Näytetään tekstit, joissa on tunniste sääasema. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sääasema. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. joulukuuta 2024

Uutta tekniikkaa Mustolan sääasemalle

Vanha ja uusi sääasema 27.12.2024


 Juuri ennen joulupyhiä tapahtui tuo odotettu sääaseman hiljeneminen. Vuodesta 1997 käytössä ollut Davis Vantage Pro2 -sääaseman anturiosio ja etenkin sen lähetinmoduli hiljeni lopullisesti. Varaosia ei enää löydy, ainakaan kohtuuhinnalla, joten parempi oli päivittää asema uuteen asuun.

Davisin sääaseman osalta täytyy kyllä kehua sen kestävyyttä; asema ei ole tarvinnut kuin paristojen vaihtoa toimiakseen luotettavasti. Reilu 20 vuotta Suomen vaihtelevissa sääolosuhteissa, 24/7 periaatteella, on hyvä saavutus tekniseltä tuotteelta. Aikoinaan hankin kyseistä sääasemaa kolme sarjaa, joista yksi toimii edelleen Savonlinnan suunnalla ilman ongelmia ja toinen mökilläni,  Enonkosken suunnalla.

Mustolan aseman hiljenemisen myötä, myös säätietojen välittäminen arps.fi -verkkoon näiltä osin hiljeni, mutta siellä on säädataa hyvin ilman Mustolan asemaakin - varsinkin kun tuo ukkostutkakin siirtyi Enonkosken suunnalle.

Davisin asemien osalta laadun huomaa myös hinnassa kun katsoo nykyistä tarjontaa - toki jos kesto on edelleen tuota luokkaa, niin eihän siinä vuositasolla kovin isosta investoinnista ole kyse. Tällä kerralla ajattelin kyllä kokeilla hieman toisenlaista konseptia tuon sääaseman osalta - itse asiassa nyt kokoamani ja testaamani viritelmä on tarkoitus siirtää Enonkoskelle ensi keväänä, jos se näyttää toimivan hyvin täällä.

Nykyisellään tuollaisen "laadukkaan" sääaseman kokoaminen valmisosista eri toimittajilta tulee kokonaisuutena erittäin huokeaksi. Omassa koosteessani on näyttö ja näytön grafiikkaosat otettu MBX-sääasemasta (hinta alle 30 eur) ja langattomat anturit kolmelle kanavapaikalle; lämpötilaa ja kosteutta mittaavan anturin hinnaksi koteloituna jää n. 5 euroon! 

Sääaseman logiikkapiiriin ohjelmoidaan joku internetistä löytyvä Linux-koodin pätkä, jolla saadaan sitten arvot kätevästi näkyville ja mittaustulokset hallintaan. Tämä osuus ei maksa kuin vaivan, sillä koodit ovat vapaasti käytettäviä ohjelmistoja. Nykyisellään näiden vapaiden koodien muokkaaminenkin on helppoa ilman ohjelmointiosaamista, kun antaa keinoälyn (AI) hoitaa asia 😁 

Oma asemani tarkkailee oman pihan sää (wx) -arvojen lisäksi paikallisia arvoja Ilmatieteenlaitoksen mittapisteiltä. Aseman oma, pieni, keinoäly tekee myös kätevästi neljän vuorokauden ennusteen sään osalta. Noin viikon testailun jälkeen nuo ennusteet ovat osuneet lähes 100% oikeaan - 👍

Internettiin ei tällä kerralla lähetetä mitään, mutta oikeilla parametreillä aseman tietoja voi lueskella kyllä internetin välitykselläkin, sillä asemassa toimii oma WiFi, jolla se haistelee ulkopuolisten palveluntarjoajien säädataa. WiFi:n osalta olen toki sulkenut järjestelmää niin, ettei sen kautta ulkomaiset meteorologit pääse käsiksi sisäverkon laitteisiin 😎 Turvallisuus tämänkin IoT-laitteen osalta tärkeää.

Sääaseman historiadata tallentuu kätevästi pilvipalveluun, josta sitä voi käydä tarkastamassa jälkikäteen.

Katsotaan kuinka projektissa lopulta käy ja kunhan saadaan ne kunnon pakkaset ja helteet, niin nähdään onko anturit maineensa veroisia.

Hyvää loppuvuotta ja alkavaa.

