Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
perjantai 31. heinäkuuta 2009
Ukkosta ilmassa osa 3
Näinhän siinä näyttää hieman käyneen, että meri ei ollut esteenä solujen liikkumiselle. Etelärannikolle näkyy eri tutka-animaatioiden perusteella rantautuneen ukkostavia sadekuurorintaman osia. Intensiiviltään nuo solut eivät näytä kovin kummoisilta ja onkin mahdollista että ne haihtuvat / "kuolevat" pois heti rannikolle noustuaan. Seurataan tilannetta mielenkiinnolla.
Ukkosta ilmassa osa 2
Ukkosta ilmassa
Helteinen ja kuuma ilmamassa on omiaan luomaan otollisen alusta ukkosille. Lappeenrannan alue onkin tänä kesä vielä hyvin välttynyt suuremmilta ukkosilta. Ja ehkä hyvä onkin niin, koska ainahan ne mukanaan jotain tuhoa ja harmia aiheuttavat, eikä sitä käy toivominen.
Näin kuukauden viimeisen päivän kunniaksi on jälleen pientä aktiviteettiä taivaalla havaittavissa - tosin vasta tuolla 300 km päässä Vienan Karjalan suunnalla. Päivää on tosin vielä jäljellä ja aurinkoakin, joten vielä ei tiedä mitä ilta ja yö tuovat tullessaan.
Uutta sukupolvea luonnossa
Pari hienoa havaintoa, jotka on pakko mainita tehtiin tälläkin kierroksella.
Ensimmäinen havainto tehtiin tuossa Mustolankadun ja Itäisen Kanavatien riesteysalueella. Pientareen kukinnoissa huomattiin itseään lepuuttelemassa amiraaliperhonen. Tämä on näitä muuttavia perhosia, joista toinen sukupolvi on nyt saanut ilmaa siipiensä alle. Tämä laji ei pysty talvehtimaan Suomessa, joten se muuttaakin talveksi Etelä-Euroopan suunnalle pakkasia karkuun. Parhainta aikaa näiden perhosten lentelyiden osalta on vasta elo-syyskuu. Ensimmäinen sukupolvi päätti lentonsa jo Juhannuksen tienoilla.
Toinen varmasti yhtä hyvä ja mielenkiintoinen havainto tehtiin kuntoradan varrelta. Kuinkas ollakaan herra ja rouva peukaloinen toivat poikueensa esittelyyn. 5 peukaloisen poikasta pitivät kovaa meteliä ja esittelivät itseään puunoksalla sulassa sovussa hetkisen istahtaen. Täytyy käydä vielä myöhemmin morjestamassa näitä pikkulintuja.
Nyt kannattaakin olla tarkkana luonnossa, sillä siellä on monenlaista mielenkiintoista havainnoitavaa.
Lepakkoyö 30.-31.7.2009
Jo heti ovesta ulos astuessa alkoi detektori "tikittää" mukavasti, eli pohjanlepakot olivat liikkeellä. Ja jopa 3 yksilön parvessa pihamaan yllä saalistamassa. Kaarikadulta Pitkäkatua pitkin kohti vanhaa kanavaa, tuli lisää pohjanlepakkohavaintoja. Lepakot tuntuivat saalistelevan mielellään Pöljänpuistoon rajoittuvien tonttien yllä. Siinä on varmasti hyvät ruoka-apajat.
Seuraavat voimakkaat kaiut tulivat läheltä ylilentävistä lepakoista Itäisen Kanavatien ja Pihtakuusenkadun risteysalueelta. Lepakot ottivat vauhtia Mustolanlammen suunnalta ja poistuivat tenniskentän suuntaan. Pihtakuusenkatua kävellessä olivat lepakot jatkuvasti äänessä tien läheisyydessä.
Seuraava näköhavainto lepakoista tulikin sitten Mustolan koulun nurkalta, jossa ainakin yksi yksilö saalisti vilkkaasti koulun pihapiirissä. Tästä matkan jatkuessa kävelytietä pitkin kohti Pitkäkatua tuli seuraavat lepakot ääneen Pitkäkadun ja Saikkolantien risteysalueella. Lepakoiden kaiut soivatkin tämän jälkeen Kaarikatua kotiapäin astellessa koko ajan. Noin tunnin lenkin jälkeen olivat vielä kotipihan ylle jääneet lepakot paikoillaan ja antoivat taitavia lentonäytöksiä yhä enemmän hämärtyneessä illassa.
