tiistai 16. tammikuuta 2024

NFL:n villikorttikierros pelattu - kuinkas siinä kävikään?

 NFL:n villikorttikierros on saatu pelattua ja matkalla kohti Super Bowl  LVIII -finaalia on enää jäljellä 12 joukkuetta. Kilpailu kiristyy kummassakin konferenssissa: AFC ja NFC. Ensi viikonlopun divisioonapelien jälkeen onkin selvillä kummankin konferenssin finaalikanditaatit, jotka ratkaisevat sitten omissa peleissään pääsyn Super Bowl:iin tammikuun lopun konferenssifinaaleissa. Itse finaalihan pelataan siis heti helmikuun alussa, 11.2.2024. Suomessahan tuo ottelu näkyy aikaerosta johtuen sitten lähes perinteisesti maanantaina, aamuyön tunteina.


Veikkaustilanne villikorttikierroksen jälkeen 16.1.2024

Aiemmassa postauksessani ennakoin tulevia pudostuspelikierroksia ja vertailin otteluvalintojeni onnistumisia koko NFL:n runkosarjan osalta. Runkosarjan osaltahan onnistumiseni nousi hieman yli 80%:iin, joten ottelujen voittajat oli aika hyvin haarukoitu. Ihan täydelliseen suoritukseen tuskin pääsee kukaan, sillä juuri yllätykset antavat sen sopivan suolan lajiin kuin lajiin.

Panosten koveneminen ja finaalin lähestyminen näkyy selvästi joukkueiden otteissa. Lähemmin tarkastellessa noilla runkosarjan peleillä ei niin suurta vaikutusta otteluarvioihin pitäisi antaa. Muutoin tulos voi olla juuri kuten kuvan tilanne näyttää: kuudesta pelistä vain yksi ottelupari veikattu oikein! 😢

Kaikkinensa ottelut ovat olleet melkoisen tasaista vääntöä ja joissakin peleissä ero voittajan ja häviäjän kesken on ollut vain yksi piste, mikä on aika harvinaista NFL:ssä (LA RAMS vs. DET LIONS 23-24) Oman lisämausteensa kierrokselle on aiheuttanut USA:n kylmät säät. Otteluissahan ei ole ns. pakkasrajaa, joten osa otteluista on pelattu jopa -20 C:n hyytävässä viimassa. Olihan siinä Floridan Delfiineillä hieman sulateltavaa kun tulivat Floridan helteestä Kansas Cityn pakkasiin pelaamaan. No, takkiinhan siinä tuli Floridan pojille: 26 - 7 🏈

 Kaikilla joukkueilla ei ole vielä katettuja sisähalleja vaikka niin voisi luullakin. Wildcard -kierroksen aikana nähtiinhän yksi harvinainen ottelusiirtokin kun sääennuste antoi peliajalle tosi synkät ennusteet. Pittsburgh Steelers:n  kohtaamista Buffalo Bills:n kanssa siirrettiin vuorokaudella. 

Pelit jatkuvat siis ja oma veikkauskin elää vielä, koska nuo divisioonien runkosarjojen ykköset aloittavat vasta nyt omat pelinsä. Saa nähdä onko tuosta "huilikierroksesta" ollut sitten hyötyä kun vastaan asettuu Wildcard -kierroksella jo lämmitellyt joukkue 🤔


@ri

perjantai 12. tammikuuta 2024

QRSS QRV

 

QRSS by OH5KUY 10 MHz 

Eilen pitämäni radioyhteyden innoittamana päätin kaivaa kaappien kätköstä vanhan, vuodelta 2016, QRSS-rakennussarjan esiin testattavaksi jälleen radioaalloilla. QRSS on käytännössä erittäin hidasta sähkötystä, jossa pisteet ja viivat ovat useidenkin sekuntien pituisia. Käytetyt lähetystehotkin ovat pieni. Itselläni tuo teho on vain n. 100 mW ! 

QRSS-signaalien osalta onkin hienoa katsoa kuinka hyvin pieni teho riittää signaalille, jotta se kuuluu jopa maapallon toisella puolella. Internettiin on liitetty koko joukko ns. "Grappereita",  jotka kuuntelevat noita QRSS:n pistetaajuuksia eri aaltoalueilla ja laittavat kuvaa internettiin havaitsemistaan signaaleista. 