@ri

perjantai 7. huhtikuuta 2023

Termistä kevättä odotellessa

 

Mustolan lämpötilat Pääsiäisviikolla 2023 (vko 14)

Terminen kevät koittaa silloin kun vuorokauden keskilämpötila jää pysyvästi plussan puolelle. Muutos termiseen kevääseen näyttäisi alkaneen keskiviikkona, 5.4, kun vuorokauden keskilämpö jäi plussalle, eikä jatkossakaan ole menty miinukselle keskilämmön osalta. Yöllä pakkasta on ollut alimmillaankin noin 4 astetta, kun taas päivällä on menty useasti reilusti yli +5 C:en. Jokohan tuo terminen kevät olisi siis alkanut (?)

Ilmatieteen laitoksen tilastojen valossa muutaman vuoden osalta on terminen kevät alkanut Lappeenrannan alueella seuraavasti: 

  • 2020 => 2.3
  • 2021 => 24.3
  • 2022 => 8.4
  • 2023 => 5.4 (?)
Eli tilastojen valossa oltaisiin ihan oikeassa "rytmissä" kevään osalta. Hyvä niin. Nyt onkin hyvä hetki laittaa lumikola jo tauolle ja alkaa huoltamaan ruohonleikkuria kesän rientoihin 😁

@ru

Jo oli aikakin....

perjantai 10. maaliskuuta 2023

Ennätykset "paukkuvat"

 

Talven pakkasennätys rikki ! 10.3.2023

Pakkastalvi saapui sittenkin 😊. No, tätähän oli hieman odoteltukin leudon alkutalven jäljiltä. Helmikuussa mitattiin Mustolassa alimmillaan -25.3 C kuun lopulla (23.2). Nyt muutamaa viikkoa edellisestä päästiin jopa valtakunnallisestikin pakkasennätyksen haltijoiksi, kun Konnunsuon mittauspaikalla oli "elohopea" rikkonut -30 C rajan. Myös Mustolan asemalla oli kulunut yö tämänhetkisen mittausjakson kylmin: mittari näytti alimmillaan -26.5 C (10.3). 

Mitä tulee pihalta kolatun likasan korkeuteen on sekin rikkonut oman ennätyksensä moneen talveen. Ja näyttäisi, ettei maksimia ole vielä edes noilta osin saavutettu, koska lisää lunta on vielä luvassa ja oikein pyryn kera myös tänne kaakonkulmalle.

Onneksi ei enää ole pitkälti kun tuo terminen kevät alkaa ja siitä onkin lyhyt jakso sitten kesälle siirtymiseen. Sitä ennen muistetaan kuitenkin kääntää nuo kellot kesäaikaan 🤣


@ri

tiistai 28. kesäkuuta 2022

Kesäinen "käristyskupoli"

Hellejakson anatomiaa Mustolassa

 Juhannusviikon alla annettiin kyytiä vallitsevalle matalapaineelle ja otettiin vastaan Euroopasta työntynyt kunnon hellejakso; kuinkas muutoin kuin juuri sopivasti Juhannuspyhiksi. Ja kyllähän tuota hellettä on riittänyt vielä Juhannuksen jälkipuoliskollekin ja joidenkin ennusteiden mukaan pitkälle heinäkuutakin. Kyllä nyt sopii käristellä, kunhan muistetaan nuo UV-säteilyn vaarat ja eihän tuo paahteinen hellekään ole kaikille mieleen.

Kesän lämpöennätyksiä on rikottu eripuolilla Suomea lähes päivittäin ja Mustolassakin päästiin tuon +30 C:n haamurajan ylitse virallisesti eilen, jolloin mittauspisteen klo 14.00 mittaus tuotti tuloksen +31.5 C Tämäkin tulos saattaa vielä ylittyä lähipäivinä, sillä suurta muutosta hellejaksoon ei ole luvassa. Kesäkuun keskilämpötila on ollut kuitenkin maltillinen +15.5 C, eikä siihen suurta muutosta loppukuun aikana enää tule. Trooppisista öistä on oltu vielä kaukana, sillä yön lämpötilat ovat painuneet reilusti alle +20 C:en.

Sademäärät ovat olleet ns. kesäisen maltilliset, sillä mittariin on tullut vain reilu 48 mm vettä. Varsinaisia sadepäiviä, jolloin sadetta on saatu yli 2 mm on ollut vain neljä (4) kappaletta. Tähän joukkoon on laskettava erityisesti kaksi päivää, jolloin ylitettiin 10 mm ja 20 mm rajat.

