perjantai 29. joulukuuta 2023

Salaisen tiedon lähteillä...

 

Ei ihan TOP SECRET, mutta .....

Tuossa marraskuun (2023) lopuilla lupailin paljastella hieman tuon haltuuni tulleen "viestikätkön" sisältöä. Nyt olisi pian aika lunastaa nuokin lupaukset. Tosin pari yötä pitää malttaa vielä sillä vaikeuksien välttämiseksi on tässä vaiheessa hyvä noudattaa tuota 30 vuoden "suoja-aikaa" Näin varmistetaan, ettei vuoden 1993 teknisillä asioilla ole enää tuota ns. "leimasuojaa" eikä julkaisuista aiheudu kansallista vaaraa tai muuta ongelmaa. Lähinnähän tuo varotoimenpide koskee kätkössä mukana olleita asiakirjoja ja muuta dokumentaatiota. Mutta pelataan varmanpäälle kun tuo h-hetki olisi muutoinkin niin lähellä. Ja tällä tavoin saadaan tuohon kertomukseen hieman muutakin asiasisältöä löydösten osalta.

@ri

torstai 28. joulukuuta 2023

Karibia kutsuu

 

Aamupäivän yhteys St. Lucialle Karibialle 28 MHz

Radioheijastukset eli radiokelit jatkuvat edelleen hyvinä. Auringon aktiivisuus on pitänyt hyvin huolen siitä, että näillä hieman korkeammillakin HF-taajuuksilla syntyy hyviä yhteysavauksia eri puolille maailmaa. 

Tälle aamulle piti hieman virittelemäni radion pääteastetta joulutauon jälkeen 28 MHz:n taajuudella. Jo tutuksi tullut VARA-aaltomuoto oli testailun kohteena. Ruudulla ei montaa asemaa näkynyt taajuudelle tullessa; oikeastaan vain yksi asema hyvillä signaaleilla Britteinsaarilta oli "taululla". Juuri kun olin aikeissa pitää yhteyskokeilut Britteihin kuului taajuudella kutsusignaali, joka tulikin kaukaa Karibialta, St. Lucian saarelta.

28 MHz on aika rauhallinen taajuus näin hyvilläkin heijastuksilla, joten ei ollut ongelmaa saada yhteyttä aikaiseksi Karibian suuntaan - ja olihan nuo signaalitkin aika hyviä kun katsoo tuota kuvaa. Oman vertikaaliantennin lähtökulma signaalille sattui juuri sopivasti puskemaan 50 Watin signaalin tuonne reilun 8600 kilometrin päähän. 

Sähköinen QSL-tositekin saapui yhteydestä - TU


Yhteyttä olisi voinut pitää toki pitempääkin, mutta annettiin vasta-asemalle mahdollisuus käydä nauttimassa sikäläiset aamukahvit ja toki omat iltapäiväkahvitkin olivat ohjelmassa 😉

@ri / 73


Aamukeliä 28 MHz /VARA


lauantai 23. joulukuuta 2023

Hyvää Joulua - Season´s greetings - Joulupukin matkassa

 

Joulupukki lähtenyt matkaan tällä kerralla Pohjoisnavan suunnalta.

Näin Joulun aikana yksi kiinnostavimmista lentäjistä lienee itse Joulupukki. Joulupukin lentoa maailman eri kolkkiin voikin seurata kätevästi Flightradar24 -sivuston kautta, koska pukin "pulkassa" on tuo "radiomajakka" päällä.

Hyvää JOULUA !


@ri

tiistai 19. joulukuuta 2023

Uusi, hieman harvinaisempi saavutus radiorintamalla

 

Uskottavahan se on: WWCC on "kotona"

Näin Joulun alla oli hienoa huomata, että parin vuoden aikana suoritettu osallistuminen WinlinkWednesday -tapahtumaan niin lyhyillä aalloilla (HF) kuin myös VHF-taajuuksilla paikallisesti on huomioitu. Tämän johdosta on tulossa hieman harvinaisempi sertifikaatti USA:sta: WWCC 100

TU de @ri

Tällä kerralla ihan yksin Suomesta mukana.


sunnuntai 10. joulukuuta 2023

Stradosfääripalloilua Joulun hengessä

 

Pallo lennossa kohti itää.....

Hämeenlinnan radioamatöörikerho (OH3AA) suoritti jälleen tänään stradosfääripallolennon Hämeenlinnan suunnalta. Itse en onnistunut saamaan tapahtumasta ennakkotietoa, joten tuo seuranta radiotiellä jäi nyt aika vähiin. Huomasin vasta pallon kun se oli tulossa kohti maanpintaan ja tuolloin tuolta aprs.fi -palvelun kautta. 

Pallohan laskeutui lopulta tuonne Vekaranjärven varuskunnan liepeille, kuten kuvasta näkyy, joten olisi varmaan kuulunut tuolla 144.800 MHz aprs-taajuudella. Tosin pallolla taisi ollakin lähetyksen ja paikkatiedon osalta käytössä vain tuo tehokkaampi HORUS-mode.

Tänään onkin ollut tuo aprs-taajuus ns. kuumana, kun olen virittänyt tuohon APRS-työskentelyyn mukaan myös siirtotien HF-verkossa, 14.103 MHz. Tämän mahdollisti tuo muussakin työskentelyssä käytettävä VARA-HF -"modeemiohjelmisto". HF-tiellä näkyy asemia, jotka eivät muutoin suoraan tule ruudulle VHF:llä - sinänsä ihan mielenkiintoinen kokeilu.

73 // @ri

Sinnehän se laskeutui lopulta


torstai 7. joulukuuta 2023

Venäjän armeijan muistoksi - в память о русской армии

Tankki talvinaamiossaan

Ei tullut tälläkään kerralla paraatimarssia Kiovaan tai muuallekaan. Mahtipontisena saavutuksena taisi ollakin lähinnä suuri nöyryytys "Puna-armeijalle". Vaikka kunniaa ei oikein rintamilla olekaan enää saavutettavissa, on se ymmärrettävää, että tappion karvas kalkki on paha niellä ja luopua toivottomasta taistelusta. 

Парадного марша в Киев и другие места на этот раз тоже не было. Самым впечатляющим достижением, вероятно, стало большое унижение для «Красной Армии». Хотя слава уже не достижима на передовой, понятно, что трудно проглотить горькую известь поражения и отказаться от безнадежной битвы.

Itsenäisyyspäivän ja Ukrainan armeijan vuosipäivän merkeissä tuli 6.12.2023 tehtyä retki pääkaupunkiseudulle, jossa oli mahdollisuus käydä tutustumassa tähän Venäjän armeijan tilaa kuvaavaan muistoesineeseen, joka oli saatu sopivasti näytille Kansalaistorille. Ulkoapäin melkoisen hyvin säilynyt vaunu oli saanut kuitenkin sen verran osumia, että miehistö oli päättänyt hylätä sen. Se mikä teki tästä hieman poikkeuksellisen vaunun oli se, että vaunun torni ammuksineen ei ollut räjähtänyt iskemästä. Mukavampihan sitä on muotonsa säilyttänyttä vaunua katsella näin.

По случаю Дня Независимости и юбилея Украинской армии, 6 декабря 2023 года, была совершена поездка в столичную область, где появилась возможность познакомиться с этим памятным объектом, изображающим состояние российской армии, которая был удобно выставлен в Кансалайсторе. Вагон, довольно хорошо сохранившийся снаружи, однако, получил столько попаданий, что экипаж решил его оставить. Немного необычным этот фургон делало то, что башня фургона с боеприпасами не взорвалась при ударе. На повозку, сохранившую такую ​​форму, приятнее смотреть.

Vaunu oli saanut seurakseen ajanmukaiset plakaatit ja viestit presidentti Putinille ja hänen vasalleilleen.

Kunnia Ukrainalle !


Вагон сопровождали современные плакаты и послания для президента Путина и его вассалов.

Слава Украине!


