Näytetään tekstit, joissa on tunniste sää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sää. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. maaliskuuta 2026

"Kevät keikkuen tulevi" - terminen kevät

 

AI-avusteinen postikortti tälle keväälle ja Pääsiäiselle



Terminen kevät Lappeenrannassa – milloin se yleensä saapuu?


Terminen kevät on meteorologinen vuodenaika, joka alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi nollan yläpuolelle. Sen aikana keskilämpötila pysyy välillä 0…+10 °C, ja samalla käynnistyy myös luonnon kasvukausi. 

Tilastojen valossa terminen kevät saapuu Kaakkois-Suomeen ja Lappeenrannan seudulle tavallisesti maaliskuun lopun ja huhtikuun alun välillä. Vuodesta riippuen vaihtelua on kuitenkin useita viikkoja: lämpiminä vuosina kevät voi alkaa jo maaliskuun puolivälissä, kun taas kylminä keväinä vasta huhtikuun puolella. 

Lappeenrannan ilmastossa muutos näkyy selvästi myös kuukausikeskiarvoissa. Maaliskuussa keskilämpötila on vielä hieman pakkasen puolella, mutta huhtikuussa se nousee jo muutaman plusasteen tasolle, mikä yleensä mahdollistaa termisen kevään vakiintumisen. 

Termisen kevään alkaminen ei kuitenkaan tarkoita välitöntä talven loppua. Tyypillisesti yöpakkaset jatkuvat vielä viikkoja ja lumi sulaa vähitellen. Aukeilta alueilta lumipeite häviää usein 2–3 viikon kuluessa kevään alkamisesta, mutta metsissä sulaminen voi kestää pidempään. 

Kevään eteneminen Lappeenrannassa onkin usein vaiheittaista: ensin päivälämpötilat kohoavat selvästi plussalle, sitten lumet alkavat huveta, ja lopulta huhtikuun aikana maisema muuttuu nopeasti ruskeasta vihertäväksi. Keskimäärin tämä siirtymä talvesta kevääseen kestää alueella vain muutamia viikkoja – mikä tekee termisestä keväästä vuodenajoista lyhimmän, mutta samalla ehkä odotetuimman.

@ri


keskiviikko 8. tammikuuta 2025

Lumipyörre tuiskuttaa

 

Lumipyörre 8.1.2025 klo 14.45 SA

Jos joku tai kuka on haikaillut lisää lunta, niin nyt sitä on ollut sitten tarjolla kaakonkulmallakin. Aamuyöstä lähtien on tuo kuvan rintama työntänyt lunta maastoon ihan kiitettävällä tahdilla. Tällä vauhdilla lunta kertynee liki 20 cm ennen vuorokauden vaihdetta - ja sitten onkin jo luvassa uusi "pyörre" ennen viikonloppua 😁

Hidasliikkeisenä rintamana näyttää tutkakuvissa siltä, että tuo lumisade pysyy lähes paikoillaan näin Lappeenrannan horisontista katsottuna. Onneksi tuo tuuli on pysynyt maltillisena eikä ole päässyt kinostamaan satanutta lunta. Lämpötilatkin kävivät nollassa, mutta onneksi palautuivat pakkasen puolelle. On tuo pakkaslumi kevyempää siirtää kolalla sivuun 😉

@ri

sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Rintamia ja paineita hellejakson jälkeen

Aggressiivisen näköinen saderintama

Näin pitkän hellejakson jälkeen on luonnollista, että erilaisia säärintamia liikkuu kun kylmät- ja lämpimät rintamat kilvoittelevat keskenään 😊 Säätutkan kuvan mukaan saadaan kohta reippaasti vettä Etelä-Savonkin suunnalla - mielenkiinnolla odotellaan mitä tuo pitkä punainen tutkakaiku tuo tullessaan 🤔

Hellejakson jälkeen onkin mennyt muutama päivä kun on saanut miettiä, meneekö +20 C:n raja rikki. Aika usein jäänyt rikkoontumatta. Nyt tarkeneekin paremmin noissa ns. ulkohommissa. Ja mikä parasta rintamiin liittyvät sateet ovat tuoneet melkoisen piristysruiskeen luontoon. Vettä on tarvittu todellakin.

