torstai 29. helmikuuta 2024

Saattokeikka

MIL-kalustoa ilmatilassa pohjoisessa 29.2.2024

 Aamuinen tarkastus ilmatilaan osoitti, että NATO:n pohjoinen sotaharjoitus on pääsemässä hyvään alkuun pikkuhiljalleen. Pohjoisessa, Ruotsin puolella, Pellon korkeudella oli heti tuoreeltaan havaittavissa FR24-palvelun kautta kolme ilma-alusta, jotka käyttivät kiltisti trasponderiaan - eivät siis halunneet piiloutua julkisuudelta. 

Koneiden tunnuksia ja muita identifikaatioita ei tiedoissa ole. Liikeratojen perusteella voisivat olla perinteisiä ilmatankkauskoneita, jotka pyörivät ympyrää omalla sektorillaan. Tosin, nyt näyttäisi olevan kaksi saman tyyppistä konetta samalla "kehällä" sekä yksi joukosta poikkeava. Havaintojen mukaan näyttäisi siltä, että yksi koneista olisi noussut Oulun kentältä.

Pienen seurannan jälkeen tämä kolmikko näytti suuntaavan yhdessä tuumin kohti Norjaa. Lentopintana näyttäisi olevan koko ajan melko tarkalleen 7000 km.

Matka jatkuu.....

Klo 10.55 näyttäisi siltä, että saattokeikka Norjan rannikolle ohitse ja "HEMANit" lähtevät paluumarssille. Tällä perusteella nuo alun ilmatankkauskoneiksi luokittelemani kohteet, eivät ole kyllä "tankkereita" vaan muita sotilaskohteita.

Saattokeikka ohitse...

Klo 11.10 N/A (not available) ilma-aluksen poistuessa Atlantille ja hävitessä FT24-palvelusta, paljastui tiedoista, että kyseessä onkin B-1 Lancer, USA:n suuri strateginen pommikone, joka oli vierailulla Ruotsissa. Saattohävittäjät kävivät siis saattamassa tämän vierailijan kotimatkalleen. 


@ri


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...