@ri

Venäjän armeijan ylpeys hyllytettynä
Гордость российской армии лежит под полкой

 

Международный розыск Путина


Важное послание господину Президенту – господину Путину


keskiviikko 6. joulukuuta 2023

Hyvää Itsenäisyyspäivää !

 

Lottaviestejä jatkosodan vuosilta 1944

Itsenäinen Suomi täyttää tänään, 6.12.2023, 106 vuotta ! Eläköön, eläköön, eläköön !

Suomen itsenäisyyteen liittyy voimakkaasti nuo vaaran vuodet 1939-1945, jolloin taisteltiin oman itsenäisyytemme puolesta tuota idän jättiläistä, Neuvostoliittoa, vastaan. Onneksi rintamat pitivät ja tärkeimmät taistelut voitettiin. Kiitos siitä rintamanaisille ja -miehille.

Viime aikoina olen saanut käsiini runsaasti sota-ajan kirjeenvaihtoa eli ns. kenttäpostia. Tämänkertaiseen Itsenäisyyspäivän postaukseen valikoitui erään Lotan kortti, joka oli laitettu tuntemattomalle sotilaalle menevään pakettiin (alin kuva/ taustapuoli). 

Ylin kortti on kenttäpostina sotasairaalasta lähetetty kortti (Kustantaja Suomen Aliupseeri, Sarja N:o 27) Tämäkin kenttäpostileimalla varustettuna.

Kortti- tai paremminkin kirjesalaisuutta rikkomatta hieman lainattua tekstiä tuosta pakettikortista tuntemattomalle:

....Olen vain välikäsi - viimeinen etappi teihin. Todelliset syypäät näihin paketteihin on haettava muualta (katsokaa korteista), en saa kavaltaa heitä. Olen vain kuin tulenjohtaja. Tavallisesti on kuumat paikat siellä minne tulenjohtajan silmä mieltyy - teille toivon kuumaa korviketta tällaisen paketin saavuttua.

Tämän tulenjohtajan viesti on mennyt perille, samoin kuin pakettikin. Korvikkeetkin lienevät nautittu kaiken kiireen keskellä.

Hyvää Itsenäisyyspäivää SUOMI!


@ri 

 

lauantai 2. joulukuuta 2023

VARA yllätti jälleen...

 

Yhteys Havanna (Kuuba) ja Lappeenrannan välillä

28 MHz yllätti jälleen, vaikka radiokelit ovatkin olleet melkoisen hyvät. Ja siitä on pitänyt huolen mikäs muu kuin auringon aktiivisuus purkauksineen.

Itselläni oli jälleen kuten useasti ennenkin tuo VARA-modeemi ja VarAC-ohjelmisto päivystämässä 28 MHz:llä. Oman majakan lisäksi siellä kuului hyvin Eurooppalaisia asemia - iltapäivän ja illan Amerikkalaiset olivat vielä pimennossa.

Hämärävyöhykkeen mennessä jo ohitse ja ollessani valmistautunut sulkemaan radiot näiltä osin kuulinkin yllättäen aseman (CO2DC) kutsuvan minua. Itselläni oli ohjelmiston statuksena AWQ, eli "Olen poissa". Onneksi olin kuitenkin näppäimistön äärellä ja pääsin vastaamaan itse tuohon yhteyspyyntöön. Saatiin hieno yhteys eli QSO aikaiseksi. Toki signaalitasot olivat jo hieman matalat, mutta VARA-hoiti yhteyden vielä alle -20 dB -signaalillakin. 

Lopulta radiotie katkesi ja Kuubalainen asema hävisi avaruuskohinaan. Seuraavalla kerralla toivottavasti hieman pitemmällä yhteydellä. Toki nytkin saatiin asematiedot, raportit ja säätiedot vaihdettua, joten mikäs siinä.

Mitä muuta kuluva joulukuu tuokaan tullessaan radiotiellä?


@ri

torstai 30. marraskuuta 2023

Postia radioteitse 28 MHz:lla

 

vMail -viesti Ranskasta 30.11.23

Kuten jo monesti on tullut mainittua, on radiokelit nyt suotuisat pitkienkin yhteyksien pitämiseen korkeammilla taajuuksilla. Tämäkään aamu ei tuonut poikkeusta asiaan, vaan heti auringon noustua on hyviä signaaleja ollut kuultavissa niin LA-taajuuksilla (27 MHz / Citizen band) kuin radioamatöörien käyttämällä 28 MHz:lla.

Itse olen viime aikoina keskittynyt pitkälti VarAC-ohjelmiston käyttöön ja testailuun. Ohjelma on erittäin monipuolinen viestintäratkaisu ja modeemina siinä on sama äänikorttiohjelmisto kuin tuossa perinteisemmässä Winlink-ohjelmistossakin. 

Tälle aamulle tuli ohjelmiston kautta ilmoitus, että F6DFB:llä olisi laatikossaan minulle osoitettua postia, joka olisi noudettavissa. No, eipä muuta kuin ohjeen mukaisesti yhteys Ranskaan, siirrytään kutsukanavalta hieman sivuun ja ladataan postit tulemaan. Samalla voi toki laittaa postia takaisin päin jos sitä sattuu olemaan. Ohjelmistot hoitavat asiat hyvin automaattisesti, joten aina ei tarvitse edes operaattoria olla paikalla, jotta asiat hoituvat. Toki täytyy muistaa kansalliset määräykset siitä, voiko ja miten, jättää radioaseman ilman valvontaa. No, tuota valvontaa voi suorittaa niin monella tavalla 😊

Kuvan teksti on suora kopio radiomodeemin monitorinäytöltä, eli se teksti, joka näkyy kaikille, jotka sattuvat taajuudella olemaan ja käyttävät jotain sopivaa datamodeemia. Radioamatööriliikenteessähän ei tuo salaus ole sallittua. Ohjelman omassa postilaatikossahan tuo viesti tietoineen näkyy sitten samanlaisena kuin tuo perinteinen sähköposti omissa sähköpostisovelluksissamme.

@ri

keskiviikko 29. marraskuuta 2023

Peruskätkö "kylmän sodan" aikakaudelta

Kätkömateriaali kuljetuskunnossa 20.11.2023 (kuva 1)

Syksy 2023 toi mielenkiintoisen viestin asiasta, jota ei olisi pitänyt enää olla olemassakaan - muutoin kuin muistikuvissa. Asia liittyi toimintaani kylmän sodan viimeisinä vuosina, jolloin harrastettiin silloisen työnantajan toimeksiannosta eräänlaista MPK-toimintaan testaamalla ja perustamalla viestiasemia ja -yhteyksiä kaakonkulmalla. Asiaan ja sen hoitamiseen liittyi paljon mielenkiintoisia käänteitä, mutta niistä pitää koostaa joskus erillinen tarina, koska nuo aiheeseen liittyneet 30 -vuoden salassapitomääräyksetkin ovat jo menneet ohitse, eikä niillä enää ole sellaista taktista/strategista merkitystä muutoinkaan.

Tuossa "exMPK"-toiminnassa johdossani oli parhaimmillaan viisi (5) radioasemaa operaattoreineen, jotka eivät olleet ns. aktiivipalveluksessa. Kaikkia operaattoreita yhdistikin lähinnä sama työnantaja tai varusmiespalvelus rajalla. Tämän lisäksi piti olla ns. kipinää tai paremminkin innostusta asiaan sekä luonnollisesti joku viestialan koulutus. Myöhemmin vaatimuksiin lisättiin myös sähkötysvaatimus 55 merkkiä/minuutissa.

Joukosta käytettiin tuolloin lyhennettä "RjKK/REW". Tämä tai paremminkin nämä lyhenteet olen tuonut esiin monissa nykyisissä SOME-postauksissa, jossa ne ovat mukautuneet tarkoittamaan Rajakarhunklaania (RjKK) ja Rajan Elektronista tiedustelu- ja viestitoimintaa. Tämä toiminallinen osuus oli tuolloin hyvin harvojen tiedossa, eikä ollut muutoin tarpeenkaan. "Isolta kirkolta" (Helsinki) löytyi tuki ja ohjaus, maakunnista tarpeeksi innokasta suoritusporrasta aiheeseen liittyen.