Rintamien myötä toki liikkuu ukkosia omine haittoineen, mutta ne ovat ns. välttämätön "paha" kun kesän säistä puhutaan. Tälle kaudelle onkin jo tilastollisesti sattunut paljon ukkosiin liittyviä syöksyvirtauksia ja rakeita, jotka ovat saaneet paikallisesti jopa tuhoa aikaiseksi. Joku voisi jo luulla, että ilmasto on muuttumassa; no ukkosten osalta näin ei varmasti ole, sillä kautta aikain ukkoset ovat olleet läsnä vuodesta toiseen - kesän airuena,  kuten jotkut ovat todenneet.


@ri


 

torstai 11. huhtikuuta 2024

Keväinen tuulahdus - lämpöennätys rikottu!

Mustolan lämpöjä viikolta 15/2024

 Kolean jakson ja pienten lumipuhurien jälkeen päästiin keväässäkin oikein kunnolla eteenpäin. Heti Pääsiäisen jälkeen alkoivat tuulet ja paineet olla suotuisia keväiselle henkäykselle. Tästä henkäyksestä päästiinkin sitten nauttimaan oikein kunnolla keskiviikkona, 10.4.2024, jolloin Lappeenrannan Konnunsuon mittausasemalla tehtiin mittaushistoriaa, kun huhtikuun lämpötilaksi saatiin peräti +20.1 C, mikä on historian varhaisin ajankohta jolloin on rikottu +20 C. Kyseessä siis Ilmatieteenlaitoksen mittaushistoriaa vuodesta 1959 lähtien.

Mustolan, omalla, mittauspisteellänikin päästiin keskiviikkona liki +20 C:een. Sen kyllä huomasi ulkona puuhastellessa. Mikäli tuo lämpötrendi jatkuu samanlaisena voisi sanoa, että tänään alkoi sitten tuo terminen kevät, ellei nyt mennä vielä miinuksille loppu kuukauden aikana - toivottavasti ei.

Myös pari ukkosrintamaa, kunnon sellaista, on ylittänyt Suomen viime viikkoina. Saas nähdä mitä tämä lupaa kesän ukkoskauden osalta. Nythän sekin on jo hyvällä alulla.

Lämpimien öiden myötä myös monien lintujen muutto runsastuu - tapahtuu eräänlainen ryntäys, joka sekin näkyy ajoittain noissa säätutkakuvissa. Jos ei muusta, niin ainakin rastaiden lisääntyvästä konsertista huomaa nyt, että yöllä on oltu liikkeellä runsain joukoin.

@ri

maanantai 1. huhtikuuta 2024

Ukkoskausi alkoi ja kevät kävi kylässä

Ukkossolut 1.4.2024
 Pääsiäispyhät tarjosivat ihan hyvä kattauksen säätilojen osalta. Monilla paikkakunnilla päästiin kevään ennätyslukemiin lämpötilojen osalta. Omalla mittauspisteelläkin päästiin +17 C:een juuri Aprillipäiväksi. Seuraaville vuorokausille onkin luvassa hieman viileämpää jaksoa lumi- ja vesisateineen, mutta eiköhän niistäkin selvittäne.

Kokonaisuuden kannalta ehkä suurimman yllätyksen monille tarjosikin tuo kevään / kesän ensimmäinen kunnon ukkosrintama, joka meni keskisen Suomen ylitse Aprillipäivänä. Havaintojen perusteella olikin ihan kunnon ukkonen niin salamamääriltään kuin voimakkuuksiltaan. Kaakkois-Suomen tämä läntinen rintama ohitti tyylikkäästi, mutta eiköhän noita Laatokan suunnaltakin nousevia pilviä saada vielä ihailla ennen kuin talviaikaan siirrytään.

