Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. tammikuuta 2024

Maailman ympäri Googlen kanssa 2023

 

Vuoden 2023 matkustelut

Näin vuoden vaihduttua on jälleen aika katsoa kulunutta vuotta erilaisten tilastojen valossa. Nykyäänhän näitä tilastoja syntyy lähes huomaamatta jos käytössä on matkapuhelin ja/tai käyttää internetin erilaisia palveluja. Onneksi useimmat "seuraajat" voi estää, jolloin dataa ei tallennu tai sitä ei ainakaan julkaista 🤔 Itse en ole nyt eläkkeelle jäätyäni katsonut tarpeelliseksi sulkea noita paikkatietovirtoja, joten mm. Google laittaa vuosittain raportin liikkumisistani sekä monesta muustakin asiasta. Mielenkiintoista luettavaa ja seurattavaa - ketäpä minun liikkumiseni nyt oikeastaan liikuttaisi. Ehkä eniten seuraajia kiinnostaa nuo sivustovierailut, kauppapaikat ym. jotta mainostajat osaavat kohdentaa mainontaa niin kännykkään kuin muillekin ruuduille.

Vuosi 2023 ei paljoa poikennut sitten koronavuosista. Matkusteltua tuli, mutta ei mitään suurta kaukomatkaa tällä kerralla. Baltian suunnallakin tuota katsottavaa riittää ihan hyvin. Kotimaassa tuo matkailu painottuikin mökkikuntaan Etelä-Savon suunnalle. Kilometrit eivät ihan riittäneet maapallon kiertämiseen, mutta ehkä siihenkin joskus ehtii: pari kaukomatkaa ja siinähän se 😊

@ri 


Ei ihan maailmanympärimatkalla 😍


sunnuntai 23. heinäkuuta 2023

Tuokiokuvia Riikasta

 Edellisellä viikolla vietetyn SRAL (Suomen Radioamatööriliiton) kesäleirin jälkeen olikin hyvä siirtyä päivän varoitusajalla Baltian puolelle ja käydä katsomassa mitä sinne Riikaan näin kesällä kuuluu. Bussimatkakin Lappeenrannasta järjestyi hienosti, joten ei muuta kuin matkalaukku ja vaimo mukaan.

Neljä vuotta sitten kävimme Riikassa lentäen suoraan Lappeenrannasta ja tuolloin matka yhteen suuntaan kesti reilun tunnin. Bussimatka on luonnollisesti hieman hitaampi, mutta ei aivan tolkuton; kuuluuhan bussimatkaan mukava pysähdys Helsingin satamassa, josta noustaan Suomenlahden ylittävään laivaan: siis bussi-laiva-bussi -matka. Tuo laivamatka syö kokonaisajasta tuon 2 tuntia, mutta se on varmasti sen arvoista, ovathan nuo uudet laivat melkoisia "elämyskeskuksia" tänä päivänä. Kaikkiaan siis tuo siirtyminen Riikan majoitukseen Lappeenrannasta kesti n. 12 tuntia.

Rajamuodollisuudet sujuivat sujuvasti, sillä kaikki sisärajatarkastukset olivat nyt poissa, joten kukaan ei ollut kiinnostunut matkustusasiakirjoista. Erityisesti huomioin tuon Viron ja Latvian välisen raja-aseman tilanteen; nyt siellä toimi kahvi-, kauppapiste sekä matkamuistomyymälä. Monet vanhat tarkastuskaistat olivatkin jo ruohikoituneet. No, rajalinjan merkinnät olivat kuitenkin paikallaan - kuinkas muutoin.

Matkavauhtia Viron puolella hidasti hieman suuret tietyömaat Pärnun ja rajan välillä. Uutta "baanaa" tehtiin, joten kohta tuokin osuus mennee vauhdilla ilman viiveitä. Muutoinkin tuo tieverkosto ainakin pääteiden osalta tuntui hyvältä. Täällä ei ollut routa pilannut päällysteitä.

Riika on sen verran suuri kaupunki, ettei muutamassa päivässä kannata edes yrittää ehtiä katsomaan kaikkia nähtävyyksiä tai paikkoja. Ainakin jos päätät liikkua jalan kuten me, ei koko kaupungin kierto ole edes järkevää muutamassa päivässä. Jo pelkästään kuuluisan "Vanhan kaupungin" osio on monine nähtävyyksineen muutaman päivän arvoinen, jos kunnolla meinaa tutustua. Kaupungin kuuluisalla torilla, siellä Zeppelinhalleilla, menee aikaa myös helposti useita tunteja vaikka ei tekisi ostoksiakaan. Näin satokauden ytimessä kun ollaan oli tuo ulkoalueen tuoretori todella runsas valikoimien osalta, eikä hinnatkaan olleet ihan taivaissa kotimaahan verrattuna: mansikoita, vesimeloneja ym. ym. oli runsaasti tarjolla useissa myyntipisteissä. Ja hallien sisältä löytyi sitten lisää erilaisia tuotemyyntejä samoin kuin tarjolla oli myös baari- ja ravintolapalveluja, jos alkoi ns. huikomaan.

Tällä kerralla tuli jätettyä ihan kohteliaisuussyistä tuo vierailu "Pikku Moskovan" kaupunginosaan. Jalkoja säästellessä olikin hyvä mennä hissillä Riikan korkeimman rakennuksen yläterassille, 26. kerrokseen, ja tarkkailla maisemia sieltä maittavan ruoan kera. Niin maisemahissistä kuin itse ravintolasta avautuivat hienot näkyvät eri puolille Riikaa. 