Näin pienillä tehoilla toimittaessa onkin kaiken oltava ns tip-top -kunnossa, sillä heikkoa teho ei ole hukattavaksi huonoihin liittimiin, huonoon syöttöjohtoon tai epävireiseen antenniin.

Hienoa, että tuo rakennussarja suostui vielä toimimaan pitkäksi venähtänee levon jälkeen. Saas nähdä koska ja kun tulee ensimmäinen kuunteluraportti maailmalta.


73 de ARi

torstai 11. tammikuuta 2024

VarAC -yhteyteni tilastojen valossa tarkasteltuina

 

Kuva 1: VARA-HF/ VarAC yhteydet, OH5KUY 7.1.2022-10.1.2024


07/01/2024 11:42:05 - PSKReporter: Sending accumulated records

07/01/2024 11:42:27 - Switching to Slot 1

Tästä se uuden digimoden käyttöönotto alkoi osaltani. Tosin, jos ihan tarkkoja ollaan, niin ensimmäinen ohjelmistopaketti tuli ladattua jo 3.1.2022 (v2-7-2). Muutaman hetken tuumailtuani ja ohjelmiston ominaisuuksiin ja asetuksiin tutustuttaessa tuli sitten laitettua ensimmäiset databitit "eetteriin".

Tämän jälkeen tuon ohjelmiston käyttö viestinnässä on ollut lähes päivittäistä rutiinia radioaktiviteettien joukossa. Hienoa on ollut havaita kuin hyvin tämä monipuolinen viestintäsovellus on saanut suosiota maailmalla. Alun hieman hitaan käynnistyksen jälkeen, nyt näkee jo runsaasti asemia tuolla 14 MHz:n kutsutaajuudella (14.105 MHz). Syynä suosioon on osittain ollut se, että ohjelmiston osalta on tehty laajat, monikieliset, dokumentit niin käyttöön kuin asennukseen. Ja niitä päivitetään myös. Ohjelman kehitystyö ei ole jäänyt paikoilleen, vaan uutta koodia uusilla ominaisuuksilla tulee vuoden mittaan useita kertoja.

 

Kuva 2: VarAC pitää omaa tilastointia operaattorin toimista - hienoa!

Tilastoja tutkaillessani tuli pari kohtaa hieman yllätyksenä, jopa itsellenikin: reilun 2 vuoden aikana on tullut pidettyä 807 yhteyttä, joista pisin yhteys on ollut peräti 49 minuuttia. Muistikuvani mukaan kyseinen yhteys oli Italiaan (IK5JRZ), jolloin vaihdettiin infoja monista harrasteeseen liittyvästä asiasta ja erityisesti testailtiin ohjelmiston toimivuutta eri tilanteissa.

Tänään tuli pidettyä juuri toinen reilu 40 minuuttinen yhteys Britaniaan (kuva 2), jolloin päästiin asiaan QRSS-majakan käytöstä. Itselläni sattui olemaan kaapissa yksi käyttämätön odottelemassa parempia päiviä (innostusta) ja vasta-asemalla oli hieno järjestelmä joka nimenomaa kuunteli ja raportoi internettiin ko. majakoit (QRSS = Very Slow Morse Code).

Kuva 3: päivä pitkä (40 min) yhteys 28 MHz:lla Britaniaan.

vy 73 de ARi

...-.-

Maailman ympäri Googlen kanssa 2023

 

Vuoden 2023 matkustelut

Näin vuoden vaihduttua on jälleen aika katsoa kulunutta vuotta erilaisten tilastojen valossa. Nykyäänhän näitä tilastoja syntyy lähes huomaamatta jos käytössä on matkapuhelin ja/tai käyttää internetin erilaisia palveluja. Onneksi useimmat "seuraajat" voi estää, jolloin dataa ei tallennu tai sitä ei ainakaan julkaista 🤔 Itse en ole nyt eläkkeelle jäätyäni katsonut tarpeelliseksi sulkea noita paikkatietovirtoja, joten mm. Google laittaa vuosittain raportin liikkumisistani sekä monesta muustakin asiasta. Mielenkiintoista luettavaa ja seurattavaa - ketäpä minun liikkumiseni nyt oikeastaan liikuttaisi. Ehkä eniten seuraajia kiinnostaa nuo sivustovierailut, kauppapaikat ym. jotta mainostajat osaavat kohdentaa mainontaa niin kännykkään kuin muillekin ruuduille.

