Näytetään tekstit, joissa on tunniste RjKK. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste RjKK. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. maaliskuuta 2026

SIRIUS - ehkä maailman kovin erikoisjoukko (SOF)

 

SIRIUS-joukkojen virallinen merkki

Kiitoksena USA:n presidentti Donald Trumpille, kiinnostukseni Tanskaa ja erityisesti Grönlantia kohtaan on lisääntynyt kuluneiden kuukausien aikana. Grönlannin tilannetta ja hieman historiaakin on tullut kartoitettua melko runsaasti eri lähteistä. Ennen Trumpin Grönlantipuheita oli Grönlanti kiinnostuksen kohteenani kun olin osana Erikoisrajajääkärikillan tukijoukoissa viestiteknisissä asioissa. Osa killan jäsenistä lähti kokeilemaan arktista toimintaa vaeltamalla napajäätikön halki ja vierailemalla samalla alueella olevilla hylätyillä tutka-asemilla. Tuo retki onnistui hyvin ja siitä on omat kirjoitukset retkelle osallistuneiden somekanavilla.

Tällä kerralla tuo Grönlannin kiinnostus kohdistui erityisesti tuon arktisen alueen puolustukseen ja sen järjestelyihin - sattuneesta syystä 😁

Pienen tutkaillun jälkeen törmäsin mielenkiintoiseen "ryhmään", joka on perustettu jo toisen maailmansodan aikana osaksi Grönlannin puolustusta: SIRIUS -koirapartio. Tämä joukko lukeutuu ehdottomasti kärkisijoille ellei jopa ihan kärkeen, kun luetellaan maailman vaativimpia erikoisjoukkoja (SOF). Jos erikoisjoukkotoiminnot kiinnostavat vähääkään, niin kannattaa käydä lukemassa lisää SIRIUS -koirapartioista. Alla kokoamani johdanto aiheeseen. Sillä pääsee hyvin tälle tutustumiskierrokselle.

Sirius‑partio – elämää maailman hiljaisimmalla rajalla

Koillis‑Grönlannin valtavassa erämaassa liikkuu pieni joukko ihmisiä ja koiria. He ovat Sirius Dog Sled Patrol, Tanskan merivoimien eliittiyksikkö, jonka tehtävä on valvoa suvereniteettia alueella, jossa ei ole teitä, kyliä eikä juuri ketään muita. Partiot kulkevat kahden hengen tiimeissä koiravaljakoilla, usein kuukausia ilman muuta ihmiskontaktia kuin radioviestit Daneborgin tukikohdasta . Radio onkin joukon ainoa kosketus ulkomaailmaan tehtävien aikana 👌

Miksi Sirius on olemassa

Yksikkö perustettiin vuonna 1941, kun Tanska halusi estää Saksan salaisia sääasemia toimimasta Grönlannissa. Säädata oli kriittistä U‑veneille ja Euroopan sotatoimille, ja siksi partion tekemät löydöt vaikuttivat koko Atlantin taisteluun. Nykyään Sirius on osa Joint Arctic Commandia ja toimii Tanskan pysyvänä läsnäolona arktisella alueella.

Arktisen arjen rytmi

Sirius-partiointi jakautuu kahteen kauteen:

- Syyspartiointi (marras–joulu): pimeää, myrskyistä ja lyhyempiä matkoja.  

- Kevätpartiointi (tammi–kesä): pitkät reissut, jolloin koko 16 000 kilometrin rannikko käydään läpi muutaman vuoden kierrossa.

Yksi valjakko kuljettaa 350–500 kiloa varusteita, ja koirat ovat paitsi kulkuväline myös tärkeä turva jääkarhuja vastaan.   

Koulutus, joka karsii lähes kaikki

Siriukseen hakevan on oltava suorittanut asepalvelus. Vuosittain vain kuusi valitaan puolen vuoden vaativien kurssien jälkeen. Koulutus sisältää selviytymistä, ammuntaa, mekaanisia taitoja, ensiapua, viestintää ja jopa ompelua – kaikkea, mitä kahden hengen tiimi voi erämaassa tarvita. Palvelus Grönlannissa kestää 26 kuukautta.  

Varustus arktisiin uhkiin

Sirius käyttää edelleen M1917 Enfield ‑pulttilukkoista kivääriä, koska se toimii luotettavasti äärimmäisessä kylmyydessä. Sivuasena on Glock 20 (10mm Auto), sillä aiemmat 9mm‑pistoolit eivät pysäyttäneet jääkarhuja riittävän tehokkaasti. Poikkeuksellisesti partio saa käyttää myös hollow point ‑luoteja eläinsuojelusyistä.   

Luonto muistuttaa voimastaan

Syyskuussa 2023 Ella Islandin Sirius-asema tuhoutui, kun maavyöryn aiheuttama tsunami pyyhkäisi sen mereen. Asema oli talvikaudeksi tyhjillään, joten henkilövahingoilta vältyttiin, mutta tapaus osoitti jälleen, kuinka arvaamaton arktinen luonto voi olla.

Summa summarum

Sirius‑partio on yhdistelmä historiaa, selviytymistä ja hiljaista arktista diplomatiaa. Se on yksi maailman eristyneimmistä sotilasjoukoista – ja samalla yksi niistä, joiden työ jää useimmiten näkymättömiin.

Eikoisjoukkoja on moneen lähtöön; kuvassa #RjKK:n hihamerkki.