Tänään uusiksi!
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Onniko kääntymässä?
Otsikon mukainen kysymys heräsi tänään iltakävelyllä. Kävin hetkeksi lepuuttamaan jalkojani ja pakkaamaan reppua istahtaen puistonpenkille. Siinä istuessa ja ympäristö tarkastellessa sattui silmään penkin jalkaan kudottu eräänlainen "sukka".
Muistelen tuossa jokunen aika sitten nähneeni tv-ohjelman, jossa kyseisen asian harrastelijat esittelivät asiaansa. Parhaalla tahdollakaan en muista mitä kyseiseen asiaan liittyi - luonnollisesti tehdä ympäristöä kauniimmaksi ja ihmisille hyvää mieltä.
Näitä taideteoksia ei varmasti kasva joka tolpassa, joten tulkitsen asian eräänlaiseksi onnenkantamoiseksi. Toivottavasti olen oikeassa.
Joitakin sivullisia tuntui hieman huvittavan kun dokumentoin tapahtumaa kameralla. Kunhan saan kuvat kehitettyä, niin ehkä laitan jonkun tännekin näytille.
tiistai 28. heinäkuuta 2009
Töölönlahden varrelta
Reilun tunnin kävelyn aikana ehtii tekemään mukavia havaintoja ympöröivästä luonnosta ja siellä liikkujista. Tässä joitakin tältä illalta koottuja havaintoja:
- Perinteisellä ruokintapaikalla näkyi olleen lähes kaikki poikueet ns. aikuisiässä. Eniten huomiota kiinnitti reilu 50 -päinen valkoposkihanhikatras. Ruoalla olisi ollut kysyntää - tarjontaakin näkyi aina silloin tällöin olevan. Moni tuskin on huomannut, että hanhilaumasta löytyy kaksi rengastettua yksilöä. Myös sinisorsaemot näyttivät poikueitaan uteliaille: toisella oli laumassa 3 poikasta ja toisella peräti 9 pienokaista.
- Reilusta 50 vastaan tulleesta hölkkääjästä lähes jokaisella (88 %) oli käytössä joku musiikkisoitin suorituksen aikana. Melkoinen muoti-ilmiö siis!
- Kävelysauvoja oli vain harvoilla käytössä ja niistäkin monella ns. kantolaitteena.
- 45 % pyöräilijöistä käytti pyöräilykypärää.
maanantai 27. heinäkuuta 2009
Ratsupoliisi
Iltakävelyllä Kampin suunnalla oli mukava todeta, että ratsupoliisiperinne elää vielä ja voi hyvin. Tuollainen kolmen ratsun partio on todella kunnnioitusta herättävä näky verrattuna esim. noihin perinteisiin kumirenkailla varustettuihin menopeleihin. Samalla näkyi, että ihmiset osasivat lähestyä ratsupoliiseja omine murheineen helpommin kuin samalla alueella ajelleita muita mobiili-poliiseja.
Perinteet kunniaan ja ratsukot asialle!
Siippayhdyskunnan elämää 25.-26.7.2009
Viikonlopun retki Enonkoskelle tarjosi olosuhteiden osalta mainiot edellytykset seurata löydetyn siippayhdyskunnan toimia. Tällä kertaa jätettiin ullakkotilojen tutkiminen väliin ja keskityttiin pelkästään laskemaan vintillä majailevat lepakot.
Perjantaina määritettiin hieman lepakkojen toimintoja ja lasakettiin siinä sivussa 18 yksilöä, jotka poistuivat omia reittejään piiloistaan. Lauantaina asia tehtiin hieman perusteellisemmin ja kokonaistulokseksi tuli komea 31 yksilöä.
Tässä tapahtumat kronologisesti esitettynä:
Klo 21.00 Päivänvaloa vielä runsaasti, mutta kattopeltien alta kuuluu melkoista rapinaa, mikä ei johdu peltien lämpölaajenemisesta vaan siippojen liikkumisesta pellin alusilla.
Klo 22.15 "metakka katolla jatkuu" - edellisenä iltana ensimmäinen lepakko lähti näitä aikoja lennolle.