@ri

Pääsiäisviikon lämmöt Mustolassa 2024


perjantai 29. maaliskuuta 2024

Keväänkorvalla

Mustola, vko 13 / 2024

 Pääsiäispyhien aattona näytti kevät saaneen kunnon harppauksen eteenpäin. Lämpötilat nousivat hetkessä toiselle kymmenelle, ollen parhaimmillaan liki +12 C. Toki yöllä mentiin sitten vastavuoroisesti hetkeksi miinuksillekin, mutta vain parin asteen verran.

Luontoonhan tämä lämpöaalto sai vipinää aikaiseksi. Suuri osa jo saapuneista muuttolinnuista uskaltautui jatkamaan muuttoaan kohti pohjoista samalla kun ensimmäiset päiväperhoset lähtivät liikkeelle. Nokkosperhoset olivat tänä vuonna jälleen ensimmäisten joukossa talvisessa puutarhassa 😉

Mitä on uskominen meteorologien ennusteisiin, niin paluu arkeen tapahtuu pian Pääsiäisen jälkeen ja hieman viileämmät tuulet alkavat puhallella, jopa lumikuurojakin on uskallettu ennustaa. Mutta nautitaan nyt keväästä kun sitä on tarjolla.


@ri

sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

"Kevät keikkuen tulevi"

"Meteoroloogi" työssään

 Sanonta, "kevät keikkuen tulevi", pitää joka vuosi paikkansa. Maaliskuun alussa ehdittiinkin jo nauttimaan hyvinkin keväisistä keleistä koko Suomessa. Rohkeimmat uskalsivat jopa epäillä talven selän olevan jo taitettu. No, tilastojenkin valossa tuo olisi ollut pienimuotoinen ihme.

Aurinkoiset ja lämpimät kevätpäivät vaihtuivat viikonlopulle tullessa sateisiksi, harmaiksi päiviksi. No, sikäli hyvä, että tuo vesisade kiihdyttää lumen poistumista. Useimmillehan tuosta lumesta on vain harmia. Kuvan "sääkäppyrä" viikolta kuvastaakin hyvin kevään tuloa: reilut pakkaset ja päivän lämpimät vaihtelevat vuorotellen, kunnes sitten tulee tuo lämpöaalto sateineen.

 Tälle sunnuntaille, 17.3, saatiin sitten odotettu muutos säätilaan, sillä matalapaine toi mukanaan voimakkaan lumisateen myrskyn saattelemana. Lunta tupruttaneen päivän mittaan ennusteiden mukaan jopa 15 cm. Suuriin lumenluontitalkoisiin tuskin on tarvetta, sillä iltaa kohti sää selkeytyy ja muuttuu taas pikkuhiljaa lämpimämpään suuntaan, vesisateineen 😁

Toivottavasti tässä tapauksessa tuo toinen sanonta, "uusi lumi on vanhan surma", pätee myös - näin uskoisin.

Viikon sääkertymää Mustolassa (11.-17.3.2024)


@ri

maanantai 26. helmikuuta 2024

Talvenselkä taittuu (?)

"Nojatuolimeteorologi" työnsä äärellä (omakuva 2024)


Säätilan kehitys on jo reilun viikon verran näyttänyt siltä, että tuo "talvenselkä" olisi taittumassa ja kevät ottaisi vallan säätilojenkin osalta. Toki vielä eletään helmikuun viimeistä viikkoa, joten kohta alkava maaliskuu voi vielä sotkea hyvinkin tätä näkemystä.

Lämpötilan kehitys helmikuussa 2024/ Mustola

Kuten lämpökäyrästä hyvin on nähtävissä tuo kylmä jakso ajoittui ennustetusti tuohon helmikuun alkuviikkoihin, josta se sitten 14. päivän tietämissä alkoi muuttaa suuntaansa kohti plussa-asteita. Parina viime päivänä ollaankin oltu peräti koko vuorokausi plussa-asteilla, mikä näkyy hyvin hulevesien määrässä kun lumikuorma saa kyytiä. 