 @ri


perjantai 30. tammikuuta 2026

Tiedustelutiedon vapaassa ytimessä - OSINT

 

Yksi OSINT-operaattorin työpisteistä 2025

Viikolla olin ns. median "prässipenkissä" kun kerroin Rajavartiolaitoksen tietotekniikan "marssimerkeistä" vuodesta 1988 -lähtien. Samassa yhteydessä tuli hieman avattua tuota nykyisin paremmin tunnettua OSINT-tiedustelua, jota jo 1990-luvulla pieni joukko harrasti Rajallakin. 
Nykyään kun tuo internet on vallannut maailman on tästä tiedonkeruumuodosta tullut niin harraste kuin tosi työkalu alan ammattilaisille. OSINT:n kautta saadaan uskomaton määrä tietoa kerättyä, jopa ns. sotilastiedustelun nimissä. Useat tietotoimistot, toimittajat, viranomaiset ja tietysti ns. sotabloggaajat käyttävät OSINT:ä tehokkaasti. Usein tuloksia saadaan ihmetellä eri somealustoilla, mutta toisinaan ei saadusta tiedosta kannata pitää hirveää "meteliä". Se mikä voi näin hankitusta tiedosta tehdä jopa tiedustelulakien alaista tiedonkeruuta on se, kun yhdistellään eri lähteistä saatuja tiedonmuruja, jolloin kokonaisuudesta voikin tulla enemmän kuin osiensa summa.

1990-luvulla oli OSINT:n alle helposti laskettavissa ns. lehdistöseuranta, jossa erityisesti vartiostojen tulkit suorittivat idän lehtien lukemista ja "perkaamista". Tuolloin vain harvalla palveluksessa olevalla henkilöllä oli tarvittavaa kielitaitoa venäläisen median seuraamiseen. Itsekin kysyin 1989, josko olisi tarvetta töissä itäiselle murteelle, mutta vastaus rajavartiokersantille oli sama "ehdoton EI". Toki olin jo aikaisemmin rajavartijana toimiessani Nuijamaalla hoitanut erinäisiäkin tulkkauksia niin Tullin kuin Poliisinkin osalta (tuolloin vielä poliisit suorittivat passintarkastukset rajalla). Onneksi silloinen osaston johtaja oli ajantasalla asioista ja kannusti kieliopiskeluun venäjänkielen osalta jatkossakin. Kielitutkinnot olivatkin pääosassa valintakriteereinä kun aikoinaan juuri Nuijamaan suunnalla töihin rajalle hain 1986.

Yksi suurimmista OSINT-operaatioista suoritettiin 1991-1993 kun Neuvostoliitossa "kuohui": vallankaappausyritykset, Baltianmaiden itsenäistyminen loivat oman leimansa aikakauteen. Kaakonkulmalla meillä oli oma pieni porukka, joka seurasi tarkkaan tapahtumia niin Viipurin/Kannaksen osalta kuin myös Baltiassa, erityisesti Viron suunnalta. Tietotekniikkaa ei hirmuisesti ollut käytössä, joten aika paljon tietoa kerättiin ja saatiin radiotietä pitkin eri lähteistä niin lyhyillä aalloilla kuin itäisen OIRT-ULA:n kautta. Toki myös rajan ylittävät turistit toivat usein huomaamattaan arvokasta tietoa tapahtumista "Neuvostovenäjältä". Nämäkin dokumentit ja tapahtumat pääsivät aukeamaan 30-vuoden "verhosta", jolloin asiat olivat luokiteltu arkaluontoisiksi eikä niistä juurikaan hiiskuttu.

Alla hieman mallia siitä raportista, jota keräillään tänäkin päivänä monissa OSINT-ryhmissä. Jokaiselle on omat intressit asian suhteen ja joillakin jopa ne asiakkaat, joille tietoa kerätään. Olen alle kopioinut viimeisimmän 1/2026 koosteen, josta selviää aika hyvin mitä noissa raporteissa liikkuu.

---OSINT (Open Source Intelligence) tarkoittaa avointen, julkisesti saatavilla olevien tietolähteiden tiedustelua, keräämistä ja analysointia. Se yhdistelee tietoa sosiaalisesta mediasta, uutisista, julkisista rekistereistä ja verkkosivuilta muodostaakseen tilannekuvan. OSINT-menetelmiä hyödynnetään laajasti kyberturvallisuudessa, rikostutkinnassa, yritystiedustelussa ja journalismissa. 

OSINT-toiminta on laillista, kunhan tiedonhankinnassa ei käytetä luvattomia menetelmiä, ja se on kustannustehokas tapa seurata uhkakuvia ja kerätä tietoa. (lähde: Wikipedia)

 ## **1. Yleiskuva**

- Numeroasemat, signaalitiedustelu ja HF‑kuuntelu ovat olleet loppuvuonna 2025 poikkeuksellisen aktiivisia.  

- Useilla asemilla esiintyi häiriöitä, aikataulumuutoksia ja epätavallista liikennettä.  

- Mukana myös laaja kansainvälinen uutiskatsaus, joka painottuu Venäjän tiedustelutoimintaan Euroopassa.

(leikkasin pois tästä julkaisusta)

# **2. Numeroasemien tilanne**

## **E‑sarja (E07, E11, E11a)**

- Useita **aikataulu- ja taajuusmuutoksia** marras–joulukuussa.  

- **Family III** ‑aseman lähetykset menivät sekaisin 21.11. jälkeen, virheitä ja puuttuvia toistoja.  

- Joitakin lähetyksiä jäi kokonaan kuulumatta – epäilyjä, että **Puolan asema oli alhaalla** useita päiviä.