Klo 22.20 Ensimmäinen siippa poistuu lennolleen.
Klo 22.30 Pääosa muuta porukkaa aloittaa poistumisen lennolleen.
Klo 22.45 Pääjoukko jättänyt piilonsa lähes kokonaan - kattopeltien alta kuuluu vielä ääntelyä, joten osa porukkaa on vielä piiloissaan.
Klo 23.00 Viimeinenkin siippa lennossa - kattopellit ja niiden aluset ovat hiljenneet.
- toki paikalle on saattanut jäädä vielä jokunen yksilö, joka ei pidä meteliä itsestään.
Siippojen keskustelutaajuus 20 Hz on monin ajoin heinäsirkkojen ja hepokattien ääntelyn häirinnän alla. Klo 22.47 kuuluu äkillisesti mielenkiintoinen siritys 47 Hz taajuudella - valitettavasti ääni loppuu yhtä äkkiä kuin alkaakin eikä anna mahdollisuutta lajimääritykselle.
Siipat oli helppo havaita niiden poistuessa, koska detektori ilmaisi lentoonlähtijät hyvissä ajoin ennen niiden tipahtelua räystäiden alta.
torstai 23. heinäkuuta 2009
Jumalten Sanansaattaja - Häiveperhonen
Luonto on tullut harrastettua eri olomuodoissaan jo useita kymmeniä vuosia ja aina se jaksaa tarjota yllätyksiä aktiiviselle tarkkailijalle. Näin kävi reilu viikko sitten erään Saimaan rannalle suuntautuneen mökkivierailun yhteydessäkin.
Varmin tapahan lähteä havainnoimaan ja vielä nähdäkseen jotain erikoista on se, että jättää kiikarit ja kamerat pois matkasta. Tuolloin usein tärppää - niin nytkin. Kylävierailulle lähtiessä vielä pitkään aprikoin, ettää ottaako sitä kuvausvälineet mukaan vai jättääkö ne tällä kertaa matkasta pois. Jälkimmäinen vaihtoehto voitti ja tulos oli sen myötäinen.
Rantalaituria ihmetellessä paikalle lensi suuri perhonen jostain puiden latvuksista. Perhosen koko oli jo sitä luokkaa, että se kiinnitti heti huomiota paikalla olijoihin. Perhonen oli kuin se olisi tullut paikalle suoraan tropiikin viidakoista. Laskeuduttuaan tämä vierailija osoittautui melkoisen kesyksi yksilöksi, sillä se antoi tarkkailla itseään hyvin läheltä. Aluksi ounastelin perhosta suureksi haapaperhoseksi, mutta sitten siipien sininen välkentä antoi lajimääritykselle uuden suunnan, joka piti vielä perhosoppaasta varmentaa. Tosiaankin, olimme törmänneet pieneen harvinaisuuteen eli häiveperhoseen. Vielä 2000-luvulle tultaessa oli lajista tehty vain puolensataa varmaa havaintoa Suomessa. Ilmaston lämpenemisen myötä on lajikin hieman runsastunut, mutta kuuluu edelleen noihin harvinaisuuksiin lajikirjossamme.
Carl von Linné kuvasi lajin vuonna 1785 tieteelle uutena perhoslajina, jonka tieteelliseksi nimeksi tuli Apatura iris. Iris tulee kreikkalaisista jumaltaruista, joissa Iris oli jumalten sanansaattaja.
Onneksi sattui sentää olemaan tuo "kännykkä" lähietäisyydellä, jotta edes jotain dokumentaatiota perhosesta sai arkistoitua.
maanantai 20. heinäkuuta 2009
Lepakkomaista
Tällä kertaa olin jälleen tarkkailemassa paikallista siippayhdyskuntaa, joka pesii sellaisen puolitoistakerroksisen, harjakattoisen talon ullakkotiloissa. Erityisen miellyttäväksi siipoille rakennuksen tekee se, että alkuperäinen pärekatto on jälkikäteen peitetty peltikatolla. Peltikaton ja pärekaton väliin on jäänyt juuri sopivasti tilaa lepakon asustella.
Vuosi sitten kävin samaisella ullakolla, löytämättä ensimmäistäkään nahkasiipeä, vaikka varmuudella näki lepakkojen tulevan aina yölennoilleen ullakkotiloista.
