keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Radiohäiriöt (RFI) harminamme

Häirintä ei sanana kuulosta kovin mukavalta, eikä se käytännössäkään ole sitä: olipa häirinnän muoto sitten millaista tahansa. Yksi varsin merkittävä häiriöiden lähden nykyaikana on sähköä käyttävien laitteistoarkkitehtuureiden lähes räjähdysmäinen lisääntyminen viime vuosien aikana. On tullut paljon erilaisia laitteita osaksi sähköverkkoa, eikä kiivaassa kilpailutilanteessa ole läheskään kaikkien laitteiden osalta huolehdittu siitä, että ne eivät aiheuttaisi häiriöitä käyttöympäristölleen. 

Ruotsissa on kyllästytty välinpitämättömyyteen häiriöiden osalta. Niinpä Ruotsin hallitus on tehnyt päätöksen KOROTTAA sekä kotitalous- että teollisuussähköstä perittävää sähköveroa tämän vuoden (2022) alusta. Korotusta on perusteltu sillä, että Elctrical Safety Agency (Elsäkerhetsverket) pystyy jatkossa paremmin valvomaan ja vähentämään maahan tuotavien ja Ruotsissa valmistettavien elektronisten laitteiden aiheuttamia RF-häiriöitä (RadioFrequency) muille laitteille ja radioliikenteelle.

Mitä enemmän sähkö- ja elektronisia laitteita käytetään, sitä enemmän ne aiheuttavat luonnollisesti häiriöitä muille laitteille. Näistä häiriöistä olisi päästävä eroon, eikä häiriöitä aiheuttavia laitteita haluttaisi osaksi toimintaympäristöämme. Viimeaikoina häiriöiden osalta on nousseet voimakkaasti esille erilaisten "aurinkokerääjien" ja niihin liitettyjen invertterien aiheuttamat häiriöt. Onneksi pahimmista laitemerkeistä on päästy jo eroon tehokkaan tarkastustoiminnan ja raportoinnin avulla Suomessakin. Toki markkinoilta löytyy vielä noita häiriölähettimiä, mutta näin tullee olemaan niin kauan kuin uusia hieman huonosti tarkastettuja laitteita pääsee markkinoille. Kuluttajan kannattaa myös muistaa, ettei laitteen CE-merkintä välttämättä tarkoita sitä, että laite on hyväksytty virallisesti Eurooppaan.

Alla olevassa kuvassa näkyy kuinka silmämääräisesti voi tarkastaa onko kyseessä Euroopan markkinoille hyväksytty tuote oikealla CE-merkinnällä, vai onko merkintä Kiinan omaan vientikauppaan liittyvä merkintä. Noin nopeasti katsottuna aika hämäävästi samanlaisia 😎

Ruotsin esimerkki häiriötorjunnassa on saanut osakseen myös kriittistä palautetta. Lähes kaikki ovat toki mielissään, jos häiriöitä saadaan näin pienennettyä. Mutta, onko se oikein, että kuluttajat (lue: veronmaksajat) laitetaan maksumiehiksi siitä että teollisuus on tuonut markkinoille virheellisiä ja huonosti suunniteltuja laitteita ?

Suomessahan sähköveroa on peritty vuodesta 1997 lähtien. Sähkölaskussa näkyvästä "lisämaksusta" osa menee myös huoltovarmuusmaksuun: kotitalouksien osalta (veroluokka I) 2.79372 snt/kWh (alv 24 %). Pienenä loppu kuriositeettina vielä: Suomessa sähköveron määrä on liki kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa!

//ARi\\



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...