REW-toiminnan aktiivista aikaa olivat vuodet 1989 - 1996. Tosin vielä 2000-luvulle tultaessa pidettiin muutamia omia, ns. vapaaehtoisia kertausharjoituksia aiheen ympärillä, mutta tuolloin ei enää ollut näitä nyt löydettyjä varustepaketteja käytössä. Toiminnan konsepti olikin muuttunut sellaiseksi, että mukana olevilla operaattoreilla oli jo valmiina käytössä ns. kaupalliset radio, joita oli hieman muutettu niin, että niillä voitiin kommunikoida koko HF-alueella tarvittaessa. 

Käytössä ollut vanha kalusto on poistunut kuulemma niin PV:n kuin Rajan kirjanpidosta jo 1994 erilaisten hylkäysten myötä. Osa on ilmeisesti palautunut ns. varikkokiertoon romutettavaksi, mutta sitten osa on näköjään jäänyt vielä odottelemaan aikoja parempia 😉. 

Tämä nyt löydetty kätkö tuli esiin, kun eräs mukana ollut operaattori poistui taivaalliseen armeijaan ja lähiomaiset löysivät laatikon kätköpaikastaan. Laatikossa oli varusteiden lisäksi myös dokumentteja, joista löytyi vanhat yhteystietoni, joten yhteydenotto noilta osin oli helppoa. Onni onnettomuudessa oli se, että laatikko oli hyvin säilytetty (ei sään armoilla) ja se oli ns. tukiasemapaketti, joka sisälsi hieman enemmän kalustoa kuin muut toiminnassa mukana olleet ns. peruspaketit. Itse asiassa näitä tukiasemapaketteja ei ollutkaan kuin yksi. Kaikki muut olivat pienempiä viestilaatikoita radiokalustoineen.

Palaan laatikon sisältöön tarkemmin tuossa Itsenäisyyspäivän jälkeen (6.12.2023) tässä blokissa. Toki Itsenäisyyspäivänä on mahdollista, että osallistun päivän viettoon muiden sotilasradioamatöörien ja -asemien kanssa laatikosta löytyneellä radiolla!

Huom: kuvassa 2 olen poistanut laatikon lukot ja korvannut ne nippusiteillä ja sinetillä. Oli hauska huomata, että hallussani ollut vanha avain toimi vielä eikä lukkoja tarvinnut murtaa. Kyllä Abloy osaa.

Huom2: mukana ollut HF-antenni ei ollut osana kätköä, vaikka löytyikin saman operaattorin jäämistöstä.

@ri 


Kätkölaatikko ja sen mukana pelastettu vanha HF-antenni 20.11.2023 (kuva 2)
 
 

lauantai 25. marraskuuta 2023

Valtakunnallinen viestiliikenneharjoitus osoitti jälleen toimivuutensa

 

Harjoituksen tietotekninen osio: HF ja VHF -tietokoneet

Vuoden toinen valtakunnallinen viestiliikenneharjoitus päättyi juuri. Mukana oli reilut 50 radioasemaa ja useita ns. GW (Gateway) asemia posti- ja viestiliikenteen hoitamisessa. Harjoituksessahan harjoitellaan viestiverkon perustamista radiotielle, niin että tärkeät viestit kulkevat ilman internettiä ja tarvittaessa ilman sähköverkkoakin. Alla kuvaus suoraan harjoituskäskystä kopioituna:

Harjoituksessa harjoitellaan tilannetta, missä internetyhteydet ovat suuressa osin maata poikki. Osittain suorat radioyhteydet eivät ole mahdollisia yhteysetäisyyksistä, radiohäiriöistä ym. seikoista johtuen.

Valtakunnan sähkönjakeluverkossa on häiriöitä ja osia valtakunnasta on joko kokonaan tai osittain ilman kiinteää sähköverkkoa.

Tällä kerralla otin osaa harjoitukseen täältä kotikulmilta Lappeenrannan suunnalta. Muista harjoituksista poiketen oli käytössä tällä kerralla myös nopea VHF (144 MHz) yhteys etäyhteyden kautta. Liikennöinti VHF-taajuuksilla on todella nopeaa. Jos HF (lyhyet aallot) verkko on ns. kylätie, niin VHF on sitten samassa mittakaavassa nopea moottoritie. 

Radiokeli oli hyvä HF-alueella joten asemat kuuluivat läpi Suomen hyvin. Myös viestiliikennettä oli kuultavissa runsaasti. Suurin osa viestiliikenteestä suoritettiin luonnollisesti ns. digitaalisesti, mutta kokeiltiin sitä toki liikennöintiä puheellakin. 

Nykyään tällaisen varaverkon pystytys on aika nopeaa, koska useimmilla aktiivisesti radiotaajuuksia käyttävällä on jo valmiina joku digitaalinen aaltomuoto käytössä yhteyksien pitämiseksi. Harjoituksen data-liikennekin hoituu kätevästi äänikortin kautta erillisellä VARA-modeemilla, joka on saatavilla korvauksetta käyttöön. Toki tuolloin menettää ne nopeimmat yhteydet, joten siltä osin lisenssin maksaminen modeemin osalta on enemmän kuin suotavaa. Lisenssin hinta n. 69 eur on kuitenkin halvempi kuin markkinoilta löytyvän erillisen "rautamodeemin" hinta, n. 1200 eur!

Ensi vuonna jälleen uudelleen. Harjoitus tekee mestarin!


DATA-kulkee.....


Ja tässä juuri julkisuuteen tullut kuva, josta näkyy harjoituksen viestiliikenteen "radiojänteet"

Siellä se on minunkin asema joukossa 😎


@ri

tiistai 21. marraskuuta 2023

Järjestelmä- ja aaltomuototestausta 28 MHz:lla

 

Lappeenranta - Ploemel (FRA) 28 MHz 

Viime päivinä ovat jälleen signaalit olleet erittäin hyviä 28 MHz:lla. Tuolla nykyään niin yleisellä FT8-aaltomuodolla kuuluu asemia erittäin runsaasti eri puolilta maapalloa. Onneksi aktiivisia harrastajia riittää myös muillekin aaltomuodoille, joten ei tarvitse tyytyä ns. lyhytsanomaoperointiin FT:llä.

Hetki sitten pidin yhteyden Ranskaa VARA-modella. Signaalit olivat hienot, kuten kuvasta voi päätellä. Tuossa yhteyden lopussa tuli joku toinen asema samalle jaksolle, josta johtui tuo jyrkkä lasku signaalissa. Tosin sekään ei estänyt yhteyden pitämistä yllä. Häiritsevän asema häivyttyä nousu tuo hyötysingaali jälleen lähes lähtötasolleen. Hienosti hoitaa VARA yhteyden kunhan saadaan tuo linkki vasta-aseman kanssa aikaiseksi.

@ri

sunnuntai 19. marraskuuta 2023

Radioaktiivisuus kohoaa

"Kevyttä, radioaktiivista leireilyä"

 Paikallinen ja loppuviikosta myös valtakunnallinen radioaktiivisuus kohoaa jälleen. Onneksi nyt ei ole kyse ydinvoimaloissa tapahtuvasta onnettomuudesta vaan radiotaajuuksilla työskentelystä hieman tehostetumman mallin mukaisesti.

Vuoden viimeinen SIRAD (Sissiradio) harjoitusviikko käynnistyy maanantaina 20.11.23, juuri sopivasti näin evp-henkilön "tilipäivänä". Harjoitus huipentuu sitten tulevana viikonloppuna järjestettävään valtakunnalliseen viestiharjoitukseen, jossa perustetaan jälleen valtakunnallinen viestiverkko ilman internettiä ja osin jopa ilman sähköverkkojakin.

Varusteet ovat jälleen kasattu, vaikka kulunut vuosi onkin ollut sen verran nopeatempoinen, että kaikkia reppuvarusteita ei ole ollut edes tarve purkaa välillä. Hyvä niin. Tänään tuli vielä testattua ikään kuin varmistuksena tuon radiokaluston toimivuus yhteyksiä ottamalla eri puolilla Suomea sijaitseviin Winlink Gateway -asemiin. Nämä asemat toimivat radioverkossa ja välittävät niin viestejä kuin tiedostoja joko radiotiellä tai sitten jos mahdollista myös internetin välityksellä.