Lähimatkailuun luen nämä Baltian retketkin, vaikka kilometreissä matkalle tulee kyllä pituutta näinkin. Paljon hienoja kokemuksia saa ilman, että lähtee ns. merta edemmäs lomailemaan.

@ri

26. kerros ja loistava horisonttinäkymä

Zeppelinhallit odottivat kävijöitä

Vesimeloneja joka lähtöön

Arkisin mahtui torilla kulkemaan vielä hyvin

Rajamuodollisuudet olivat hieman vaisut - ei ruuhkaa


perjantai 21. huhtikuuta 2023

Pozdrowienia z Warszawy eli terveisiä Varsovasta

Jääkaappimagneetti Varsovasta
 Kevät sai hieman uutta piristystä, kun paikalliselta lentokentältä järjestyi suora lento mennen tullen keväiseen Varsovaan. Kaksi vuotta sitten suoritettu Krakovan matka oli sen verran onnistunut kaikilta osin, että nyt toteutunut Varsova odotti vain sopivaa hetkeä, joka oli nyt.

Lento Lappeenrannasta Varsovaan kesti vajaa kaksi (2) tuntia, mikä on vähemmän kuin siirtyminen junalla Helsinkiin. Näin paikallisella lentoyhteydellä säästi melkein koko lennon kulut, jos laskee siirtymisen Helsinki-Vantaalle omalla autolla, auton paikoituksen ja mahdolliset hotelliyöpymiset.

Varsovan lentoasemakin on ihan kaupungin kyljessä kiinni, joten siirtymiset kaupungille olivat helpot - vaihtoehtoja oli runsaasti. Taksikyyti oli tällä kerralla se helpoin ja edullinenkin. Toki paikallisbussilla tai junalla olisi saanut hieman säästöjä, mutta matkalaukun ja repun kanssa liikkuessa oli taksikyyti ihan sopiva, ja majoituskohdekin löytyi helposti kun auto toi ovelle.

Majoitus löytyi kätevästi Pragan kaupunginosasta, hotelli Hetmanista. Tämä kolmen tähden luokituksella oleva hotelli osoittautui mainioksi majapaikaksi. Hotellin huoneet olivat yllättävän suuret odotuksiin nähden ja siisteys oli erittäin hyvä koko hotellissa. Aamupalaa emme halunneet, joten sen herkullisuus jäi testaamatta. Mieluummin tutustuimme paikalliseen kahvilaelämään aamupalan merkeissä kuin orjallisesti aikataulun mukaisesti hotellin ravintolassa. Mainioita kahviloita runsaine tarjontoineen löytyikin ihan lähistöltä muutaman sadan metrin säteellä hotellilta; ei ollut tarvis mennä samaan paikkaa useammin vaikka joissain tapauksissa olisi ehkä hieman mieli tehnytkin. 

Liikkuminen Varsovassa oli tehty todella helposti myös turistille: itse jätin junan ja metron pois laskuista. Lähin juna-asema oli sen verran kaukana ja aikataulut eivät pystyneet kilpailemaan muun liikenteen kanssa, metro olisi ollut hyvä ja nopea, mutta maanalta ei oikein näe maisemia liikkuessa. Niinpä, valinnaksi tulikin raitiovaunut, joita riitti joka lähtöön. Keskusasemalta, metroaseman kupeesta löytyi lipunmyyntipiste, jonka ystävällinen henkilökunta osasi neuvo meille kaikkein edullisimman ratkaisun liikkumiseen: 72 h tunnin liput (3 vrk) ykkösvyöhykkeelle. Tällä saisi liikkua julkisilla ilman ylimääräisiä maksuja koko kolmen vuorokautta, kunhan muistaa leimata lipun ensimmäisellä kerralla. Leimaamattomasta lipusta olisi tullut sitten tarkastuksen yhteydessä hieman "rankkia" sakkomaksun muodossa. No, meidän osalta ei lipputarkastajista ollut havaintoja, vaikka niitä kuulemma aika tehokkaasti tarkastellaankin.

Varsovan siisteys yllätti positiivisesti. Ei juurikaan ollut roskia kaduilla, mutta ei myöskään kotimaasta tuttuja spreijattuja tai muutoin töhrittyjä seiniä ja rakenteita. Vaikka paikallinen alkoholipolitiikka on melkoisen vapaata, ei kadulla näkynyt juopuneita, mutta ei myöskään olutta tai muita virvokkeita nauttineita. Julkiseen ryypiskelyyn puudutaan kuulemma herkästi, joten jos on pakko sitä matkapulloa kantaa ja käyttää, kannattaa ottaa marketista tai kioskista paperipussi ja siirtyä ns. "pussikaljaan" liikkuessaan julkisilla paikoilla.

