perjantai 31. heinäkuuta 2020

Kesäkauden säästä Mustolassa 2020



Näin heinäkuun vaihtuessa pikkuhiljalleen elokuulle on hyvä hetki tarkastella kuluvan kesän säätoteutumaa kesä-heinäkuun osalta. Totuushan on se, että juuri nämä kuukaudet kiinnostavat ihmisiä, koska suurin osa lomansa ansainneista aikovat viettää sen kesälomansa juuri näiden kahden kuukauden aikana. Toki vuosien saatossa on saatu oppia, että myös elo-syyskuukin ovat monesti ihan mukavia kuukausia kotimaan lomailuun. 

Mustolan mittauspisteellä ei mitään kovin tramaattista ole kesän aikan päässyt mittareihin ja antureihin tallentumaan; ehkä hyvä niin. On säästytty pahoilta myrskyiltä, ukkosilta ja muiltakin luonnon ääri-ilmiöiltä. 

Tilastojen valossa kesäkuu oli ihan mukavan lämmin tarjoten niin hellettä kuin hieman viileämpiäkin jaksoja. Onneksi nuo helteet olivat kuitenkin ns. voitolla tässä kilpailussa. +25 C:n raja rikottiin kahdeksana (8) päivänä ja aika monena päivänä oltiin ihan siinä "kinthaalla" hätyyttelemässä hellerajaa. Jakson alin lämpötila +1.1 C mitattiinkin jo heti kuukauden alussa, jonka jälkeen ei juuri näin alas lämmöissä menty. Kuukauden keskilämmöksi muodostuukin ihan kelvolliset +17.8 C. Kesäkuun maksimiksi jäi +29.8 C eli hiukan auki tuon +30 C:n "haamurajan"

Sateita sattui mittauspisteelle myös ja kokonaiskertymäksi muodostui +48.4 C. Toki tässä on muistettava, että kun paikalle saapuu paikallinen ukkoskuuro, se voi äkkiäkin nostaa mittauspisteen sademäärää melkoisesti. Tämän takia sademääriä on hieman hankala vertailla.

Kulunut heinäkuu oli kesäkuuta paljon epävakaisempi. Helleraja ylitettiin heinäkuussa vain neljä (4) kertaa; keskilämmön ollessa +15.7 C. Sadetta osui mittauspisteelle hieman runsaammin, sillä kuukauden aikana päästiin liki 100 mm:iin; tarkan määrän ollessa 94.6 mm

Katsotaan mitä tuleva elo-syyskuu tuo tullessaan. Toivottavasti pahimmilta ääri-ilmiöiltä selvitään tuonkin jakson osalta. Toki on muistettava, että ukkoskausi jatkuu aktiivisen aina pitkälle syyskuuhun ja monesti tässä jaksossa on saatu hieman tuntumaa jo ns. "syysmyrskyistäkin".


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...