Nyt tilanne oli toinen, sillä hieman sattumalta osasin virittää tuon ultraääni-ilmaisimen (detektori) lajille epätyypilliselle taajuudelle. Normaalisti nämä siipat saalistuslennoillaan ovat kuuluvissa siinä 45 Hz taajuudella. Nyt rakennuksen läheisyydessä kiivasta lepakkoääntelyä kuului myös taajuudella 20 Hz! Jatkoselvittelyssä kävi ilmi, että yhdyskunta piti tuota 20 Hz taajuutta aktiivisena kun se kommunikoi keskenään päiväpiiloissaan rakennuksen vintillä. Detektorin ja valaisimen kanssa olikin kohtuu helppoa löytää nahkasiipiä rakennuksen vintiltä, kun sekä ääntely että liikkumisäänet paljastivat salaperäiset liikuskelijat. Lepakothan eivät tosiaankaan roiku, vaan ovat ns. ryömintäasennossa omissa pärekoloissaan, josta sitten kurkkivat salaperäistä tutkailijaa.
perjantai 17. heinäkuuta 2009
Aurinko paistaa ja vettä sataa.....
....taitaa tulla kesä,- sittenkin. Tai kesäähän tässä on koko ajan ollutkin. Eipä tosin äsken olisi uskonut kun kävelylenkille lähti, että siinä kastuu muustakin kuin hiestä. Sen verran näkyi nuo pilvimassatkin hikoilleen, että antoivat ulkosalle tuollaisen kepeän kesäsateen. Hetkessä tuli sademittariinkin 0.2 mm lisää pintaa.
Koillisen suunnalla tuo ukkonen näkyy jaksavan pitää meteliä itsestään - rajankin on näköjään jo ylittänyt, joten lienee aikeissa siirtyä tuonne Laatokan pohjoispuolelle ärjymään.
Ukkosta 17.7.2009 klo 11.45
Tässä hieman lisää infoa tuohon Pohjois-Karjalan ukkosrintamaan tuoreen kuvan muodossa. Sitä voikin hyvin verrata tuohon edelliseen kuvaan; näkyy hyvin tuon rintaman voimistuminen päivän edetessä. Tämähän on hyvin tyypillistä kesän ukkosille. Kova on rätinä radiossakin AM-alueella, joten hyvin tietää että jotain sähköistä taivaalla tapahtuu lähialueella.
Ukkosta 17.7.2009 klo 10.57
Tältähän se vallitseva lähialueen ukkostilanne näyttää. Puoltapäivää kohden ollaan tiukasti menossa, ja ukkossolut pauhaavat lähimmillään tuossa Joensuun tasalla. Aamusta alkaen näyttää olleen möyrintä päällä sillä rintamaosuudella.
Yllättävän hyvin näkyy tämä kolmiomittaamaton data pitävän yhtä tuon ilmatieteenlaitoksen datan kanssa.
Pilviä on alkanut nostelemaan jo Lappeenrannankin taivaalle, joukossa jokunen hieman järeämpikin, joten saapi nähdä mitä ilta vielä tuo tullessaan. Ilmeisesti hyvät ukkoset kun itse on poissa maisemista hi..
Ukkonen 16.7.2009
Toistaiseksi on näyttänyt tyypilliseltä kuvio, jossa nuo aktiivisimma ukkossolut kiertävät tämän Saimaan eteläpuoleisen osion melkoisen tarkkaan. Moni on varmasti mielissään tästä ilmiöstä. Tänäänkin saatiin aamulehdistä lukea kuinka ukkonen oli riehunut Pirkanmaalla. Eihän sitä moista riehuntaa kotikulmille halua.
Ukkoskautta on toki vielä reilusti jäljellä ja nuo ilmakehätoiminnot muuttuvat syksyä kohti mentäessä, joten kyllähän sieltä vielä jotain räiskettä ja pauketta on tulossa. Jäämme seuraamaan tilannetta.
torstai 16. heinäkuuta 2009
Pää pyörällä Haminassa
Tähän päteekin hyvin sanonta: "Mitä isot edellä - sitä pienet perässä". "Pääsky Halonen" on todellakin saanut ympyräkaupungin ihmisten päät pyörälle omilla lausunnoilla ja päätöksillään.