Vuosi 2023 ei paljoa poikennut sitten koronavuosista. Matkusteltua tuli, mutta ei mitään suurta kaukomatkaa tällä kerralla. Baltian suunnallakin tuota katsottavaa riittää ihan hyvin. Kotimaassa tuo matkailu painottuikin mökkikuntaan Etelä-Savon suunnalle. Kilometrit eivät ihan riittäneet maapallon kiertämiseen, mutta ehkä siihenkin joskus ehtii: pari kaukomatkaa ja siinähän se 😊

@ri 


Ei ihan maailmanympärimatkalla 😍


keskiviikko 10. tammikuuta 2024

Kilpailukausi käyntiin FT8-sprintin siivittämänä

 

Kotimaan radiokilpailujen SM-sarja saatiin tänään käyntiin hetki sitten (klo 18 - 19 SA), kun FT8-sprintti valtasi taajuudet. Kisaa käytiin kotimaan kilpailuista tutuilla 40 metrin ja 80 metrin (7 MHz ja 3.5 MHz) aaltoalueilla. Luokkia, joista valita onkin useampia. Itse osallistun tänäkin vuonna tuohon 7 MHz:n "singleband" -luokkaan, jossa otetaan yhteyksiä vain kyseisellä aaltoalueella (bandilla).

Näin tammikuussa onkin jo tuo hämärävyöhyke kaukana lännessä kun kilpailu on käynnissä. No, olosuhteet ovat Suomessa liki samanlaiset kaikille radioheijastuksien osalta. Tällä kerralla kuten hieman epäilinkin, tuo paras heijastus meni heti kilpailun alkumetreillä, jolloin tuli kisalokiin kolme asemaa heti tuoreeltaan ja voimakkailla signaaleilla. 

Tämän avauksen jälkeen tuo keli muuttuikin niin, että suurin osa tehoista ei enää jaksanutkaan heijastua ionosfääristä eikä tuo pinta-aaltokaan oikein kulkenut. Itselläni ei juurikaan kuulunut ketään tuon pinta-aallon, 60 - 90 km, puitteissa. Kun katsoo alla olevaa karttaa pidetyistä yhteyksistä voi todeta, että lännen suuntaa "workki" paremmin tai sitten siellä oltiin vain aktiivisemmin kilpailussa mukana 🤔

No, totuuden nimissä kyllä kilpailun viimeisellä neljänneksellä kuului asemia tai asema myös Pohjois-Karjalan suunnalta, mutta ei saatu toisiamme kuulluiksi tällä kerralla. Harmittavasti myös muitakin "pisteasemia" tai "kertoimia" oli kuuluvilla, mutta jäivät lopulta sinne kohinatason alle.

Helmikuussa jälleen ollaan äänessä osakilpailu numero kahden (2) osalta, joten katsotaan tapahtuuko mitään edistystä vaikka yhteysmäärissä tai signaaleissa.


@ri // 73


SM 1 FT8 ja 7 yhteyttä



FT8-kilpailun heijastukset !!


tiistai 9. tammikuuta 2024

NFL:n runkosarja ohi - taistelu kohti SuperBowl LVIII:a alkaa

 

NFL:n runkosarja pelattu -Raja pärjäsi hyvin arvioissaan

Vanha suola alkoi janottamaan tuossa syksyllä kun NFL:n uusi sarjakierros käynnistyi. Piti päästä asian ytimeen muutoinkin kuin katsomalla näitä otteluita TV-lähetyksinä. Viimeksi tuli kokeiltua NFL Fantasy -peliä vuonna 2019, jolloin molemmat kokoamani joukkueet voittivat liigansa: pääsi hieman yllättämään, jopa itseni.

 Tällä kerralla osallistuin hieman erilaiseen peliformaattiin, jossa ennen jokaista sarjakierrosta nimettiin kunkin otteluparin voittajajoukkue. Vähän kuin kotimaista NFL-vakiota olisi pelannut Veikkauksen sivustolla. 