Toivottavasti auringonpilkut ovat suosiollisia ja radiotiet kunnossa. Mutta, noistakin haasteista on aiemman kokemuksen perusteella onnistuttu selviämään hyvin.


@ri


tiistai 14. marraskuuta 2023

Rajakarhun uudet ilmeet

Rajakarhun uusi ilme. Ensimmäinen vedos.


Tänään tuli harjoitusvalmisteluja tehdessä mieleen, että voisi kokeilla tuo keinoälyn toimintaa kuvien luomisessa ja muokkaamisessa. Olin nähnyt jo paljon materiaalia, jota oli tuotettu tuolla AI-periaatteella. Joten ei muuta kuin kokeilemaan. Tuo AI (keinoäly) löytyy jo lähes kaikista työasemista, jonne se on hienosti ujuttautunut Windows selaimien osana. 

Itselläni ei ollut aiempaa kokemusta ko. kuvantamisesta, joten ei kuin kokeilemaan. Kerroin AI:lle haluavani luoda kuvan, joten ei muuta kuin muutama avainsana, niin asia lähtee liikkeelle. Tällä sivustolla olevat rajakarhut on luotu sanoista: "A Futuristic Border bear" (futuristinen Rajakarhu). Kolmen avainsanan antamisen jälkeen AI:ltä meni vajaa minuutti kun se loi kyseiset neljä kuvaa. Tarvittaessa olisi kesken luontityön voinut antaa lisääkin ohjeita tai vihjeitä kuvaan, mutta hyvin selvisi AI haasteesta näinkin.

Aika jännä kun katsoo noita karhun taustalla olevia kuvatuksia: sieltä löytyy rajapartioiden käytössä olevaa dronekalustoa, tuhdimpaa raja-aitaa, lentoasemaympäristöä jne......

Näin tällä kerralla. Tai paremminkin "näihin kuviin ja tunnelmiin"

@ri




Rajakarhun uudet ilmeet. Koko sarja.

 

maanantai 6. marraskuuta 2023

Viitosten syysottelu 4.11.2023

 

Antennin mitoituksessa käytettävä aputaulukkoa

Vuoden toiseksi viimeinen SM-osakilpailu käytiin perinteisesti Pyhäinpäivänä. Pyhäinpäivän kilpailu onkin hieman muista osakilpailuista poikkeava koska siinä perinteisen tunnin sijaan kilpailuaikaa onkin kaksi tuntia. Lähetelajeina ovat perinteiset "modet": SSB; CW ja RTTY. Tosin tuon RTTY:n osalta kilpailuaika on vain tunti, joka on jaettu kahteen puolen tunnin jaksoon. Muissa lähetelajeissahan tuo jakso onkin sitten tunnin pituinen. Käytettävinä taajuuksina (aaltoalueina) ovat vain 3.5 MHz (80 metriä) ja 7.0 MHz (40 metriä). Jokaisen aseman voi työskennellä vain kerran kunkin jakson aikana yhdellä aaltoalueella. Kokonaiskilpailun pisteet muodostuvat niin pidettyjen yhteyksien lukumäärästä kuin myös maakuntina toimivista kertoimista.

Itse olen jo useamman vuoden ollut mukana SM-kilpailussa perinteisellä sähkötyksellä (CW) kuin aina mielenkiintoisella kaukokirjoituksellakin (RTTY). Koska en ollut täysin tyytyväinen aikaisempiin kisatuloksiin kun käytössäni oli tuo T2FD eli kahden langan laajakaistainen dipoli, päätin nyt hieman parannella signaalejani muilla järjestelyillä. Tuolla 7 MHz alueella tuo T2FD -antenni toimii vielä kohtuu hyvin, mutta pitemmillä aaltopituuksilla tahtoo tuo päätevastus antennissa syödä suuren osan tehoista. Tähän ei ole varaa, jos osallistuu QRP-luokkaan, jossa tehot ovat maksimissaankin 5 Wattia.

Siis, ei kuin tuumasta toimeen. Kävin kaivamassa vanhasta sissikoulutusrepusta vihreän antennipussin, jossa olivat valmiina niin dipoliantennin haarat, käytettävä baluni sekä tietysti heittopainot sekä syöttöjohto radioon. Tällä kerralla ei tuota heittopainoa juurikaan tarvittu, sillä tein perinteisen "sissin virityksen", jossa antennin syöttöpiste on vain noin 1.5 metrin korkeudella maasta. Mikään kaukoliikenne (DX) antennihan tämmöinen viritys ei ole, mutta nyt ei sitä tarvittukaan, koska kyseessä oli yhteydet vain kotimaahan. Näin matalalla oleva syöttöpiste mahdollistaa sen, että tuo signaalin lähtökulma on sen verran jyrkkä, että se kuuluu hyvin hieman lyhyemmillä etäisyyksillä, vaimentuen kun signaali on edennyt kauemmaksi useamman "skipin" päähän.

No, lopputulokseen ei voi kuin olla tyytyväinen, sillä pikkuteholla tuli kilpailulokiin sähkötyksellä n. 80 yhteyttä aina Lappia myöten. Ahvenanmaalta ei kuulunut tällä kerralla yhtään operaattoria äänessä. Sunnuntaille ennustettu voimakas Aurorakaan ei ehtinyt häiritsemään vielä kilpailuyhteyksiä 😊

14.11.2023: Tulokset, ennakko sellaiset, saapuivat tänään. Ja hieman yllättäen olen molempien luokkien ykkössijalla tällä kerralla: CW ja RTTY - 😊

Antennibaluni on **elektroniikassa käytetty komponentti**, joka on suunniteltu sovittamaan epäsymmetrisen syötön symmetriseen kuormaan tai päinvastoin. Balunin tarkoitus on estää syöttökaapelin ulkopuolisen metallin vaikutus antennin toimintaan. Baluneita käytetään usein antennien kanssa, mutta niitä voidaan käyttää myös muissa sovelluksissa, kuten esimerkiksi audio- ja videolaitteissa.

Skippi on ilmiö, joka esiintyy radiotaajuuksilla . Se tarkoittaa lyhytaikaisia häiriöitä, jotka johtuvat radiotaajuuksien heijastumisesta ionosfääristä . Skipin seurauksena radioaaltojen kantama voi kasvaa huomattavasti, mikä mahdollistaa kaukaisempien radiolähetysten vastaanoton . 

@ri




Kotimaan HF-kilpailun salainen ase: dipoli ja asennuskorkeus <1.5 m

Revontulia ja Auroraa kerrakseen 5.11.2023

 

ref: solarham.net

Sikäli, mikäli pilvipeite oli suosiollinen, niin viimeyönä oli näkyvillä erittäin hienot revontulet. Merkkinä siitä, että auringossa oli sattunut jälleen pieni purkaus ja purkauksen seurauksena liikkeelle lähteneet hiukkaset osuivat sopivasti Maan ilmakehään, aiheuttaen nyt näkyvän valon alueella erittäin hienot, punaiset revontulet. Revontulet (Aurora) on raportoitu ja kuvattu jopa monissa paikoissa Välimeren alueella, mikä osoittaa ilmiön voimakkuuden. 

Niille, jotka eivät saaneet tätä valoshowta näkyville oli mahdollisuus havainnoida ilmiötä radiotaajuuksilla. Auroran myötä monet radiosignaalit saivat hieman normaalia oudomman etenemistien ja ne signaalit, jotka normaalisti olisivat kuulumattomissa tulivatkin kuuluville uusien heijastuksien kautta. Tämä luonnollisesti aiheuttaa hieman hankaluuksia monille radioteknisille järjestelmille, kuten tarkan paikannustiedon saavuttamiseen (GPS, GLONASS, GALILEO). Radioamatööreillehän tämä Aurora ilmiönä tarjoaa uusia mahdollisuuksia kuulla juuri niitä erikoisia asemia erikoisilla taajuuksilla.

