Näytetään tekstit, joissa on tunniste lepakot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lepakot. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Lepakkobongaus 2016

Tällä kertaa ainakin sää suosi lepakoiden havainnointia: auringon laskiessa lämpötila vielä liki +17 C, puolivälistä, tyyntä ja runsaasti hyönteisiä ilmassa.
Näissä olosuhteissa ei tarvinnut kuin laittaa detektori päälle ja heti alkoi kuulumaan tuttu naksutus ilmaisimen kaiuttimista. Pohjanlepakot olivat jo täydessä vauhdissa pihalla. Tilannetta kuvaa hyvin se, että lähes koko tunnin havaintojakson ajan kuului vähintään yksi saalistava lepakko. Ja tutkaäänistä kuuli hyvin, että ruokaakin oli tarjolla. Parhaimmillaan oli viisi nahkasiipeä kuuluvilla.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Päiväaktiivinen lepakko

Luonto osaa tarjota aina välillä mielenkiintoisia yllätyksiä. Läksin eilen vaimon kanssa jälestämään Enonkoskella pihapiirissä piipahtanutta ritariperhosta. Perhonen ehti alta pois, mutta outo lentelijä kiinnitti huomiomme. Lähempi tarkastelu osoitti lentelijän lepakoksi. Siinä se lenteli ja saalisti tien yllä olleita hyttysiä. Välillä piti käydä tien reunalla puun kyljessä huilaamassa. Varhainen iltapäivä ei ole kovin tyypillinen lentelyaika lepakolle.  Lieneekö joku hätistänyt sen liikkeelle päiväpiilostaan, tai sitten sille on tullut vain nälkä.
Lajimääritykseksi varmistui lopulta tuttu pohjanlepakko.    

perjantai 20. elokuuta 2010

Euroopan lepakkoyö

Euroopan lepakkoyö tapahtumineen lähestyy jälleen. Elokuun viimeisessä viikonvaihteessa perinteisesti järjestetty havainnointitapahtuma ajoittuu tänävuonna ajalle 27.-28.8.2010. Nyt ei muuta kuin kaivamaan detektorit esiin komeroista ja tekemään hyviä havaintoja. Toki ilman detektoriakin havaintojen tekeminen onnistuu hyvin. Yleinen, pohjanlepakko, aloittaa lentelyn jo iltahämärissä, jolloin se on helposti havaittavissa taivasta vasten. Monille vain täysin pimeässä lentävissä lajeissa tuo ultraääni-ilmaisimen (detektori) käyttö havainnoinnissa onkin lähes välttämätön. Lepakkoyön tapahtumista tullee ajallaan lisäinfoja myös lepakkoyhdistyksen sivustolle. Kannattaa käydä katsomassa, josko omalla paikkakunnalla olisi joku ohjattu yleisöretki aiheesta.

torstai 6. elokuuta 2009

Kotimaisia lepakkohavaintoja

Mikäli kotimaiset lepakkohavainnot kiinnostavat, niin kannattaa poiketa osoitteessa: www.lepakkohavainnot.info
Tämä ei vaadi rekisteröitymistä, vaan havaintotietokanta on kaikkien selattavissa. Myös havaintojen ilmoittaminen onnistuu helposti.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Lepakkomaista

Viikonloppuna tuli vietettyä aikaa tuolla Etelä-Savon suunnalla, Enonkoskella. Seutu tarjoaa erinomaiset tarkkailumahdollisuudet lepakkojen osalta. Alueella on paljon päiväpiiloiksi soveltuvia rakennuksia eikä ruokailualueistakaan ole pulaa.
Tällä kertaa olin jälleen tarkkailemassa paikallista siippayhdyskuntaa, joka pesii sellaisen puolitoistakerroksisen, harjakattoisen talon ullakkotiloissa. Erityisen miellyttäväksi siipoille rakennuksen tekee se, että alkuperäinen pärekatto on jälkikäteen peitetty peltikatolla. Peltikaton ja pärekaton väliin on jäänyt juuri sopivasti tilaa lepakon asustella.
Vuosi sitten kävin samaisella ullakolla, löytämättä ensimmäistäkään nahkasiipeä, vaikka varmuudella näki lepakkojen tulevan aina yölennoilleen ullakkotiloista.
Nyt tilanne oli toinen, sillä hieman sattumalta osasin virittää tuon ultraääni-ilmaisimen (detektori) lajille epätyypilliselle taajuudelle. Normaalisti nämä siipat saalistuslennoillaan ovat kuuluvissa siinä 45 Hz taajuudella. Nyt rakennuksen läheisyydessä kiivasta lepakkoääntelyä kuului myös taajuudella 20 Hz! Jatkoselvittelyssä kävi ilmi, että yhdyskunta piti tuota 20 Hz taajuutta aktiivisena kun se kommunikoi keskenään päiväpiiloissaan rakennuksen vintillä. Detektorin ja valaisimen kanssa olikin kohtuu helppoa löytää nahkasiipiä rakennuksen vintiltä, kun sekä ääntely että liikkumisäänet paljastivat salaperäiset liikuskelijat. Lepakothan eivät tosiaankaan roiku, vaan ovat ns. ryömintäasennossa omissa pärekoloissaan, josta sitten kurkkivat salaperäistä tutkailijaa.