Paikallisen valuutan osalta ei ollut ongelmia; itse vaihdoimme omat "Slotimme" (Zloty PLN) jo Lappeenrannassa ennen reissua, eikä kurssihäviötä tullut juurikaan. Toki Varsovassa kaikki ostokset niin hotellissa, kaupoissa, tavarataloissa, ruokapaikoissa jne onnistuivat hyvin pankin debit -kortillakin. Useimmiten kysyttiinkin ennen maksua "cash or card". Välillä tuntui, että joskus hieman yllätyttiin kun turisti ilmoittikin maksavansa käteisellä eikä kortilla. Torilla ja katukaupustelijoiden parissa tuo käteinen olikin sitten se ainut ja oikea vaihtoehto maksamiseen. Eli jonkun verran käteistä kannattaa aina olla matkassa paikallisen valuutan muodossa. Automaatteja niin valuutan nostamiseen luottotililtä kuin matkalippujen ostamiseen julkiseen liikenteeseen tuntui löytyvä  hyvin - ainakin heti, kun oli sen ensimmäisen automaatin onnistunut "bongaamaan" 😊

Turistillehan tuo miljoonakaupunki tarjoaa paljon nähtävää niin historiallisessa mielessä kuin kaupunkiluonnon ja tavaratalojenkin osalta. Ilman etukäteissuunnittelua ei alle viikon reissulla ihan hirmuisesti ehdi näkemään, mutta eihän kaikkea tarvitsekaan yhdellä kerralla. Varsovan maisemakuvaa hallitsee hyvin Puolan korkein rakennus: Stalinin hammas. Tämä vuosina 1952 - 1954 rakennettu Neuvostoliiton lahja Puolalle kohoaa majesteettisesti reilun 230 metrin korkeuteen, tarjoten siten hienon kiintopisteen kaupungilla seikkaileville turisteille. Alueelta löytyy toki myös muita korkeita liikerakennuksia, mutta omassa lajissaan tämä "syömähammas" on edustava luomus aikansa rakennusperintöä.

Stalinin hammas omassa komeudessaan 🤔

Historian osalta samoin kuin monissa muissakin Puolan kaupungeissa on toisen maailman sodan historia myös esillä; niin museoissa kuin ajalta säilyneiden rakennuksien ja rakenteidenkin osalta. Varsovan historian osalta yhtenä suurena kokonaisuutena on tietysti Varsovan ghetto, johon Varsovan juutalaiset eristettiin saksalaisten miehittäjien toimesta. Gheton muurit on valtaosin jo purettu, mutta monin paikoin kaduilla näkyy vielä tuon ghettomuurin sijainti katuun merkittynä.

Ennen reissaillessa oli mukana aina pitkä lista osoitteita, joihin tuli lähetettyä postikortti matkalta. Tällä kerralla jäivät kortit lähettämättä, sillä vierailukohteeksi ei tullut paikallinen posti, eikä korttejakaan ollut oikein saatavilla - ainakaan kovin helposti. Selvää säästöä matkakustannuksissa näiltäkin osin siis 😉

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä erää. Kunhan saadaan kuvat latailtua mediavälineiltä, niin laitetaan jokunen paistumaan tänne blokipuolellekin jatkossa.


@ri & Leil@

tiistai 18. tammikuuta 2022

Virtuaalimatkailua pandemian siivittämänä

 Nyt kun tuo toinen pandemiantäytteinen vuosi alkaa kohta olla jo kärsittynä sitä alkaa muistelemaan minkälaista tuo vapaa matkustaminen maailmalle oikein olikaan. Ei siinä mitään - kyllähän kotimaan matkailukin ihan kivaa on, mutta onhan sitä aina joskus mukava käydä tutustumassa muihinkin kulttuureihin omien rajojen ulkopuolelle. Toki pääseehän sitä nytkin matkustamaan maailmalle, mutta erilaiset määräykset ja säädökset ovat tehneet matkailusta ainakin jotain muuta kuin nautinnon.

Eräänlaisena omana virtuaalimatkana kävin lävitse omat matkustamiset ja liikkumiset reilun 10 vuoden ajalta. Siinähän on sellainen sopiva aikajänne, johon sopii paljonkin muistoja. Puhelimeen ja pilvipalveluun tallentuneet aika- ja paikkaleimatut valokuvat toivat mainion tien käydä tapahtumia lävitse kuvallisessa muodossa. Hyvä, että kaikissa paikoissa muisti edes käyneensä, mutta uskottavahan se oli kun kuvia tarkemmin tarkasteli 😀

Kun kuvagallerian rinnalle laittoi vielä tuon nettioperaattori, Googlen, tarjoaman aikajanan, niin kaikki alkoikin olla lähes täydellistä matkamuisteluihin. Jos et ole erikseen estänyt paikannus- ja seurantapalveluja Googlen osalta, niin Googlen näyttämällä aikajanalla on hyvin hienosti esitetty kaikki liikkumiset ja luotu niistä myös erilaisia tilastojakin. Mikäs siinä, jos ei anna sen itseään häiritä. Itse en ole kokenut kyseistä seurantaa mitenkään häiritsevänä, sillä jos ei Google, niin joku muu seuraa kyllä liikkeitä, eikä kaikki edes kysy lupaa siihen. Tosin noiden tietojen saaminen omaan käyttöön voikin sitten joskus olla hieman hankalaa.

