Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnollisetimustolasta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnollisetimustolasta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Säätilaa silmäillen Mustolan suunnalta

Vuodenvaihteen lämpötilat Mustolassa 2021/2022

 Jätin tuon tarkan vuosikatsauksen Mustolan paikallissään osalta tekemättä ja ajattelin perinteisesti vain muutamilla avainarvoilla luoda katseen menneeseen vuoteen sekä tähän vuodenvaihteen säätilaan paikallisesti.

Sehän on tullut jo monesti todettua, etteivät vuodet ole veljiä keskenään. Tämän todentamiseen ei tarvita suurta matematiikka tai mittatietoa - sen kyllä huomaa ulkoillessaan. Toki vertailujen tekeminen saattaa olla joskus hankalaa, kun ei muista minkälaisia ne kuluneiden vuosien säätilat oikein olivat. Tämän muistikuvan luomiseen tarvitaankin sitten näitä tilastoja, joiden kautta voi katsoa esimerkiksi koska ja milloin ne ennätyshelteet tai pakkaset oikein olivat.

Vuosi sitten haikailtiin lumikinosten perään; tänä talvena on lunta tullut kaakonkulmallekin siinä määrin, että aurauskalusto on ollut välillä vaikeuksissa lumen siirtelyn osalta ja kolapartiot ovat saaneet olla ahkerasti liikkeellä. Myös kunnon pakkasista on päästy "nauttimaan", mikä onkin mahdollistanut mm. jäätieverkoston käyttöönoton sekä tietysti tuon pilkkiurheilun kokonaisturvallisesti.

Vuoden 2021 lämpötilan keskiarvoksi muodostui lopulta +4.6 C, mikä on selvästi vähemmän kuin parina edellisenä vuotena mitatut arvot: (2021 +6.2 C) ja (2019 +5.0 C). Sama kehitys lämmöissä myös tuolla Savonlinnan mittapisteellä. 

Sademäärien osalta vaihtelua on aina enemmän. Kulunut vuosi oli paikallisesti melkoisen kuiva, koska sadekertymää oli vain 384 mm. Vuotta aikaisemmin kertymää oli 550 mm. Toki paikallisesti asiaa tutkaillessa tulee aina muistaa se, että ukkoskuurojen sattuessa sopivasti kohdille, voi sademäärä hetkellisesti kohota melkoisestikin. Kuluneen vuoden aikana nuo kovimmat ukkosrintamat ja kuurot kiersivät onnistuneesti Mustolan.

Kevättä kohti mennään päivä päivältä vauhdikkaammin. Korkeapaine hieman väistyy ja leudot tuulet puhaltavat lounaan suunnalta. Seuraavat päivät mennäänkin sitten lähes plussa-asteilla ja ehkä pienillä sadekuuroilla. Aika jyrkkä tuo lämpösiirtymä (ks. kuva) kun hetkellisesti noustaan kovilta pakkasilta suojakeleille. 

//ARi\\

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Satokausi jatkuu ainakin sienimetsässä

Kanttarelleja ja .....

 Parin pakkasyön jälkeen olikin hieman yllättävää kun suppilovahveroreissulla löytyi vielä runsaasti tuoreita kanttarelleja. Ei mikään normaali ilmiö lokakuun lopulla ainakaan Enonkosken leveysasteella. Yllättävän hyvin olivat sienet selvinneet kylmästä yöstä paksun rahkasammalen suojissa. Suppilovahveroitahan ei pikkupakkaset tai lumikuurat paljoa säikyttele - maku ei muutu käyttipä saaliin sitten tuoreeltaan, kuivattuna tai muutoin vaan säilöttynä. Satokausi jatkunee vielä useita viikkoja - tuskin tuota lumivaippaa saadaan vahveroita peittämään ihan vielä kuitenkaan.


😀

maanantai 13. toukokuuta 2019

BLOGI - 10 vuotta !!!


Näin se aika rientää. Huomasin tuossa juuri tilastoja tarkastaessani, että melko tarkalleen 10 vuotta sitten, Äitienpäivänä aloitin julkaista tätä omaa blokiani. Se mikä ajoi blokin kirjoittamisiin voisi varmaan pohtia pitkäänkin, mutta tuskin siihen lienee tarvetta sen suuremmin.

Kymmenen vuotta sitten elettiin melkoista medianäkyvyyden "kulta-aikaa" osaltani: samoille hetkille sattui nuo onnistumiset niin shakkiturnauksissa, radioamatöörien kilpailuissa kuin tieteelliset tutkimukset kanavan lepakoiden osalta. Lintujen osaltahan toiminnot jatkuvat edelleen, mutta niiden osalta tuo medianäkyvyys jäi 90-luvulle, jolloin tehtiin ja teetettiin lukuisia radio-ohjelmia niin maakunnalliseen kuin valtakunnalliseenkin jakeluun pitkin poikin Etelä-Karjalaa.

Niin ja totuuden nimessä on sanottava, että se suurin sivusto, joka toi kävijät myös blokiosioon oli tuo Mustolan ukkostutka, joka oli aktiivisesti katsottavissa 24/7 vuoden jokaisena päivänä sääaseman kanssa rinnan 2000 -luvun vaihteen molemmin puolin.
Kesän ukkossilla kävijämäärät olivatkin tosi korkeita. Tämä varmasti huomattiin, ja pian olikin kaupalliset operaattorit tekemässä omaa bisnestään tuollakin alalla. Nyt ukkosdatan vapauduttua ja valtakunnan meteorologien julkaisemien ja ylläpitämien tutkauvien perusteella on helppoa käydä tarkkailemassa noita taivaan sähköisiä ilmiöitä.

Suurin osa teksteistä on julkaistu kotimaisella murteella, jonka johdosta myös valtaosa kävijöistäkin on suomalaisen ip-osoitteen takana. Aika ajoin olen toki myös julkaissut englanniksi ja venäjäksi tekstejä.
Mustolan ukkostut - silloin joskus 2009......

Ja tästä se kaikki alkoi: teksti 10.5.2009

Yleisön pyynnöstä

Medianäkyvyys viimeaikoina on tuonnut sen verran paineita kotisivuja ja harrastuksia kohtaan, että asian korjaamiseksi katsoin parhaaksi perustaa blogin. Toivottavasti tämä palvelee uskollisia sivustoilla vierailijoita.
Blogiini teen päivityksiä epäsäännöllisen säännöllisesti. Ja aiheet tulevat koskettelemaan erityisesti kotikulmieni luontoelämyksiä sekä tietysti harrastusympäristöäni.
Koettakaa kestää!

Niin ja tietysti mitä parhaimmat onnittelut KAIKILLE ÄIDEILLE !!!

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...