tiistai 25. tammikuuta 2022

DATAHUB -tulee, mitä seuraavaksi?

Sähköä ilman siirtomaksua...
 

Sähköyhtiöltä tuli viikolla perinteistä paperipostia - ei onneksi mitään pörssisähkölaskua. Kuoresta löytyikin DATAHUB:in (DH) käyttöönottoa käsittelevä ennakkoilmoitus. Vaikuttaahan tuo käyttöön otettava DH monellakin tavalla. 

Ei ihme, että tämä vähälle huomiolle jäänyt lakiperusteinen "palvelu" tulee aika yllätyksenä monelle kuluttajalle. YLE uutisoikin jo aiheesta, koska Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on saanut kuluttajilta palautetta ja kyselyjä DH:n liittyvistä maksuista ja niiden siirtymisestä suoraan kuluttajan sähkölaskuun.

DH:n käyttöähän on suunniteltu ja valmisteltu jo vuodesta 2019 alkaen, mutta "Koronahuumassa" tämän asian seuraaminen on jäänyt varmasti hieman vähemmälle. 

Jokuhan nämä ylimääräiset kulut aina joutuu maksamaan ja kyllä se tässäkin tapauksessa taitaa olla niin, että kuluttajat maksavat nuo DH-maksut joko suoraan tai välillisesti: todettiin maksut sitten aiheellisiksi tai perusteettomiksi jatkossa.

Mikäli tuo DATAHUB kuulostaa vielä oudolta ja käytät jonkun sähköverkon palveluja, kannattaa käydä tutustumassa aiheeseen, jos et ole vielä omalta sähköyhtiöltä tiedotetta saanut. VÄRE:en asiakkaat ovat tässäkin asiassa informoitu hyvin 😁


//ARi\\

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...