Leo Lehtosen Lintuparatiisi Helsingin Vanhankaupunginlahdella

WSOY 1945

Leo Lehtosen Lintuparatiisi (1945) – kirja, joka näki Vanhankaupunginlahden arvon ennen muita

Kesäkuun lopulla, heti Juhannuksen jälkeen, tarjoutui tilaisuus jota ei voinut jättää käyttämättä. Pakollinen viikon reissu parhaimpaan lomakauteen, pääkaupunkiseudulle. Koska aamut ja iltapäivät olivat muusta ohjelmasta vapaat päätinkin käyttää vapaa-ajat luonnossa liikkumiseen ja Helsingin luontokohteiden tarkasteluun. Kaupunkipuistot, Suomenlinna ja Töölönlahti olivat tulleet tutuksi jo aiemmilta käynneiltä, joten erityistarkasteluun otinkin Vanhankaupunginlahden. Näissä maisemissa ei ole tullut paljoa liikuttuakaan, joten alueen laajuuden huomioiden kolmen päivän tutustuminen olikin ihan paikallaan. 

Lintuturismia ei paikalla paljoa ollut, joten alueen tornit ja lavat olivat hyvin käytettävissä tähystelyyn. Näin pesimäkaudellakin oli alueella paljon katseltavaa ja toki myös kuunneltavaa. Mikä onkaan se äänimaailma ja lajikirjo aikaisemmin keväällä kun kaikki lajit pitävät konserttejaan. Matkaoppaan roolissa reissussa oli Leo Lehtosen vuonna 1945 julkaistu kirja, Lintuparatiisi (WSOY). Olin onnistunut hankkimaan kirjan erään kuolinpesän irtaimistosta jo vuosia sitten, joten nyt oli hyvä hetki tutustua paikkoihin ihan paikanpäällä.

Vuonna 1945 WSOY julkaisi lintutieteilijä Leo Lehtosen teoksen Lintuparatiisi. Kyseessä ei ole pelkästään lintukirja, vaan myös merkittävä puheenvuoro suomalaisen luonnon ja erityisesti Helsingin Vanhankaupunginlahden puolesta.

Sodan jälkeisessä Suomessa huomio keskittyi jälleenrakentamiseen. Samaan aikaan Leo Lehtonen vietti pitkiä päiviä ruovikoissa, rantaniityillä ja kosteikoilla dokumentoiden alueen linnustoa. Hänen havaintonsa muodostivat pohjan kirjalle, joka on edelleen arvokas kuvaus suomalaisesta kaupunkiluonnosta ennen suuria muutoksia.

Vanhankaupunginlahti – todellinen lintuparatiisi

Nykyisin Vanhankaupunginlahti tunnetaan yhtenä Suomen tärkeimmistä lintuvesistä, mutta 1940-luvulla alue oli huomattavasti luonnontilaisempi. Ruovikot, niityt ja matalat lahdet muodostivat elinympäristön kymmenille pesiville lintulajeille sekä lukuisille muuttolinnuille.

Lehtonen tarkkaili lintujen käyttäytymistä, pesintää ja vuodenaikojen vaihtelua vuosien ajan. Hänen työnsä perustui kärsivälliseen kenttähavainnointiin aikana, jolloin kiikarit, muistiinpanot ja kamera olivat tutkijan tärkeimmät työvälineet.

Enemmän kuin lintukirja

Lintuparatiisi on yhdistelmä luonnontieteellistä tutkimusta, matkakertomusta ja luonnon kuvausta. Kirjan vahvuus on siinä, että se tekee lintujen elämästä helposti lähestyttävää myös sellaiselle lukijalle, joka ei tunne kaikkia lajeja.

Runsas mustavalkovalokuvitus (72 kuvaa) oli ilmestymisaikanaan poikkeuksellisen laadukas. Kuvien avulla lukija pääsi seuraamaan lintujen elämää tavalla, joka oli 1940-luvulla harvinaista. Kirja lopussa on myös kattava lajiluettelo alueella havaituista lintulajeista vuosilta 1931 - 1941.

Luonnonsuojelun edelläkävijä

Kirjan ehkä merkittävin anti on sen luonnonsuojelullinen sanoma. Lehtonen ymmärsi jo varhain, että kosteikkojen ja lintuvesien arvo ulottuu paljon yksittäisiä lintulajeja laajemmalle. Hänen näkemyksensä olivat vuosikymmeniä aikaansa edellä.

Nykyisin Vanhankaupunginlahti on suojeltu alue ja yksi pääkaupunkiseudun tunnetuimmista lintukohteista. On kiinnostavaa huomata, kuinka hyvin Lehtosen havainnot ja huoli luonnon säilymisestä ovat kestäneet aikaa.