Aurora on ilmiö, joka syntyy, kun auringon hiukkaset törmäävät Maan ilmakehän kaasuihin. Auringon aktiivisuus vaikuttaa auroran esiintymiseen.

Auringon aktiivisuus puolestaan kuvaa Auringon magneettisten ilmiöiden runsautta. Auringon aktiivisuus vaihtelee 11-vuotisen auringonpilkkujakson mukana. Auringonpilkkujen määrä vaihtelee huomattavasti tämän jakson mukana. Minimissä pilkkuja on vähän tai ei ollenkaan, ja maksimissa suuri määrä. Auringonpilkut jotka ovat magneettikentän napoja, synnyttävät voimakkaita auringonpurkauksia sekä protuberansseja.

@ri

Hieman lisää infoja kiinnostuneille:

(1) Revontulet eli Aurora Borealis (ja parhaat vinkit revontulien .... https://www.nettimokki.com/tietopankki/revontulet-eli-aurora-borealis-ja-parhaat-vinkit-revontulien-bongaukseen-suomessa/5.

(2) Auringon aktiivisuus – Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Auringon_aktiivisuus.

(3) Auringon aktiivisuus vaikuttaa tarkkaan paikannukseen. https://bing.com/search?q=aurora+ja+auringonaktiivisuus.

(4) Auringon aktiivisuus vaikuttaa tarkkaan paikannukseen. https://www.maanmittauslaitos.fi/ajankohtaista/auringon-aktiivisuus-vaikuttaa-tarkkaan-paikannukseen.

keskiviikko 1. marraskuuta 2023

28 MHz vauhdissa

 

Enonkoski - Liverpool 28 MHz 1.11.2023

28 MHz eli perinteisesti "kympin bandi" on aina kovassa vedossa, silloin kun se on auki ja signaalit kulkevat. Näin auringonpilkkumaksimin aikoihin noita avauksia kyseisellä bandilla onkin lähes päivittäin. Tälle aamulle sattui sopivasti vasta-asema Britannia suunnalta ja kuten tuo yhteyden signaalitasokuva osoittaa, niin pienilläkin tehoilla saatiin tosi vahvat signaalit. Tieto kulki vauhdikkaasti radioaalloilla jälleen.

@ri

sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Talviruokintakausi jatkuu


Rasvalauta ja -makkara sulassa sovussa

Tänään sattui otollinen tilaisuus kun ruoanvalmistuksen yhteydessä vapautui muuhun käyttöön ihka oikeaa sian silavaa. Kaupoissa tuota silavaa on melko ailahtelevasti tarjolla ja silloinkin kun sitä on, se on hinnoiteltu aika järkyttävän korkealle. Aina tulee mieleen kun käytiin näin pakkaskauden alkaessa hakemassa kassikaupalla siansilavaa paikalliselta teurastamolta - eikä maksanut kuin vaivan. No, nyt mennään näillä.

Silava pääsi tänään kunniapaikalle ruokintapisteelle ja sai tuekseen verkotetun rasvalaudan. Tiaiset huomasivatkin uuden tulokkaan ruokintapisteellä melko nopeasti. Siinä sitä on hyvää energiaa pakkasien varalle. Seuraavaksi paikalle odotellaankin sitten käpytikkaa, joka tunnetusti on aika perso tälle rasvaruokinnalle.

@ri


Rasvalauta lähikuvassa

 

Tiedostot siirtyvät myös HF-verkossa

Kuvatiedoston siirtoa HF:llä 18 MHz bandilla tänään 22.10.23

 Tälle aamupäivälle tuli hyvä mahdollisuus kokeilla tiedoston siirtoa HF-taajuuksilla. Sopiva vasta-asema löytyi Italiasta reilun 2000 km päästä, joten mikäs sen sopivampaa. Italian suunnalta tuli siirtotiellä vastaanotetuksi operaattorikuva. Vaikka radiokeli ei ollutkaan ihan optimaalinen tapahtui tuo tiedostonsiirto ihan ripeästi, sillä datapakettien toistoja ei tarvinnut paljoa kysellä - tosin paketit olisivat olleet suurempia, jos tuo radioyhteys olisi ollut parempi ja radiokaistaa olisi ollut enemmän kuin 500 hz käytössä.

Kuvan vihreistä palkeista näkee kuinka tuo tiedostonsiirtonopeus vaihteli siirron aikana sekä toisesta kuvasta kuin tuo oranssi käyrä muotoutuu radioyhteyden aikana. Tuo kuvaaja osoittaa signaalin voimakkuutta (dB). 

Ihan mukava kokeilu näin perus-QSOilun rinnalla. Paikallisessa VHF-verkossa (144 MHz) tuo tiedostojen siirto voisi olla vaikka arkipäivää, koska siellä vauhdit ovat ihan toista luokkaa, eikä suuretkaan tiedostot vie pitkää aikaa.

73 de @ri

lauantai 21. lokakuuta 2023

Talviruokintakausi alkuun pihan linnuille

 

Talviruokinta aluille 21.10.23

Viime yön tiukka pakkaslukema antoi hieman aihetta perustaa jo ensimmäinen ruokintapiste pihalle. Tali- ja sinitiaisia olikin jo aamuvarhaisesta kopistelemassa pihapiirissä runsaasti kylmän yön jäljiltä. Vaikka lumivaippaa ei maassa vielä olekaan on tuo ruoan etsintä nyt astetta hankalampaa niin tiaisille kuin muillekin talvehtimista yrittäville siivekkäille.

Tälle talvijaksolle tuo ruokintakonsepti on hieman muutoksessa, mikä näkyy siinä, että ns. siemenravintoa on vähemmän tarjolla. Pääpaino onkin erilaisissa "rasvatuotteissa": talipallot, silavalaudat, talimakkarapötköt jne... Toki keltasirkkuja pitää muistaa sitten lumien tullessa erikseen kauraruokinnalla - ne kun eivät oikein noista talimakkaroista välitä saati muutoinkaan lintulaudan antimista. Tykkäävät syödä kauraa maassa, perinteiseen tapaan. Punatulkutkin ja viherpeipot nokkivat mieluummin auringonkukkaa laudalta. Viime talvena ei punatulkkuja juurikaan näkynyt ruokinnalla.

Vein talipallot ja rasvamakkaran iltapäivällä huomiseksi valmiiksi. Ensimmäinen utelias siivekäs tulikin jo tutustumaan tarjontaan. Sinänsä ihan hyvä, sillä samalla tuli uusi laji paikan ruokintapisteelle: pähkinähakki tuli ihmettelemään kuusen oksalle rasvamakkaraa. Makkara ei kelvannut, vaan poistui paikalta etsimään sembramännyn käpyjä muualle.


@ri


perjantai 20. lokakuuta 2023

28 MHz avautuu paremmin ja paremmin

 

Yhteys 28 MHz (10 metriä) Englantiin

Radiotiellä on ollut muutaman päivän ajan taas ihan hienot kelit 28 MHz:llä, eli auringonpilkut ovat kohdillaan. Sen kuulee ja näkee kun radiotiellä alkaa olla ns. ruuhkaa ja useita kaukoasemia (DX) tulee kuuluville jopa erittäin hyvillä signaaleilla. Nyt on aika nauttia näistä hedelmistä, kunnes taas siirrytään auringonpilkkujaksoissa sinne alakerran suunnalle 😊 Mutta haasteita pitää olla tässäkin harrastuksessa.


73 // @ri


torstai 12. lokakuuta 2023

Uusi työasema valmiina eli QRV

"Uusi" työasema - valmiina

 Viime viikolla kertoilin, että tuo seitsemän vuotta palvellut työasemani sanoi äänilähtöjen ja -tulojen osalta työsopimuksen irti. Koska kyseiset "piirit" ovat toimintojen kannalta ne tärkeimmät, ainakin silloin kun työasemalla käsitellään multimediaa tai sitten erilaisia viestiteknisiä sovelluksia.