Oma matkustelu vuosina 2009 - 2022

Ylläoleva kartta punaisine ympyröineen on kaapattu Googlen aikajanalta. Punaisina ympyröinä on merkitty ne kohteet, joissa on vieraillut silloin kun paikkatiedon tallennus on ollut mahdollista. Hyvin pitää kartta paikkansa, sillä en löytänyt edes sitä suurentaessa yhtään valtiota tai kaupunkia, jossa olisin käynyt ilman karttamerkintää. Kaukomatkailun nimissä kauimmat pisteet löytyvät reilun kahden viikon lomamatkoilta Kap Verden -saarille ja Thaimaahan. Kanariansaaret ja Espanjan onkin sitten ollut käyntikohteena useita kertoja. Keski-Euroopan osalta milenkiintoisinta kiertelyä olivat nuo muutamat viikot, jolloin tuli kierrettyä Valkovenäjää ristiin rastiin paikallisten oppaiden opastuksella. Venäjän puolella matkailu onkin ollut hyvin Viipuri - Pietari -akselille keskittynyttä. Myös kotimaan osalta näkee hyvin, ettei tuo "Lapin lumous" ole iskenyt - ainakaan vielä.

Vuosina 2009 - 2022 käydyt kohteet

//ARi\\


keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Matkailu avartaa näin koronakautenakin

 

Postilaatikon täytettä maailmalta


Tiukat matkailurajoitukset maailmalle jatkuvat kohta jo toista vuotta, eikä ihan tarkkaa hetkeä matkailun vapautumiseen tunnu vielä kukaan tietävän. Monille matkaajille tämä on tietysti aika piinaavaa, kun pitääkin antaa sen matkailukärpäsen pureman vain olla - raapimaan ei pääse hi...

Monet matkatoimistot ovat löytäneetkin uuden mallin matkailulle maailmalle, virtuaalimatkailun. En ole itse kokeillut, mutta ilmeisesti hyväksi todettu tuote, koska tarjontaa tuntuu olevan. Eihän se varmaan ihan samalta tunnu kuin itse kohteessa. Joulupyhinäkin kuului moni aasialainen matkaaja tutustuneen Lapin saloihin virtuaalisesti ja monia muitakin kohteita on ollut tarjolla niin kotimaassa kuin kauempaakin.

Itse olen tyytynyt tuohon mielikuvamatkailuun vanhoja kuva-arkistoja selaamalla, sekä tietysti postikorttien välityksellä. Tämä viikko alkoikin hyvin kun laatikossa oli 35 korttia maailmalta. Siinä meni jokunen hetki ihan mukavasti eri paikoissa seikkaillessa.

ARi

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Terveiset VIIPURISTA.....

Viipuri - 12.-13.7.2019


Terveiset Viipurista. Tuli pitkän tauon jälkeen jälleen pistäydyttyä vaimon ja ystävien kanssa naapurikaupungissa, Viipurissa,  viime viikonloppuna. Laivalla kätevästi molempiin suuntiin, viisumivapaasti ja majoittuminenkin laadukkaassa hotellissa aivan kauppatorin äärellä. Mikäs sen kätevämpää.

Muutama vuosi on tehnyt melkoisen paljon positiivistä kaupungin ilmeelle. Näki, että asioihin on ainakin yritetty panostaa järkevällä tavalla. Useat rakennukset olivat saaneet pintaansa uutta maalikerrosta, pahimmat rauniot oli korjattu pois tai kunnostettu, Salakkalahden "Karolenko" -laivakin oli saatu poistettua altaasta jne..jne... Myös uusia kahviloita ja ruokapaikkoja oli tullut katujen varsille runsaasti, joten valikoimaa riitti niiltäkin osin.

Tällä kerralla tuli suoritettua myös ns. kulttuurikierros, koska aikaa oli. Ensimmäisenä kohteena oli kuuluisa Aalto-kirjasto. Kirjasto oli kunnostettu komeaan kuntoon ja kirjavalikoima eri osastoilla oli enemmänkin kuin tyydyttävää tasoa. Tosin valtaosa venäjänkielistä, kuten kuvaan kuuluu, mutta ko. murretta osaaville tuohan ei ole este, korkeintaan hidaste.

Toisena kohteena olikin sitten itse linna, joka oli nyt avoinna kaiken kunnostuksen ja saneerauksen jäljiltä. Toki pohjoispuolen "esilinnan" osuus oli vieläkin työmaan alla, mutta muut osiot olivat jo turistienkin käytössä. Itse linnaan ja sen moniin näyttelyihin / tapahtumiin oli tarjolla eri hintaisia lippuja. Venäjää taitamattomille saikin lippuluukulta englanninkielisen esitteen eri vaihtoehdoista. Itse tyydyin vain perusnäyttelyihin oikeuttavaan pääsylippuun, jolla pääsi kaikkiin kolmeen näyttelykokonaisuuteen. Hintaa lipulla oli 700 rublaa. 500 rublan lisäpanostuksella olisi päässyt katselemaan maisemia tornin huipulta, mutta koska ei ollut varmaa mihin aikaan sinne ryhmä jälleen vietäisiin, jätin tuon vaihtoehdon pois. Ehtiihän sitä seuraavallakin kerralla.

Linnan tornin ja pihamuurin suojissa olevat näyttelyt valottavat Viipurin historiia läpi vuosisatojen; sieltä löytyy argeologisissa kaivauksissa löytyneitä esineitä ym. runsain mitoin. Erittäin edustava kokonaisuus. Sotavuosille 1939-1944 oli luonnollisesti varattu oma kokonaisuus. Lisäksi alueen geologia ja luonto olivat saaneet omat osastot. Hienoja pienoismalleja, täytettyjä eläimiä jne... oli runsaasti nähtävillä. Ulkomuurin suojissa oli sitten oma osasto, jossa esiteltiin lähivesiltä nostettuja löydöksi; oli tykinkuulia, laivan osia, ankkureita jne...jne...