Harvinainen löytö antikvariaateissa

Ensipainoksena vuonna 1945 ilmestynyt Lintuparatiisi kuuluu niihin suomalaisiin luontokirjoihin, joita tulee myyntiin melko harvoin. Erityisesti hyväkuntoiset kappaleet sekä alkuperäisellä pölysuojuksella varustetut kirjat kiinnostavat keräilijöitä.

Kirjan rahallinen arvo vaihtelee kunnon, painoksen ja kysynnän mukaan. Kulttuurihistoriallinen arvo on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin pelkkä keräilyarvo. Teos tallentaa Vanhankaupunginlahden luonnon sellaisena kuin se näyttäytyi lähes kahdeksankymmentä vuotta sitten.

Miksi kirja kannattaa lukea edelleen?

Vaikka Lintuparatiisi ilmestyi vuonna 1945, sen sanoma tuntuu yhä ajankohtaiselta. Kaupunkien kasvu, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja kosteikkojen suojelu ovat edelleen yhteiskunnallisia keskustelunaiheita.

Lehtosen kirja muistuttaa, että luonnon ymmärtäminen alkaa havainnoinnista. Kun opimme tuntemaan lähiympäristömme, opimme myös arvostamaan sitä.

Yhteenveto

Lintuparatiisi on paljon enemmän kuin vanha lintukirja. Se on osa suomalaisen luonnonsuojelun historiaa, Helsingin kulttuuriperintöä ja lintututkimuksen kehitystä. Kirjan sivuilla avautuu näkymä aikaan, jolloin Vanhankaupunginlahti oli vielä lähes koskematon – ja jolloin yksi tutkija ymmärsi sen arvon kauan ennen kuin siitä tuli virallinen luonnonsuojelualue.

---

Kirjan tiedot

• Tekijä: Leo Lehtonen
• Nimeke: Lintuparatiisi
• Julkaisija: WSOY
• Julkaisuvuosi: 1945
• Sivumäärä: 179
• Kuvitus: Runsaasti (72) mustavalkoisia valokuvia sekä 2 karttaa
• Luettelo: Lahdella tavatut lintulajit vuosilta 1931-1941.

Oletko lukenut Leo Lehtosen teoksia tai vieraillut Vanhankaupunginlahdella? Jaa kokemuksesi kommentteihin.

"Klobben" eli "merkkarisaari"

Näkymä lahdelle Kivinokan suunnalta

Kyllä on mainio lintupaikka todellakin!

Tilaa oli tähystellä. Kivinokan lava.

Hakalan lintutorni.

Helsingin pommituksista 80 vuotta

 

Vuonna 2014, jolloin Helsingin pommituksista tuli kuluneeksi tuo 70 vuotta, julkaisin blogissani joitakin kommentteja aiheesta. Ilmatorjunnan onnistumisen merkitystä ei tule edelleenkään kyseenalaistaa, sillä juuri hyvin organisoitu ja toimiva ilmatorjunta tiedustelun tukemana pystyi torjumaan  Neuvostoliiton kaukotoimintailmavoimien (ADD) iskut pääkaupunkiin. Toki myös muitakin Suomen kaupunkeja pommitettiin, jotta olisi saatu Suomi aloittamaan rauhanneuvottelut ja irtaantumaan sodasta.

ADD:n kolmen Helsinkiin suoritetun pommitusoffensiivin aikana pudotettiin yhteensä 16 490 kpl erilaisia pommeja. Tällä määrällä pommeja tapettiin Helsingissä 146 siviiliä ja haavoittuneiksi kirjattiin 358 henkilöä. Nopeasti tarkasteltuna henkilöstötappioiden määrää voisi pitää maltillisena kun ottaa huomioon pommitusten määrän. Toki yksikin siviili on liikaa näissä kuvioissa, mutta tappioita tulee sodassa - se jos mikä on varmaa. 

Helsingin suurpommituksethan tapahtuivat juuri helmikuussa, jolloin muilla rintamaosuuksilla oli vielä melkoisen rauhallista: 6.-7.2, 16.-17.2 ja 26.-27.2.1944.

Henkilöstö ja materiaalitappioiden pientä määrää selittää hyvin se, että ilmatorjunnan onnistuessa torjumaan ja häiritsemään pommituslentoja, sai ADD:n koneet kohdealueelle osumaan vain 799 pommia! Näin jälkikäteen kun historiaa on päästy tarkemmin tutkimaan ja analysoimaan on yhdeksi onnistumisen tekijäksi ilmatorjunnan lisäksi voitu nostaa tuon ADD:n kokemattomuus strategisista pommitusoperaatioista: pommitustaktiikassa ja -tekniikassa oli vielä paljon toivomisen varaa - onneksi.