Pienen harkinnan jälkeen ajattelin luopua tuosta salkkumikrosta kodin päätyöasemana ja siirtyä käyttämään tehokasta ja pienikokoista Mini-PC:tä. Tässä Mini-PC:ssä on oman käyttöni osalta monia helppouksia tuohon salkkumikroon verrattuna: runsaasti nopeita USB-portteja, uudet näytönohjainportit (2 kpl), WLAN, lähes äänetön, ei akkuongelmia (saa olla virroissa 24/7 UPS:in kautta), nopea SDD-levy sekä extrana "vanha" perinteinen 9-napainen COM-portti. Koko komeus mahtuu vanhan Lenovon näytön alle ilman ongelmia ja pöytätilaakin säästyy melkoisesti.

Odotin työaseman asentamisen osalta erityisiä haasteita, mutta olin yllättynyt työaseman osalta: laitteeseen asennettu "levykuva" Windows 10 pro (SF) -käyttöjärjestelmästä oli päivitetty viimeiseen "tikkiin" eli kun hain päivityksiä, niin uusia ei löytynytkään. Myös virustorjunta oli kunnossa. Tästä suuri kiitos!

Eniten aikaa veikin noiden omien ohjelmistojen siirtäminen uuteen asennusympäristöön. Osa ohjelmista meni ilman ongelmia ns. copy-paste -menetelmällä ja osan joutui asentamaa ns. raakaversioina uusiksi ja päivittämään sitten käsipelissä tarvittavat määritystiedostot. No, tässäkin asiassa oli se etu, että useimmista ohjelmista oli tullut jo uusi versio, joten nyt ovat ohjelmistotkin ns. ajan tasalla. Jostain syystä itselle on jäänyt vanhoista kokemuksista sellainen ohjeistus, että ei kannata heti päivittää mitään, varsinkaan jos ohjelmistot toimivat. Toki täytyy muistaa, että tietoturvaan liittyvät asiat kannattaa hoitaa heti kuntoon kun mahdollista eli virustorjunta päivittymään automaattisesti ja oman kotireitittimen päivitykset samoin ilman niitä oletussalasanoja!

Vaikka kukkaroa ei ahdistaisikaan, niin suosittelen kyllä katsomaan tarjontaa näiden yritysten vuokrakoneiden tarjontojen osalta - siellä on joukossa niitä "helmiäkin", joissa säästää sievoiset summat. Niin ja näissä koneissakin on takuu vähintään 12 kk !

Vanha työasema saa palvella vielä tuossa reservissä, sillä tähän uusvanhaan työasemaan en kaikki ohjelmistoja siirrä, vain ne joita on tullut käytettyä. Usein tulee kokeiltua jotain ja sitten se jää ikään kuin roikkumaan työasemalle 😊 Vanhassa läppärissähän ei tuo audiopuolen vika rajoita mitenkään, joten sillä voi helposti hoitaa muita askareita tarvittaessa ja toimiihan se taas varalaitteena pahanpäivän varalle.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, kohti uusia haasteita.


@ri

torstai 5. lokakuuta 2023

Häiriö kansainvälisellä avaruusasemalla

Kuva 1


Pitkän odottelun jälkeen oli kuluvalla viikolla tarkoitus saada jälleen avaruudesta kuvia Kansainvälisen avaruusaseman (ISS) suunnalta. Järjestelmien piti oleman päivitettyjä jälleen toimiviksi myös "kuvamodulien" osalta.

No, tälläkin tarinalla on sitten hieman erilainen lopputulos. Kaikki ei mennytkään ihan niin kuin oletettiin. Internettiin valuneiden tietojen mukaan viaksi epäiltiin tuota kuvia lähettävän tietokoneen audio-ongelmaa sekä mahdollisesti avaruusaluksen antennien liittimissä olevaa vikaa. Tuo tietokoneongelma saatiin ilmeisesti ratkaistua, mutta antenneihin liittyvä huolto vaatii avaruuskävelyä, joten tuo kuvien lähettäminen siirtyi parilla viikolla eteenpäin: alustavasti 16.-20.2023. Toivoa sopii, että silloin onnistuu.

Tällä kerralla kävi myös onni onnettomuudessa, koska juuri tähän kuvalähetystestiin tehtyjen ohjelmistoasennusten yhteydessä paljastui tuo oman työaseman audio-ongelma. Nyt ei enää harmita niin paljoa, vaikka lähetysten vastaanotto myös omalta osaltani keskeytyi 😁👽

Kuva 1: allekirjoittanut vierailemassa Venäjän avaruustekniikan näyttelyssä Pietarissa. Pukuvarustus tilaisuuden luonteen mukaisesti.

Kuva 2: Yksi monista diplomeista aikaisempien operaation yhteydestä. 

 

@ri




Kuva 2

 

Tietokonekaupoilla ...

 


Joskushan se on tämäkin päivä koettava, eli "rakas", pitkään palvellut työasema alkaa sanomaan työsopimustaan irti. Seitsemän vuoden ikään ehtinyt Fujitsun salkkumikro on aina silloin tällöin antanut signaalia siitä, että laitteistossa alkaisi olla muutakin päivittämistä kuin nuo perinteiset ajurit. 

Levytilan osalta ei ole ollut onneksi huolia, koska lähes kaikki dokumentaatio tallentuu levyn pienuudesta johtuen jo nyt joko pilvipalveluihin tai sitten laitteeseen kytkettyyn ulkoiseen massamuistiin. Vähennetään näin sitä mahdollisen levyrikon tuomaa yllätysmomenttia. Hajauttaminen on tässäkin asiassa avainasemassa, aivan kuin noilla sijoitusmarkkinoilla finanssimaailmassa.

Tällä kerralla tuo työaseman vika on paljastumassa erittäin tekniseksi, johon eivät siis laitteistoajurien päivityksetkään tunnu auttavan. Vika on pieni ja hankala: työasema ei enää tunnista virheettömästi omaa LINE-IN -linjaa, eli sitä väylää josta audio tulee laitteelle. No, ilman tuota Line-In -linjaakin työasemalla tulee hyvin toimeen, mutta viestiteknillisten sovellusten käytössä tuleekin sitten hankaluuksia, kun ääni ei siirry koneelle. Eikä kaikissa tapauksissa voi käyttää laitteen omaa mikrofoniliitäntääkään.

Vika, niin kuin ne useimmiten tulevat, ilmenevät yllättäen ja aika usein ilman ennakkovaroitusta. Tosin tietokoneet ovat sen verran näppäriä jo kertomaan käyttäjälleen etukäteen, jos joku asia alkaa olla vialla. Sen verran paljon niissä on jo sisässä erilaista diagnostiikkaohjelmaa. Mutta, tätä audio-ongelmaa ei edes koneen oma diagnostiikka tunnista täysin. Voisihan olla toki niin, että jos ja kun innostusta olisi, niin Windowsin uudelleen asentaminen aivan alkutekijöistä lähtien voisi ehkä korjata tilannetta, mutta kuinka pitkäksi aikaa. Koneen ikä, seitsemän vuotta, puoltaa myös hieman muunlaista päivittämistä tulevaisuuden turvaamiseksi työaseman osalta. Hieman hassua, että tuo aiempikin työasema kesti reilut seitsemän vuotta ennen kuin sen kiintolevy sanoi itsensä irti. No, jäihän siitä sentään hyvä näyttö, joka onkin palvelut vielä moitteitta.

Tilannearvioinnin perusteella päädyin siis "uuden" työaseman hankintaan. Tuo "uusi" -sana on ehkä hieman harhaanjohtava, sillä hankinta kohdistuu takuuhuollettuihin yrityspoistojen ns. Leasing-työasemiin. Näistä työasemistahan on itselläni jo kokemusta vuosien ajan tuolta työelämästä. Hienoa, että nykyään näitä laadukkaita tietokoneita on runsaasti myynnissä eri markkinapaikoilla Suomessakin. Ja, mikä parasta, usein niiden hinta-laatu -suhde on lähes erinomainen. Moni käyttäjä tuskin edes huomaisikaan, että kyseessä on käytetty tietokone.