## **XPA/XPA2**

- Useita uusia taajuuksia ja muutoksia lähetysaikoihin.  

- Joulukuussa havaittiin **testiääniä ja epäsäännöllisiä lähetyksiä**.

## **M‑sarja (M01, M12, M23, M51, M89)**

- **M01** oli pitkään hiljaa marraskuussa, palasi 16.12.  

- **M12**: paljon uusia ID‑koodeja ja taajuuksia, osa aikatauluista kadonnut kokonaan.  

- **M23**: ranskalaisperäinen asema erittäin aktiivinen marraskuussa, useita koordinaattiviestejä.  

- **M51/FAV22**: testipuhetta ja morsea, toiminta palautui normaaliksi.  

- **M89 (Kiina)**: erittäin laaja taajuuslista; lisääntynyttä liikennettä Kiinan “Justice Mission 2025” ‑sotaharjoitusten aikana.


# **3. Propagaatio ja kuunteluhavainnot**

- Marras–joulukuun propagaatio oli **vaihtelevaa**, mutta loppuvuodesta parani.  

- Pohjois-Englannissa havaittiin **voimakasta sähköhäiriötä** lämpöpumpputeknologian vuoksi.  

- Kiinan musiikkiasema edelleen aktiivinen taajuuksilla **6160 ja 7305 kHz**.


# **4. Kansainvälinen turvallisuustilanne (uutiskatsaus)**

(leikattu pois liitteet/ dokumenttipolut)

## **Iso-Britannia**

- Useita pidätyksiä **National Security Act** ‑lain nojalla.  

- Brittimies tuomittiin yritettyään tarjoutua Venäjän vakoilijaksi.

## **Suomi**

- Ex‑CIA‑upseeri: Suomi on ollut **Venäjän hybridisodan kohteena jo ennen NATO‑jäsenyyttä**.  

- Venäjällä arvioidaan olevan **“illegaalien”** verkosto Suomessa.

## **Puola ja Baltia**

- Kaliningradiin rakennetaan **suurta SIGINT‑keskusta**, joka voi seurata Naton viestiliikennettä.  

- Puolassa rautatieräjähdys tulkittiin sabotaasiksi.  

- Latviassa varoitus **naamioituneista venäläisistä sabotoijista**.

## **Saksa**

- Venäjä rekrytoi **pienimuotoisiin sabotaaseihin** Telegramin kautta.

## **Ukraina**

- Venäjä värvää **alaikäisiä** sabotaasiin Telegramissa; yli 240 alaikäistä tunnistettu.  

- Yksi tapaus: 17‑vuotias yritti asettaa pommin 2000 dollarin palkkiota vastaan.

## **Tekninen uutinen**

- Ukrainan “Night Watch” ‑ryhmä väittää pudottaneensa **19 Kinzhal‑ohjusta** spoofamalla GLONASS‑signaalia ja syöttämällä ohjuksiin väärää navigointia.

## **Liettua**

- “Hätätila” salakuljettajien ilmapallojen vuoksi; lentokenttä suljettu useita kertoja.

## **USA–Kiina**

- Kiinalainen yritys osti 2015 vakuutusyhtiön, jolla oli **FBI/CIA‑agenttien henkilötietoja**, aiheuttaen huolta.

## **Intia / CIA**

- 1965 kadonnut **plutonium‑generaattori** Himalajalla edelleen kateissa; ympäristöriski ja poliittinen kiista jatkuu.


# **5. Yhteenveto**

- Numeroasematoiminta oli loppuvuonna 2025 **poikkeuksellisen epävakaata**, ja useat asemat muuttivat taajuuksia tai katkesivat.  

- Kansainvälisessä uutisvirrassa korostuu **Venäjän tiedustelu- ja sabotaasitoiminnan** kasvu Euroopassa.  

- Useat maat raportoivat **hybridivaikuttamisesta, rekrytoinnista ja elektronisesta sodankäynnistä**.  

- HF‑kuuntelijoille vuosi oli täynnä **harvinaista ja runsasta liikennettä**.


👀💻😎 @ri


lauantai 18. toukokuuta 2024

Varautumista itärajalla 2024

Itärajalla, 18.4. 2024 = "Torjuntasuunta itään"

 

Kävin tuossa reilu viikko takaperin asioimassa erään itäsuomalaisen isännän tiluksilla lintu- ja luontoasioiden tiimoilta. Isännällä on vanha tila lähellä itärajaa. Matkaa rajalle on linnuntietä vajaa 2 kilometriä ja hänen tiluksiensa lävitse johtaa rajalle vanha kärrypolusta muotoutunut metsäautotie, joka päättyy aivan raja-aukon reunaan.

Maisema tontilla oli muuttunut muutaman vuoden takaisesta, kun metsäyhtiö oli käynyt ottamassa pois omansa, isännän pyynnöstä toki. Pöllönpöntöille ja hieman pienemmillekin pöntöille täytyikin nyt etsiä uudet paikat. 

Kun pöntöt saatiin paikoitettua uudelleen isäntä esitteli ylpeänä uuden maakellarinsa. Kellarin lähempi tarkastelu osoitti, että olihan tässä kellarissa aineksia myös muuhunkin kuin talviperunoiden säilytykseen. Kellariin johti melko jyrkät portaat ja arvioin kellarin lattian olevan reilu 3 metriä maanpinnan alapuolelle - ehkä enemmänkin. Portaiden ylätasanteella oli vanhahko puinen ovi, mutta itse kellaritilaan saavuttaessa olikin käytössä kunnon "palo-ovi". 

