan mahdollisia irtonumeroiden ostajia ym.

Sanomattakin on selvää, että näillä menetelmillä tuli käytännössä vain yhtä julkaisua tehty kerrallaan.

Mitä muuta sitten tuli yhdistyksen nimissä tehtyä. Paljonkin, mutta ehkä eniten ovat jääneet muistoihin nuo kevään torstaiaamut, kun tehtiin viikon lintureportaasia radioon. Yleensä suoraan lähetykseen tapahtumien keskipisteestä. Yleensä oltiin Pappilansalmen lossirannassa katsomassa Kaukaan tehdasalueen edustan vesilintuja. Myös Joutsenon Konnunsuo ja Parikkalan Siikalahti tulivat tutuiksi ohjelmien osalta. Ohjelmalla tuntui jopa olevan kuuntelijoita, mikä selvisi saadusta palautteesta.

Valtakunnallista ulottuvuutta yhdistyksen nimissä sain, kun toimin useamman vuoden ajan Etelä-Karjalan edustajana silloisessa Lintutieteellisten Yhdistysten Liitossa (LYL). Kokoonnuttiin pohtimaan valtakunnallisia asioita aina jossainpäin Suomea. Tutuksi tuli paljon lintuharrastajia, joita vielä tänäänkin näkee jopa aika korkeilla paikoilla valtakunnan eri organisaatioissa.

Niin, ja koska järjestötoiminnan lisäksi oli mukava harrastaakin lintuja, tuli hankittua rengastuslupa varpus- ja lokkilinnuille. Lisäksi osallistuttiin erilaisiin lintulaskentoihin niin maalla kuin Saimaallakin. Unohtamatta tietysti niitä yölaulajaretkiä, joita tuolloin alettiin virittelemään Saimaankanavan laitamille.

Nyt on tullut oltua irti ns. yhdistyksen järjestötoiminnasta reilu 15 vuotta. On jätetty tilaa muille sekä uusille ajatuksille siinä samalla. 50-vuotisjuhlallisuuksissa olikin hienoa huomata, että yhdistyksen jäsenmäärä on kehittynyt positiiviseen suuntaa (ainakin vähän) ja myös ikäjakaumaa jäsenistössä löytyy. Hyvä niin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Hyvän asian puolesta - 50 v.
Ornis Karelica vm. 2019

keskiviikko 21. elokuuta 2019

"TARINOITA RAJALTA" / Lassi Saressalo


ISBN: 978-952-324-201-2

Rajavartiolaitoksen juhlavuoden kunniaksi julkaistiin kuluvalla viikolla mielenkiintoinen julkaisu, Tarinoita rajalta. Kuten nimestä voi päätelläkin on kirjaan koottu suuri joukko rajamiesten ja -naisten muiteloita elämästä Rajalla. Lisäksi kirjasta löytyy mielenkiintoisia katsauksia Rajavartiolaitoksen historiaan. Myöskään kuvitusta ei ole unohdettu. Runsas kuvitus onkin omiaan lisäämään teoksen mielenkiintoa myös muiden kuin rajamiesten ja -naisten keskuudessa.

Saadun tiedon mukaan teoksesta on tehty rajoitettu, pieni painosmäärä, eikä sitä ole tarkoitettu myyntiin kirjakauppoihin. Onneksi koko teos löytyy jo ilmaiseksi sähköisenä, e-kirjana, joten kaikki pääsevät tarvittaessa teokseen käsiksi. 

torstai 15. elokuuta 2019

Elokuun "ukkostelua"

Enonkosken ukkostutka



Sään osalta monivivahteinen heinäkuun on nyt takanapäin. Heinäkuussa saatiin kokea hieman viileämpi jakso alkukuusta ja sitten todella lämmin kaksiviikkoinen loppupuolella. Heinäkuulle eivät ainakaan ukkostilastot päässeet karttumaan - ukkospäiviä oli tuskin yhtään.

Nyt elokuu onkin sitten korjannut tuota tilannetta jo melkoisesti. Toki runsaimmat ukkoset ovat keskittyneet Länsi- ja Pohjois-Suomeen. Toki onhan sitä muuallakin hieman saatu ukkoskaikuja tilastoitua, mutta ei juuri missään suuressa määrin.

Tällä viikolla oli Enonkosken ukkosseuranta-asemalla mielenkiintoisena seurantana etelänsuunnalta lähestynyt, mielenkiintoisen näköinen "vyöryrintama". No, onneksi tutkalle saakka ei tuokaan rintama yltänyt, mutta olihan sitä hienoa seurata noin teknisesti. Toki tuo ukkosen jyrinä tai murina kuului Enonkoskellekin hyvin.

Saa nähdä mitä tulevat viikot ja kuukaudetkin tuovat vielä tullessaan näin sään ääri-ilmiöiden osalta.

Myrskyrintama lähestyy


Perseidit - meteoriittisade


Perseidit tarjosivat jälleen kerran katseltavaa ja koettavaa "taivaankannen täydeltä". Valitettavasti tosin monin paikoin Suomessa katselijat joutuivat katsomaan paksua pilvikantta, joka peitti sopivasti visuaalisen elementin tuosta näytöksestä. No, lohdutuksena voi toki todeta, että vuoden päästä sitten uudelleen, ja paremmalla tuurilla.

