Kesäloman alkuun vajaa puoli vuorokautta, ja ainakin ilmojen puolesta alkaa näyttää jälleen ihan hyvältä. Viikonlopun pari sateista päivää piti huolen siitä, ettei tarvinnut keskittyä perhosten valokuvaamiseen; näitä siivekkäitä ei yksinkertaisesti näkynyt lennossa. Auringon säteiden myötä tilanne tälle aamulle näytti jo huomattavasti paremmalta.
Kotihämähäkki, tuossa ulkoverannalla, on tehnyt jälleen ison verkon. Sen touhuja on mukava seurata. Päivät se lymyilee kattolautoiduksen lomassa odotellen verkkoon lentäviä hyönteisiä. Illan pimetessä se lähtee liikekannalle ja korjaa päivän aikana vaurioituneen verkon, sekä tekee mahdollisia lisäyksiä verkostoon. Kuten kaikilla tutuilla, on tälläkin veijarilla nimi; "Serge-Wily", tuttavallisemmin Serge vaan. Nimi pysyy samana vuodesta toiseen, vaikka nimen kantaja itse vaihtuukin vuodesta toiseen.
Sergen touhuja seuratessa on hyvä samalla herkistyä kuuntelemaan paikallisten lepakoiden liikehdintää. Auringon mentyä mailleen tulee piha-alueelle saalistelemaan nopeasti lenteleviä siippoja. Ilman detektorin antamaa ennakkohälytystä monet niistä jäisivät varmasti huomaamatta. Illalla pitää mennäkkin rantaan katsomaan mitä kuuluu paikallisille vesisiipoille.
Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siipat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siipat. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
lauantai 15. elokuuta 2009
Vuosaaren lepakkoja 14.8.2009
Vuosi sitten kävin näitä samoja aikoja kuulostelemassa Vuosaaren lepakkoja. Tuolloin tulos oli täysi nolla. Syynä tähän oli täysin paikan väärä valinta eli kulttuuriympäristössä kerrostalojen välissä ei ole paljoa lepakoille tilaa.
Viime yönä poikkesin aikaisemmasta ja kävelin hieman syrjemmälle - ei tosin kovin kauas: vain noin 700 metriä toiseen suuntaa, sillä erotuksella että nyt oli metsää ja peltoa enemmän kuin taloja lähiympäristössä. Tulostakin tuli heti, sillä pohjanlepakot pitivät kovaa kiirettä pienen niittyaukean yllä. Tukikohtaani palatessa sattui vielä mielenkiintoinen havainto kerrostaloihin rajoittuvan kuusimetsän reunassa, kun detektorin sivukaistaan tuli nopeaa nakutusta. Aivan tarkalle taajuudelle en ehtinyt, ennen kuin ääntelijä oli hävinnyt, mutta siippahan se siinä kävi ilmoittautumassa. Peräti kaksi lajia tuolla reilun puolen tunnin lenkillä tässä kulttuuriympäristössä on hieno suoritus. Pitää tänään käydä kuulostamassa uudelleen, koska tuo ilmakin näyttää suosivan suoritusta.
maanantai 27. heinäkuuta 2009
Siippayhdyskunnan elämää 25.-26.7.2009

Viikonlopun retki Enonkoskelle tarjosi olosuhteiden osalta mainiot edellytykset seurata löydetyn siippayhdyskunnan toimia. Tällä kertaa jätettiin ullakkotilojen tutkiminen väliin ja keskityttiin pelkästään laskemaan vintillä majailevat lepakot.
Perjantaina määritettiin hieman lepakkojen toimintoja ja lasakettiin siinä sivussa 18 yksilöä, jotka poistuivat omia reittejään piiloistaan. Lauantaina asia tehtiin hieman perusteellisemmin ja kokonaistulokseksi tuli komea 31 yksilöä.
Tässä tapahtumat kronologisesti esitettynä:
Klo 21.00 Päivänvaloa vielä runsaasti, mutta kattopeltien alta kuuluu melkoista rapinaa, mikä ei johdu peltien lämpölaajenemisesta vaan siippojen liikkumisesta pellin alusilla.
Klo 22.15 "metakka katolla jatkuu" - edellisenä iltana ensimmäinen lepakko lähti näitä aikoja lennolle.
Klo 22.20 Ensimmäinen siippa poistuu lennolleen.
Klo 22.30 Pääosa muuta porukkaa aloittaa poistumisen lennolleen.