Sääkin suosi ulkoilua, joten mikäs oli reissatessa.

maanantai 13. toukokuuta 2019

Terveisiä P U O L A S T A

Krakova 9.-12.5.2019


Terveisiä Puolasta, tai tarkemmin sanottuna Krakovasta. Krakovahan on yksi Puolan suurimpia ja vanhimpia kaupunkeja. Tätä taustaa vasten on odotettavissa, että sieltä löytyy paljon mielenkiintoista eurooppalaista historiaa ja tietysti myös asukkaita. Onhan nykyisen Krakovan asukasmäärä reilu 1.2 miljoonaa kun esikaupunkialueet lasketaan mukaan. Näin ollen Krakova onkin Puolan toiseksi suurin kaupunki heti Varsovan jälkeen. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Puolan on pinta-alaltaan hieman Suomea pienempi.

Talven pimeinä pakkasiltoina tuli vaimon kanssa mieleen tehdä jälleen matka johonkin meille uuteen kohteeseen Euroopassa. Koska Valko-Venäjä, Viro, Liettua, Venäjä, Latvia ja Tsekki olivat jo "valloitettu" aiemmin, valikoitui Puola kuin luonnostaan matkakohteeksi. Pitkä viikonloppu heti toukokuun alkuun valikoitui ajankohdaksi. Lento Helsingistä Krakovaan vei aikaa vajaa 2 tuntia (1h40min), joten ylimääräistä matkarasitusta lentomatkailun osalta ei tullut.

Krakovahan sijaitsee aivan Etelä-Puolassa. Kaupungin lävitse virtaa suuri ja komea Veikseljoki. Kuten monissa muissakin tapauksissa, niin Krakovankin osalta kaupungin "peruskivet" luotiin ikivanhalle kauppareitille. Veiksel-jokihan tarjosi luonnollisen väylän itään Kiovaan ja aina Bysanttiin asti. Krakovan seudun varhaisimmat asukkaat olivat kelttejä. Slaavit saapuivat alueelle vasta paljon myöhemmin. 900-luvulla Krakova oli slaavilaisten valtakunnan pääkaupunki ja tuolloin Veikseljoen rannalle rakennettiin ensimmäinen suuri linnoitus Wawelin kukkulalle. Nykyään tuo Wawelin linnoitus on osa vanhaa kaupunkia ja erittäin mielenkiintoinen historiallinen kokonaisuus.

Puolan pääkaupungiksi Krakova tuli vuonna 1038. Ja aina vuoteen 1596 saakka Krakova oli Puolan pääkaupunki. Tämän jälkeen pääkaupungiksi tuli Varsova. Jos ihan tarkkoja ollaan niin Varsovasta tuli Puolan pääkaupunki vasta vuonna 1918 Puolan itsenäistyessä.

Kuten monella muullakin Euroopan maalla on hieman myrskyinen ellen sanoisi jopa sotainen historia aina keskiajalta toisen maailmansodan loppuun. Näin on myös Puolan osalta. Ensimmäisen kerran Puola jaettiin Venäjän, Preussin ja Itävallan kesken vuonna 1772. Vuonna 1793 suoritettu Puolan toinen jako Venäjän ja Preussin kesken aiheutti Krakovassa kapinan, joka päättyi Puolan kolmanteen jakoon Venäjän, Preussin ja Itävallan kesken vuonna 1985. Tämän viimeisen jaon seurauksena itsenäinen Puola katosi kartoilta ja Krakova jäi Itävallan haltuun aina vuoteen 1918 saakka.

Keskitysleirin / tuhoamisleirin portilla...


Toisen maailmansodan alkaessa 1.9.1939 Saksan hyökkäyksellä Puolaan, Krakovassa oli reilu 251000 asukasta. Salamasotaa käynyt Saksa miehitti Krakovan heti sodan ensimmäisinä päivinä ja teki siitä kenraalikuvernementin. Verraten synkkä historian osuus Krakovankin osalta alkoi tästä saksalaismiehityksestä. Erityisesti kaupungin juutalainen väestö joutui vainojen ja terrorin kohteeksi, kuten niin monessa muussakin Saksan miehittämässä valtiossa tuolloin. Vuoteen 1945 mennessä Krakovan juutalainen yhteisö eli noin neljännes koko kaupungin väestöstä oli tuhottu. Tässä yhteydessä täytyy nostaa esille nimi, Oskar Schindler. Schindler tuli sodan jälkeen kuuluisaksi kun paljastui, että hän oli toiminnallaan pelastanut toista tuhatta Krakovan juutalaista tuhoamiselta. Vuonna 1993 Steven Spielberg teki tästä aiheesta elokuvan.


Taiteellista otantaa vanhassa kaupungissa

Hieman yllättävää on se, että Krakova säästyi totaaliselta tuholta sodasta; sitä ei juuri pommitettu, vaikka alueella toki taisteltiin niin hyökkäys kuin vetääntymisvaiheen aikanakin Saksan ja Venäjän armeijoiden kesken. Tämän ansiosta kaupungissa on paljon vanhaa rakennuskantaa edelleen nähtävillä. Keskiaikainen keskusta on komea paikka vielä tänäkin päivänä omassa loistossaan. Keskusta löytyykin Unescon maailmanperintöluettelosta, ja ihan ansaitusti. Samasta luettelosta löytyvät toki myös Auschwitzin keskitysleirimuseo sekä Wieliczkan suolakaivokset.