Ilmatorjunnan onnistuneen torjuntaoperaation avulla saatiin voitettua lisäaikaa sotatoimiin maarintamilla, mikäli lopulta johti huomattavasti parempiin rauhanehtoihin syksyllä 1944.

Aselajitoiminnoista ilmatorjunnan merkitys on vuosien saatossa vain kasvanut. Viimeistään nyt kun Venäjä on hyökännyt Ukrainaan on saatu todeta ilmatorjunnan merkityksen tärkeys kokonaispuolustuksen kannalta. Tänä päivänä ei tuollaisia perinteisiä massapommituksia pommikoneilla enää nähdä, vaan ilmasota onkin siirtynyt käytännössä erilaisten ohjusten käyttöön. Siinä missä Helsingin pommituksissa ADD:n koneet miehistöineen yrittivät päästä Helsingin ylle ja pudottamaan pommilastinsa, lähtevät "ADD:n" koneet liikkeelle kaukaa Kuolan niemimaalta ampuakseen ohjuksensa kaukaa Mustanmeren yltä kohti Kiovaa. Ohjuksillahan ei ole inhimillisiä tunteita, joten niihin ei vaikuta torjuntatulen määrä juurikaan: kohti tulevat valojuovat tai torjuntaohjukset eivät juurikaan muuta lentorataa ellei tule osumaa kohdille. Helsingin yllähän suuri osa pommittajista tyhjensi lastinsa jo ennen aikojaan, kun kohti tulevat valojuovat saivat pelkoreaktion aikaiseksi lentokoneiden miehistössä.

Onneksi Ukrainaan on saatu toimivaa ja tehokasta ilmatorjuntaa. Siitä osoituksena on jo monia onnistuneita pudotuksia lentävän kaluston (lentokoneet) osalta. Venäjä ei edes suurvaltana ole pystynyt ottamaan Ukrainan ilmatilaan hallintaansa - eikä varmasti pystykään, sillä sen se olisi jo tehnyt. Onhan sodan alkamisestakin jo kulunut kaksi vuotta.

@ri

Taistelu Helsingistä (War over Helsinki -city during World War II)

Helsinki-teema on tullut voimakkaasti esiin näin vuoden alkajaisiksi historiateoksissa ja mediassa. Äskettäin eräs suuri iltapäivälehti julkaisi oman historialiitteensä omistettuna Suomen ilmapommituksille ja heti sen perään tuli painosta ulos Antero Raevuoren mainio "Hävittäkää Helsinki" -teos.
Nyt julkaistuilla teoksilla saa hyvän kuvan Suomen ilmatorjunnan toimivuudesta toisen maailmansodan aikana. Tästä aiheestahan ei ole niin hirveästi kirjallista dokumentaatiota julkaistu. Enemmän huomiota ovatkin saaneet taistelulentäjät sekä luonnollisesti rintamalinjoilla taistelleet sotilaat.
Lentävän henkilöstön lisäksi onnistumisen Suomen tärkeiden kohteiden suojaamisessa mahdollisti hyvin toiminut ja järjestetty ilmatorjunta. Tästäkin joukosta löytyy paljon henkilöitä, joille voisi pukea samanlaisen sankarinviitan kuin monille rintaman juoksuhaudoissa vihollisen kanssa silmätysten olleelle taistelijalle.
Pääkaupunkimme, Helsingin, suojaamisessa nämä oman alansa erityisosaajat pääsivät näyttämään todellisen taistelijan luonteensa ja kynsiensä jäljet taivaalla möyriville satapäisille pommikoneparville. Helsingin rakennusarkkitehtuuri näyttäisi varmasti hieman toisenlaiselta ilman ilmatorjunnan onnistumisia hyökkäysten torjunnassa.

Kirjojen tiedot:

Taistelu Helsingistä, Eino Penttilä, ISBN: 952-90-4414-3, Gummerus 1993

Hävittäkää Helsinki, Antero Raevuori, ISBN: 978-951-1-27345-5, Otava 2014

Ilta-Sanomat, IS Historia pommitukset, erikoisliite, myynnissä 30.1.2014 alkaen rajoitetun ajan

Helsinki: tilataidetta

En ole mikään suuri taideasiantuntija, mutta jotkut teokset saavat kyllä seisahtumaan. Se lienee hyvän taiteen tarkoituskin: pysäyttää katselija miettimään ja pohdiskelemaan. Näin erotutaan ns. massasta.
Tässä pari otosta helsinkiläisestä tilataidevalikoimasta: ensimmäinen on sellainen massiivinen teos, joka kyllä antaa monenlaisia ajatuksia. Toinen teos toimii pelkällä yksinkertaisuudellaan, eikä jätä oikeastaan mitään epäselväksi. Ehkä meissä jokaisessa asustaa sittenkin pieni taiteilija(?)