"Läppärin" sijaan valintani kohdistui tarjolla oleviin ns. Mini-PC -työasemiin. Nämä todella pienet työasemat ovat kokoisekseen erittäin tehokkaita ja hiljaisia käyntiääniltään. Ne on toki alun perin suunniteltukin "ahtaisiin" toimistotiloihin yrityskäyttöön tai niin kuin nykyään monesti kotien viihdekeskuksiksi sinne taulutelevision rinnalle tai taustalle. Laitteen rakenteesta johtuen näihin koneisiin ei juuri laajennuksia osteta lisäkorttien osalta, mutta onko edes tarpeen, koska näihinkin laitteisiin saa kyllä lisää muistia tai suurempia kiintolevyjä asenneltua.

Oma valintani kohdistui vanhastaan tuttuun Lenovon Mini-PC:en, joka ei ollut hinnallakaan vielä pilattu: 150 eur postikuluineen. Uutena tämä samainen "mokkula" maksoi 2018 reilu 700 euroa. Työasemassa on reilusti noita tärkeitä USB-väyliä, uusi SSD-levy, mukavasti RAM-muistia. Laite tulee sijoittumaan sopivasti tuon nyt käytössä olevan Lenovon näytön yhteyteen eikä tarvitse pelata noiden "läppärien" akkujen kanssa, kun virtakin tulee suoraan UPS-rasian kautta.

Kolmen aikaisemman Lenovon -kokemuksella valintaan vaikutti myös laitteen mukana toimitettava käyttöjärjestelmä: Windows 10 SF. Vanhempiin koneisiin asennettava Windows 11 on paljolti sellaista tietoista riskinottoa, eikä se edes kaikkiin työasemiin edes asennukaan - onneksi. Itselläni nuo tekniset sovellukset viestikaluston osalta on optimoitu Win10 -ympäristöön, joten näiltäkin osin tuo Win10 on hieno juttu. Tukeakin tälle käyttöjärjestelmälle löytyy vielä jokunen vuosi ja tuonkin jälkeen sen käyttö onnistuu varmasti, kunhan muistaa itse huolehti tarpeellisesta tietoturvasta. 

Itselläni on vielä Enonkosken radioasemalla käytössä Win98ME -työasema, joka on toiminut jo aika pitkään hienosti: vain virtalähde ja muistinvarmistusparisto ovat vaatineet uusintaa. 

Katsotaan jatkossa tulee tästä nykyisestä Fujitsusta pelkkä "medialäppäri" vai keksinkö sille jotain muuta käyttöä. Tuo "uusi" työasema tullee postitoimipaikkaan ensi viikoksi. Kokonsa puolesta se mahtuisi kyllä postilaatikkoonkin 😄


@ri



Lenovon työasema osana radioasemaa Mustolassa

tiistai 3. lokakuuta 2023

Sienikoriin täytettä ja talous kuntoon




Suppiloita kerrakseen

Kuluvan kesän ja alkusyksyn aikana on saanut hieman hämmästellä tuota sinirihmastojen runsautta metsiköissä. Kesäinen kanttarellikausikin tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan. Viikonlopun vahverokiertueen tiimoilta löytyi vielä useita litroja tuoreita kanttarelleja korin pohjalle.

Vuotuinen "vahverolenkkikin" typistyi, kun maastossa oli jopa hieman runsauden pulaa vahveroista. Joutui jo paikanpäällä karsimaan osan sienistä pois ja korin ja muiden astioiden täytyttyä, piti loput jättää haikein mielin vielä kasvamaan maastoon. No, seuraavalla reissulla on todennäköisesti vielä poimittavaa ellei pakkasherra lumisateineen ehdi pilaamaan asiaa.

Ilahduttavaa sienien osalta oli sekin, että noita perinteisiä suolasieniä, rouskuja, oli myös maastossa mukavasti. Kaikkia ei olleet vielä ehtineet etana ja muut mönkijäiset syömään 😄

Kun tänään katseli kauppojen hintoja sienien osalta, niin voi vain todeta että pieni kävely metsikössä sienikorin kanssa on aika tuottoisaa noin taloudellisestikin.

@ri

Tyhjät sienikorit tänä syksynä harvinaisia

 

torstai 7. syyskuuta 2023

Kesäkurpitsa taipuu moneksi

Kesäkurpitsahilloa tuoreeltaan...

 Kesän ja alkusyksyn satokausi on valmistunut monilta osin nautittaviksi ja säilöttäviksi. Kuluvan satokauden herkkuja keräillessä tuli huomattua, että kurpitsapenkin muhkeat kesäkurpitsat "taipuvat" myös muuksi kuin pelkästään grilliherkuiksi.

Perinteisen grilliherkun lisäksi tässä viikolla sain maistella melkoisen mukavaa kurpitsayllätystä, kun keittiön puolelta tarjoiltiin kalakeittoa - tarkemmin sanottuna "Imatralaista kalakeittoa"; keitossa ei ollut perunaa laisinkaan, mutta kesäkurpitsaa ja suolakurkkua antamassa oman twistinsä keiton lohipaloille. 

Keitto oli kerrassaan hyvää, joten pois heitettävää, kompostoitavaa, tähdettä ei jäänyt, vaan sitä tähteet tuli nautituksi toisena päivänä. Tätä keittoa tulee varmasti tehtyä toistekin. Aiheesta löytyy internetistä useitakin erilaisia reseptejä, ja niitähän toki voi aina muokata mieleisekseen. Yksi yhteinen tekijä keitolle lohen lisäksi on kuitenkin tuo kesäkurpitsa. 😊

Toinen kesäkurpitsaherkku, joka valmistui eilen on kesäkurpitsahillo. Nyt tuotettu testierä mennee paahtoleivän päällä tai puuron seassa nopeastikin. Sitruunan ja kesäkurpitsan yhdistelmä tuntuu toimivan vallan mainiosti. Kokeilemisen arvoinen tuote tuokin, jos kurpitsapenkki pullistelee ylimääräisistä kurpitsoista, joille ei keksi käyttöä 😄

//ARi\\

lauantai 2. syyskuuta 2023

Stratosfääripallo jälleen yläilmoissa

 


Hämeenlinnan Radioamatöörikerho (OH3AA) suoritti jälleen stratosfääripallolennon hieman erilaisemmalla hyötykuormalla kuin viikko sitten. Nyt mukana oli myös kuvalähetystä sekä säteilynmittaukseen tarkoitettua anturia. Toki tämän lisäksi paikkatietoa välitettiin tutulla 432.500 MHz:n taajuudella niin Horus-4FSK kuin APRS -modeilla.

En alkanut virittelemään SSB-vastaanottoon tarvittavia laitteita kotirintamalla Horusta varten, joten päätinkin kuulostella palloa tuolla perinteisemmällä APRS-modella. APRS-radio on jo muutoinkin valmiina kotona, joten pelkästään taajuuden siirto riittää pallokuunteluun - helppoa 🤔

Pallon kanssa haasteensa luovat luonnollisesti: käytettävä taajuus (432.500 MHz / 70 cm), pitkä välimatka, pieni lähetysteho pallolla.... Tässä muutamia luetellakseni. Viikko sitten kuuntelin samaa palloa Savon suunnalla ja tuolloin käytössäni oli Horus-4FSK ristikko-yagin kanssa. Horus on sen verran tehokas mode, että pystyin seuraamaan palloa reilun tunnin ajan yhtäjaksoisesti. FM-modulaatiolla toimiva APRS on kuuluvuudeltaan paljon heikompi, mikä tuli tänäänkin todistettua. Puhtaita datapaketteja tuli vain jokunen kappale ja ne koodautuivat radion näytölle hienosti. Kuulohavainnon perusteella moni paketti jäi ns. matkalle 😊 

Kotiasemalla tuo APRS-signaali alkoi kuuluva hyväksyttävästi kun pallo oli n. 23 km korkeudella. Tietojen mukaan lennon aikana pallo kävi jälleen reilun 32 km korkeudessa ennen kuin maan vetovoima alkoi kutsua pallon tyhjentyessä.