Ilman ukkosia on selvitty toistaiseksi, mutta vallitseva hellejakso purkautuu varmuudella jossain vaiheessa ukkosiin; silloin on luvassa salamoiden lisäksi sitä vettä. Toivottavasti rakeilta ja trombeilta vältytään.

Nautitaan nyt kesästä.....


Hellejakson ilmanpainekäyrä



//ARi\\

maanantai 6. kesäkuuta 2022

Kesäisiä kelejä on ollut tarjolla

 


Lämpötiloja Mustolan suunnalla

Kesääkohti on menty toukokuulta aimo harppauksin. Viimeiset yöpakkaset (Halla) oli mittarissa toukokuun 22. päivänä. Sen jälkeen onkin pysytelty lämpötiloissa tiukasti plussan puolella, myös yöllä. Sen verran tuo toukokuun kylmä tuulahdus ehti tehdä tuhojaan puutarhassa, että juuri nousuun päässeet kesäkurpitsan taimet saivat hieman siipeensä. 

Hellerajat ovat vielä luonnollisesti rikkomatta ja tuo +20 C ylityskin on ollut hieman nihkeää, mutta eiköhän tuokin raja-arvo jo Juhannukseen mennessä ylittyne.

Ukkoset ovat vielä loistaneet poissaolollaan. Ehkä hyvä niin, vaikka kyllähän nuo taivaalliset murinat salamoiden säestämänä kuuluvat lähes erottamattomasti Suomen kesään. Näitäkin ehditään vielä varmasti "nauttimaan" sillä tuo aktiivisin ukkosaika on vielä edessäpäin.

Sateita on näin kesäkuulle tultaessakin riittänyt useammalle päivälle, vaikka kokonaiskertymä vesimittarissa ei kovin suuri vielä olekaan. Sen verran kuitenkin, ettei joka päivä ole tarvinnut puutarhaa kastella kantovedellä. Alla olevassa kuvassa hieman poikkeuksellisesti on ilmoitettu yhden tunnin (1 h) sadekertymää viimepäiviltä. Siinä näkyykin lähinnä sateiden kuuroluonteisuus.

Niin, ja aurinkosähkön käyttäjille lienee ilahduttavaa ollut se, että aurinkoisia, lähes pilvettömiäkin jaksoja on tähän alkukesään jo mahtunut runsaasti.

@ri


Sadekuurot Mustolassa


sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

"Manu -myrsky" aloitti kevätriehan

 

"Manun" jäljet Mustolassa; 48 h jaksolla

Myrskyvahinkoja ja sähkökatkoja aiheuttanut kevään ensimmäinen myrskyrintama ylitti Suomen perjantain ja lauantain välisenä aikana, 25.-26.3. Myrsky lienee tullut hieman "puskista" tai ainakin myrskyn voimakkuus, sillä Ilmatieteenlaitos ei ollut sitä nimennyt. Joten nimetään se nyt tässä tuon lauantain mukaisesti, Manuksi.

Hyvin riepotteli puuskat puustoa ja irtolunta näin sisämaassakin. Tuhoilta toki säästyttiin, ellei nyt sitten pudonnutta lintulautaa ja kaatuneita pihakoristeita lueta tähän listaan. 

Yksittäiset puuskahuiput ylittivät reilusti 10 m/s rajan, mikä on sangen kova mittaus, kun ottaa huomioon, että anemometri (tuulimittari) sijaitsee puutarhassa vain reilun 3 metrin korkeudella! Tuohon 10 metrin mittauskorkeustulokseen päästää halutessa niin, että kertoo nykyiset tulokset korjauskertoimella 2.5. Käyräthän eivät siitä muutu - niistä näkyy tuulen kehitys ja suunta ihan samalla tavalla.

Seuraavaa myrskymylläkkää odotellessa. Sitten jo varmaan saavat Saimaan jäätkin kyytiä tuulien myötä.


//ARi\\

maanantai 17. tammikuuta 2022

Hunga Tonga tulivuorenpurkaus Mustolassa mitattuna

 

Tongan aiheuttamat painevaihtelut Mustolan sääasemalla 15.1.2022




15.1.2020 tapahtui Tyynellä valtamerellä sijaitsevan Tongan merialueella erittäin voimakas tulivuorenpurkaus, joka aiheutti suuren hyökyaallon (Tsunami), valtaisat tuhkapilvet sekä voimakkaan paineaallon. Maankuoreen kyseinen purkaus aiheutti n. 5.8 Magnitudin järistyksen mittausasemien tietojen mukaan. 

