maanantai 29. huhtikuuta 2019

Hieman Pohjois-Koreaa.... (osa 2)

Radioamatööreillehän tuo Pohjois-Korea on ollut vielä ns. saavuttamaton paikka; maan noudattaman politiikan mukaisesti ei sieltä ole vielä yksikään radioamatööri pitänyt yhteyksiä virallisesti. Historian saatossa toki on ollut joitakin yrittäjiä, mutta kaikilta on puuttunut tuo valtiojohdon virallinen lupa, joten työskentely on mennyt ns. "piraattihommiksi".

DX-kuuntelijoillehan Pohjois-Korea (PK) on ollut helposti kuunneltavissa lyhyillä aalloilla. Mikäs sen parempi tapa levittää omaa sanomaa kuin hyvin kuuluvat lyhytaaltolähetykset: radiovastaanottimia on vielä paljon enemmän maailmassa kuin TV-vastaanottimia.

Kaivoin oman DX-raporttipäiväkirjan vuosien takaa ja totesin, että lähetin ensimmäisen kuuntelijaraportin Pyonyangin suuntaan 18.3.1997, jolloin kuuntelin PK:n englanninkielistä lähetystä taajuudella 9325 kHz klo 1316-1348 UTC.

Raportti ja saatekirje olivat ilmeisesti sen verran onnistuneet, että paluuposti toi reilun 9 viikon päästä vastauksen PK:sta, jossa kitettiin kirjeestä. Kortin mukana paluukuoressa oli tietysti aseman QSL-kortti, ohjelmalehtinen sekä yllättäen aseman viiri.

Myöhemmin PK tuli raportoitua säännöllisesti muutaman vuoden ajan, aina silloin kun taajuudet muuttuivat vuosikerron mukaan. Olihan asemalla varmasti halu tietää että signaali on kuultavissa, sitä kuunnellaan ja varsinkin se, ettei kukaan häiritse lähetystä.

Viimeisimmästä kerrasta onkin jo reilu 20 vuotta, joten pitäisiköhän laittaa taasen raporttia menemään (?)

Radio Pyonyang raprtoitu - lokissa viimeisenä (huono kuva)

Radio Pyongyangin virallinen viiri 1980-1990 luvuilla...

Hieman Pohjois-Koreaa...(osa 1.)

Pohjois-Koreaa "kirjallisesti"
Pohjois-Korea on taas nostanut voimakkaasti "päätään" ja profiiliaan maailman medioissa. Ja hyvä niin; tämä eristäytyneenä, suljettuna yhteiskuntana pidetty maa on näköjään halukas kanssakäymisiin "ulkovaltioiden " kanssa. Syyt tähän profiilin nostamiseen ja ehkä hieman maailman median mielistelyynkin on helposti arvattavissa, jos on seurannut maailman suurvaltapolitiikkaa, jossa Pohjois-Korea on ollut viime vuosina näkyvästi pinnalla. Niin, ja jos ei muutoin, niin ainakin omalla ydinaseohjelmallaan on saatu huomio ainakin hetkittäin suunnattua koreoiden niemimaalle.

Tänä päivänä tietoa Pohjois-Koreasta (PK) löytyy toki jo runsain mitoin internetin sivustoilta, mutta ilahduttavaa on ollut, että näin lukutoukkana, tuota tietoa on jalostettu myös kirjoiksi saakka. Viime vuosina on tullut melkoisen ansiokkaasti tyhjennettyä nuo kirjakauppojen tarjoukset PK-kirjojen osalta. Viimeisimpänä hankintana luonnollisesti tuo #Kimlandia

Mika Mäkeläinen on tehnyt hyvän ja kattavan julkaisun PK historiasta ja erityisesti nykypäivästä. Kirja tarjoaa hyvä tartuntapinnan niin rakastamaani "nojatuolimatkailuun" ja eihän sitä koskaan tiedä, josko vaikka tulisi innostuttua käymään vierailulla tuolla PK:n suunnalla.


lauantai 27. huhtikuuta 2019

Hyvää Kansainvälistä Marconinpäivää 27.4.2019


Oikein hyvää "Kansainvälistä Marconinpäivää 2019" tasapuolisesti toivoteltuna kaikille lukijoille. Kaikille "radioaktiivisillehan" Guglielmo Marconi on tunnettu juuri radion eli "langattoman lennättimen" keksijänä. Näin ollen anasaitsee erinomaisesti oman aktiviteettipäivän radiotaajuuksilla.
Toki monia muitakin henkilöitä osallistui aikoinaan juuri langattoman tekniikan kehittelyyn, mutta Marconi oli se ensimmäinen, joka ehti hankkimaan keksinnölleen patentin. Juuri tämän patentin takia katsotaankin, että Marconille kuuluu se suurin kunnia radion keksimisestä.