torstai 2. heinäkuuta 2009

Lepakot

Joku ehti jo tuossa kysymään, että ovatko lepakot menneet piiloon, kun ei ole tullut kirjattu havaintoja tai ilmoituksia. No, eivät nyt sentään - nythän on niiden juhla-aikaa: on lämmintä ja ravintoa riittävästi ilmatilassa, minkä lisäksi vielä poikaset ovat pääsemässä mukaan ilmasirkukseen.
Tarkistin tilanteen jälleen eilen tuossa klo 23.45 aikaan, ja kolme pohjanlepakkoa oli tekemässä selvää pikkuhyönteisistä puutarhan yllä.

torstai 18. kesäkuuta 2009

Break - tauko

Pientä taukoa puskee lokitietojen välitykseen, sillä lokin pitäjä lähtee bongaamaan lauantaille povattuja ukkosia Savon suunnalle. Samalla tulee tehtyä hieman täydennyksiä lepakkojen ääniarkistoon. Toiveissa on saada siippojen saalistusääniä tallennettua.
Jos ihmeitä ei satu, niin sitten Juhannuspyhien jälkeen näillä foorumeilla jälleen.

PS: toivottavasti energialaitos huolehtii sähkönsyötöstä kunnialla, niin välittyy nuo tutka- ja säätiedot myös "Jussin" ajalta katsottaviksi.

H Y V Ä Ä J U H A N N U S T A

torstai 4. kesäkuuta 2009

Lepakoiden Yö 2009 (?)

Tässä vaiheessa vuotta ei vielä ole tiedossani aikooko Suomi osallistua loppukesällä tuohon Euroopan laajuiseen Lepakoiden Yö -tapahtumaan. Viime vuonnahan mitään aktiviteettiä tuolta osin ei käsittääkseni ollut. Harmi, sillä kyseisellä tapahtumalla saadaan helposti levitettyä lepakkotietouttaa sekä kannustettua ihmisiä seuraamaan näitä tarkailtavia siipiveikkoja.
Parikkalaa lukuunottamatta täällä kaakonkulmalla on ollut muutoinkin aika heikosti yleisölle ohjattuja tapahtumia lepakoiden osalta - lintujen suhteen tilanne on parempi. Paikalliset yhdistykset järjestävät retkiä ihan mukavasti.
Lepakkoharrastus on ainakin tilastojen mukaan vahvasti keskittynyt tuonne Länsi-Suomen suunnalle ja pääkaupunkiseudulle. Paikallisen yhdistyksen puute lepakoiden osalta on varmaan osa syynä paikallisten tapahtumien vähyyteen, puuttumiseen. Toki luonnonsuojeluyhdistys on monessa mukana, ja monesti tilanne onkin se, että vähäiset harrastajat eivät kohtaa tai tuo muutoin julki itseään. Onhan tuo lepakkohomma hieman tuollainen spesiifinen lajia tavallaan.
No, joka tapauksessa tuossa eilen alustavasti tuli sovittua, että tälle vuodelle korjataan tilannetta ja järjestetään 1 - 2 yleisöretkeä Lappeenrannan alueella. Ajankohta tulee olemaan elokuulla, kun illat ovat jo tummuneet ja lepakot ovat aktiivisesti liikkeellä. Tarkka aika ja paikka tulee sitten ilmoitettua jonkun paikallisen median välityksellä.
Ideoita ja ajatuksia otetaan mieluusti vastaan osoitteessa: oh5kuy(at)gmail.com
[edit 31.7.2009: näyttää pahasti siltä, että julkisia retkiä ei saada aikaiseksi - yksittäin ei retkiä kannata vetää, koska tapahtumavakuutukset osallistujien osalta on melkoiset ja aina on riski että joku sairastuu tms. - mutta tarkkaillaan tilannetta, josko joku yhdistys ottaisi vinkistä vaarin ja ottaisi ohjelmaansa myös lepakot]

Kremlin tappolista

ISBN: 978-952-300-743-7 (Atena) "Ukrainan operaation" huonon menestyksen ja etenemisen takia on Kreml jälleen alkanut käyttämään e...