Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanttarelli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanttarelli. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. elokuuta 2009

Sieniherkkuja kerrakseen

Tulihan sitä viikonloppuna hyödynnettyä tuota luonnon omaa tarjontaakin. Eikä tarvinnut edes kauaksi metsään mennä. Pari hirvikärpäsen iskemää ei haitannut, koska saalis oli hieno. Kanttarellejä (keltavahvero) oli tullut jälleen esiin jo useampaan kertaan poimitulle kasvupaikalle, sekä runsain mitoin kosteikko- / suppilovahveroita. Kanttarellien aika alkaa pikkuhiljaa hiipumaan, mutta suppilovahveroiden paras kausi on vielä edessä. Saa nähdä kuinka hyväksi satokausi kehkeytyy, kun jo nyt on tarjolla noinkin runsaasti sienenalkuja.
Tulipahan samalla todettua sekin seikka, että jos haluaa todella maukasta herkkua sienistä kannattaa ne valmistaa heti tuoreeltaan. Ero säilöttyihin versioihin on melkoinen!

maanantai 10. elokuuta 2009

Kesää vielä jäljellä ja lomaakin

Näin se vaan on, että joskushan se on nämä kesälomatkin pidettävä. Tällä kertaa se ajoittui mukavasti näin elokuulle. Ainakaan ilmojen osalta ei tule olemaan ongelmaa. Jo tuo viikonlopun johdanton antoi hyvä alun eli hellettä pukkasi. Ja niinhän se näyttää alkavan itse lomasesonkikin helteen merkeissä. Sienisadon kannalta olisi kyllä toivottavaa, että noita sateitakin löytyisi. Tosin nytkin sai viikonlopulla ihan helposti tarpeet hyvään kanttarelliruokaan lähimetsästä. Tatit ovat vielä harmittavasti kateissa, mutta eiköhän nekin vielä ilmaantune.
Hyvää lomaa kaikille muillekin lomaimmeisille!

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Keltaista herkkua - kanttarellejä


Harvapa voi varmaan nauttia sanomalla, että kävin kahvitauolla poimimassa muutaman litran tuoreita kanttarellejä kotiin viemisiksi. Tänään tuokin joka kesäinen ihme jälleen tapahtui. Sateet ja lämpö olivat saaneet metsäpientareen kukkimaan keltaisenaan.
Nyt vain kanttarellejä etsimään, sillä satokaudesta näyttää tulevan melkoisen hyvä, eikä hirvikärpäsetkään vielä häiritse kerääjää.
PS. kuva otettu siitä ensimmäisestä...., joka innoitti sitten keräämään. Ja tarkoituksella epäterävä, ettei paikka paljastu!

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...