Kellaritilassa oli tilaa useampi neliö ja mikä mielenkiintoisinta, kellariin saatiin ilmanvaihtoa vanhan käsikäyttöisen ilmapumpun kautta - tähän pumppuun oli myös mahdollista liittää erilaisia suodattimia, jos oli epäilyksiä ilman laadusta; vanhaa sotilastavaraa poistomyynnistä -kuulemma. 

Kellarin runko oli näköjään koottu paksuhkoista betonielementeistä, jotka oli helppo laittaa paikoilleen legopalikoiden tapaan. Kellarin katolle ei laitettu perinteistä harjakattoa, vaan sinne jätettiin erillinen "suojatila", josta voi naamioinnin takaa tarkastella lintuja ja muutakin riistaa. Tarvittaessa toki tilaa voisi käyttää esim. tähystykseen tai tarkka-ampujan suoja-asemana kriisitilanteessa 👀 Ainakin tuota tähystys- / ampuma-alaa oli nyt kiitettävästi.

Kuulemma muillakin alueen isännillä on hieman vastaavia suunnitelmia - kaiken varalta. 

@ri

perjantai 15. maaliskuuta 2024

MPK-HF H+1

Vauhti kiihtyy.....

 Yksi GW-operaattori laittoi jakeluun hieman harjoituksen alun yhteysjänteitä. Kovin mennään vielä Etelä-Suomi painotteisesti, mutta kyllä se pohjoinenkin sieltä tulee mukaan kunhan kaikki asemat saadaan valmiiksi ja operaattoritkin paikalle 😊

@ri

keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

PAPU vs. Nordic Response 2024

Aamun yhteysikkunat 6.3.2024

 Ennen varsinaiseen reserviin siirtymistä ehtii vielä ottamaan osaa erilaisiin harjoitusrutiineihinkin. Toki näyttää siltä, että toiminta jatkuu vaikka tuo reserviläisikä ylittyykin lähivuosina 😉 

Tälle aamulle tulikin laitettua RjKK:n "komentopaikalta" aamunavausviestit niin pohjoisessa toimiville joukoille suoraan, kuin toivotettua uusi NATO-liittolainenkin tervetulleeksi mukaan toimintaan Ruotsin suunnalta. Paikallisjoukkojen (PAPU) osaltakin yhteydet kunnossa, vaikka osa voidaankin hoitaa turvallisimmin ns. lähettiyhteyksillä. Nämä "läähättiyhteydethän" eivät ole radiokeleistä tai heijastuksista riippuvaisia, eikä niihin voida kohdistaa samaa häirintää kuin radioliikenteeseen 🤣 Nämäkin, tukevat yhteysmuodot on toki hyvä ottaa huomioon ja testailla eri skenaarioiden osalta.

Kelit suosivat nyt melko keväisellä olomuodollaan. Saas nähdä ehtivätkö vielä auringon purkaukset sotkemaan tai häiritsemään viestiyhteyksiä. Nyt näyttää kuitenkin hyvältä.


@ri

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Viestiteknistä peruskätköä penkomassa

Se perinteinen tukiasemaradio jolla hämättiin vastustajaa hienosti (KADRAN)

 Syksyllä 2023 sain viestin, jonka sisältö ei jättänyt kylmäksi. Viestin aiheena oli tuttuakin tutumpi viestitekninen kalusto, joka oli tullut taas päivänvaloon sitten vuoden 1994, jolloin kalustosta luovuttiin tai niin olisi ainakin pitänyt tehdä. Nyt päivänvaloon tullut kalusto kokonaisuudessaan on siitä arvokas, että se edustaa kokonaisuuden osalta ns. tukiasemakalustoa. Eli mukana on paljon "raskasta" viestikalustoa, jota ei ollut tarkoitettukaan jakaa maastoon sijoitetuille partioille.

Kun tästä kalustosta luovuttiin n. 1994 tuli käyttöön radiokaluston osalta LV-655. Tästä partioradiosta löytyikin sitten portaattomasti taajuuksia koko HF-alueelle ja siitä sai joko 5 Wattia tai 50 Wattia tehojakin. Tämä kalustohan on käytössä yhä tänäkin päivänä sissiradisteilla ja tiedustelijoilla, vaikka tilalle onkin tullut ja tulossa entistä monipuolisempia ohjelmistoradioita.

Joka tapauksessa peräkärrillinen tavaraa löytyi hyvin säilöttynä. Tässä katsaus kaluston osalta. Muutoin aiheesta tarkemmin toisissa postauksissa, jos tarpeen.

Kuva 1: kätkön salaperäinen puulaatikko.

Kuva 1: säilytyspaikastaan (hyvästä sellaisesta) löytyi pintapuolisesti hyvin säilynyt puuarkku / -laatikko. Kuvan laatikkoon olen laatikon avaamisen jälkeen laittanut sinettisiteet lukitussalpoihin. Laatikko sisälsi lähes kaiken materiaalin, joka nyt tulee esille. Kuvan laatikko siis peräkärryssä odottamassa kuljetusta Savonlinnassa lokakuussa 2023. 