Perinteisesti pelasin nytkin noilla jo aikoja sitten luomillani "varjojoukkueilla" Raja:n osalta ja lisäksi mukana oli tuo ykkösjoukkue TzalamaSF49. No, kuten tulokset osoittavat niin tällä kerralla kävi hieman kummallisesti: joukkueet tulivat ikään kuin käännettyyn järjestykseen. Heikoimmaksi arvioitu lenkki voitti ja parhaaksi arvioitu tuli viimeiseksi. Tämä osoittaa tuon veikkauksen voiman ja tulosten ennustettavuuden vaikeuden. 

TzalamaSF49:n osalta pelasin aika varman päälle ja tilastoja katsoen. Tuon RajaR3:n osalta käytin eniten ns. yllätyskertoimia ja se toikin tuloksen: peräti yli 80 % kohteista veikattiin oikein. Tällä joukkueella olisi voinut ja kannattanut varmaan ottaa osaa myös Veikkauksen NFL-vakioon. Joku rivi olisi ollut oikein ja ehkä voittosummakin hieman suurempi kuin pelkkiä suosikkeja veikattaessa.

Nyt on sitten tämän veikkauksen innoittamana osallistuttu myös tähän NFL:n loppuhuipennukseen joka tulee päätökseen helmikuun SuperBowl LVIII ottelussa 11.2.2024. 😍


@ri

maanantai 8. tammikuuta 2024

Alkuvuoden lämpimiksi (2024)

 

Vuodenvaihteen lämpöjä
Vaihteeksi hieman paikallissäätä näin blokipalstallekin. Internetissä Mustolan sääaseman tietoja seuranneet ovatkin huomanneet, että jouduin poistamaan tuon 24/7 -tapaisin datavirran säätietojen osalta. Ihan säästösyistä, sillä vain hyvin pieni joukko kävi seuraamassa sääsivuston tarjoamaa tietoa, mutta sen tuottamiseen ja julkaisuun alkoi menemään hieman liikaa euroja. Toki aina välillä pitää kokeilla vanhoja reitityksiä maailmalle ja antaa datavirtaa livenä maailmallekin. Tosin viimeaikoinahan tuo sääinfo onkin mennyt lähes ainoastaan tuon radioamatöörien käyttämän APRS.FI -palvelun kautta katsottavaksi.

Harvalta on tuskin jäänyt huomaamatta, että heti uuden vuoden juhlista selvittyä, alkoi pakkanen kiristymään nopeaan tahtiin. Heti seuraavalla vuorokaudella hätyyteltiin jo kaakonkulmallakin liki -30 C:n pakkasrajaa. Konnunsuolla taidettiin jo ehti menemään sen allekin. 

Pariviikkoisesta pakkasjaksosta ollaan nyt toipumassa ja lämpökäyrän osalta suunta onkin jyrkästi ylöspäin. Se mennäänkö kovin paljoa plussa-asteille jää vielä nähtäväksi. Seuraava kylmä ilmamassa on meteorologien mukaan jo odottamassa heti tämän pienen lämpimän jakson jälkeen. Katsotaan kuinka ennusteet noilta osin onnistuvat.

@ri

lauantai 6. tammikuuta 2024

Viestiteknistä peruskätköä penkomassa, osa 2

 

Hyss......

Tuohon aiemmin viikolla julkaisemaani "paljastukseen" liittyen sain muutamia kyselyjä tuohon oheismateriaaliin liittyen, joten tässä vielä muutamia kuvia tuosta kirjallisesta puolesta.

Lisäksi: 

Erilaisia dokumentteja viestitoimintaan liittyen löytyi mm. seuraavasti:

Käytettävät radiotaajuudet (PV/RVL)

Viestiliikenne dokumentteja / sanomakirja

Harjoitussanomia ja niihin liittyviä erilaisia "kuvastoja" vihollisen kalustosta.