Klo 22.45 Pääjoukko jättänyt piilonsa lähes kokonaan - kattopeltien alta kuuluu vielä ääntelyä, joten osa porukkaa on vielä piiloissaan.
Klo 23.00 Viimeinenkin siippa lennossa - kattopellit ja niiden aluset ovat hiljenneet.
- toki paikalle on saattanut jäädä vielä jokunen yksilö, joka ei pidä meteliä itsestään.
Siippojen keskustelutaajuus 20 Hz on monin ajoin heinäsirkkojen ja hepokattien ääntelyn häirinnän alla. Klo 22.47 kuuluu äkillisesti mielenkiintoinen siritys 47 Hz taajuudella - valitettavasti ääni loppuu yhtä äkkiä kuin alkaakin eikä anna mahdollisuutta lajimääritykselle.
Siipat oli helppo havaita niiden poistuessa, koska detektori ilmaisi lentoonlähtijät hyvissä ajoin ennen niiden tipahtelua räystäiden alta.
maanantai 20. heinäkuuta 2009
Lepakkomaista
Viikonloppuna tuli vietettyä aikaa tuolla Etelä-Savon suunnalla, Enonkoskella. Seutu tarjoaa erinomaiset tarkkailumahdollisuudet lepakkojen osalta. Alueella on paljon päiväpiiloiksi soveltuvia rakennuksia eikä ruokailualueistakaan ole pulaa.Tällä kertaa olin jälleen tarkkailemassa paikallista siippayhdyskuntaa, joka pesii sellaisen puolitoistakerroksisen, harjakattoisen talon ullakkotiloissa. Erityisen miellyttäväksi siipoille rakennuksen tekee se, että alkuperäinen pärekatto on jälkikäteen peitetty peltikatolla. Peltikaton ja pärekaton väliin on jäänyt juuri sopivasti tilaa lepakon asustella.
Vuosi sitten kävin samaisella ullakolla, löytämättä ensimmäistäkään nahkasiipeä, vaikka varmuudella näki lepakkojen tulevan aina yölennoilleen ullakkotiloista.
Nyt tilanne oli toinen, sillä hieman sattumalta osasin virittää tuon ultraääni-ilmaisimen (detektori) lajille epätyypilliselle taajuudelle. Normaalisti nämä siipat saalistuslennoillaan ovat kuuluvissa siinä 45 Hz taajuudella. Nyt rakennuksen läheisyydessä kiivasta lepakkoääntelyä kuului myös taajuudella 20 Hz! Jatkoselvittelyssä kävi ilmi, että yhdyskunta piti tuota 20 Hz taajuutta aktiivisena kun se kommunikoi keskenään päiväpiiloissaan rakennuksen vintillä. Detektorin ja valaisimen kanssa olikin kohtuu helppoa löytää nahkasiipiä rakennuksen vintiltä, kun sekä ääntely että liikkumisäänet paljastivat salaperäiset liikuskelijat. Lepakothan eivät tosiaankaan roiku, vaan ovat ns. ryömintäasennossa omissa pärekoloissaan, josta sitten kurkkivat salaperäistä tutkailijaa.
torstai 18. kesäkuuta 2009
Break - tauko
Pientä taukoa puskee lokitietojen välitykseen, sillä lokin pitäjä lähtee bongaamaan lauantaille povattuja ukkosia Savon suunnalle. Samalla tulee tehtyä hieman täydennyksiä lepakkojen ääniarkistoon. Toiveissa on saada siippojen saalistusääniä tallennettua.
Jos ihmeitä ei satu, niin sitten Juhannuspyhien jälkeen näillä foorumeilla jälleen.
PS: toivottavasti energialaitos huolehtii sähkönsyötöstä kunnialla, niin välittyy nuo tutka- ja säätiedot myös "Jussin" ajalta katsottaviksi.
H Y V Ä Ä J U H A N N U S T A
Jos ihmeitä ei satu, niin sitten Juhannuspyhien jälkeen näillä foorumeilla jälleen.
PS: toivottavasti energialaitos huolehtii sähkönsyötöstä kunnialla, niin välittyy nuo tutka- ja säätiedot myös "Jussin" ajalta katsottaviksi.
H Y V Ä Ä J U H A N N U S T A
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kremlin tappolista
ISBN: 978-952-300-743-7 (Atena) "Ukrainan operaation" huonon menestyksen ja etenemisen takia on Kreml jälleen alkanut käyttämään e...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Viestiristit Kuluneella viikolla tuli kesken "työkiireiden" pikainen kutsu saapua ns. isolle kirkolle Helsinkiin. Asian kiir...