Kuva 2: Racal MiniCall eli LV-664 radio oheislaitteineen

Kuva 3: Racal MiniCall:n sähkötysavain ja "luuripuhelin"

Kuvat 2-3: vuosina 1989 - 1994 aktiivisesti Rajan reservin toiminnoissa käytetty radio, LV-664, varusteineen oli säilynyt hyvässä kunnossa. Pikaisen testauksen jälkeen jopa virrat saatiin radioon ja se heräsi pitkästä talviunestaan jälleen henkiin. Tosin ei enää omalla akullaan. Siihen oli aika tehnyt tehtävänsä, mutta verkkovirran avulla toiminnot saatiin tarkastettua. Uusia akkupaketteja löytyy, jos ei muualta, niin kaupasta. Laitteessa olleet NiCd-akut antoivat vielä mitattaessa peräti 3.6 V jännitteen. Toimintojen kannalta olisi pitänyt olla reilu 11 V. Mutta hyvä näin. Puheluuri ja sähkötysavain ovat mainiossa kunnossa ja jopa niiden sovitinmodulikin osoittautui toimivaksi. Näin molemmat oheislaitteet saatiin kytkettyä radioon samanaikaisesti. Muuhun ei aikoinaan ollut tarvettakaan, sillä tällä kalustolla ei käytetty sanomalaitejärjestelmän laitteita tai muutoinkaan muita teknisiä ratkaisuja. LV-664 oli lähetystehoiltaan pieni, vain 1 Wattia! Mutta sekin riitti hyvin partiotoiminnoissa ja harjoituksissa. Kyllähän tuo 1 W kuuluu tarvittaessa hyvinkin pitkälle, mikä on todettu useasti.


Kuva 4: Radion kiteet taajuusjärjestyksessä


Kuva 4: LV-664 -kalustossa oli käytössä kuusi (6) kiinteää taajuutta. Käytössä olevat kiteen määrittelivät luonnollisesti nämä taajuudet. Viimeisin kideluettelo oli vielä hienosti liimattuna radion kylkeen, ikään kuin muistilapuksi. Kidetaajuuksia katsomalla huomaa, että ollaan liikennöity enimmäkseen tutulla 80 metrin aaltoalueella - muutamia reunataajuuksia huomioimatta. Näistä kidetaajuuksista jopa neljä kappaletta osuu sopivasti myös radioamatöörien käyttämälle taajuuskaistalle.

Kuva 5: Legendaarinen "Bird" -teho

Kuva 5: Käyttökunnossa ja useilla mittapäillä varustettu Bird -teho/SWR -mittari oli omassa kotelossaan varusteineen. Hieno kokonaisuus vielä nytkin. Tämä ei ollut yleensä mukana partiopäässä vaan ns. tukiasemavarustuksena.

Kuva 6: Laadukas "rolleriviritin" ml. SA



Kuva 6: Antenniviritin, jolla saa kätevästi viritettyä vaikka rautakangen tarpeen tullen. No, itse asiassa viritin oli tarkoitettu erilaisten lanka-antennien virittämiseen. Ja laitteen koon puolesta tämäkin varuste kuului tukiasemavarustukseen.

Lisäksi: Viestimateriaalin lisäksi varustuksesta löytyi täysimittainen, harustettava, kuuden (6) metrin masto; joka palveli tukiasemalla erityisesti VHF-taajuuksilla Yagi-antennien osalta. 
Erilaisia dokumentteja viestitoimintaan liittyen löytyi mm. seuraavasti:
  • Käytettävät radiotaajuudet (PV/RVL)
  • Viestiliikenne dokumentteja / sanomakirja
  • Harjoitussanomia ja niihin liittyviä erilaisia "kuvastoja" vihollisen kalustosta.
  • Ensimmäiset lukukappaleet / luonnokset Sissiradio-oppaasta
  • Vanha sähkötysaapinen
  • jne..jne....
Seuraavan kerran tällä kalustolla tullaan ääneen RjKK:n toimesta jossakin sopivassa yhteydessä.


@ri



maanantai 6. helmikuuta 2023

"Radiosignaalicluster" ml. RjKK

 

"Signaaliclusterin" rautakalustoa 1992-2021 (kuva 1)

Useissa vuosien varrella tekemissäni postauksissa ole tullut joskus maininneeksi radiosignaalien seurannassa ja käsittelyssä käyttämäni laajakaistaisen "radioklusterin". Koska jotkut rohkeat ovat uskaltaneet jopa kysellä asiasta, ajattelin valottaa tätä asiaa hieman noin teknisesti siltä osin kuin se on mahdollista.

Hyötyliikenne (siviili- ja sotilasliikenne) on siirtynyt erilaisiin digitaalisiin lähetelajeihin jo hyvin varhaisessa vaiheessa: perinteinen puhe ja sähkötysliikenne sai pian kehittelyjen jälkeen rinnalleen erilaiset fax-, RTTY, Telex ja monia muita liikennöintimuotoja, joista ei oikein ns. korvakuulolla saanut mitään selkoa, vaikka viestitys itsessään ei olisi ollut salattu millään tavalla. 

Viestien seuraamiseen tarvittiinkin hieman uutta tekniikka ja tietokoneet, jotka sitten mullistivatkin viestinnän kokonaan. Itsellänikin oli vielä 80-luvulla ensimmäisten joukossa hankittu Commodore 64 -tietokone, johon ei tullut hankittua peliohjainta, vaan hieman oudompi lisävaruste: pakettiradiomodeemi ja sen rinnalle myöhemmin suoraan USA:n markkinoilta oma WEWAX-moduli sääkuvien ja sanomien seurantaan lyhyillä aalloilla ja NOAA-satelliittien kautta 137 MHz:lla.