Purkauksen synnyttämää voimakasta paineaalto on pystytty seuraamaan koko maapallolla, myös kotiasemilla. Kävin tarkastamassa Mustolan mittaustiedoista ko. tapahtuman ja totesin, että kyllä tiedot pitivät paikkansa: paineaalto oli rekisteröitynyt. Kuvassa nuo heilahdukset on ympyröity painekäyrään, jotta ne erottuisivat helpommin. Tuo ensimmäinen paineaalto "iski" heti klo 20.00 (18 UTC) jälkeen.

Jos ei muuta, niin tuli ainakin todettua ja testattua, että sääaseman mittauslaitteisto on kunnossa ja herkkyys tallella.



Tonga - pieni saarivaltio tapahtumien keskipisteessä


keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Säätilaa silmäillen Mustolan suunnalta

Vuodenvaihteen lämpötilat Mustolassa 2021/2022

 Jätin tuon tarkan vuosikatsauksen Mustolan paikallissään osalta tekemättä ja ajattelin perinteisesti vain muutamilla avainarvoilla luoda katseen menneeseen vuoteen sekä tähän vuodenvaihteen säätilaan paikallisesti.

Sehän on tullut jo monesti todettua, etteivät vuodet ole veljiä keskenään. Tämän todentamiseen ei tarvita suurta matematiikka tai mittatietoa - sen kyllä huomaa ulkoillessaan. Toki vertailujen tekeminen saattaa olla joskus hankalaa, kun ei muista minkälaisia ne kuluneiden vuosien säätilat oikein olivat. Tämän muistikuvan luomiseen tarvitaankin sitten näitä tilastoja, joiden kautta voi katsoa esimerkiksi koska ja milloin ne ennätyshelteet tai pakkaset oikein olivat.

Vuosi sitten haikailtiin lumikinosten perään; tänä talvena on lunta tullut kaakonkulmallekin siinä määrin, että aurauskalusto on ollut välillä vaikeuksissa lumen siirtelyn osalta ja kolapartiot ovat saaneet olla ahkerasti liikkeellä. Myös kunnon pakkasista on päästy "nauttimaan", mikä onkin mahdollistanut mm. jäätieverkoston käyttöönoton sekä tietysti tuon pilkkiurheilun kokonaisturvallisesti.

Vuoden 2021 lämpötilan keskiarvoksi muodostui lopulta +4.6 C, mikä on selvästi vähemmän kuin parina edellisenä vuotena mitatut arvot: (2021 +6.2 C) ja (2019 +5.0 C). Sama kehitys lämmöissä myös tuolla Savonlinnan mittapisteellä. 

Sademäärien osalta vaihtelua on aina enemmän. Kulunut vuosi oli paikallisesti melkoisen kuiva, koska sadekertymää oli vain 384 mm. Vuotta aikaisemmin kertymää oli 550 mm. Toki paikallisesti asiaa tutkaillessa tulee aina muistaa se, että ukkoskuurojen sattuessa sopivasti kohdille, voi sademäärä hetkellisesti kohota melkoisestikin. Kuluneen vuoden aikana nuo kovimmat ukkosrintamat ja kuurot kiersivät onnistuneesti Mustolan.

Kevättä kohti mennään päivä päivältä vauhdikkaammin. Korkeapaine hieman väistyy ja leudot tuulet puhaltavat lounaan suunnalta. Seuraavat päivät mennäänkin sitten lähes plussa-asteilla ja ehkä pienillä sadekuuroilla. Aika jyrkkä tuo lämpösiirtymä (ks. kuva) kun hetkellisesti noustaan kovilta pakkasilta suojakeleille. 

//ARi\\

perjantai 2. heinäkuuta 2021

Kesäkuun helteet pakettiin

Poutainen ja helteinen kesäkuu takana

 Kesäkuu vaihtui heinäkuulle, joten onkin hyvä hetki laittaa paikalliset säätiedot ja tilastot hieman tarkempaan analyysiin. Ilmatieteenlaitoksen tilastojen mukaan mennyt kesäkuu oli jopa ennätyslämmin mitä tulee hellepäivien määrään ja kuukauden valtakunnalliseen keskilämpöön liittyen. Jokainen ulkoilusta ja säästä nauttinut henkilö voi varmaan olla samaa mieltä lämpöjen osalta.

