tiistai 28. kesäkuuta 2022

Kesäinen "käristyskupoli"

Hellejakson anatomiaa Mustolassa

 Juhannusviikon alla annettiin kyytiä vallitsevalle matalapaineelle ja otettiin vastaan Euroopasta työntynyt kunnon hellejakso; kuinkas muutoin kuin juuri sopivasti Juhannuspyhiksi. Ja kyllähän tuota hellettä on riittänyt vielä Juhannuksen jälkipuoliskollekin ja joidenkin ennusteiden mukaan pitkälle heinäkuutakin. Kyllä nyt sopii käristellä, kunhan muistetaan nuo UV-säteilyn vaarat ja eihän tuo paahteinen hellekään ole kaikille mieleen.

Kesän lämpöennätyksiä on rikottu eripuolilla Suomea lähes päivittäin ja Mustolassakin päästiin tuon +30 C:n haamurajan ylitse virallisesti eilen, jolloin mittauspisteen klo 14.00 mittaus tuotti tuloksen +31.5 C Tämäkin tulos saattaa vielä ylittyä lähipäivinä, sillä suurta muutosta hellejaksoon ei ole luvassa. Kesäkuun keskilämpötila on ollut kuitenkin maltillinen +15.5 C, eikä siihen suurta muutosta loppukuun aikana enää tule. Trooppisista öistä on oltu vielä kaukana, sillä yön lämpötilat ovat painuneet reilusti alle +20 C:en.

Sademäärät ovat olleet ns. kesäisen maltilliset, sillä mittariin on tullut vain reilu 48 mm vettä. Varsinaisia sadepäiviä, jolloin sadetta on saatu yli 2 mm on ollut vain neljä (4) kappaletta. Tähän joukkoon on laskettava erityisesti kaksi päivää, jolloin ylitettiin 10 mm ja 20 mm rajat.

Ilman ukkosia on selvitty toistaiseksi, mutta vallitseva hellejakso purkautuu varmuudella jossain vaiheessa ukkosiin; silloin on luvassa salamoiden lisäksi sitä vettä. Toivottavasti rakeilta ja trombeilta vältytään.

Nautitaan nyt kesästä.....


Hellejakson ilmanpainekäyrä



//ARi\\

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Päivän bongaus - "Ihan pihalla"

Bongaa päivä pihalla 4.-5.5.2024  Viikonvaihteessa järjestettiin oikein lintujentarkkailun superviikonloppu, kun lauantaina vietettiin Torni...