Tätä iloa kestikin liki 10 -vuotta, kunnes tuli aika ja mahdollisuus päivittää tuo hyvin palvellut Commodore ihka uuteen "DOS-läppäriin", johon menikin sitten lähes koko peltisepän koko harjoitteluajan palkka tuolloin - mutta se kannatti, näin jälkikäteen ajatellen. Tuolloin ei vielä ollut tiedossa, että ATK ja erilaiset viestitekniset laitteet tulisivat muodostamaan työuraa seuraavaksi reiluksi 30 vuodeksi.

Otsikossa mainitun "Radiosignaaliclusterin" valmistin työantajani hiljaisella hyväksynnällä: sehän koostui aikana hienoimmista radiomodeemeista (TNC), jotka tietokoneisiin yhdistettyinä avasivat signaaliavaruuden kokonaan uudella tavalla. Näissä tuotteissa oli sekin hyvä puoli, että nämä "rautamodeemit" eivät kuormittaneet niihin liitetyn tietokoneen resursseja juurikaan ja niitä voitiin hallita vaikka hyvin yksinkertaisilla DOS-ohjelmistoilla. Kuvan 1 konseptilla pystyttiin helposti seuraamaan lähes kaikkea data-liikennettä radioaalloilla; oli sitten kyse nopeasta sähkötyksestä tai jostain PACTOR (ARQ) lähetteestä. Tarvittaessa kuultu liikenne saatiin tulostettua ns. telaketjupaparille ihmeteltäväksi ja ehkä analysoitavaksikin.

Tuo "rautakausi" tuli eräänlaiseen taitepisteeseen 1998, jolloin työnantajan kautta saatiin käyttöön uutta ATK-kalustoa, joissa oli jo Windows 3.1 Workgroup tai Windows 98 -käyttöjärjestelmät. Graafinen käyttöjärjestelmä jo itsessään oli hieno kokemus, mutta signaalien metsästyksen osalta vielä hienompaa oli se, että nyt saatiin tietokoneiden äänikorteille uutta käyttöä. Eikä mennyt pitkään kun työaseman äänikortilla olisi korvattu lähes koko tuo kuvan 1 ratamodeemitorni. 

Kun aikoinani esittelin äänikortin käyttöä radiosignaalien metsästämisessä ja hyödyntämisessä muutoinkin viestiliikenteessä ei mennyt pitkään kun sain toimialajohtajalta Helsingistä lähetyksen, jossa oli useita tietokoneista poistettuja äänikortteja (Soundblaster 16). Perinteisessä toimistokäytössähän ei äänikorteista ollut mitään hyötyä, joten ne voitiin kätevästi poistaa työasemista ja laittaa parempaan käyttöön näin. Tuo Soundblaster olikin ehkä se paras äänikortti tuolloin äänen käsittelyyn näiltä osin. Tänä päivänäkin tuo tietokoneen oma äänikortti näyttelee tärkeää osaa niin ammattilaisten kuin amatöörienkin signaalien käsittelyssä. Ja sanomattakin lienee selvää, että tietotekniikan kehittyessä on erilaisia lähetelajeja ihmeteltäväksi kehitetty melkoinen määrä. Ja uusia tuntuu tulevan koko ajan lisää niin siviili- kuin erityisesti militariapuolella.

Kuvassa 2 onkin sitten se viimeisin innovaatio eli työasema jolla hoidin rautaklusterin tehtäviä aina eläköitymiseen 2021 saakka. Itse clusterista oli loppuaikoina käytössä oikeastaan vain ja ainoastaan nuo SCS:n erikoismodeemit sekä tietysti tietokoneen oma(t) äänikortit: ulkoiset ja sisäiset. Kuvassa 2 ollaan rautaklusterin tietovarantoa ohjelmistojen ja seuranta-aineiston osalta siirtämässä tietoturvalliseen tallennuspaikkaan ennen järjestelmän alasajoa joulukuussa 2020.


Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä erää 😎

@ri / RjKK





"Signaalicluster" vm.2021 - shutting down (kuva 2)

keskiviikko 23. marraskuuta 2022

ELOKIPINÄ 22 - Syksyn viestiharjoitus pidetty

Harjoitukseen osallistuneita asemia.

Harjoituksen viestiliikennejänteet

 18.-19.11.2022 pidettiin vuoden toinen viestiharjoitus, jossa harjoiteltiin mm. viestien ja erilaisten sanomien siirtoa ja välittämistä silloin kun kaapelissa kulkeva internet on syystä tai toisesta poikki tai muutoin käyttökelvoton. Samalla harjoiteltiin luonnollisesti toimintaa radioverkon osalta, silloin kun myös sähkönsiirto takkuilee tai loppuu kokonaan.

Jälleen kerran harjoitus osoitti, että viestit kulkevat ja tieto siirtyy valtakunnassa hyvin, vaikka ilman valtakunnan sähköverkkoa tai internetpalveluja. Tällä kerralla harjoitukseen osallistui ennätysmäärä asemia eli reilu 50, mikä on erittäin hyvä asia. Asemia ei koskaan ole liikaa; hyvällä viestiliikennekurilla ja ohjeistuksella kaikki mahtuvat työskentelemään annetuilla taajuuksilla. Toki lisää asemia kaivattaisiin erityisesti pohjoiseen Suomeen, mutta eiköhän tämäkin pikkuinen puute korjaantune ajastaan.