Ensimmäiset lukukappaleet / luonnokset Sissiradio-oppaasta

Vanha sähkötysaapinen

Kuva 1: Dokumentaatiota ja muuta esineistöä kätköstä

 Viestimateriaalin oheen oli huolellisesti tallennettu myös kirjallista dokumentaatiota, jota ei ollut ajan hammas purrut. Kosteuskaan ei ollut päässyt pesimään kätkölaatikkoon, muutoinhan tuo radiokalusto ja erityisesti paperit olisivat menneet käyttökelvottomiksi hyvinkin nopeasti.

Kuvassa 1 on osa materiaalista, jota tuosta tukiasemalaatikosta löytyi. Jo vuonna 1993 oltiin kiinnostuneita tutkimaan tietotekniikan mahdollisuuksia, joten vapaahetkinä oli hyvä lukaista ajan Osto-opasta. Myös "Partion Viestitoiminta - ohjeeseen" annettiin lausuntoja, joten lukukappale oli hyvä olla mukana. Tosin näistä ensimmäisistä versioista pidettiin paremmin kuvaavana nimenä "naurukappale" 😊

"Tiedustelukäppyrä" oli ns. koostettu aihepiirin mukainen nidottu monistenippu, jossa oli keskeisiä asioita koottuna yksiin kansiin. Käytössä oli myös kuuluisa "Sissikäppyrä". Viestidokumenttien (ei kuvassa) lisäksi joukossa oli luonnollisesti muistilistat käytettävistä Q- ja Z-lyhenteistä, joita erityisesti sähkötyksellä käytettiin - toisinaan myös puhesanomissakin. Myös Rajan käytettävät radiotaajuudet oli luetteloitu, jotta tarvittaessa olisi osattu siirtyä oikealle taajuudelle, mikäli muutoksia olisi pitänyt viestiperusteisiin laatia. Toki kidekoneilla toimittaessa ei tätä ongelmaa juuri ollut koska kiteet määrittivät nuo käyttötaajuudet (QRG), mutta kun myöhemmin otettiin käyttöön LV-665 -kalusto, jossa koko HF-alue oli käytössä, tuli nämäkin dokumentit tarpeeseen.

Taustalla on vielä kaksi lähes iskemätöntä marssikompassia, jotka toimivat tänäkin päivänä erittäin hyvin eikä mahdollinen GPS-häirintä tai paristojen loppuminen häiritse niiden käyttöä.


Kuva 2: Ohjeet esikunnasta ja käyttömanuaali radioon

Kuva 2: Kalusto saatiin aikoinaan erityisjärjestelyin PV:n suunnalta Rajan käyttöön. Kun kalustosta 1994 luovuttiin se poistettiin kirjanpidosta ja jätettiin ns. käyttövaraksi koulutuskäyttöön rajareserville. Kaikkiaan partiokalustoa oli käytössä kuusi "settiä"; joilla saatiin varustettua harjoitukseen kaksi kaksimiehistä (tuolloin ei naisia vielä palvellut Rajalla tai PV:ssä) partioita sekä yksi tukiasema. 1994 jälkeen kaluston osalta siirryttiin sitten paremmin tarpeita vastaavaan LV-665 -kalustoon, joka palvelee vielä tänäkin päivänä.

Kuvassa alkuperäinen RacallMiniCall -ohjekirja ja hivenen harvinaisempi FAX-sanoma "Vartiolaitoksen esikunnasta", päivättynä 19.5.1989. Tuo päivämäärä voisi olla sitten vaikka se, jolloin tämä kalusto ja koulutuskokonaisuus otettiin virallisesti käyttöön.


@ri


perjantai 5. tammikuuta 2024

Rasvamakkaran varjosta 2024



 

Näin vuoden vaihtuessa ja ehkä kuluvan talven kireimmän pakkasjakson mellastaessa on hyvä hetki luoda katsaus myös oman lintulaudan tapahtumiin. Heti vuoden vaihduttuahan alkoikin todella kireä pakkasjakso koko Suomessa, joka toi jo tullessaan 2000-luvun uuden pakkasennätyksenkin, -42.3 C, joka mitattiin Enontekiöllä 4.1.2024. Saas nähdä jääkö tuo ennätys tämän talven osalta voimaan - toivottavasti.

