perjantai 23. helmikuuta 2024

ODYSSEUS laskeutui sittenkin

 NASA:n kuun valloittaminen pääsi jälleen vauhtiin kun Odysseus-laskeutuja pääsi lopulta turvallisesti kuun kamaralle. Loppuvaiheen pienet tekniset ongelmatkaan eivät onnistuneet estämään laskeutumista. Laskeutuja on jo lähettänyt ensimmäiset radioviestit onnistuneesti laskeutumispaikaltaan ja tuoreita kuviakin saadaan kohta ihailla.

Odysseus lähettää ilmeisesti kuvadataa

Laskeutuja on tehnyt historiaa kahdella tavalla. Se on ensimmäinen kaupallisen yrityksen laskeutuminen Kuuhun ja yhdysvaltalaisten ensimmäinen kosketus Maan kiertolaisen pintaan sitten Apollo 17:n – ja siitä on jo yli 51 vuotta. Joulukuussa 1972 astronautit Gene Cernan ja Harrison Schmitt kävelivät Kuun pinnalla, toistaiseksi viimeisinä ihmisinä.

Kuu ja siihen liittyvät erilaiset tapahtumat ovat innoittaneet minua vuosikymmenten ajan. Vaikka itse kuu onkin jäänyt osaltani vielä valloittamatta, olen onnistunut sen tiimoilta osallistumaan moneen mielenkiintoiseen tapahtumaan.

Vuosia sitten osallistuin muutaman pienoismallin kanssa NASA:n organisoimaan kilpailuun, jossa teemana oli, ei sen enempää kuin vähempää, avaruus. Tehtyjä töitä ei lähetetty minnekään, vaan ne piti valokuvata "sopivalla" tavalla. 

Itse valitsin mukaan kaksi aihetta, koska aikaakin mallintamiseen oli lähes vuosi: "Kuulento - Apollo 11" ja "Voyager 1 -luotain" Menestystä kilpailussa tuli sen verran, että pääsi palkinnoille, josta muistona alkuperäiset vuoden 1969 hopeiset dollarikolikot, Apollo 11 teemalla ja lisäksi tietysti kunniakirjat, kuten kuvaan kuuluu hi...

Alla pari vedosta kilpailutöistä.

APOLLO 11 vm. 1969

APOLLO 11


@ri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...