Kuten harjoituksen viestiliikennejänteistä näkee, niin ruuhkaisinta oli viestien osalta Joensuu - Helsinkin -akselilla. Toki muitakin vahvoja viestijänteitä harjoitukseen liittyi. Kaikkinensa harjoitusvuorokauden aikana liikkui sanomaverkossa useita tuhansia viestejä. Helppo tietokilpailukysymys harjoituksen osalta kuuluukin: osaatko päätellä missä sijaitsi harjoituksen johtoasema? Liikennöinti harjoituksessa oli täysin julkista ja salaamatonta, joten harjoitusyhteydet näkyvätkin WinLink -liityntäpisteiden kartalla hyvin, jopa maailmanlaajuisestikin.

Itse osallistuin jälleen harjoitukseen RjKK:n merkeissä (Rajan sotilasradioharrastajien reserviryhmä), jota jotkut kutsuvat leikkisästi "Rajakarhunklaaniksi". Oikeastaan tuo nimi sattuu ja kuvaakin ryhmän toimintaa hyvin. Asemapaikkamme oli jälleen Enonkosken suunnalla, josta aktivoitiin harjoituksen lisäksi myös paikallista kyläradioverkkoa. Sääkin suosi harjoitusta, sillä saatiin mukaan pikkupakkanen ja hienoinen lumipeite maastoon. Aikaisemmin RjKK:n SiRaD-harjoituksena tunnettu viestitysharjoitus pidettiin heti lomakauden jälkeen elokuussa, josta tuo nimi Elokipinä juontaa juurensa. Vaikka nyt toiminta on siirtynyt marraskuulle syksyn osalta, niin eihän tuo nimi harjoitus huononna - pientä hämäyskerrointa pitää toiminnassa olla tuolta osin mukana. Seuraava harjoitus samoissa merkeissä on sitten maaliskuussa, joten eiköhän tuo Elokipinä 23 tulle aktiiviseksi myös silloin.

@ri

73 ...-.-

perjantai 9. syyskuuta 2022

Kuningatar on kuollut - the Queen has passed

FSK signaali 4025/4030 kHz

 Eilen illalla, 8.9.2022, alkoi mediassa tihkua tietoa, että Englannin kuningattarella oli ilmennyt vakavia huolia terveydentilan suhteen. Merkit viittasivatkin siihen, että jotain erikoista olisi odotettavissa seuraavien vuorokausien aikana.

Pitkään ei tarvinnut asiaa ounastella, kun jo ennen YLE:n pääuutislähetystä mediassa informoitiin, että Englannin kuningatar oli menehtynyt. Tapahtuma on niin merkittävä maailman laajuisestikin, että tietoa asiasta levitettiin useiden eri kanavien kautta.

Nyt olikin otollinen hetki kuunnella hieman poikkeavasti Brittiläisiä military (sotilas) ja diplomaattitaajuuksia (lähetystöt) ja katsoa tuleeko mitään poikkeavaa viestiliikennettä ko. tahoilta. No, tulihan sitä. Sotilastaajuuksilla oli nähtävissä ja kuunneltavissa koodattua lähetystä, jonka aikaikkunassa avattu "salaamaton" viesti sisälsi lauseen "Queen passed"

Viestiteknisesti hieman samanlainen tapahtuma arkistoitiin kun Estonia upposi itämerellä. Tuolloin oli jopa hieman ruuhkaa sotilas- ja diplomaattitaajuuksilla. Näistä enemmän jossain toisessa yhteydessä.

Kuningatar on kuollut - kauan eläköön kuningas !


//ARi\\

lauantai 28. toukokuuta 2022

RjKK toivottaa hyvää Raja- ja merivartijapäivää 2022

RjKK 2022

 

Rajan viestireservi toivottaa hyvää Raja- ja merivartiopäivää 2022 kaikille Frontexin jäsenille!

Happy Border and Coastguard Day 2022 for all the Frontex members!


@ri

keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

DEMASKUOK - Tyrmäys

 

RjKK - cybersignint

Ukrainan sotatilan ja siihen liittyvän erilaisen viestinnän myötä, ovat taas erilaiset kyberoperaatiot disinformaation levittäjinä olleet voimakkaasti esillä. Tälle valeuutisoinnille (disinformaatio) onkin nyt luotu jälleen oikein hedelmällinen kasvualusta, jota halutaan käyttää hyväksi niin hyvässä kuin siinä pahassakin.

Media syöttää tietoa useilla eri kanavilla. Erilaisia somealustojen julkaisuja ja julkaisijoita tulee esille lähes päivittäin, ja kaikilla tuntuu oleva vankka ja vahva käsitys esittämistään asioista. Tässä sodassa toki parhaiten pärjäävät ne, jotka saavat sanomansa nopeasti liikkeelle ja tavoittavat jakelullaan ne kuuluisat massat. Disinformaatio sisältää kaikenlaisen väärän, epätarkan tai harhaanjohtavan tiedon, joka on suunniteltu, esitetty ja mainostettu tahallisesti aiheuttamaan yleistä vahinkoa tai hankkimaan voittoa. Ne voivat vaihdella väärästä tiedosta todella haitalliseen propagandaan.

Väärät tiedot voivat vaikuttaa ja muokata yleistä mielipidettä tietyistä asioista käyttämällä kirjallisia, visuaalisia ja äänityökaluja, jotka voivat levitä eri kanavien kautta. Disinformaatiotekniikoihin kuuluvat salaliittoteoriat, väärennökset, vankkurit, napsautussyötti, whataboutismi ja muut. Käyttämällä näitä tekniikoita vihamieliset toimijat manipuloivat ja vääristävät totuutta.

