Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vista. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Tietoturvallisuudesta

Hieman jatkoa tuohon aikaisempaan varmuuskopioita käsittelevään tekstiin, joka tuntui aiheuttaneen hieman kysymyksiä lukijoissa.
  • Varmuuskopioinnin osalta on toki myös tärkeää varmistaa, että kun tietokone ja ohjelmistot vaihtuvat, myös tuolloin varmistuksien palautukset onnistuvat. Ns. järjestelmäspesiifisissä ohjelmissahan on juuri se ongelma, että kun olet tehnyt varmistukset jollakin ohjelmistolla vaikka Windows XP-työasemasta ei sen palauttaminen välttämättä onnistu siirryttäessä Vistan käyttäjäksi tai päinvastoin. Ohjelmisto- ja tiedostojärjestelmätuet ovat siis puutteelliset. Onneksi nämäkin "sudenkuopat" on kierrettävissä, jos huomaa tehdä asiat ajoissa kunnolla eikä vasta sitten kun ongelma on käsillä.
  • Monet yritykset tarjoavat ilmaista varmistusta nettikaistan ylitse ulkoisen palveluntarjoajan levyalueille. Tämähän kuulostaa varsin hyvältä ja toimivalta tavalta. No, tietysti tähänkin järjestelyyn liitty omat riskinsä kun sitä lähemmin lähtee tarkastelemaan:
  1. Mitä tapahtuu, jos palveluntarjoaja lopettaa toimintansa? (tuskin palauttaa tiedostoja)
  2. Ulkopuolisella toimijalla on mahdollisuus tutkia tiedostojasi (tätä ei mainosteta, päinvastoin kerrotaan järjestelmän luotettavuudesta, salauksista yms.)
  3. Varmistuksien palautusta tulee testata näissäkin varmistuksissa.

Itselläni jälleen hieman turvallisempi olotila sillä eilen tuli asennuksien jälkeen otettua koko järjestelmästä varmuuskopio sekä sen päälle vielä tiedostoista erikseen. Kaikki mukavasti 500 Gb:n USB-kiintolevylle. Nyt täytyy vielä keksiä levylle hyvä säilytyspaikka, joka ei mielellään ole edes samassa rakennuksessa varsinaisen tietokoneen kanssa.

Turvallisia varmistuksia kaikille - viimeistään syksyllä kannattaa asiaa ajatella kun niitä kesäkuvia koneelle järjestelee.

torstai 9. heinäkuuta 2009

T I E T O T U R V A L L I S U U T T A



Lienee jälleen aika korostaa tietoturvallisuutta myös kotirintamilla. Varsinkin nyt, kun itse jälleen asiaan konkreettisesti törmäsi. Ykköstietokone meni Vistan osalta sellaiseen indeksiin, että lopulta ainoaksi pelastukseksi osoittautui vain koko järjestelmän palauttaminen. Onni onnettomuudessa tietenkin oli se, että järjestelmästä oli tehty varmuuskopio huhtikuussa 2009!

Pari ikävää virhettä tuli tehtyä oman tietoturvallisuuden osalta vaikka asioiden kanssa toimii työelämässä lähes päivittäin.

  1. Varmuuskopio oli melkoisen vanha: kopion palautuksen myötä jäi reilun kahden kuukauden tuotokset työasemalta unholaan. Onneksi toki tärkeimmät tiedot, kuten asiakirjat ja kuvat olivat tallennettuina ja varmistettuina eri levyillä kuin itse käyttöjärjestelmä.
  2. Varmuuskopion palautusta ei ole tullut testattua, joten oli melkoisen jännää katsoa mikä on lopputulos. Aika moni varmaan sortuu tuohon perusvirheeseen, että ottaa mielestään hienoja varmistuksia, mutta unhoittaa testata niiden palautusta. Yllätys onkin melkoinen, kun palautusprosessin päätteeksi tulee näyttöön teksti "file not found or corrupted"....

Tässä tapauksessa tuli nyt hyvin testattua tuo Vistan oma järjestelmänvarmistustoiminne; dataa oli reilu 30 Gb järjestelmälevyllä ja tuon palautus kesti vain n. 15 minuuttia! Varmistuksen tekeminen itsessään on hieman pitempi prosessi, mutta se onkin hyvä jättää koneen huoleksi yöaikaan, kun ei ole muuta tekemistä.

Mitä asiasta jälleen muistui mieleen:

  1. ota koko järjestelmästä varmistus riittävän usein esim. 1 kerta/ kuukausi
  2. testaa sopivassa yhteydessä myös palautuksen toimivuus
  3. tallenna tärkeä data muualle, kuin tietokoneen järjestelmälevylle: toinen kiintolevy tai nykyään niin edulliset USB-levyasemat

Ilman levyrikkoja, toimintahäiriöitä tuo järjestelmän palautus tulee hyvin ajankohtaiseksi myös silloi kun sattuu joku virus tai muu ökömönkijäinen tulemaan koneelle, saastuttaen sen.

Käyttöjärjestelmästä riippumatta nämä tietoturva-asiat ovat hyvin samanlaisia: myös Mac ja Linux -rintamilla kannattaa huolehtia asioista. Vaikka virusvaara on pienempi, tekniikka kiintolevyjen osalta on hyvin samanlainen kuin Windows-maailmassa.

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...