Joku voisi jopa sanoa, että on häppee olla Haminasta.
keskiviikko 15. heinäkuuta 2009
"Pääsky-Halonen" Haminasta....
"-Isot päätökset eivät ole nopeita, eivätkä helppoja. Googlen vaatima 22 kuukauden hiertäminen ei edes ole pisin. Jotkut kaupat ovat vieneet 3-4 vuotta, sanoo Haminan salaperäisin ja vaiteliain mies apulaiskaupunginjohtaja Kari Halonen. Googlen työkään ei ole vielä viimeisessä pisteessä, salaisuudet ja neuvottelut jatkuvat. Kaupungin satamassa tapahtuu paljon WinWindin ansiosta."
Tuolloin asia koski Googlen tuloa Haminan sataman tiloihin - tänään saatiin taasen lehdestä lukea, kuinka "korkealle" koulutettu virkamies rikkoo tietoisesti lakia antamalla kaupungin työntekijöille käskyjä toimia luonnonsuojelulakia vasten. Aika älyvapaata hommaa tuntuu olevan koko Haminan kaupungin touhu. Syyttääkö tässä nyt sitten käskynantajaa vai toteuttajia.
Aika alkeelliista touhua Haloselta kätkeytyä lasten, koululaisten, selän taakse kun ns. käry käskystä kävi. Kyllähän tällaisen kansalaistottelemattomuutta harrastavan virkamiehen paikka on jossain muualla kuin esim. kaupungin johdossa. Aika huonoa kuvaa antaa viihtyisälle ympyräkaupungille - ja tuosta huonosta maineesta on paha päästä eroon.
Virkamiesten kannattaisi varmaan katsoa hieman takautuvasti taaksepäin, mitä muita käskyjä ja päätöksiä kyseinen "virkamies" on aiemmin antanut ja arvioida niitäkin uudelleen. Tiedä mitä mukavaa ja kiinnostavaa sieltäkin löytyy.
maanantai 13. heinäkuuta 2009
Ukkosta ilmassa jälleen
"Helppo tapa ansaita hyvät rahat"
Eipä aikaakaan, kun käytössä on mittava tietokanta "sienipaikannuspisteitä". Hyvät sienipaikat ovat kultaakin arvokkaampia kauppasienillä bisnestä tekeville poiminta- ja myyntiyrityksille, joten pienellä kyselykierrokselle firmoihin, saattaa yllättyä positiivisesti tarjottavasta kauppahinnasta sienipisteiden osalta.
Säästää huomattavasti kuluja, kun osaa opastaa poimijat oikeisiin kohteisiin suoraan. Muista toki jättää jotain poimittavaakin kun merkkailet paikkoja, sillä seuraavaan satokauteen on jälleen vuosi odoteltavaa, eikä kauppias halua jäädä odottelemaan. Rauta on taottava silloin kun se on kuuma!
perjantai 10. heinäkuuta 2009
Keltaista herkkua - kanttarellejä
Tietoturvallisuudesta
- Varmuuskopioinnin osalta on toki myös tärkeää varmistaa, että kun tietokone ja ohjelmistot vaihtuvat, myös tuolloin varmistuksien palautukset onnistuvat. Ns. järjestelmäspesiifisissä ohjelmissahan on juuri se ongelma, että kun olet tehnyt varmistukset jollakin ohjelmistolla vaikka Windows XP-työasemasta ei sen palauttaminen välttämättä onnistu siirryttäessä Vistan käyttäjäksi tai päinvastoin. Ohjelmisto- ja tiedostojärjestelmätuet ovat siis puutteelliset. Onneksi nämäkin "sudenkuopat" on kierrettävissä, jos huomaa tehdä asiat ajoissa kunnolla eikä vasta sitten kun ongelma on käsillä.
- Monet yritykset tarjoavat ilmaista varmistusta nettikaistan ylitse ulkoisen palveluntarjoajan levyalueille. Tämähän kuulostaa varsin hyvältä ja toimivalta tavalta. No, tietysti tähänkin järjestelyyn liitty omat riskinsä kun sitä lähemmin lähtee tarkastelemaan:
- Mitä tapahtuu, jos palveluntarjoaja lopettaa toimintansa? (tuskin palauttaa tiedostoja)
- Ulkopuolisella toimijalla on mahdollisuus tutkia tiedostojasi (tätä ei mainosteta, päinvastoin kerrotaan järjestelmän luotettavuudesta, salauksista yms.)