Pallon lähettämiä kuvia voi käydä katsomassa tästä osoitteesta. Jos palvelussa näkyy muiden lentojen kuvia, voit hakea OH3HAB-lennon kuvat erikseen osoitteella: https://ssdv.habhub.org/OH3HAB

Kohti uusia haasteita.


73 de @ri

OH3HAB-11 ja maan vetovoima kutsuu


"Staratopallo" kuului hyvin myös Lappeenrannassa



tiistai 29. elokuuta 2023

VaraHF vauhdissa jälleen

 

OE3FQU <> OH5FI VARAHF 1783 km
Itävalta - Enonkoski
Näin päiväsaikaan ja miksei muutoinkin on mukava kokeilla muitakin bandeja kuin tuota perinteistä 14 MHz taajuusaluetta. Tänään ei 18 MHz (17 metrin) bandilla ollut ruuhkaa, joten yhteys Itävaltaan onnistui enemmän kuin loistavasti, mistä kertoo erittäin hyvät signaalivoimakkuudet puolin ja toisin (ks. kuva).

Päivä päivältä tämä digityöskentely tuo aina uusiakin asioita eteen. Tänään minua pyydettiin ensimmäistä kertaa käyttämään suomenkieltä yhteydenpidossa: syynä se, että vasta-asemalla oli kääntäjä käytössä, joka hoiti käännöstyön lennossa saksankielen ja suomenkielen välillä. Tuntui toimivan hyvin, sillä vastauksetkin tulivat kotimaisella murteella. Olisikohan eräänlainen "Tekoäly AI" saatu vasta-asemaksi ? No, ei vielä, sillä ihan oikea operaattori sieltä lopulta löytyi 😊

73 de @ri

Vauhdikasta yhteydenpitoa VARA-modella

 

OH5KUY <> OH5RM 3.5 MHz Dynamic VARA

Kesän kääntyessä syksylle ja iltojen pimentyessä, myös alabandit (160 - 80 metriä) aukeavat radioyhteyksien pitämiseen. Tällä kerralla olikin mahdollisuus työskennellä DX-asemien (kaukoasemat) sijaan ihan kotimaan laineilla ja pitää hieman harvinaista yhteyttä DYNAMIC-modella (VaraHF). 

Vasta-asema löytyi hienosti omasta kotikaupungista, eikä muita asemia taajuuksilla kuulunut, joten olosuhteet olivatkin mainiot kaikin puolin. Yhteys Enonkosken ja Lappeenrannan välille syntyi loistavasti. Yhteyden laatua kuvaa hyvin sekin, että lähetimme puolin ja toisin pienet kuvatiedostot radiolinkin kautta. Kuvat siirtyivätkin nopeasti, koska signaalitasot olivat lähes koko ajan plussan puolella, kuten kuva osoittaa.

73 de @ri

sunnuntai 27. elokuuta 2023

Stratosfääripallon matkassa jälleen kerran

 

OH5FI valmiina satelliiteille ja ilmapalloille

Tänään tarjoutui taas tilaisuus olla radioamatöörien stratosfääripallon matkassa, kun Hämeenlinnan radioamatöörikerho (OH3AA) järjesti pallolennon. Hienoa toimintaa kerrassaan ja hienoa kun tätä "Ilmarisen" perintöä vaalitaan vielä. Sateinen sääkään ei haitannut lennätys, onneksi luvatut ukkoset ja myrskyt jäivät kuitenkin saapumatta lennätyspaikalle.

Jos on pallolennot hieno tilaisuus kokeilla ja testailla erilaista tekniikkaa datan keräämisessä lennon aikana ja sen siirtämistä maa-asemille, on se myös hieno mahdollisuus kokeilla ja testailla omia laitteita pallon signaalien tavoittamiseksi. 

Vuosi sitten vastaavalla lennolla oli käytössä HF-alueen lähetin, 3.5 MHz:lla, joka lähetti Horus 4FSK-lähetettä yhdessä perinteisen APRS (Automatic Position Reporting System) pakettidatan kanssa. Tuolloin kuuntelin palloa vain 3.5 MHz:n taajuudella Lappeenrannassa ja H4FSK tuntui jo tuolloin tehokkaalta lähetelajilta datan siirtoon.

Tällä lennolla oli käytössä datan siirtoon vain ja ainoastaan 70 cm:n taajuus, 432.500 MHz. Onneksi olin juuri sopivasti Enonkosken asemalla, jossa on jokunen vuosi sitten valmistunut satelliittiryhmä yagiantenneineen: ristikkoantennit niin 145 MHz kuin 433 MHz taajuuksille AzEl-kääntömoottorilla varustettuna. 

APRS-paketteja en yrittänyt kuulostella, joten niiden kuuluvuudesta en osaa sanoa nyt mitään. Sen sijaan keskityinkin tuohon Horus 4FSK (H4FKS) lähetteen kuunteluun. Aika nopeasti pallon lähdettyä liikkeelle ja kohottua muutaman kilometrin korkeuteen alkoi radiokohinoissa kuulua jo H4FSK:n tunnusomainen "soundi". Pallon kohotessa ja antennien löydettyä oikean suunnan, alkoi tasainen datavirta pallosta tulla tänne Enonkosken perukoillekin liki 300 km:n päähän parhaimmillaan. Parhaimmillaan raportoin yli +7 dB:n signaaleja pallolta. Korkeimmillaan pallo kävi n. 30 km korkeudessa ennen kuin maan vetovoima alkoi kutsua sitä pallon hajottua. Lentoa pystyi seuraamaan omalta asemalta reilun 2 tunnin ajan, mikä on ihan hyvä suoritus.

Tulevana viikonloppuna olisi luvassa vielä lisää tätä herkkua, joten ei muuta kuin kuulostelemaan. OH3AA:n sivuilta löytyy ohjeita ja infoja näistä palloprojekteista hyvin kattavasti.

73 // @ri

Ilmapallo liikkeellä ja kuunteluasemat kartalla

Pallon lentoreitti tänään (27.8.2023)




sunnuntai 20. elokuuta 2023

Perhosparatiisissä "Kukkakuhhauksen" merkeissä


Nokkos-, Neito-, Amiraali- ja Sitruunaperhonen yhteiskuvassa


Silloin edessä aukeaa hehtaarien suuruiset kukkapellot, jotka ovat täynnä mitä erilaisimpia kukintoja, on hyvä syy todeta tulleeksi hyönteisparatiisiin. Näin pääsi käymään näin elokuisena viikonloppuna Rääkkylässä, jossa pidettiin jälleen vuotuinen Kukkakuhhaus. Tämä viikonlopun mittainen tapahtuma kuuluu houkuttelevan vuosi vuodelta yhä enemmän ja enemmän kävijöitä ympäri Suomea. Ja mikäs on houkutellessa, sillä järjestelyt pelasivat moitteettomasti ja kokonaistunnelmakin oli sopivasti ns. "markkinahenkinen". Suurten kukkapeltojen lisäksi alueelle oli saatu mahdutettua mukavasti myös iso joukko erilaisia myyntipisteitä elävää musiikkia unhoittamatta. Kokonaisuus toimi hienosti.

 Tapahtuman osalta myös tuo säänhaltija oli suosiollinen tarjoten tapahtumayleisölle aurinkoa ilman hellelukemia ja tyyntä/sateetonta keliä. Tapahtumayleisön lisäksi päivän anneista nauttivat lukuisat päiväperhoset, joille riitti ravintoa ilman ruuhkia. Tuoreita toisen sukupolven, juuri "valmistuneita" perhosia näkyikin suurin joukoin. Parhaimmillaan oli samalla neliömetrillä neljän eri lajin edustajia: Nokkos-, Amiraali-, Neito- ja Sitruunaperhonen. Perhoset eivät olleet mitenkään arkoja, vaikka kukkapelloilla asteli koko joukko kukkien kerääjiä. Kuvaaminen onnistui ihan peruskännykälläkin.

@ri

Tuore Neitoperhonen (18.8.2023)



"Perhosparatiisissä"

Nokkosperhonen nautiskelee

Nokkosperhonen tämäkin

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...