torstai 5. lokakuuta 2023

Häiriö kansainvälisellä avaruusasemalla

Kuva 1


Pitkän odottelun jälkeen oli kuluvalla viikolla tarkoitus saada jälleen avaruudesta kuvia Kansainvälisen avaruusaseman (ISS) suunnalta. Järjestelmien piti oleman päivitettyjä jälleen toimiviksi myös "kuvamodulien" osalta.

No, tälläkin tarinalla on sitten hieman erilainen lopputulos. Kaikki ei mennytkään ihan niin kuin oletettiin. Internettiin valuneiden tietojen mukaan viaksi epäiltiin tuota kuvia lähettävän tietokoneen audio-ongelmaa sekä mahdollisesti avaruusaluksen antennien liittimissä olevaa vikaa. Tuo tietokoneongelma saatiin ilmeisesti ratkaistua, mutta antenneihin liittyvä huolto vaatii avaruuskävelyä, joten tuo kuvien lähettäminen siirtyi parilla viikolla eteenpäin: alustavasti 16.-20.2023. Toivoa sopii, että silloin onnistuu.

Tällä kerralla kävi myös onni onnettomuudessa, koska juuri tähän kuvalähetystestiin tehtyjen ohjelmistoasennusten yhteydessä paljastui tuo oman työaseman audio-ongelma. Nyt ei enää harmita niin paljoa, vaikka lähetysten vastaanotto myös omalta osaltani keskeytyi 😁👽

Kuva 1: allekirjoittanut vierailemassa Venäjän avaruustekniikan näyttelyssä Pietarissa. Pukuvarustus tilaisuuden luonteen mukaisesti.

Kuva 2: Yksi monista diplomeista aikaisempien operaation yhteydestä. 

 

@ri




Kuva 2

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilanne Valko-Venäjällä: radioamatöörit ahdingossa

Let´s be careful out there - take care ...-.- Ehtikö Valkovenäjä ensimmäisenä huomaamaan, että maassa toimii koko joukko "operaattoreit...