- Varmistuksien palautusta tulee testata näissäkin varmistuksissa.
Itselläni jälleen hieman turvallisempi olotila sillä eilen tuli asennuksien jälkeen otettua koko järjestelmästä varmuuskopio sekä sen päälle vielä tiedostoista erikseen. Kaikki mukavasti 500 Gb:n USB-kiintolevylle. Nyt täytyy vielä keksiä levylle hyvä säilytyspaikka, joka ei mielellään ole edes samassa rakennuksessa varsinaisen tietokoneen kanssa.
Turvallisia varmistuksia kaikille - viimeistään syksyllä kannattaa asiaa ajatella kun niitä kesäkuvia koneelle järjestelee.
torstai 9. heinäkuuta 2009
SUOMENLIPUT LIEHUMAAN!!!
Maailmalla eri valtiot pitävät suuria seremonioita ja näytöksiä voitonpäiviensä johdosta, mutta meillä se näkyy unohdetun, hieman kuten nuo veteraanitkin.
Liput liehumaan ja rinta rottingille!!
T I E T O T U R V A L L I S U U T T A
Lienee jälleen aika korostaa tietoturvallisuutta myös kotirintamilla. Varsinkin nyt, kun itse jälleen asiaan konkreettisesti törmäsi. Ykköstietokone meni Vistan osalta sellaiseen indeksiin, että lopulta ainoaksi pelastukseksi osoittautui vain koko järjestelmän palauttaminen. Onni onnettomuudessa tietenkin oli se, että järjestelmästä oli tehty varmuuskopio huhtikuussa 2009!
Pari ikävää virhettä tuli tehtyä oman tietoturvallisuuden osalta vaikka asioiden kanssa toimii työelämässä lähes päivittäin.
- Varmuuskopio oli melkoisen vanha: kopion palautuksen myötä jäi reilun kahden kuukauden tuotokset työasemalta unholaan. Onneksi toki tärkeimmät tiedot, kuten asiakirjat ja kuvat olivat tallennettuina ja varmistettuina eri levyillä kuin itse käyttöjärjestelmä.
- Varmuuskopion palautusta ei ole tullut testattua, joten oli melkoisen jännää katsoa mikä on lopputulos. Aika moni varmaan sortuu tuohon perusvirheeseen, että ottaa mielestään hienoja varmistuksia, mutta unhoittaa testata niiden palautusta. Yllätys onkin melkoinen, kun palautusprosessin päätteeksi tulee näyttöön teksti "file not found or corrupted"....
Tässä tapauksessa tuli nyt hyvin testattua tuo Vistan oma järjestelmänvarmistustoiminne; dataa oli reilu 30 Gb järjestelmälevyllä ja tuon palautus kesti vain n. 15 minuuttia! Varmistuksen tekeminen itsessään on hieman pitempi prosessi, mutta se onkin hyvä jättää koneen huoleksi yöaikaan, kun ei ole muuta tekemistä.
Mitä asiasta jälleen muistui mieleen:
- ota koko järjestelmästä varmistus riittävän usein esim. 1 kerta/ kuukausi
- testaa sopivassa yhteydessä myös palautuksen toimivuus
- tallenna tärkeä data muualle, kuin tietokoneen järjestelmälevylle: toinen kiintolevy tai nykyään niin edulliset USB-levyasemat
Ilman levyrikkoja, toimintahäiriöitä tuo järjestelmän palautus tulee hyvin ajankohtaiseksi myös silloi kun sattuu joku virus tai muu ökömönkijäinen tulemaan koneelle, saastuttaen sen.
Käyttöjärjestelmästä riippumatta nämä tietoturva-asiat ovat hyvin samanlaisia: myös Mac ja Linux -rintamilla kannattaa huolehtia asioista. Vaikka virusvaara on pienempi, tekniikka kiintolevyjen osalta on hyvin samanlainen kuin Windows-maailmassa.
Salamaennakkoa - näkymätön salama
Tässä lienee sellainen psykosomaattinen ilmiö kyseessä, eli kun jotain asiaa odotetaan oikein kovasti tapahtuvaksi, niin sitten alkaa kuulemaan ja näkemään aiheeseen liittyviä asioita. Siis, sama ilmilö kun pimeässä metsässä odottaa näkevänsä jotain, niin alitajunta ja mielikuvitus avittavat havaintojen teossa. Nämä saattaa tuntua josku hyvinkin tosilta ilmiöiltä.