Helsinki: Äkkilähtö

Äkkilähtöä monessakin mielessä. Keli on jälleen kerran pääkaupunkivisiitin aikana sateisen suttuinen ja tuo valoisan aikakin melkoisen lyhyt. Näin ollen pitää töiden jälkeen ottaa pikainen äkkilähtö, mikäli aikoo maisemia tarkastella kameraobtiikan takaa. Tällä kertaa tuo haave osoittautui melkein turhaksi, mutta tulipa testattua tuota uuden nokialaisen kännykän kameraa.
Tässä Tokoinlahden rantamalle saapuneelle kalastajalle on jäljistä päätellen tullut todellinen äkkilähtö myös. Kuva kertokoon puolestaan.

HELSINKI: myrskymatalaa

Ilmatieteen laitokselle täysi kymppi ennusteesta - lännestä saapunut myrskymatala saapui lähes aikataulun mukaisesti pääkaupunkiseudulle. Aamuyöstä alkanut sade ja tuuli hiljenivät vasta iltamyöhällä.
Työpäivän jälkeen oli mielenkiintoista tehdä tuo perinteinen Töölönlahden lenkki. Liikkujia ei ollut todellakaan ruuhkaksi saakka, vain muutamat vannoutuneimmat ulkoilijat näkyivät olevan liikkeellä. Vedenpintakin oli sen verran korkealla, että sorsat pääsivät paikoin uimaan jalkakäytävillä. Olipa sekaan eksynyt yksi puolikesy joutsenkin.
Paluumarssilla piti koukata tuon kasvitieteellisen puutarhan kautta. Paikallinen työvoima teki syystöitä ja varmasti ihmetteli yksittäista botanistia kasvustoja ihailemassa.

HELSINKI: mitä ihmettä?

Mitä ihmettä? Jokin asia on noin alitajunnassa jäänyt vaivaamaan kun on tarponut pitkin ja poikin Helsinkin katuja viimeaikoina. Tänään se sitten selvisi aivan yllättäen. Pääkaupunkimme on näköjään muuttumassa tai jo muuttunut ns. kerjäläisten valtakunnaksi. Kadunvarret ja kulmaukset on hyvin kansoitettu noiden "kuppikansalaisten" toimesta. Onneksi eivät käy vaatteisiin kiinni. Tämän takia ne varmaan saavatkin olla piristämässä katukuvaa.
Hassua vaan, että esim. Pietarin miljoonakaupungin keskustassa ei kyseistä ilmiötä ole havaittavissa. Maassa maan tavalla, kuten sanotaan.

HELSINKI: Silakkaa

Työtehtävät toivat jälleen asioimaan tänne pääkaupunkiseudulle. Tuossa työmatkan lomassa on ollut helppo poiketa kauppatorin apajapaikoille ihmettelemään kalajalostuksen viimeisimpiä "hullutuksia". Vuotuiset silakkamarkkinat tarjoavat tähän oivan tilaisuuden. Kuten nimi velvoittaa, on silakka markkinoiden kunkku.
Voi sitä marinaadien runsautta, jota on keksitty käyttää silakan maustamisessa. Luulisi, että vuosi vuodelta ideat liemien osalta alkavat käydä vähiin, mutta mitä vielä. Tänä vuonna voiton vei mustaherukka-silakka. Varsin mielenkiintoinen makuyhdistelmä varmaan.
Tuleville vuosille voisin antaa pari hyvää vihjettä marinadin osalta - näitä ei torilta vielä löytynyt: katajanmarja-gin -silakka, konjakkimarinoitu-silakka, mansikka-silakka, tatti-/vahverosilakka jne.
Markkinatapahtuma on siitäkin hieno tapahtuma, että ei tarvitse ostaa itseään kipeäksi silakkapurkkien osalta, sillä runsaas myyntitarjonta takaa sen, että maistiaisia riittää. Maussa pysyy siis hyvin ilman ostovelvoitettakin.

