Näytetään tekstit, joissa on tunniste etsintäkuulutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste etsintäkuulutus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Etsintäkuulutukset


Alkukesästä laitoin tuollaisen etsintäkuulutuksen muutaman lintulajin osalta, jotka tuntuivat olevan totaalisesti kateissa. Näinhän siinä vaan kävi, että kyllä nuo peräänkuulutetut lajit jäivät pitkälti puuttumaan paikallisesta lintufaunasta tältä kesältä - ainakin pesimälajeina.

Tynnyrilintu eli tiltaltti ei sitten ilmaantunut ollenkaa tutuille paikoilleen Mustolan kuntoradan varrelle. Saman tempauksen teki myös tuo kolikonpyörittäjä eli sirittäjä. Lajisukulaista, pajulintua, sentää onneksi vielä oli alueella, mutta ei niin runsaasti kuin joku vuosi sitten.

Jotain positiivistä sentää paikallisesta lintufaunasta löytyi; peukaloisten runsas esiintyminen ja pitkälle jatkunut laulukausi. Kokoonsa nähden tämä lintu saa kyllä itsensä hyvin kuuluville, jopa kevään rastaskonserttien altakin. Toivottavasti pesinnät ovat onnistuneet hyvin, niin saadaan peukaloisen iloista rilluttelua kuunnella myös tulevana suvena.

Useat ovat varmaan kuulleet tämä laulutaiturin, mutta harva on onnistunut sen näkemään. Mutta tässä, niin kuin monessa muussakin lajissa sitkeys palkitaan. Pensaikossa tai puun latvustossa oleva pikkulintu viimeistään lentoon lähtiessään paljastaa sijaintinsa ja tulee näkyville. Muutoin pitääkin olla melkoisen tarkka, että saa linnun näkyville.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Yöllä ne olivat siihen ilmestyneet.

Hieman mainostekstiä otsikossa lainaten, voi todeta, että lämpimän yön jäljiltä satakielien laulukuoro on saanut uusia paikallisia jäseniä. Vakituinen takapihan asukki ilmoittautui myös hetki sitten mukaan kuoroon.
Liekkö viimeyön satoa myös tuo aikaisemmin etsintäkuuluttamani sirittäjä. No, joka tapauksessa yksi lauleskelija oli äänessä tuon entisen sulkumestarin "torpan" puutarhalehdossa. Yksi havainto ei tee vielä kesää, joten pidetään laji etsintäkuulutettujen listalla ja jäädään seuraamaan tilannetta.

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...