Ilmamassa voimakkaan lämpenemisen ja ilmassa olevan kosteuden takia esiintyy myös erittäin voimakasta sumua, mikä kyllä haittaa niin autoilua, mutta etenkin lentoliikennettä. Pintanäkyvyys on vain joitakin satoja metrejä parhaimmillaankin.

Kyllä se aurinko sieltä vielä näyttäytyy ja melkein uskaltaisi jo sanoa kevään koittaneen. Myös lintumaailma tuntuu olevan samaa mieltä. Vierailut ruokintapaikalla ovat vähentyneet ja monet linnut virittelevät jo laulujaan kevään merkiksi.

@ri

torstai 1. helmikuuta 2024

Lopputalven ennusteen parissa meteorologin matkassa

"Nojatuolimeteorologi" työssään (omakuva 2024)

 Näin vuoden ensimmäisen kuukauden päätyttyä ja siirryttäessä jälleen askelen kohti kevättä, onkin hyvä hetki tarkastella noin tilastojen valossa sään kehitystä. Ammattimeteorologihan ei varmaan koskaan tee ennusteita pelkästään tilastojen valossa, mutta näin nojatuolimeteorologina tuokin on sallittua.

Vuosikäyrän perusteella voisi ennustaa, että helmikuussa tulee vielä lyhyt ns. "jääpiikk" eli lämpötila painuu reilusti pakkaselle (alle -20 C). Muutoin koko kuukausi mennään tasaisesti pikku pakkasilla eli -5 - -10 C välimaastossa. Toki, yksittäinen lauhempi jakso saattaa sotkea kuviota, kuten tänäänkin kun mennään liki vesisateessa heti kuukauden vaihteen kunniaksi.

Termistä kevättä voidaan edelleenkin odottaa huhtikuulla ja todennäköisesti heti ensimmäisillä viikoilla mennäänkin sitten pysyvästi plussa puolelle lämpötiloissa (vihreät nuolet kuvassa). Paluu "arkeen" onkin sitten lokakuun lopulla 😁

Vaikka talviukkosista puhutaankin, niin kevään ukkoskauden alkua on lähes mahdoton ennustaa. Mutta tehdään se kuitenkin. Tilastojen valossa Lappeenrannan alueella saadaan ukkosta viimeistään Helluntaiviikolla: kuuluu jyrinää tai jopa salamoitakin näkyy. Mutta, tämän ennusteen toteutumisprosentti on reilusti alle 50!


Vuosikäyräotanta, Mustola, 2023-2024

@ri

maanantai 8. tammikuuta 2024

Alkuvuoden lämpimiksi (2024)

 

Vuodenvaihteen lämpöjä
Vaihteeksi hieman paikallissäätä näin blokipalstallekin. Internetissä Mustolan sääaseman tietoja seuranneet ovatkin huomanneet, että jouduin poistamaan tuon 24/7 -tapaisin datavirran säätietojen osalta. Ihan säästösyistä, sillä vain hyvin pieni joukko kävi seuraamassa sääsivuston tarjoamaa tietoa, mutta sen tuottamiseen ja julkaisuun alkoi menemään hieman liikaa euroja. Toki aina välillä pitää kokeilla vanhoja reitityksiä maailmalle ja antaa datavirtaa livenä maailmallekin. Tosin viimeaikoinahan tuo sääinfo onkin mennyt lähes ainoastaan tuon radioamatöörien käyttämän APRS.FI -palvelun kautta katsottavaksi.

Harvalta on tuskin jäänyt huomaamatta, että heti uuden vuoden juhlista selvittyä, alkoi pakkanen kiristymään nopeaan tahtiin. Heti seuraavalla vuorokaudella hätyyteltiin jo kaakonkulmallakin liki -30 C:n pakkasrajaa. Konnunsuolla taidettiin jo ehti menemään sen allekin. 