Mustolan sääasemalla varsinaisia hellepäiviä, jolloin ylitettiin tuo +25.1 C:n lämpötila, rekisteröitiin 15 päivän osalta: vuonna 2020 "vain" 8 hellepäivää kesäkuussa. Toki samassa yhteydessä on sanottava, että aika monena päivänä jäätiin vain muutamia kymmenyksiä hellerajasta - lämmintä siis on ollut. Kesäkuun pakallinen lämpöennätys mitattiin 22.6, kun päästiin +33.2 C:een. Vuonna 2020 ei maagista +30 C:n rajaa ylitetty kesäkuussa ollenkaan, vaan jäätiin +29.8 C:een.

Kesäkuun matalin lämpötila, +3 C, mitattiin heti kuukauden alussa, 1.6. Tämän jälkeenhän tuo lämpökäyrä olikin hyvin nousuvoittoinen. Vuosi sitten tuo kesäkuun alin oli +1.6 C.

Koko kuukauden lämpökehitystä kuvaa ehkä parhaiten kuitenkin tuo mitattu keskilämpö, joka kuluneen kesäkuun osalta oli +18.8 C. Vuosi sitten jäätiin +17 C:een.

Sateita saatiin millimääräisesti paljon vähemmän kuin vuosi sitten. Kesäkuun sademäärä oli vain 22.8 mm. Vuosi sitten määrä oli 48.4 mm. Sateet eivät jakautuneet tasaisesti koko kuukaudelle, vaan niissä näkyy erityisesti ukkoskuurojen aiheuttamat "sadepiikit"

Ilman mainittavia myrskyjäkään ei kesäkuu mennyt, sillä Aatu-myrsky kulki maakunnan pohjoispuolitse antaen kuitenkin hieman sadetta ja salamointia Mustolankin suunnalle. Mitään tuhoja ei tämä myrsky paikallisesti tuonut kuitenkaan tullessaan - hyvä niin.

Katsotaan mitä alkanut heinäkuu tuo tullessaan. Ainakin helteet tuntuvat jatkuvan ja sen myötä varmasti ukkosetkin ajastaan.


// ARi \\

torstai 11. maaliskuuta 2021

Kylmän yön jäljiltä kohti kevätpäiväntasausta

 

Mustola, 48 h, 11-3-21

Kylmän rintaman viimeiset rippeet nautittiin viime yönä. Lämpötilan osalta päästiin melkein samoille arvoille kuin edellisenäkin yönä, -26.3 C. Melkoista vuoristorataahan tuo lämpökäyrä on ollut kun katsoo tuota 48 tunnin kuvaajaa lämpöjen osalta. 

Tuossa eräs lukija kyseli, josko nämä jo jäisivät tältä keväältä tähän, nämä tosikylmät yöt. Siitä innostuneena laskin paikallisen todennäköisyyden alle -20 C:n lämmöistä käyttäen viimeisen 10 vuoden säädataa. Laskelman perusteella mahdollisuus alle -20 C:n lämpöihin maalis-huhtikuulla on enää alle 5 % ja tuolloin kyseessä on korkeintaan 2 vrk kestävä (1 yö) jakso. Tilastot ovat mielenkiintoisia, joten jäämme seuraamaan tilannetta.

Kevätpäiväntasaus on jo ensiviikolla (20.3), joten sitten viimeistään päästään odottelemaan termistä kevättä.


//ARi\\

torstai 4. helmikuuta 2021

Pakkasjaksoa pidellessä

 

Lämpökäyrän kehitys Mustolassa 48 tunnilta, 4.2.2021

Lämpökäyrän kehitys Kolovedellä 48 tunnilta, 4.2.2021

Kylmä ilmamassa on jälleen lumipyryjen jälkeen saapunut "iloksemme" 😏 Tunnettuahan on se, että Suomi on sen verran pitkä maa, että monenlaista ilmanalaa mahtuu sääennusteeseemme jokaiselle vuorokaudelle.

Nyt pakkasjakson saavuttua onkin ollut mielenkiintoista seurata kuinka tuo lämpökäyrä on erilainen Saimaan pohjoispuolella, Koloveden alueella. Lämpökäyrien jyrkät vaihtelut eivät lyö yksiin kuten kuvissakin on nähtävissä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tuo Savon mittapiste on jäänyt aika tasaiseen vaiheeseen -10 C molemmin puolin. Täällä Mustolan suunnalla ollaan jyrkän syöksyn jälkeen myös tasattu lukemia, mutta enemmänkin -15 C:n kohdille. Tämän lisäksi pieni tuulenvire vielä sekoittaa tuota pakkasen purevuutta.