LISÄÄ KUVIA (linkki alla):

Oheisen linkin kautta löytyy hieman enemmän kuvia Krakovasta ja sen lähialueelta. Valitettavasti erillisiä postikortteja ei tältä reissulta tullut lähetettyä.

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Hieman Pohjois-Koreaa...(osa 1.)

Pohjois-Koreaa "kirjallisesti"
Pohjois-Korea on taas nostanut voimakkaasti "päätään" ja profiiliaan maailman medioissa. Ja hyvä niin; tämä eristäytyneenä, suljettuna yhteiskuntana pidetty maa on näköjään halukas kanssakäymisiin "ulkovaltioiden " kanssa. Syyt tähän profiilin nostamiseen ja ehkä hieman maailman median mielistelyynkin on helposti arvattavissa, jos on seurannut maailman suurvaltapolitiikkaa, jossa Pohjois-Korea on ollut viime vuosina näkyvästi pinnalla. Niin, ja jos ei muutoin, niin ainakin omalla ydinaseohjelmallaan on saatu huomio ainakin hetkittäin suunnattua koreoiden niemimaalle.

Tänä päivänä tietoa Pohjois-Koreasta (PK) löytyy toki jo runsain mitoin internetin sivustoilta, mutta ilahduttavaa on ollut, että näin lukutoukkana, tuota tietoa on jalostettu myös kirjoiksi saakka. Viime vuosina on tullut melkoisen ansiokkaasti tyhjennettyä nuo kirjakauppojen tarjoukset PK-kirjojen osalta. Viimeisimpänä hankintana luonnollisesti tuo #Kimlandia

Mika Mäkeläinen on tehnyt hyvän ja kattavan julkaisun PK historiasta ja erityisesti nykypäivästä. Kirja tarjoaa hyvä tartuntapinnan niin rakastamaani "nojatuolimatkailuun" ja eihän sitä koskaan tiedä, josko vaikka tulisi innostuttua käymään vierailulla tuolla PK:n suunnalla.


tiistai 8. tammikuuta 2019

Katsaus vuoteen 2018

Ajattelin vaihteeksi koostaa hieman poikkeavan katsauksen omalta osaltani vuoteen 2018. Pelkkien säätietojen katselu saattaa tuntua vuodesta toiseen hieman tylsältä, joten päätin purkaa paikannusdatan viime vuodelta käyttämieni gps-laitteiden osalta. Näitä laitteitahan löytyy jo itse asiassa melkoisen paljon: autosta, veneestä, rannekellosta, radiosta....... siis aika monesta "härpäkkeestä"

Vuoden 2018 aikana tuli jälleen matkuskeltuakin; niin kotimaassa kuin hieman rajojen ulkopuolellakin:
  • vierailut neljään valtioon: Venäjä, Espanjan, Kanariansaaret ja Kap Verde
  • kaikkiaan on tullut vierailtua 17 kaupungissa (Suomi mukaan lukien)
Kaikkiaan matkaa on tallentunut peräti 35 560 km, mikä on noin 88 % matkasta maailman ympäri!

Shoppailun osalta kärjessä olivat luonnollisesti paikalliset kaupat ja kauppakeskukset:

  • isoista marketeista K-Citymarket
  • pikkukaupoista K-Supermarket Lauritsala
  • kauppakeskuksista Iso Kristiina
Kulttuurikohteiden osalta ylivoimaista kärkitilaa piti Rajamuseo, Imatra. No, tähän ei juuri hirmuisesti tarvitse syitä etsiä - Sotkun kahvi ja pulla maistuvat niin hyvältä heh.....

Kotimaisia lintuhavaintoja tuli tehtyä reilu 200, ilman erikoisempia ponnistuksia tai bongauksia.

Postikortteja tuli lähetettyä vuoden aikana 239 kpl. Luku sisältää niin joulukortit kuin postcrossingkortit. Radiotoiminnan osalta nuo QSL-kortit ovat sitten oma lukunsa.

Postilaatikkooni saapui vuoden aikana postikortteja 25 päivänä, yhteensä 193 kpl!!

Hyvää alkanutta vuotta tasapuolisesti jokaiseen suuntaan.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Onnibus, ja matka jatkuu...