Jos ihan tarkkoja ollaan, ja miksi ei oltaisi, niin herra Marconin oikea syntymäpäivä on 25.4 (1874). Kansainvälistä juhlapäivää kuitenkin on päätetty viettää aina heti syntymäpäivän jälkeisenä lauantaina eli tänä vuonna 27.4. Kyseisenä päivänä on erityisesti lyhytaaltotaajuuksilla useita "Marconi-asemia" äänessä. Useimmat asemat luonnollisesti ovat aktiivisia sähkötyksellä (CW), perinteitä kunnioittaen, mutta toki muutkin lähetelajit ovat sallittuja asemien omien lupaehtojen puitteissa. Itselleni tuo CW on tämän päivän osalta se "ainut ja oikea" ;-)

Marconin tausta ja historia ovat mielenkiintoiset. En käy niitä erikseen tässä sen tarkemmin kertaamaan, mutta nehän löytyvät helposti vaikka internetistä taustoitettuina useissa eri lähteissä. Tyydynkin tuomaan tässä esille vain muutaman, mielestäni mielenkiintoisen seikan herra Marconin radiokokeilujen ja kehittelyjen osalta.

  • 13.5.1897 suoritettiin ensimmäinen radiolähetys vesistön ylitse Etelä-Walesista Lavernoc Pointista Flatholmin saarelle.
  • mielenkiintoinen toteutus oli kuitenkin joulukuun 1898 aktivointi, jolloin Marconi lähetti sanomia kuninkaalisesta jahdista, jossa Walesin prinssi toipui loukkaantumisen jälkeen, kuningatar Victorian residenssiin Wightsaarelle.
  • Atlantti ylitettiin 12.joulukuuta 1901, jolloin Marconi vastaanotti (RX) sähkötysmerkin S (kolme pistettä) New Foundlandissa, Canadassa. Lähetysasema (TX) sijaitsi Britanian Cornwallissa.



Hyvää Radionpäivää kaikille!

73/72 de ARi



torstai 11. huhtikuuta 2019

OH5KUY over ISS

Pitihän se testata taas kotiasemaltakin, että ISS kuuluu. Ja kuuluihan se. Käytössä ihan tavallinen vertikaali tai kansanomaisemmin sanottuna "tikkuantenni" talon harjalla. Ei siis mitään ihmeellisiä virityksiä.
Niin, ja ei pelkästää kuulunut, vaan vastasikin. Nyt onkin varsin mukava seurailla satelliittien ratoja kun Win10-alustalle ovat rakentaneet ihan oman ohjelman ko. käyttöön. Ja mikä parasta - ainakin vielä tuon ohjelmiston asentaminen ja käyttö on ILMAISTA!
No, toki internetistä löytyy pelkästään selaimellakin toimivia seurantasivustoja, joten eihän tuo oman ohjelman asentaminen niin välttämätöntä ole.

ISS Euroopan yllä. Hieno footprint satelliitillä.

CQ SATELLITE ..... (osa 2) Gran Kanaria


Kun tuo ns. kenraaliharjoitus satelliittien osalta meni kohdilleen. Tarjoutui mahdollisuus jatkaa tuota työskentelyä hieman laajemmaltikin. Edustamani "firma" vietti vuosipäivää sopivasti maaliskuussa, 21.3. Tuolloin Suomen Rajavartiolaitos täytti siis tasan 100 vuotta.

Rajan hallinnoimien sotilasradioamatööriasemien, OI5R ja OI9R, osalta toimin vastuuhenkilönä ja käytännössä myös operaattorinakin. Ei yhtään huonompi homma sinänsä, jos tykkää viestitekniikasta ja erityisesti radioamatööritoiminnasta.

Viime vuoden aikanahan #RAJA :n OI-toiminta nousi tasolle, jota vuosikertomusta tarkastaneet tahot kuvasivat sanoilla "erinomaista". Ihan itsestäänhän tuo aktiivisuus ei tule eikä varsinkaan näy, joten asian edistämiseksi on saanut tehdä jonkin verran työtäkin.