Mutta kevättä kohti mennään ja vauhdilla.

maanantai 1. helmikuuta 2021

Tammikuun säätilaa 2021

 

Lämpökäyrä, Mustola, tammikuu 2021

Lämpökäyrä, Käkisalmi (Venäjä), tammikuu 2021

Tammikuu on selätetty, joten onkin hyvä hieman tarkastella kuluneen kuukauden lämpötiloja. Vuoden takaisiin mittauksiin tammikuun osalta erot ovat aika suuria, mutta niinhän tuo oli koko talvi hieman poikkeuksellinen.

Tammikuussa, 2021, jäi kuukauden keskilämmöksi peräti -5.4 C. Keskiarvoa oli hyvin tasaamassa tuo pieni kylmempi jakso kuukauden puolivälissä. Plussa-asteillekin päästiin tammikuussa peräti 2.3 C:n verran. Vuonna 2020 kuukauden keskilämpökin jäi plussalle 0.2 C:n verran ja maksimilämmötkin nousivat peräti +7.4 C:een.

Kylmin noteeraus 2021 oli peräti -23.3 C, kun vuotta aikaisemmin, 2020, tammikuun kylmin noteeraus olis vain -12.7 C. Vuodet eivät ole veljiä keskenään, mutta eihän näin pidä ollakaan.

Paikallisen "kolaindexin" mukaan vuonna 2020 ei lunta tarvinnut pihalta kolailla kuin 5 päivänä koko talvena. Nyt tuo kolausmäärä on jo moninkertaistunut - luntakin on penkoiksi asti.

Laitoin toiseen kuvaa vastaavan lämpökäyrän tuolta Laatokan mittapisteeltä, Käkisalmesta. Nopeasti katsottuna ovat käyrät hyvin saman muotoiset. Tuossa Laatokan käyrässä toki näkyy hieman tuon suuren järvialan lämmittävä vaikutus.


lauantai 23. tammikuuta 2021

Taipuu, vaa ei taitu - talvenselkä

 

Mustolan sääaseman lämpöjä tammikuulta 2021

Joku on varmaan jo ehtinyt ennustamaan tuon nopean kylmän jakson jälkeen, että nyt se talvenselkä on sitten taittunut, kun on siirryttä plussa-asteille jälleen. No, hyvä jos tuo selkä taittuisikin, sillä eihän tässä talvessa noin energiataloudellisesti mitään hyvää ole. Lunta on nyt kuitenkin sen verran hyvin, reilu 20 cm (ilman kinoksia, mittapisteessä), että kaikki hiihtolajien harrastajat pääsevät ainakin nautiskelemaan oikeasta talvesta. Niin, ja mikäli nyt ei oikein pitkää suojajaksoa tule, niin kyllä ne pilkkimiehetkin ja -naiset palkitaan, jos ei muutoin niin hyvillä pilkkikeleillä järvien jäillä. Jäät kestävät nyt paremmin kuin vuosi sitten. Ei muuta kuin "kireitä siimoja" - pysytään kuivina 😃

maanantai 18. tammikuuta 2021

Pakkasennätyksen perässä - kuinkas siinä sitten kävikään ?

Mustolan lämpötila, tammi 2021

Savo, lämpötila, tammi 2021

 Tuossa ennen tämän talven ensimmäisiä "tosi" pakkasia hieman aprikoin tässä blogissa, kuinka syvälle tuo lämpötilakäyrä oikein tulee tippumaankaan. No, tippuihan se, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan niin syvälle kuin olisi saanut olettaa. Kyllä tämäkin pakkasjakso riitti jo ihan hyvin. Jos ei muuta, niin muistutti ainakin sähköyhtiöitä siitä, että ns. vihreästä tuulisähköstä ei ole kunnolla sähköntuotantoon talvella, eli silloin kun kulutushuippuja olisi. Parempi nimi olisikin "Vihreä kesäsähkö". 

Kaiken tämän lisäksi jo parin vuorokauden tiukempi pakkasjakso sai useimmat sähköauton kimpussa häärineet kiroilemaan autoilun ihanuudesta. Ja ihan pienenä lisänä vielä sekin, että Abloyclick -sähköavaimet, jotka oli onnistuneesti tallennettu rakennusten putkilukkoihin lakkasivat toimimasta kun paristot hyytyivät pakkasessa. Jäi moni ovi avautumatta. VR:n raportoiduista ongelmista en viitsi edes mainita mitään. Toivottavasti kesä saapuu pian ja näistäkin vaivoista päästään ainakin hetkiseksi.

