torstai 1. helmikuuta 2024

Varautuminen kannatta - nyt se on helppoakin (112 / 72H)



Ympärillämme pyörii yhä enenevimmissä määrin erilaisia uhkatekijöitä, jotka voivat helposti vaikuttaa päivittäisiin askareisiimme kielteisellä tavalla. Nyt ei tarkoiteta pelkästään sotien tuomia uhkia, mutta myös ympäristössä tapahtuvien muutosten ja oman toimintammekin takia tapahtuvia rauhanomaisia muutoksia. Myrskyt ja muut luonnonkatastrofit aiheuttavat helposti häiriöitä, eikä niiden ennustaminen ole aina helppoa etukäteen. Yhteiskunnallinen aktiivisuus esimerkiksi laajojen lakkojen johdosta voi aiheuttaa ongelmia perusasioiden osalta, joskus suurestikin. 

Usein silloin kun ns. pilliin puhalletaan, onkin jo myöhäistä alkaa keräilemään sitä "omavaraa", jotta selviytyisi kunnialla eteen tulleesta tilanteesta. Vaikka KOVID19-pandemia ja nyt alkanut "suurlakko" osattiin ennustaa jo hyvissä ajoin etukäteen, näkyi se mm. kauppojen kassajonoissa kun ihmiset hamstrasivat suuria määriä elintarvikkeita ja muita hyödykkeitä. Toki pandemian osalta ei tarkkaan tiedetty sen tulevia vaikutuksia ja kestoa, mutta lakkojen osalta on tarkkaan tiedossa, että se kestää max. kaksi vuorokautta 😑

Tilanteeseen kuin tilanteeseen on hyvä tehdä ainakin jonkinlainen kartoitus omalta osalta ja katsoa sen mukaan, mitä olisi asian osalta tehtävissä. Hieman syvällisempikään pohdinta aiheen osalta ei ole varmasti pahaksi ja siihen apu tuo mikäs muu kuin internetti ja sieltä löytyvät varautumiseen liittyvät kotimaiset sivustot (ks. linkit lopusta).

"Varautuminen" tarkoittaa yksinkertaisesti siis sitä, että mietitään etukäteen, miten toimitaan erilaisissa poikkeustilanteissa. Se lisää mielenrauhaa ja hallinnan tunnetta kun joudutaan toimimaan mahdollisissa poikkeusoloissa. 

Varautumisen perusperiaatteita ovat esimerkiksi:

1. **Kotivara**: Kotona olisi hyvä olla sen verran ruokaa ja juotavaa, että sillä tulee toimeen muutaman päivän.

2. **Vesi**: Kotona pitäisi olla aina varalta puhdasta vettä muutaman päivän tarpeiksi.

3. **Sähkö ja lämmitys**: Pitkä sähkökatko kylmänä vuodenaikana viilentää kodin nopeasti.

Varautumisen suunnittelun avuksi löytyy nyt mainio tietopankki kännyköiden 112-sovelluksesta. Jos et ole vielä kyseistä sovellusta asentanut, kannattaa se tehdä mahdollisimman nopeasti. Sovelluksesta löytyy tietoa ja apua paljon enemmän kun pelkästään hätänumeroon soitto. 

Sovelluksesta löytyy "Kotivaran" osalta käyttökelpoinen lista, josta löytyy ne tuotteet, jotka olisi hyvä olla käytettävissä ja joiden avulla selvitään se 72-tuntia, mikä on asetettu mittariksi omatoimisen varautumisen osalta.

Sopivilta osin voi ja kannattaa harjoitellakin elämistä tämän "72-tuntivaran" kanssa. Itse osallistun omatoimisesti kaksi kertaa vuodessa harjoitukseen, jossa sähköverkko on pois käytöstä, internet ei toimi ja vedenjakelussakin on häiriöitä - siis melkoisen vakava häiriö, joka voisi tulla esiin vaikka osana myrskytuhoja. Harjoitustilanne tosin kestää vain 48 tuntia, mutta siinäkin ehtii asioita testaamaan.

Tähän kuvaamaani tilanteeseen liittyy toki myös viestiliikenteen turvaaminen poikkeusoloissa. Tähän löytyy onneksi avuksi lukuisat reserviläiset ja radioamatöörit, joilla on valmius toimia kotoa radioaalloilla ilman valtakunnan verkkosähköä ja jotka voivat siirtää myös internetin viestiliikenteen osaksi radioverkkoa. Tarvittaessa myös eri viranomaisten avuksi. Tämän toiminnan rinnalla on nyt kehittymässä Suomeen myös oma kyläradioverkko, joka on varmasti hyvä apu asioiden turvaamisessa.


Keinoälyn näkemys "Kyläradiosta" 🤣



Liitteet:

(1) Varautumisen perusasiat kuntoon; 72 h

(2) Hätäkeskuslaitos (112)

(3) YLE:n hyvä juttu Suomen "Kyläradioverkosta"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...