Stadista 15.8.2009

Eilisen päivän perusteella tämän päivän sää oli täydellinen vastakohta, eli aurinkoa riitti. Tältä osin olikin pitkästä aikaa mukava käyskennellä kaupungilla ja seurata eri tapahtumia. Harvoin on tullut yhdistetty kahta massatapahtumaa tai paremmin sanoen niiden seuraamista. City maratoonarit kiertelivät Manta-patsasta ja ilmailunäytöksen koneet kävivät hakemassa vauhtia kaupungin yltä. Tiiliseinät antoivat lisää potkua koneiden kumeille jyrinöille - toivottavasti maratoonaritkin saivat lisää vauhtia samalla. 

Esplanadin puistossa oli esiintymässä Ladies First Big Band, joka oli saanut melkoisen tunnoksen aikaiseksi Kappelin edustalle. Ennen esitystä ihmettelin, että miksiköhän kyseinen kokoonpano ei ole esiintynyt Imatran BB-festareilla, mutta esityksen alkaessa selvisi tuokin asia. Pientä hienosäätöä tarvitaan vielä, jotta BB-taso täyttyy. Kaukana ei tosin siitä enää olla. Reipasta toimintaa joka tapauksessa.

Sellainenkin harvinaisuus sattui kohdalle metromatkalla, että lipputarkastajat sattuivat paikalle. Tällä kertaa voittoa kertyi tuon tarkastusmaksun verran eli 80 euroa. Aivan kaikille ei käynyt yhtä hyvin ja monet joutuivat nielemään tappion karvaan kalkin. Aika melkoisia selityksiä ja osin säälittäviäkin kuului lipputarkastajille olevan jaossa. Onneksi tarkastajat osasivat asiansa. Yllättävän monella tuntui tuostakin pienestä matkustajamäärästä olevan epäselvyyksiä maksamisesta.

Harva hesalainen, edes paljasjalkalainen on tuskin käynyt katsomassa kaupunkiaan mereltä tai tuntee sen historiaa. Kannattaisi hoitaa tuokin asia kuntoon. Kesällä helpoin tapa lienee tuo kauppatorilta lähtevä kanavaristeily - puolentoista tunnin aikana saa rautaisannoksen historiaa sekä kauniita maisemia.

Onniko kääntymässä?

Otsikon mukainen kysymys heräsi tänään iltakävelyllä. Kävin hetkeksi lepuuttamaan jalkojani ja pakkaamaan reppua istahtaen puistonpenkille. Siinä istuessa ja ympäristö tarkastellessa sattui silmään penkin jalkaan kudottu eräänlainen "sukka".
Muistelen tuossa jokunen aika sitten nähneeni tv-ohjelman, jossa kyseisen asian harrastelijat esittelivät asiaansa. Parhaalla tahdollakaan en muista mitä kyseiseen asiaan liittyi - luonnollisesti tehdä ympäristöä kauniimmaksi ja ihmisille hyvää mieltä.
Näitä taideteoksia ei varmasti kasva joka tolpassa, joten tulkitsen asian eräänlaiseksi onnenkantamoiseksi. Toivottavasti olen oikeassa.
Joitakin sivullisia tuntui hieman huvittavan kun dokumentoin tapahtumaa kameralla. Kunhan saan kuvat kehitettyä, niin ehkä laitan jonkun tännekin näytille.

Stadista (4) Töölönlahti

Vaikka oleskelun painopisteeni on pitkälti tuolla naapurikaupungin Espoon puolella, on Helsingissä muutama kohde, jonne pitää aina palata kerrasta toiseen: yksi niistä on Töölönlahden rannat.
Kerran, jo vuosia sitten, Töölönlahden kierrettyään, sitä vaati aina uudelleen samaa kierrosta itseltään. Ja mikäs on kierrellessä, koska juuri ulkoiluun tuo väylä on erinomainen keskellä kaupungin sykettä. Paikkaan ei pääse kyllästymäänkään kun ei siellä joka päivä pyörähdä. Onneksi te Helsinkiläiset olette onnistuneet pitämään tuo reitin roskista ja muusta saastasta varsin puhtaana. Sanomattakin selvää, että eri vuodenaikoina tuo reitti tarjoaa tarkkaavaiselle katselijalle, kuuntelijalle, aina oman erikoisen maailmansa.
Tässä joitakin tälle päivälle sattuneita luontokokemuksia reitin varrelta:
1. ruokokerttusten konsertti ruoikossa
2. kultarinta heläytti komeaa laulua puiden lehvien suojassa
3. meriharakat järjestivät upeaa lentonäytöstä
4. valkoposkihanhet esittelivät ylpeinä pienokaisiaan
5. kalatiira esitti lähietäisyydeltä komeaa syöksykalastusta
6. lokit pitivät omia mielenkiintoisia toimintanäytöksiään
..... ja paljon muuta.