Laiton näkyviin kaksi lämpökäyrää: kotoa Mustolasta ja mökkipaikkakunnalta Etelä-Savosta (Enonkoski). Etäisyyttä toisistaan mittauspisteillä on linnuntietä reilu 200 km, ei ihan hirmuisesti. Lämpökäyrätkin ovat yllättäen melko samansuuntaiset, tosin nuo minimit ovat hieman syvemmät tuolla Savon suunnalla. Mustolassa jäätiin hieman reiluun -23 C:een kun Savossa sentään hätyyteltiin jo -30 C rajaa.

Nyt tulleen voimakkaan lauhtumisen myötä onkin sitten odotettavissa jälleen niitä putkirikkoja, kun vesiputket halkeilevat.

Kyllä sitä on ilmoja pidellyt voitaisiin todeta.

perjantai 8. tammikuuta 2021

Talven tuntua ilmassa

Mustolan lämpötilakäyrää vuodenvaihteessa 2020/2021

 

Aamun uutisoinnissa oli mielenkiintoista säädataa Espanjan suunnalta. Siellähän paukutellaan pakkasennätyskiä reilun -35 C:n lämmöissä ja luntakin on luvassa loppuviikosta ihan reilusti; useita kymmeniä senttejä. Toki lämpötila kääntyy jyrkästi pakkaselle kaakonkulmallakin viimeistään sunnuntaina, mutta täällä tuo ilmiö kuuluu enemmän asiaan kuin esim. Espanjassa. Se onko nuo Espanjan tai yleensäkin Etelä-Euroopan säät seurausta jostain maailmanlaajuisesta ilmanstonmuutoksesta voidaan oikeastaan vain arvailla. Vuodet eivät ole veljiä keskenään ja tilastojen valossa on niitä "hyviä" ja "huonoja" vuosia.

Mikäli perinteinen talvisää pääsee vallalle meillä, saadaankin seuraavaa suojajaksoa lämpötilojen osalta odotella pitkälle maaliskuulle saakka: tilastojen valossa näin, mutta käytäntö voi toki olla toinen. Seuraame tilannetta näiltäkin osin mielenkiinnolla.

No, lunta on ainakin Mustolassa reilusti enemmän kuin vuosi sitten; reilu 15 cm.

perjantai 31. heinäkuuta 2020

Kesäkauden säästä Mustolassa 2020



Näin heinäkuun vaihtuessa pikkuhiljalleen elokuulle on hyvä hetki tarkastella kuluvan kesän säätoteutumaa kesä-heinäkuun osalta. Totuushan on se, että juuri nämä kuukaudet kiinnostavat ihmisiä, koska suurin osa lomansa ansainneista aikovat viettää sen kesälomansa juuri näiden kahden kuukauden aikana. Toki vuosien saatossa on saatu oppia, että myös elo-syyskuukin ovat monesti ihan mukavia kuukausia kotimaan lomailuun. 

Mustolan mittauspisteellä ei mitään kovin tramaattista ole kesän aikan päässyt mittareihin ja antureihin tallentumaan; ehkä hyvä niin. On säästytty pahoilta myrskyiltä, ukkosilta ja muiltakin luonnon ääri-ilmiöiltä. 

Tilastojen valossa kesäkuu oli ihan mukavan lämmin tarjoten niin hellettä kuin hieman viileämpiäkin jaksoja. Onneksi nuo helteet olivat kuitenkin ns. voitolla tässä kilpailussa. +25 C:n raja rikottiin kahdeksana (8) päivänä ja aika monena päivänä oltiin ihan siinä "kinthaalla" hätyyttelemässä hellerajaa. Jakson alin lämpötila +1.1 C mitattiinkin jo heti kuukauden alussa, jonka jälkeen ei juuri näin alas lämmöissä menty. Kuukauden keskilämmöksi muodostuukin ihan kelvolliset +17.8 C. Kesäkuun maksimiksi jäi +29.8 C eli hiukan auki tuon +30 C:n "haamurajan"

Sateita sattui mittauspisteelle myös ja kokonaiskertymäksi muodostui +48.4 C. Toki tässä on muistettava, että kun paikalle saapuu paikallinen ukkoskuuro, se voi äkkiäkin nostaa mittauspisteen sademäärää melkoisesti. Tämän takia sademääriä on hieman hankala vertailla.