Pariviikkoisesta pakkasjaksosta ollaan nyt toipumassa ja lämpökäyrän osalta suunta onkin jyrkästi ylöspäin. Se mennäänkö kovin paljoa plussa-asteille jää vielä nähtäväksi. Seuraava kylmä ilmamassa on meteorologien mukaan jo odottamassa heti tämän pienen lämpimän jakson jälkeen. Katsotaan kuinka ennusteet noilta osin onnistuvat.

@ri

tiistai 8. elokuuta 2023

Trooppisia öitä ja kesäisiä kelejä elokuulle




Alkuviikolle (vko 32/23) lupailtu "hirmumyrsky" jäi onneksi saapumatta. Sen sijaan saatiin kunnon lämpöaalto vai pitäisikö sanoa oikea "käristyskupu" tänne Itä- ja Kaakkois-Suomeen. Ei harmita, vaikka ukkosia näkyykin vain ukkostutkassa ja tuulimittarikin on saanut käydä pienillä kierroksilla.

Hellelukemissa on näin elokuullekin liikuttu jo useampana päivänä täällä Koloveden Kansallispuiston maisemissa. Viimeyönä päästiin sitten nauttimaan virallisesti tuosta "Trooppisesta yöstä": yön alin lämpötila oli vain +22 C ja sekin mitattuna klo 06.00 aamulla. Aamuyöstä klo 03.00 aikaan liikuttiin vielä +24 C:n arvoissa. Hyvin on tarjennut. 

Sateitakaan ei hirmuisesti ole ollut; pieniä kuuroja silloin tällöin, mutta vettä niistäkin on kertynyt mittariin vain muutamia millejä. Heinäkuun sateet auttoivat kuitenkin ensimmäisiä sieniä ns. satovalmiiksi ja mm. kanttarelleja on paikoin metsiköissä ihan sakeana.

Myös sammakot ovat olleet aktiivisesti liikkeellä - paikoin niitä näkee kymmenittäin siirtymässä pihanurmikoiden ja teiden ylitse kohti uusia reviirejään. Tuntuukin että nyt vasta se kesä on alkanut!

@ri


 

perjantai 10. maaliskuuta 2023

Ennätykset "paukkuvat"

 

Talven pakkasennätys rikki ! 10.3.2023

Pakkastalvi saapui sittenkin 😊. No, tätähän oli hieman odoteltukin leudon alkutalven jäljiltä. Helmikuussa mitattiin Mustolassa alimmillaan -25.3 C kuun lopulla (23.2). Nyt muutamaa viikkoa edellisestä päästiin jopa valtakunnallisestikin pakkasennätyksen haltijoiksi, kun Konnunsuon mittauspaikalla oli "elohopea" rikkonut -30 C rajan. Myös Mustolan asemalla oli kulunut yö tämänhetkisen mittausjakson kylmin: mittari näytti alimmillaan -26.5 C (10.3). 

Mitä tulee pihalta kolatun likasan korkeuteen on sekin rikkonut oman ennätyksensä moneen talveen. Ja näyttäisi, ettei maksimia ole vielä edes noilta osin saavutettu, koska lisää lunta on vielä luvassa ja oikein pyryn kera myös tänne kaakonkulmalle.

Onneksi ei enää ole pitkälti kun tuo terminen kevät alkaa ja siitä onkin lyhyt jakso sitten kesälle siirtymiseen. Sitä ennen muistetaan kuitenkin kääntää nuo kellot kesäaikaan 🤣


@ri

tiistai 6. joulukuuta 2022

"Lämpömonttu"

 

"Lämpömonttu" Mustolassa
Säätyyppi vaihtui sittenkin hyvin talviseen joulukuun myötä. Itsenäisyyspäivän aattona oli mielenkiintoinen ilmiö lämpötilan osalta paikallisesti. Pitkään parissa miinusasteessa pysytellyt lämpötila kävi äkkiseltään pienen syöksykierteen jälkeen liki 12 miinusasteessa, lämmetäkseen taas nopeasti lähtötasolleen. Tämä näkyy erittäin hyvin tuossa sääaseman lämpökäyrän kuvassa. Mitään sen ihmeellisempäähän tuohon ei liity, onpahan tapahtumana vain ns. mielenkiintoinen vuorokausivaihtelu lämpötilassa.

