tiistai 25. tammikuuta 2022

Aluevaalit oli ja meni

 

Sinimustaa julistusta vaalipaikalla 23.1.2022

Aluevaalit oli ja meni - näin lyhykäisyydessään. Vaalien teema tai itse vaalit eivät oikein saaneet äänestäjiä liikkeelle, sillä äänestysprosentti jäi alle 50 %. Sinänsä hieman ihmeellistä, vaikka kyseessä oli jokaisen elämään läheisesti vaikuttavasta asiasta kuten terveydenhuollosta, pelastustoimesta, vanhusten hoidosta jne. Onneksi sentään saatiin valtuustot kokoon ja demokraattisesti valituiksi. Katsotaan sitten kuinka valinnoissa onnistuttiin ja mitä tuleman pitää.

Vaalijärjestelyt kuului sujuneen pandemioista huolimatta mallikkaasti. Vaalipaikalla huomasin ns. pylväsmainontaa, mikä osoittautuikin kuvan mukaiseksi "manifestiksi" Sinimusta liikkeen nimissä. Itse liikehän ei omalla nimellään osallistunut vaaleihin, joten ilmeisesti näiden mainosten tuominen äänestyspaikalle oli oikeutettua (?)

Mainoksen nähtyäni sisälläni heräsi jälleen pieni "Piru", sillä ajattelin korvata muutaman mainoksen QR-koodin omalla QR-Munzee -tarralla. Olisi ollut sitten helppo käydä ihmettelemässä onko mainoksella ollut lukijoita tai paremminkin QR-koodin käyttäjiä. Uusittu tarra olisi johtanut kävijän vanhalle QR-tilille, jossa se olisi vain rekisteröitynyt kävijälaskuriin antamatta mitään informaatiota kävijälle.

Näillä ihmetyksillä eteenpäin.

//ARi\\

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 5

  Työskenneltyjä kilpa-asemia FT8 sprint -kilpailusarjan kevätkauden päättävä osakilpailu päättyi juuri. Tälläkin kerralla asemia oli mukava...