Vuodenvaihteessa olin vaimon kanssa reissunpäällä. Tällä kerralla matka suuntautuikin ihan isolle kirkolle eli Helsinkiin. Olihan siellä tiedossa edullinen majoitus sekä suuret ilotulitukset mm.
Matkasta päätettiin jo hyvissä ajoin syyskaudella, mikä mahdollisti matkakulujen vertaamisen eri matkustusmuotojen kesken ns. edullisten tarjousten siivittäminä.
Oman auton käyttö jätettiin kokonaan pois kuviosta, koska se olisi ollut selvästi kallein vaihtoehto, eikä kovin mukavakaan, koska siinä aina tarvitsee olla myös se kuski omasta takaa hi. Lisäksi pääkaupunkiseudulla on melkoisen tuhdit nuo parkkimaksut, mitkä lisäävät reilusti hintaa budjettiin.
Lappeenrannan lentokenttä on vielä hyvin hiljainen, joten lentomatka oli helposti poissuljettavissa, ja tuskin se olisi kovin kilpailukyinen ollutkaan hintahaitarissa.
Jäljelle jäi siis itse asiassa vain matkustaminen kiskoilla (VR) tai linja-autolla. VR:n tarjos ei päässyt kovinkaan lähelle edullisinta "bussitarjousta", vaikka olisi käytetty ns. edullisinta junavuoroa (yleensä se aamun ensimmäinen tai illan viimeinen heh..). Lisäksi näin talvellakin tuohon VR:n toimintaan liittyy melkoinen epävarmuustekijä aikataulujen osalta. Pakkanen ja lumi kun tahtovat sotkea aikataulut kerrassaan.
Kokonaisuuden kannalta edullisimmaksi vaihtoehdoksi muodostui tuo uusi linja-autoyhteys Onnibus.com:lla. Matka hintaa per henkilö muodostui vajaa 6 euroa suuntaansa varausmaksuineen, joka oli 1 euro. Lipun varaaminen nettipalvelun kautta oli helppoa ja toimivaa. Hinta ei kovin paha n. 250 km matkasta. Vertailun vuoksi taksimatka paikalliseen matkakeskukseen maksaa noin 20 euroa (11 km).
Bussi saapui hieman aikataulusta myöhässä, mutta syykin siihen selvisi pian bussiin noustua. Kuljettaja kertoi, että aikataulu oli laadittu ns. kesärajoitusten mukaisesti, jolloin pääsi Joensuustakin (bussin lähtöasema) laskettelemaan pitkä huikoset 100 km/h. Nyt tuo väli oli 80 km/h ja satasen nopeuteen päästiin käsiksi vasta Lappeenrannasta eteenpäin.
Epäilin etukäteen itse bussin täyttöasetetta, mutta bussin saapuessa huomasinkin, että ei kovin montaa tyhjää paikkaa jäänyt enää Kouvolassa tai Elimäellä täytettäväksi. 89 paikkaisen kaksikerroksisen bussin täyttöaste oli menomatkalla n.97 % ja paluumarssilla huikeat 100 %. Tämä varmasti rohkaisee yrittäjää pitämään linjaa aktiivisena pitempääkin.
Matkustusmukavuus bussissa oli ihan hyvä: penkillä mahtui hyvin olemaan, lämmitys/ilmastointi toimivat molemmissa kerroksissa ja suurena plussana oli hyvin toiminut langaton internet koko matkan ajan. Vielä kun bussilla pääsi suoraan Helsingin "sydämeen" Kamppiin, niin kaikki ainekset onnistuneelle matkalle olivat kasassa. Matka-ajaksikin muodostui vajaa 3 tuntia suuntaansa - turhia pysähdyksiä ei juuri ollut.
Lyhyesti luonnehdittuna siis: kokonaisedullista ja tasaista kyytiä, pikkurahalla kattavan WiFi-verkon äärellä.
Hyvää matkaa!!!

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Reissunpäällä jälleen

Luonto on vehreää ja erilaisia hyönteisiä ja lintuja paljon bongattavaksi.

Vuoden vanhalle kesälomalle löytyi vaimon kanssa hyvä hetki näin maaliskuulle - pakkasimme pikaisesti laukut ja suuntasimme paikalliselle lentokentälle, josta pääsimme suoraan Kanariansaarien lämpöön. Tuon pitemmälle ei tältä kentältä olisi nyt päässytkään, mutta se riitti varsin mainiosti.
Viikko erilaisessa ilmanalassa tekee tehtävänsä näin erilaisen talvenkin aikana. Tuo valon määrähän on eräänlainen vakio kuitenkin, eikä riipu pakkasesta tahi lumesta.
Kanariansaaret olemme kolunneet jo sen verran monta kertaa lävitse, että olisi voinut pelätä, ettei mitään uutta enään löydä. No, tuo on turha pelko, sillä saaria ja kohteita siellä riittää, mikäli ei halua tukeutua niihin kaikkein suurimpiin turistikeskuksiin. Hienoa oli huomata, kuinka erilaiselta tuo saariryhmän suurin saari, Teneriffa, näytti saaren pohjoispuolelta tarkasteltuna: paljon paikallista väestöä omissa askareissaan, vehreys, Atlantilta puhaltava vilvoittava tuuli, vain muutamia mainitakseni. Mikäli etsit kultaisia hiekkarantoja, rajua yöelämää ja anniskelupaikkoja, niin tuolloin valinta täytyy olla ehdottomasti saaren eteläinen osa.
Tosi mukavaa, kun paikalliselta kentältäkin pääsee aina välillä pyrähtämään hieman kauemmaksikin maailmalle. Toivottavasti palvelut ovat tarjolla jatkossakin - Helsinkiin on niin pitkä matka istua auton ratin takana hi...