Kulunut heinäkuu oli kesäkuuta paljon epävakaisempi. Helleraja ylitettiin heinäkuussa vain neljä (4) kertaa; keskilämmön ollessa +15.7 C. Sadetta osui mittauspisteelle hieman runsaammin, sillä kuukauden aikana päästiin liki 100 mm:iin; tarkan määrän ollessa 94.6 mm

Katsotaan mitä tuleva elo-syyskuu tuo tullessaan. Toivottavasti pahimmilta ääri-ilmiöiltä selvitään tuonkin jakson osalta. Toki on muistettava, että ukkoskausi jatkuu aktiivisen aina pitkälle syyskuuhun ja monesti tässä jaksossa on saatu hieman tuntumaa jo ns. "syysmyrskyistäkin".


keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

K-piste - talven selkä taittuu sittenkin (?)

No niin, nyt on jo muutaman vuorokauden ajan näyttänyt tuo ilmamassa lämpiämisen merkkejä vuorokausitilastoissa. Kuten sääaseman datakäyrästä voi helposti nähdä, niin nuo kylmimmät (syvimmät) käyrät ovat ainakin toistaiseksi jo historiaa, ja vuorokauden keskilämpö on nyt lämminnyt reilusti. Tosin pakkasilla ollaan vieläkin ja mennään varmasti vielä muutamia viikkoja kunnes tuo terminen kevät sitten voidaan virallisesti julistaa alkaneen.

perjantai 2. maaliskuuta 2018

K-piste, joko nyt ?

No, niinhän siinä sitten kävi, että pari päivää sitten uumoilemani K-pisteen saavutus jäi silloin toteutumatta. Viime yö oli jälleen uuden ennätyksen aikaa, kun lämpötila laskeutui Mustolassa -27.4 C:een mittauspisteellä. Vielä jäi matkaa tuohon maagiseen 30 C:een, mutta itse en toivo sen rikkoontuvankaan tällä kertaa.

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

"K-piste" saavutettu ?

Meteorologit lupailivat, nyt olisi tuo kylmin vaihe ohitettu ja pikkuhiljalleen päästäisiin siirtymään keväisimpiin lämpötiloihin.
Tuo K-piste (kylmyys- tai kipupiste) on nyt siis ohitettu. Mustolan asemalla talven kylmin hetki tosin sattui jo 22. päivän kohdalle, jolloin mittarissa oli 26.1 C pakkasta.
Kauas ei jääty nytkään, sillä aamun lukemat olivat 25.5 C pakkasella. Kyllä sitä jo kaipaa ihan ulkoilun takia hieman lämpimämpiä kelejä.
Mutta kevättä kohti mennään vauhdilla - ainakin kalenterin mukaan.😊

perjantai 23. helmikuuta 2018

Talvi saapui kylään

Vaikka vuodenvaihde ja tammikuukin hellivät meitä lämmöllään, oli talven merkit silti jo nähtävissä julkaistuissa suursäätilaa koskevissa ennusteissa ja raporteissa. Ja niinhän siinä lopulta kävi, että jälleen, lähes totuttuun tapaan viime vuosilta, kääntyi tuo lauha jakso arktiseen kylmyyteen heti helmikuulle saavuttaessa. 

Olisikohan pakkasta ilmassa ?


Kuluneet viikot ja ehkä pari seuraavaakin vielä ollaan jälleen saatu totutella tuohon pohjoisilta napa-alueilta ja Siperiasta tuleviin kylmiin ilmamassoihin. No, eipähän ole menneet hukkaan nuo aiempien vuosien lämpökerrastojen ja huopatöppösten hankinnatkaan.

Vuosi sitten tuo kylmin kelipiikki sattui heti helmikuun alkuun, kun nyt taas näyttää vahvasti siltä, että kylmin piikki osuu kuukauden loppuun. No, "vuodet eivät ole veljiä keskenään" - tai näin ainakin väitetään.

Mikäli ennustemalleihin on luottamista, niin parin viikon kuluttua sitten käännytäänkin jo voimakkaasti kevään suuntaan. Toivottavasti näin käykin, sillä kyllähän tällainen pakkasjakso jo riittää yhdelle talvelle.


Helmikuuta 2018 - lämmöt Mustolassa


Kelipiikki Mustolassa 2017 - verrokkina vuoteen 2018

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...