Hyvää Itsenäisyyspäivää tasapuolisesti kaikille.


@ri

maanantai 6. kesäkuuta 2022

Kesäisiä kelejä on ollut tarjolla

 


Lämpötiloja Mustolan suunnalla

Kesääkohti on menty toukokuulta aimo harppauksin. Viimeiset yöpakkaset (Halla) oli mittarissa toukokuun 22. päivänä. Sen jälkeen onkin pysytelty lämpötiloissa tiukasti plussan puolella, myös yöllä. Sen verran tuo toukokuun kylmä tuulahdus ehti tehdä tuhojaan puutarhassa, että juuri nousuun päässeet kesäkurpitsan taimet saivat hieman siipeensä. 

Hellerajat ovat vielä luonnollisesti rikkomatta ja tuo +20 C ylityskin on ollut hieman nihkeää, mutta eiköhän tuokin raja-arvo jo Juhannukseen mennessä ylittyne.

Ukkoset ovat vielä loistaneet poissaolollaan. Ehkä hyvä niin, vaikka kyllähän nuo taivaalliset murinat salamoiden säestämänä kuuluvat lähes erottamattomasti Suomen kesään. Näitäkin ehditään vielä varmasti "nauttimaan" sillä tuo aktiivisin ukkosaika on vielä edessäpäin.

Sateita on näin kesäkuulle tultaessakin riittänyt useammalle päivälle, vaikka kokonaiskertymä vesimittarissa ei kovin suuri vielä olekaan. Sen verran kuitenkin, ettei joka päivä ole tarvinnut puutarhaa kastella kantovedellä. Alla olevassa kuvassa hieman poikkeuksellisesti on ilmoitettu yhden tunnin (1 h) sadekertymää viimepäiviltä. Siinä näkyykin lähinnä sateiden kuuroluonteisuus.

Niin, ja aurinkosähkön käyttäjille lienee ilahduttavaa ollut se, että aurinkoisia, lähes pilvettömiäkin jaksoja on tähän alkukesään jo mahtunut runsaasti.

@ri


Sadekuurot Mustolassa


tiistai 5. huhtikuuta 2022

Märkää on lumi työnneltäväksi

 

Vuorokauden lämpökäyrä Mustolassa, 4.-5.4.2022

Näinhän siinä kävi, että matalapaineet ehtivät tuoda vielä tullessaan oikein kunnon lumi- tai paremminkin räntäsateen. Yön aikana oli märkää lumimössöä tullut mittauspisteellekin reilu 15 cm ja lisää on tulossa koko ajan. Näillä näkymin tuo lumikertymä menee reilusti yli 20 cm tälle vuorokaudelle. Märkä lumi ei muodosta ihan samalla tavalla kinosta kuin se puhdas pakkaslumi. Lumen luonnin kannaltahan tämä nuoskalumi on mitä haasteellisinta painon osalta. Eli hyvää, edullista kuntosaliharjoittelua tarjolla kaikille niille, joilla on pihoja tai katuosuuksia kolattavana 😓


//ARi\\

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Kevättä kohti sittenkin

 

Kevätsään kehittyminen Mustolan suunnalla 7.3-3.4.2022

Kevättä kohti sittenkin, no miksipä ei. Maaliskuun keväisestä tuulahduksesta siirryttiin jälleen toviksi hieman arktisempaan ilmanalaan lämpötilojen painuessa tiukasti pakkasen puolelle - ainakin öisin. Viime viikkoina nuo yöpakkaset ovat onnistuneet hidastamaan lumen ja jäiden sulamista, koska pakkasta on ollut liki -15 C useampana yönä. Toki päivällä ollaan päästy hieman plussalle, mutta nuo pienet hetket +2 C lämmöissä ei ole hirmuisesti noita sulamisprosesseja kiihdyttänyt. No, onneksi ainakin D-vitamiinia on saatu, koska aurinko on muistanut meitä lähes pilvettömältä taivaalta useana päivänä.