Pakkasten kiristyessä ja tuon ravinnon hakuun tarvittavan valoisan ajan ollessa lyhyimmillään ovat ruokintapaikat ehdottoman hyviä paikkoja selviytymiseen ankaran talven osalta: ruokaa on tarjolla ja paikka tiedossa - ei tarvitse käyttää energiaa etsimiseen. Monesti tuo "sopu sijaa antaa" -periaate ruokintapaikallakin toimii ja kaikki saavat hieman energiaa yön ylitse selviytymiseen. Melkoista selviytymistaistelua siis tuo talvilintujen elämä.

Näin kovalla pakkasjaksolla linnut käyttävätkin tehokkaasti tuon valoisan ajan ruoan etsimiseen ja tietysti itse ruokailuunkin. Kotipihalla ensimmäiset linnut tulevat jo ennen kuin aamun hämärän hetki on ehtinyt valjeta. Useimmat linnut viettävätkin lähes koko päivän ruokintapaikan läheisyydessä joko metsän reunapuissa tai pihan pensasaidoissa. Välillä pitää levätäkin ja olla suojassa pedoilta ettei tule itse syödyksi.

Mitään superharvinaisuuksia ei ruokinnalla ole vielä havaittu, mutta paljon mielenkiintoista toimintaa kylläkin. Harvinaisimmat lajit, jotka ovat vierailleet ruokinnalla ovatkin, harmaapäätikka, pähkinähakki ja pähkinänakkeli. Toki metsätiaisten vierailut ovat aina hienoja tapahtumia. Tällä kaudelle paikalle on eksynyt vain töyhtötiainen. Kuusi- ja hömötiaisia odotellaan kovasti.

Tikoista on luonnollisesti tuo tuttu käpytikka käynyt päivittäin verottamassa rasvapötköä. Hyvä niin, sillä samalla se ajaa uteliaat närhet ainakin hetkeksi hieman sivummalle, jolloin tarjoutuu taas tilaisuus pikkulinnuillekin tulla hakemaan ruokaa.

Kuukauden lopulla on jälleen tuo vuotuinen Pihabongaus -tapahtuma, jossa kotipihoilta lasketaan jälleen tunnin ajan talvilintujamme. Silloin taas selviää tuloksista mitä lintumaailmassa tapahtuu talvilintujen osalta.

Hyviä havaintoja kotipihojen ruokinnoille, ja jos ei omaa ruokintaa ole mahdollisuus järjestää niin hyvä mahdollisuus havaita talvilintuja on seurata niitä vaikka WWF:n luontoliven kautta ihan omalta kotisohvalta. Toki muitakin kivoja ruokintapaikkakameroita netistä löytyy niitä etsiville.

@ri


Aamudigillä maailmalle - ajatuksia radioaalloilla maailmanpoliittisesti

 


Aamun, 4.1.2024 digiyhteyksiä

Aamun radiokelien tarkastelujen jälkeen ajattelin viettää hetken perinteisellä 14 MHz:n bandilla ja Olivia modulaatiolla: tarkemmin Olivia 8/250. Olivia eli ns. "haamumode" on hieno ja mielenkiintoinen yhteystapa radioaalloilla; se toimii hyvin heikoissa ja häiriöisissäkin signaaliympäristöissä. Toki nykyään monia muitakin uudempia modulaatioita, jotka ovat hyviä hankalissakin radiokeleissä.

Tälle aamulle (arkiaamu) innostusta hieman lisäsi se, että taajuudelta kuului paljon muutakin kuin FT8-liikennettä eli ihan oikeita operaattoreitakin olisi tarjolla ei pelkästään tietokoneita 😊. Ennen Ukrainan sotaa oli hyvin suosittua ottaa osaa venäläisiin digitapahtumiin; niitä järjestettiin ammattitaitoisesti useampaan kertaan vuodessa ja asemia oli runsaasti työskenneltäviksi. Sodan jälkeen tuo tilanne muuttui aika radikaalisestikin, sillä venäläiset amatöörit suljettiin pois monista kansainvälisistä kilpailuista, puhumattakaan kansallisista radiomittelöistä. Tässä mielessä jakaannuttiin voimakkaasti kahteen eri blokkiin. Mitä tulee radioamatööriharrastukseen eihän tällaista blokkiintumista olisi pitänyt syntyä; koska harrastus on haluttu pitää erossa niin uskonnosta kuin politiikastakin.