Oma, radioaktiivinen, projektini valmistui näin lomailukautena juuri sopivasti Perseidien maksimiin. Nauttiakseen meteoriiteista, ei niitä välttämättä tarvitse nähdä, vaan voihan niitä kuunnella tai käyttää hyödyksi radioyhteyksissä. Tunnettuahan on, että meteoriitit saavat aikaan häiriötilan ilmakehän yläkerroksissa. Tätä häiriötilaa voidaan käyttää hyväksi radiosignaalien heijastuksissa. Erityisesti 50 MHz, 70 MHz ja 145 MHz ovat suosittuja taajuusalueita metoriittiheijastusyhteyksissä.

Itselläni valmistui jo viime syksynä iso vertikaaliantenni 50 MHz alueelle ja nyt juuri sopivasti pari viikkoa sitten ristikko-yagipari 145/433 MHz -taajuuksille. Meteoriittejahan on jatkuvasti havaittavissa, mutta niiden havainnointi on luonnollisesti paljon helpompaa maksimien aikaan. Hetkellinen, radioyhteyksiä mahdollistava häiriötila ilmahehässä kestää muutamista millisekunneista muutamiin sekunteihin - lyhyt, mutta riittävä aika radioyhteyksille. Normaalisti meteoriittisirontojen kautta pidettävät yhteydet ovat maksimissaan noin 2000 km.

Itse olin aktiivinen niin 50 MHz kuin 145 MHz -bandeilla. Maksimiaikaan taajuuksilla kuuluikin hyvin "pärinää", kun signaalit kaikuivat maailmalle meteoriittien siivittäminä. Taajuuslistalla näkyi asemia Italiasta aina Pohjois-Norjaan.

Seuraavia maksimeja odotellessa.

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Terveiset VIIPURISTA.....

Viipuri - 12.-13.7.2019


Terveiset Viipurista. Tuli pitkän tauon jälkeen jälleen pistäydyttyä vaimon ja ystävien kanssa naapurikaupungissa, Viipurissa,  viime viikonloppuna. Laivalla kätevästi molempiin suuntiin, viisumivapaasti ja majoittuminenkin laadukkaassa hotellissa aivan kauppatorin äärellä. Mikäs sen kätevämpää.

Muutama vuosi on tehnyt melkoisen paljon positiivistä kaupungin ilmeelle. Näki, että asioihin on ainakin yritetty panostaa järkevällä tavalla. Useat rakennukset olivat saaneet pintaansa uutta maalikerrosta, pahimmat rauniot oli korjattu pois tai kunnostettu, Salakkalahden "Karolenko" -laivakin oli saatu poistettua altaasta jne..jne... Myös uusia kahviloita ja ruokapaikkoja oli tullut katujen varsille runsaasti, joten valikoimaa riitti niiltäkin osin.

Tällä kerralla tuli suoritettua myös ns. kulttuurikierros, koska aikaa oli. Ensimmäisenä kohteena oli kuuluisa Aalto-kirjasto. Kirjasto oli kunnostettu komeaan kuntoon ja kirjavalikoima eri osastoilla oli enemmänkin kuin tyydyttävää tasoa. Tosin valtaosa venäjänkielistä, kuten kuvaan kuuluu, mutta ko. murretta osaaville tuohan ei ole este, korkeintaan hidaste.

Toisena kohteena olikin sitten itse linna, joka oli nyt avoinna kaiken kunnostuksen ja saneerauksen jäljiltä. Toki pohjoispuolen "esilinnan" osuus oli vieläkin työmaan alla, mutta muut osiot olivat jo turistienkin käytössä. Itse linnaan ja sen moniin näyttelyihin / tapahtumiin oli tarjolla eri hintaisia lippuja. Venäjää taitamattomille saikin lippuluukulta englanninkielisen esitteen eri vaihtoehdoista. Itse tyydyin vain perusnäyttelyihin oikeuttavaan pääsylippuun, jolla pääsi kaikkiin kolmeen näyttelykokonaisuuteen. Hintaa lipulla oli 700 rublaa. 500 rublan lisäpanostuksella olisi päässyt katselemaan maisemia tornin huipulta, mutta koska ei ollut varmaa mihin aikaan sinne ryhmä jälleen vietäisiin, jätin tuon vaihtoehdon pois. Ehtiihän sitä seuraavallakin kerralla.

Linnan tornin ja pihamuurin suojissa olevat näyttelyt valottavat Viipurin historiia läpi vuosisatojen; sieltä löytyy argeologisissa kaivauksissa löytyneitä esineitä ym. runsain mitoin. Erittäin edustava kokonaisuus. Sotavuosille 1939-1944 oli luonnollisesti varattu oma kokonaisuus. Lisäksi alueen geologia ja luonto olivat saaneet omat osastot. Hienoja pienoismalleja, täytettyjä eläimiä jne... oli runsaasti nähtävillä. Ulkomuurin suojissa oli sitten oma osasto, jossa esiteltiin lähivesiltä nostettuja löydöksi; oli tykinkuulia, laivan osia, ankkureita jne...jne...