Hiekka on mustaa ja tuliperäistä saaren pohjoispuolella.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Matkalla Pohjois-Koreaan

Kukapa voisi väittää, etteikö edes joskus olisi unelmoinut jostakin hieman eksoottisemmasta kaukomatkasta.
Nykyää tämä tietotekniikka on tuonut mahdolliseksi tuon virtuaalimatkailun - siinä voi vaikka hetkessä kiertää maapallon tai vierailla vain joissakin mielenkiintoisissa kohteissa.
Myös perinteiset kirjat ovat tarjonneet tavan matkustaa ajatusten siivin pitkin ja poikin maapalloa.
Joistakin valtioista on toki ollut hieman hankalampi saada tietoja. Yleensähän nämä huonosti tiedottavat valtiot ovat juuri niitä, jotka haluavat eristäytyä muusta maailmasta jostakin syystä. Yhdeksi kansainvälisestikin tunnetuksi eristäytyjäksi nousee ehdottomasti Pohjois-Korea. Tosin viime vuosina tämäkin valtio on hieman raottanut oviaan ja matkailu sinne on hieman helpottunut - samalla on saatu myös uutta tietoa valtion sisäisistäkin oloista; - muualtakin kuin valtion omista tiedotteista, jotka tuntuvat hieman poliittisesti manipuloiduilta.
Tuossa vuoden alkajaisiksi sattui käsiini mielenkiintoisella otsikolla varustettu kirja: "Pohjois-Korea => Siperiasta itään". Nopeahkon selaamisen jälkeen kirja tuntui todella mielenkiintoiselta: tarjosihan se mm. aidon Pohjois-Korean matkaoppaan, suomalaisen henkilön aitoja päiväkirjamerkintöjä alueelta, faktoja historiasta nykypäivään ym. Todellinen kultakaivos Pohjois-Koreasta kiinnostuneelle ja etenkin sinne matkaa suunnittelevalle. Itselläni tuo matkustelu jää varmasti vielä virtualisoinnin asteelle, mutta kukas sitä tietää, jos vaimon kanssa jossakin käänteessä tulee tuollakin piipahdettua. Meiltähän on tuo Aasian osuus vielä matkakartalla melkoisen valkoisena alueena.

maanantai 31. elokuuta 2009

Приветствие от St.Petersburg

Tervehdykset Pietarin kaupungista. Tuosta Euroopan suuresta metropolista heti rajan takana. Aiemmin lähinnä työmatkailun nimissä kaupunkia tarkastelleena olikin nyt jo aika ottaa vapaata ja katsoa metropolin elämää ilman turhia työkiireitä.
Täytyy heti aluksi todeta, että paljon on muuttunut siitä kun ensimmäisiä kertoja käytiin 1990 -luvun alussa tapaamassa sikäläisiä radioharrastajia ja tutustumassa alkavaan paikallisradiotoimintaan FM-taajuuksilla.
Suureksi kaupungiksi liikkuminen kaupungin sisällä oli erittäin helppoa, joutuisaa ja edullista. Kunhan muisti käyttää vain hyväkseen metroverkostoa. Erittäin siistit metrohallit oli hyvin merkitty eri linjojen väreillä, joten hieman metrokarttaan tutustuttuaan oli liikkuminen vaivatonta. Jopa siinä määrin, että tuli välillä huvikseen ajeltua vähän sinne-tänne pitkin-poikin kaupunkia. Vaunukalustokin vaikutti ihan mukavalta ja siistiltä, istumapaikkakin löytyi useimmiten niin halutessa. Mistää kerjäläisistä tai rikollisesta puuhastelusta ei näkynyt jälkeäkään. Toki, järjen käyttö on sallittua, sillä miljoonakaupunkiin mahtuu varmasti monenlaista viheltelijää, eikä kaikilla ole puhtaat jauhot pussissa. Vuosien saatossa keinot ja menetelmät turistin puhdistamiseen ovat muuttuneet.
Taksillakin toki kaupungissa pääsee, jos on valmis maksamaan moninkertaisen hinnan esim. metrolippuun verrattuna ja köröttelemään ruuhkissa.
Myös maanpäällistä verkostoa tuli käytettyä jalkapatikan merkeissä useita kymmeniä kilometrejä yhteensä kolmen päivän aikana. Hyvin siistissä kunnossa ovat onnistuneet pitämään puistot ja kadun vierukset. Ei paljon roskia näkynyt muuta kuin roska-astioissa. Hieno asia, josta olisi kotimaassakin opittavaa.
Liikennekulttuuri on hieman rämäpäistä näin suomalaisen silmin, mutta ainuttakaan kolaria tai muuta onnettomuutta ei koko jakson aikana näkynyt. Muutama läheltäpititilanne, mutta niitä ei lasketa. Niin jalankulkijat kuin autoilijatkin tuntuivat hyvin noudattaneen paikallisia lakeja. Jostain syystä noita puna-viher -sokeitakin näkyi paljon vähemmän kuin esim. Helsingin keskustassa.
Ruoka- ja juomapaikkoja, laadukkaita sellaisia, on aivan riittämiin saakka. On valinnan varaa, tehdä omien mieltymysten mukaiset nautinnot. Tosin, parhaissa hotellien ravintoloissa ruoka maksaa melkein sen mitä kotimaassakin, joten on järkevää etsiä pienellä vaivalla hieman sivummalta ruokapaikka, joka tarjoaa samat annokset huomattavasti huokeammalla. Ja kukaan ei kiellä tutustumasta ruokalistaan hintoineen ennen tilausta - jopa järkevää, sanoisin.
Pietarin kaupunkiin liitty paljon vanhoja myyttejä viime vuosituhannelta. Nämä on kuitenkin helppo käydä poistamassa tutustumalla tämän päivän Pietariin.
Omatoimimatkailulla saavutat ja näet paljon enemmän kuin valmiiksi räätälöidyillä reissuilla; sitä ehtiin ja kerkeää paremmin tutustumaan kohteisiin.

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...