Näytetään tekstit, joissa on tunniste varmistukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste varmistukset. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. helmikuuta 2021

Muistetaan backup - tietoturvallista loppuvuotta


 Eilen se sitten viimein tapahtui, eli työpisteen "ykköstykki" sanoi vajaan viiden vuoden jälkeen työsopimuksensa irti: työaseman SSD-levy oli lopulta mennyt siihen tilaan, että luku- ja kirjoitustapahtumat loppuivat lähes tyystin. Onneksi järjestelmä oli jo liki puolen vuoden ajan ilmoitellut ongelmista levyoperaatioissa, joten minään suuren yllätyksenä tämä "hyytyminen" ei tullut. Tammikuussa tuli tehtyä jo tiedostojen täysvarmistukset sekä viimeisimmät vielä edellisenä iltana ennen lopullista "kyykähtämistä".

Uusi työasemakin oli jo odottelemassa, joten siltä osin uushankinnoilta vältyttiin. Perinteinen pöytäkone tuli nyt korvattua ns. "salkkumikrolla". Tehot ja riittävät enemmän kuin hyvin, ja vanhan työaseman näytössäkään ei ole mitään moitittavaa, joten homma ok. Tarvittaessa voi nyt ottaa vaikka työaseman mukaan kun lähtee mökkeilemään.

Tiedostojen siirto varmistuksista uuteen työasemaan oli sujuva prosessi - olihan kaikki valmiina omassa lähiverkossa sekä erillisellä usb-levyllä. Ainoastaan asennetut ohjelmistot tuli tietysti uudelleen asennettaviksi. Tämä tarjosikin mainion mahdollisuuden karsia vuosien mittaan kertynyttä ohjelmistomassaa työasemalta. Aika moniin ohjelmistoihin oli tullut koskettuakaan moniin vuosiin, ne olivat vaan jääneet jotenkin "roikkumaan" koneelle.

Eilen kokeilin vielä hakkeroitua tuolle vanhalle työasemalle ihan uteliaisuuttani. Koska kone käynnistyi ja päästi vielä Windowsin kirjautumisikkunaan ennen kyykähtämisiä, päätin kokeilla pääseekö työaseman levylle vielä jotenkin kiinni. Homma osoittautuikin yllättävän helpoksi: selvitin työaseman IP-osoitteen lähiverkossa ja sitten ei muuta kuin osoitteenmukainen yhteys nettiselaimella ja olin kiinni vanhan työaseman levyllä. No, levyn tilanteesta johtuen ei koko levy ollut enää luettavissa, mutta olipahan ainakin oma "user-kansio"; siellähän oli kuvat, työtiedostot ym..ym.. Kokeilin vielä, josko antaa siirrellä tiedostoja ja hyvinhän tuo antoi. Tosin lopulta tuli sitten se "perälauta" vastaan eikä levy enää vastannut. 

Varmistuksista kannattaa pitää huoli - niitä tarvitsee varmasti silloin kun järjestelmä pettää tai se vielä ikävämpi, eli joku kiristysohjelma tulla putkahtaa työasemalle ja salaa kaiken.

//ARi\\

perjantai 6. joulukuuta 2019

"Korppuja" ja "lerppuja" - aikamatkailua

"korput" järjestykseen.....

Varastoa siivotessa tuli eteen joukko "korppuja" 1990-luvun lopulta. Kuoritekstien mukaan kyseessä oli mielenkiintoinen "datasäilö" - korpuilla olisi 90-luvulla tekemieni lehtijuttujen, EKLY:n sihteerin arkisto ja koko joukko työdokumenttejä.

Onneksi aikoinaan tuli hankittua muutama USB-korppuasema, joten korppujen lukeminen ei tuottaisi ongelmaa, jos ne suostuisivat pitkän säilytyksen jälkeen vielä toimimaan. Ja, kas vain, kyllähän sieltä tiedostot löytyivät ja jopa liki 99% niistä suostui siirtymään uuteen tallennuspaikkaan NAS-palvelimelle.

Mukavahan se oli palata ajassa taaksepäin ja verestellä vanhoja muistoja.



perjantai 10. heinäkuuta 2009

Tietoturvallisuudesta

Hieman jatkoa tuohon aikaisempaan varmuuskopioita käsittelevään tekstiin, joka tuntui aiheuttaneen hieman kysymyksiä lukijoissa.
  • Varmuuskopioinnin osalta on toki myös tärkeää varmistaa, että kun tietokone ja ohjelmistot vaihtuvat, myös tuolloin varmistuksien palautukset onnistuvat. Ns. järjestelmäspesiifisissä ohjelmissahan on juuri se ongelma, että kun olet tehnyt varmistukset jollakin ohjelmistolla vaikka Windows XP-työasemasta ei sen palauttaminen välttämättä onnistu siirryttäessä Vistan käyttäjäksi tai päinvastoin. Ohjelmisto- ja tiedostojärjestelmätuet ovat siis puutteelliset. Onneksi nämäkin "sudenkuopat" on kierrettävissä, jos huomaa tehdä asiat ajoissa kunnolla eikä vasta sitten kun ongelma on käsillä.
  • Monet yritykset tarjoavat ilmaista varmistusta nettikaistan ylitse ulkoisen palveluntarjoajan levyalueille. Tämähän kuulostaa varsin hyvältä ja toimivalta tavalta. No, tietysti tähänkin järjestelyyn liitty omat riskinsä kun sitä lähemmin lähtee tarkastelemaan:
  1. Mitä tapahtuu, jos palveluntarjoaja lopettaa toimintansa? (tuskin palauttaa tiedostoja)
  2. Ulkopuolisella toimijalla on mahdollisuus tutkia tiedostojasi (tätä ei mainosteta, päinvastoin kerrotaan järjestelmän luotettavuudesta, salauksista yms.)
  3. Varmistuksien palautusta tulee testata näissäkin varmistuksissa.

Itselläni jälleen hieman turvallisempi olotila sillä eilen tuli asennuksien jälkeen otettua koko järjestelmästä varmuuskopio sekä sen päälle vielä tiedostoista erikseen. Kaikki mukavasti 500 Gb:n USB-kiintolevylle. Nyt täytyy vielä keksiä levylle hyvä säilytyspaikka, joka ei mielellään ole edes samassa rakennuksessa varsinaisen tietokoneen kanssa.

Turvallisia varmistuksia kaikille - viimeistään syksyllä kannattaa asiaa ajatella kun niitä kesäkuvia koneelle järjestelee.

Kremlin tappolista

ISBN: 978-952-300-743-7 (Atena) "Ukrainan operaation" huonon menestyksen ja etenemisen takia on Kreml jälleen alkanut käyttämään e...