Vastalääkkeitä someviestien uutisseulontaan on pyritty kehittämään jo pitkään. Mutta niin tässä kuin muussakin kybersodassa, tuntuu aina siltä, että puolustus on askelen jäljessä. 

Yksi hyvä esimerkki disinformaation kitkemiseen on Vilnassa (Liettua) kehitetty vasta-ase nimeltään Demaskuok. Käännettynä tämä liettuankielinen sana tarkoittaa samaa kuin englannin "debunk" eli tyrmätä, osoittaa vääräksi. Tämän "someaseen" ytimessä majailee vilnalaisen mediatyhmän Delfin, yhdessä Googlen kanssa kehittämä tietokoneohjelma. Tämän ohjelman tärkeimpänä tavoitteena on kuinkas muutoin kuin tunnistaa valeuutiset ja paljastaa niiden liikkeellelaskija(t).

Kehitetty ohjelmisto suorittaa someaineistosta kieleen ja uutisoinnissa käytettyjen sanojen analyysia. Tämän lisäksi ohjelmisto tekee havaintoja siitä, kuinka nopeasti joku uutinen (viesti) leviää. Leviämisnopeus onkin yksi valeuutisen tärkeimpiä tuntomerkkejä, sillä valeuutisen tärkein tehtävä on levitä mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman laajalle.

Taustalla pyörivän ohjelmiston lisäksi tärkeää osaa kokonaisuudessa näyttelevät reilun 4000 asiantuntijan ("tontut") käsittävä verkosto, joka syventyy uutisiin oman asiantuntemuksen voimalla ja päättää, onko analysoitava uutinen todellakin valeuutinen vai jotain muuta. Yhteisö yhdistää eri alojen ammattilaisia, mukaan lukien muun muassa ulko-, turvallisuus-, IT-, kyber-, ympäristö-, talous- ja muiden asioiden asiantuntijat. Tilanteesta riippuen tontut voivat toimia sekä ennakoivasti että reaktiivisesti. He toimivat sekä yksilöinä että hyvin organisoituneena sosiaalisen median yhteisönä.

 Ohjelmiston tehokkuutta voidaan hyvinkin arvioida sillä, että saadun tiedon (STM) mukaan ohjelma pystyy tunnistamaan noin puolet (50 %) valeuutisoinnista, joten "Tonttujen" taakka analysoinnin osalta kevenee huomattavasti.

Taistelulle Internetin "Trolleja" ja disinformaatiota vastaan on siis jo lääkkeitä olemassa. Mutta, muistetaan kuitenkin se, että oma "somelukutaito" on se tärkein kaikista; me itsehän niitä uutisia luemme, peukutamme, jaamme jne...

 @ri


demaskuok.lt 

sunnuntai 27. helmikuuta 2022

FM5-31 Ansoittamisoppaan uusi elämä

Ansoittamisopas vm 1965 =>
 
Hieman oppaan sisältöä oppaan osalta

Enpä olisi vielä 1986-1989 uskonut, että hankkimani USA:n armeijan ansoittamisoppaille löytyisi uutta käyttöä vuonna 2022! Hankin erilaisia oppaita USA-kontaktieni kautta 1980-luvun lopulla, kun opetin Rajavartiolaitoksen varusmiehille toimintaa tilapäisvälineillä miinojen ja ansoittamisten osalta. 

Ohjekirjat tuli hankittua, koska rajalla oli käytössä vain itse tehtyjä kelmusarjoja aiheen osalta ja haluttiin lisää sisältöä, syvyyttä ja variaatiota kyseiseen opetusmoduliin. Tässä reilu 150 sivua käsittävässä "ohjesäännössä" avataan kyllä hyvin tuo ansoittamisen taito ja toiminta tilapäisvälinein. Osa esimerkeistä toki on sellaisia, ettei niitä voi käyttää ellei halua rikkoa sodansääntöjä, mutta onhan ne hyvä tietää nuokin viritykset, jotta osaa varoa, jos joku niitä sattuisi käyttämään.

Tuo perinteinen polttopullo eli tuttavallisemmin "Molotovin koktail" oli ehkä se ainoa asia, joka lisättiin manuaalin valikoimiin omalta osaltamme. Suomessa jo vuonna 1939 käytetty tilapäisvälinen osoitti tuolloin tehokkuutensa silloisiin panssariajoneuvoihin, mutta kyllä sille kohteita löytyy vielä tässä "uussodassakin".

Kirjan kuvitusta ei todellakaan voi avata näin julkisessa internetissä tulematta syyllistetyksi vaarantavasta toiminnasta. Ja hyvä niin.

Ukrainan kriisin kehittyessä pikkuhiljaa kohti ns. kliimaksi, tein manuaalista sähköisen version, jonka laitoin sähköpostilla Ukrainaan eräälle tuntemalleni sotilasradioamatöörille. Saadun palautteen perusteella pitivät postausta hyvinkin hyvänä materiaalina erityisesti ns. paikallisjoukkojen toimintaan liittyen. 

Vuonna 1987 perustettu Rajan koulutusympäristö "RjKK eli Rajakarhunklaani" on pitänyt opetustilaisuuksissaan myös tämän oppaan henkeä ilmassa vielä 2020-luvullakin. 


@ri

Kremlin tappolista

ISBN: 978-952-300-743-7 (Atena) "Ukrainan operaation" huonon menestyksen ja etenemisen takia on Kreml jälleen alkanut käyttämään e...