maanantai 6. heinäkuuta 2009

Raakaa peliä luonnossa


Viime viikkona paljon palstatilaa on paikallisesti saanut tuo vihoittelemaan äitynyt karhu. Karhuhan on metsän kuningas ja siten myös vaarallinen sitä ärsytettäessä tai pentuja uhattaessa. Tapaushan sai ihan valtakunnallista julkisuuttakin kun oikein television hätätekstinä asiaa tuotiin esille. Lienee epäilty, että karhu nopealiikkeisenä eläimenä olisi voinut vaikka siirtyä toispuolelle Suomea hetkessä. Ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin hyvä hetki testata tuota yleishälytysjärjestelmää TV:ssä. Näitä tilaisuuksiahan ei niin kovin usein tule - viimeksi taisi olla jossain kevään korvalla kun Pohjois-Karjalassa paloi joku varasto aiheuttaen ympäristölle hieman myrkyllisiä kaasuja.
Mustolan suunnallakin karhuja liikkuu, koska jälkiä ja jätöksiä on nähty ihan kiitettävissä määräin tänä kesänä - enemmän liikkujaa kuitenkin huolettaa nuo kulkukissat, jotka villeinä kulkevat pihapiirissä ilman minkäänlaista valvontaa. Ratkaisun ongelmaan onneksi tuottaa tuo lähestyvä ravustuskausi, sillä kulkukissan paras paikka on edelleen olla ravunsyöttinä, kuten vanha kansa tapaa sanoa.
Yksikin kulkukissa tuhoaa lintujen pesiä ja poikueita pahemmin kuin muut luonnolliset viholliset. Samaan vaikutukseen yltää tarhoilta karanneet minkit, jotka nekään eivät kuulu Suomen luontoon.
Tänään oli kissan jälkiä jälleen katseltavissa kun vajaan 800 metrin matkalla oli syöty yksi käpytikan ja tervapääskyn poikanen.
Toivottavasti luonto hoitaa asian kuntoon elleivät omistajat tunne tarpeeksi eläinrakkautta asian hoitamiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...