Sääkin suosi ulkoilua, joten mikäs oli reissatessa.

Apollo 11 - kuulento 1969

20.7.1969 - tasan 50 vuotta sitten ihminen laskeutui kuun pinnalle ensimmäistä kertaa. Yhdysvallat veivät pisimmän korren kilpajuoksussa kuun kamaralle tuolloin. Apollo-ohjelman raketti numero 11 oli lopulta tuo, jonka laskeutumismoduli pääsi miehistöineen kuun pinnalle ja suorittivat tuon legendaarisen kuukävelyn. Tosin tarkkoja ollaksemme, vain kaksi miehistön jäsentä, Armstrong ja Aldrin kävivät kuun pinnalla sillä aikaa kun miehistön kolmas jäsen, Collins, seurasi tilannetta kiertoradalla olevasta komentomodulista.

Kuu ja siihen liittyvät erilaiset tapahtumat ovat innoittaneet minua vuosikymmenten ajan. Vaikka itse kuu onkin jäänyt osaltani vielä valloittamatta, olen onnistunut sen tiimoilta osallsitumaan moneen mielenkiintoiseen tapahtumaan.

Aldring kuun pinnalla - sij. 1.


Vuosia sitten osallistuin muutaman pienoismallin kanssa NASA:n organisoimaan kilpailuun, jossa teemana oli, ei sen enempää kuin vähempää, avaruus. Tehtyjä töitä ei lähetetty minnekään, vaan ne piti valokuvata "sopivalla" tavalla. 
Itse valitsin mukaan kaksi aihetta, koska aikaakin mallintamiseen oli lähes vuosi: "Kuulento - Apollo 11" ja "Voyager 1 -luotain" Menestystä kilpailussa tuli sen verran, että pääsi palkinnoille, josta muistona alkuperäiset vuoden 1969 hopeiset dollarikolikot, Apollo 11 teemalla ja lisäksi tietysti kunniakirjat, kuten kuvaan kuuluu hi...
Muuta vuosi sitten oli kuu jälleen ns. tapetilla, kun NASA:n puolelta tarjottiin mahdollisuutta kokeilla kuinka helppoa / vaikeaa se kuumodulin saattaminen kuun pinnalle voi olla. Ohjailut ja komennot tapahtuivat luonnollisesti internetin välityksellä omalta "komentoasemalta". Haasteen ottaneen sain kuin sainkin modulin laskeutumaan hyväksyttävästi. Joten näin ollen voisin sanoa laskeutuneeni kuuhun. Tästäkin tuli aikoinaan virallinen todistus. En ole sitä vielä töitä hakiessa tosin tarvinnut.
Tähän kuuhullutteluvuoteen ei tullut kilpailua pienoismallin osalta, joten vielä varastossa oleva harvinainen,  rakentamaton, ison mittakaavan astronautti saa odotella huomista.
PS. Tuon Voyager -luotaimen osalta palataan asiaan vielä erikseen myöhemmin. Keskitytään tässä vain kuuhullutteluun.

Kuu- ja komentomodulit - sij. 3.
Onnistunut laskeutuminen kuun kamaralle 

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Hiekkaveiston EM-kilpailut, Enonkoski 2019

Hiekkaveiston mestarit kokoontuivat jälleen mittelöimään taidoistaan Enonkoskelle kesäkuun viimeiselle viikolle. Tapahtuma oli järjestysnumeroltaan jo neljäs. Aikaisempien vuosien tapaan nytkin nähtiin todella taidokkaita hiekkateoksia. Teosten tarkasteluun paikanpäällä ei ole vielä kiirettä, sillä jos kaikki menee hyvin, niin teokset ovat nähtävillä aina joulukuulle 2019 saakka. Toivottavasti säät suosivat teoksia.

Tänä vuonna voiton vei venäläinen Aleksandr Savinov teoksellaan "Dancing Woman". Toisen sijan vei brittiläinen Nick Smith teoksellaan "Aurinkotanssi". Viime vuoden voittaja, hollantilainen Ludo Roders jätettiin nyt pronssille teoksellaan "Happiness every time you see bees dancing".

Kaikkiaan kilpailuun osallistui yhteensä 13 veistäjää. Jokaisella veistäjällä oli viiden kuutiometrin hiekkakasa käytössä, josta kilpailu työ muotoiltiin. Tänä vuonna teoksia yhdistävä teema oli "Kesätanssi Enonkoskella". 

Kilpailuun olisi ollut tulijoita enemmänkin, sillä kilpailuhakemuksia tuli kaikkiaan 30 kpl. Torialue, jolla kilpailutyöt työstettiin on sen verran pieni, ettei sinne olisi 13 teosta enempää mahtunutkaan. 

Nro 1: "Dancing Woman" by Aleksandr Savinov


Nro 2: "Aurinkotanssi" by Nick Smith

Nro 3: "Happiness every time you see bees dancing" by Ludo Roders

Twitter