No, tämä ei poista sitä mahdollisuutta, etteikö tuo etelästä kovaa lähestyvä saderintama toisi mukanaan joitakin ukkossolujakin. Mutta, se onkin jo kokonaan toinen juttu.
tiistai 7. heinäkuuta 2009
Ilmoja pitelee
Onneksi luonnolla on tapana tasoittaa tekemänsä, joten kyllä se vielä helteeksi kääntyy: viimeistään elokuulla kun itselläni on lomaa kalenterissa hi....
Taivasta korkeampi
Lehtokotilot vauhdissa
maanantai 6. heinäkuuta 2009
Lepakkotiedotusta
Etsintäkuulutukset
Useat ovat varmaan kuulleet tämä laulutaiturin, mutta harva on onnistunut sen näkemään. Mutta tässä, niin kuin monessa muussakin lajissa sitkeys palkitaan. Pensaikossa tai puun latvustossa oleva pikkulintu viimeistään lentoon lähtiessään paljastaa sijaintinsa ja tulee näkyville. Muutoin pitääkin olla melkoisen tarkka, että saa linnun näkyville.
Mustolan motoristit
Tuo samainen nopeusrajoitushan koskee myös mopedejakin!!! Ainakaan Kaarikadulle pesiytynyt mopojengi ei tunnu tuntevan rajoituksien olemassaoloa. Vika lienee asenteissa ja kotikasvatuksessa. Nykyisellä menolla ei viene pitkään kun pitää paikalle kutsua poliisia ja sairasautoa - toivottavasti ne riittävät. Samat asenteethan siirtyvät sitten ajanmyötä nelipyöräisten rattien taakse.
Pitkäkaudulta Saikkolantien suuntaan lähtevä tieosuus on myös ylipääsemätön kiusa useimmille kuskeille. Ajetaan päin kiellettyä ajosuuntaa ihan pokkana. Todella alkeellista liikennekäytöstä.
Toivottavasti törttöilijä huomaavat korjata omat asenteensa ennenkuin luonto hoitaa asian kuntoon.
Raakaa peliä luonnossa
Mustolan suunnallakin karhuja liikkuu, koska jälkiä ja jätöksiä on nähty ihan kiitettävissä määräin tänä kesänä - enemmän liikkujaa kuitenkin huolettaa nuo kulkukissat, jotka villeinä kulkevat pihapiirissä ilman minkäänlaista valvontaa. Ratkaisun ongelmaan onneksi tuottaa tuo lähestyvä ravustuskausi, sillä kulkukissan paras paikka on edelleen olla ravunsyöttinä, kuten vanha kansa tapaa sanoa.
Yksikin kulkukissa tuhoaa lintujen pesiä ja poikueita pahemmin kuin muut luonnolliset viholliset. Samaan vaikutukseen yltää tarhoilta karanneet minkit, jotka nekään eivät kuulu Suomen luontoon.
Tänään oli kissan jälkiä jälleen katseltavissa kun vajaan 800 metrin matkalla oli syöty yksi käpytikan ja tervapääskyn poikanen.
Toivottavasti luonto hoitaa asian kuntoon elleivät omistajat tunne tarpeeksi eläinrakkautta asian hoitamiseksi.
perjantai 3. heinäkuuta 2009
Kotilot ...
Eipähän noista kotiloista tuossa määrin mitään iloa ole ainakaan puutarhassa, joten pysykööt vain tuolla avoimella tonttiosiolla nokkosten kiusana.
torstai 2. heinäkuuta 2009
Lepakot
Tarkistin tilanteen jälleen eilen tuossa klo 23.45 aikaan, ja kolme pohjanlepakkoa oli tekemässä selvää pikkuhyönteisistä puutarhan yllä.
Kotiloiden juhlaa...
Melkoinen invaasio siis liikkeellä.
FT8 SM-sprint, osa 10
FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Rasva- ja siemenkakkua tarjolla! Näin pikkulintujen ja miksei hieman suurempienkin lintujen ruokintakauden ollessa jälleen ajankohtain...