Vuosi sitten osallistuimme ansiokkaasti Puolustusvoimien 100-vuotis juhliin, aktivoimalla asemaamme enemmän kuin tarpeeksi - tai ainakin kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa. Tulos oli hyvä ja paljon erilaisia yhteyksiä eri lähetelajeilla saavutettiin vuoden aikana. Siinä sivussa taisi tulla jopa pari pronssimitallia kotimaan kovassa kilpailusarjassa sähkötyksen ja rtty:n osalta. Tämä kilpailuhomma olikin pitkästä aikaa mukava lisä operointiin - edellisestä kilpailusta olikin jo reilu 15 vuotta. Perinteitä kunnioittaen pidimme kaikki sähkötys- (CW) yhteydet perinteitä "pumppuavainta" käyttäen ilman muita teknisiä apuvälineitä, lähetystehona alle 5 Wattia eli QRP-luokka. Tarjottiin siis muille asemille hieman "tasoitusta". Suurin osa operaattoreista varmaan käytti automaattiavainnusta ja tietokonetta kilpailussa.

Vuosipäivän vieton osalta olin jo syksyllä varannut matkan tuonne Kanarian suunnalle. Jo senkin takia, että radioasemamme tiloihin oli suunnitteilla suuri remontti ja asema oli tarkoitus purkaa pois remontin alta juuri maaliskuussa. Vaihtoehtoina olisivat siis joko mennä OI9R:lle, Ivaloon tai Kanarialle pitämään juhlayhteyksiä. Koska kustannusteknisesti matka- ja muutkin kulut menisivät omasta pussista valitsin luonnollisesti tuon lämpimämmän vaihtoehdon eli Kanarian. Samalla tämä valinta määritti nuo operoinnin rajatkin mukavasti. HF-kaluston eli perinteiset lyhyillä aalloilla työskentelyt jäivät pois ja tilalle tuli kuin automaattisesti VHF/UHF -yhteydet, ja erityisesti joku satelliittiaktivointi.

Radiokalustoksi kelpasi pieni 5 Watin Kenwoodin käsiradio hieman parannetulla omalla piiska-antennilla. Varasuunnitelmissa oli myös pienen yagi-antennin käyttö, mutta sitä ei käytännössä tarvittu.

CQ RS0ISS de OI5R....
Kanarian pääsaarella, Arguineguinin kylässä, sijainnut operaatiopiste tarjosi parhaat mahdolliset työskentelymahdollisuudet operaation osalta: korkealta avautunut merinäköala etelään ja länteen (omine parvekkeineen) tai vaihtoehtoisesti hotellin katolta suoritetta operaatio, josta olikin sitten 360-astetta horisonttia mukavasti. Tarkoitus oli työskennellä kansainvälistä avaruusasemaa (ISS) niin diginä kuin puheellakin. Näin etelässä ollessa tuon avaruusaseman kiertorata meni monesti lähes zeniitissä saaren ylitse mahdollistaen näin operoinnin hieman kevyemmilläkin varusteilla. Monet ohitukset, ne parhaat, sattuivat onnistuneesti pimeän aikaan, joten samalla oli mahdollisuus katsoa avaruusaseman etenemistä taivaankannella ihan livenäkin. Täällä pohjoisessahan tuo ISS kuuluu myös aina välillä, mutta on silloinkin erittäin matalalla eteläisessä horisontissa.

Tämä satelliittioperaatio oli myös lomailuun liittyen siitä mukavaa, että tuota operointi oli kerrallaan vain 5 - 15 minuuttia / 2-3 kertaa vrk, eli sen aikaan kun ISS oli kuuluvilla. Ja onneksi useimmiten vielä pimeään aikaan, jolloin ei häirinnyt tuota auringonpalvontaakaan.

Uusi operaatio on suunnitteilla syksylle. Ja eiköhän tuolta Schengenalueelta löytyne operaatiopiste myös sillekin.

Summa summarum:


  • OI5R (Immolan sotilasradioamatööriasema)
  • #RVL vuosipäivä 21.3.2019
  • satelliittityöskentely ruudusta: IL26 (Kanaria)
  • työskennellyt "kiertolaiset": ISS (RS0ISS)
  • yhteyksiä: total 30 kpl
  • QSL-kortit (RVL 100v.) vuoden 2019 lopulla viimeistään.
  • operaattori: ARi (OH5KUY)
TU / 73 / CUAGN


Twitter