No, joka tapauksessa asiaa sen enempää ruotimatta siirryin bandille ja tarjosin omaa kutsuani, katsomatta edes mitä asemia taajuudella oli. Ensimmäinen yhteys tulikin nopeasti Ranskaan. Tämän jälkeen olikin sitten vuorossa "Moskova", josta tuli useampikin asema lokiin. Tätä auttoi tietysti se, että venäläisillä amatööreillä oli menossa oma tapahtuma THOR11 -modulaatiolla ja minun ohjelmisto muutti modulaation Oliviasta THOR:iin automaattisesti kun ensimmäinen Venäläinen asema vastasi. Hyvin tuntui OH-päänahka vielä kelpaavan ja monilla näkyi olevan vielä tuo allekirjoittaneen nimi ja muutkin tiedot tallessa aikaisemmista yhteyksistä.

Kuvassa näkyy hyvin kuin kaksijakoisesti aamun yhteydet menivät: tasapuolisesti Länsi-Eurooppaan ja Venäjälle. Oli hieman ikään kuin vedenjakajana tässä tapahtumassa 😉 Lokiin tuli yksi "uusi" valtiokin eli Donetskin alue Ukrainasta, joka on ottanut itselleen maatunnuksen D tai D1 sen jälkeen kun liittyi Venäjään. No, virallista kansainvälistä tunnustusta tuolla kutsulla ei ole, mutta pitihän sekin "workkia" pois ihan mielenkiinnosta. Niin, ja tuo QSL-korttikin tuli jo asemalta!

QSL Donetskista 4.1.2024

Tuossa HRWP (HamRadioWithoutPolitics) hengessä mennään kohti uusia haasteita.


@ri



HAM RADIO WITHOUT POLITICS

torstai 4. tammikuuta 2024

WWCC -awardi lunastettu

 

Uunituore todiste - olisikohan laatuaan ensimmäinen Suomeen (?)

Winlink -ohjelmiston ja VARA-modeemin käytön myötä on tullut viikoittain harjoiteltua sanomanvaihtoa HF-radioverkossa. Useimmiten sähköpostien ja erilaisten viestien välittämistä, joka on tärkeää viimeistään silloin kun muut perinteiset yhteystavat, (internet, 5G, 4G, 3G tms.) estyvät tai ovat pois käytöstä. Tähän ei aina tarvita sotilaallista kriisiä vaan useimmitenhan EMCOMM-käyttöä tulee juuri erilaisten myrskykatastrofien tai maanjäristysten seurauksena kun yhteydet katastrofialueille katkeavat. Paikalle rientävän avustushenkilöstön on hyvä saada yhteys omiin tukiorganisaatioihin aivan samoin kuin alueella jo olevien on hyvä saada tiedotettua tapahtumista eteenpäin, jotta apua osattaisiin suunnata alueelle oikein.

Virginian EMCOMM -ryhmä on vuosien saatossa tuonut hyvän toimintamallin tällaisen emcomm -henkisen viestinnän harjoittamiseen. Vuosittain joka keskiviikko on varattu vuorokausi, jolloin maailman vapaaehtoiset operaattorit voivat ilmoittautua harjoituksen johtoon omilta asemiltaan pelkästään radioverkon kautta. Näin tulee harjoiteltua ohjelmistojen perustoimintoja, sanomien lähettämistä, erilaisten lomakkeiden käyttöä sekä tietysti hieman seurattua radiokelejäkin, kun etsii omaa yhteyspistettä HF-verkkoon. Suomessahan on vuosittain kaksi tämän tyylistä harjoitusta, keväällä ja syksyllä, mutta omasta kokemuksestani voisin väittää, ettei se riitä hyvän operointitaidon ylläpitämiseen pitkin vuotta. Tosin se antaa hyvä pohjan asialle ja nuo harjoitukset ovat omiaan houkuttelemaan osallistujia myös muuhun toimintaan asian osalta.

Joulun alla tuli operoitua sata (100) kertaa onnistuneesti WWCC:n suuntaan, josta todisteena tuli tuo kuvan awardi. Seuraava awardi tulee sitten kun noita kertoja kertyy 300 😎

@ri


73

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...