//ARi\\

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

"Manu -myrsky" aloitti kevätriehan

 

"Manun" jäljet Mustolassa; 48 h jaksolla

Myrskyvahinkoja ja sähkökatkoja aiheuttanut kevään ensimmäinen myrskyrintama ylitti Suomen perjantain ja lauantain välisenä aikana, 25.-26.3. Myrsky lienee tullut hieman "puskista" tai ainakin myrskyn voimakkuus, sillä Ilmatieteenlaitos ei ollut sitä nimennyt. Joten nimetään se nyt tässä tuon lauantain mukaisesti, Manuksi.

Hyvin riepotteli puuskat puustoa ja irtolunta näin sisämaassakin. Tuhoilta toki säästyttiin, ellei nyt sitten pudonnutta lintulautaa ja kaatuneita pihakoristeita lueta tähän listaan. 

Yksittäiset puuskahuiput ylittivät reilusti 10 m/s rajan, mikä on sangen kova mittaus, kun ottaa huomioon, että anemometri (tuulimittari) sijaitsee puutarhassa vain reilun 3 metrin korkeudella! Tuohon 10 metrin mittauskorkeustulokseen päästää halutessa niin, että kertoo nykyiset tulokset korjauskertoimella 2.5. Käyräthän eivät siitä muutu - niistä näkyy tuulen kehitys ja suunta ihan samalla tavalla.

Seuraavaa myrskymylläkkää odotellessa. Sitten jo varmaan saavat Saimaan jäätkin kyytiä tuulien myötä.


//ARi\\

keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Keväinen tuulahdus vaihtuu jälleen

 

Viikon keväinen lämpötilakäyrä Mustolassa


Keväinen tuulahdus on jälleen ennusteiden mukaan vaihtumassa tuttuun arktiseen tuulahdukseen ja sen mukanaan tuomaan takatalvitunnelmaan; jopa myrskyisiä tuulilukemia on ennustettu tulevalle viikonlopulle. No, pitäähän se yksi kunnon kevätmyrsky olla jäitä hajottamassa sisämaastakin. Tosin nyt taitaa olla vielä hieman liian aikainen ajoitus jäiden osalta, joten toinen myrsky jäänee ns. odottelemaan.

Ilmanpaineen muutosten myötä myös nuo keväiset lämpöhuiput jäävät hetkeksi historiaan, mutta eiköhän tuo tilanne tuosta jälleen edisty keväisempään suuntaan Pääsiäiseen mentäessä - toivotaan niin. Saimaan kanavassakin tuo jääpeite saanee tälle keväälle olla paikoillaan normaalia pitempään, kun tuo perinteinen avaaminen siirtyy hamaan tulevaisuuteen. No, nopeimmille sorsille löytyy jo nyt sopivasti avovettä vanhan kanavauoman virtauksista.


//ARi\\ 

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Kevättä kohti

 

Ulkoilulämpötilat Mustolassa 

Pakkasjakson jälkeen ollaan siirrytty korkeapaineen pariin ja siinä samalla näkyy alkavan eräänlainen suojajakso lämpötilojen osalta. No, tätä on jo odotettukin. Ihan termiseen kevääseen ei vielä päästä, siitä pitää huolen nuo yölliset pakkasjaksot. Vuorokauden keskilämpö ei ihan lähiviikkoina ole pääsemässä nollarajan yläpuolelle, mutta hitaasti kiiruhtaen hyvä tulee.

//ARi\\

sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Lumitalvi 2022

 

Lumitalvi 2022

Mittasin tänään vapaan lumimassan paksuuden takapihalta ja totesin sen yltävän pitkäaikaisen keskiarvon ylitse reilusti. Vaikka välillä oli pieni suojakausi lämpöjen osalta ja lumi painui hieman kasaan, oli mitattu määrä vielä tänäänkin reilusti yli 70 cm: aurauspenkat toki paljon korkeammat.

//ARi\\

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...