Näytetään tekstit, joissa on tunniste detektori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste detektori. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Lepakkobongaus 2016

Tällä kertaa ainakin sää suosi lepakoiden havainnointia: auringon laskiessa lämpötila vielä liki +17 C, puolivälistä, tyyntä ja runsaasti hyönteisiä ilmassa.
Näissä olosuhteissa ei tarvinnut kuin laittaa detektori päälle ja heti alkoi kuulumaan tuttu naksutus ilmaisimen kaiuttimista. Pohjanlepakot olivat jo täydessä vauhdissa pihalla. Tilannetta kuvaa hyvin se, että lähes koko tunnin havaintojakson ajan kuului vähintään yksi saalistava lepakko. Ja tutkaäänistä kuuli hyvin, että ruokaakin oli tarjolla. Parhaimmillaan oli viisi nahkasiipeä kuuluvilla.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Viulukonserttoa tarjolla

Kesän edetessä pitemmälle syksyn suuntaan alkaa tuo luonnon oma sinfoniakonsertti saamaan lisää artisteja mukaan svengiin. Viimeisen parin viikon aikana on ollut hauska huomata kuinka ensimmäiset viulutaiturit ovat kaivaneet pelinsä esiin ja alkaneet virittelemään säveliään. Kyseessähän on tietysti nuo ruohokenttien ja pihanurmikoiden sankarit, heinäsirkat.
Heinäsirkkojen kuuntelu on hyvää testausta myös omalle kuulokäyrälle, joka kuulemma iän myötä hieman muuttuu ja jättää lopulta mm. sirkkojen konsertit täysin ulkopuolelle havaittavaa äänimaailmaa. Sama sääntö toki pätee lintumaailman "sirkkoihinkin" - sirkkalinnut katoavat tutuilta reviireiltään havainnoijan iän myötä. Aina eivät siis linnut olekaan kadonneet.
Elokuulle mentäessä tuo sirkkojen konsertti saavuttaa eräänlaisen maksiminsa. Parhailla paikoilla voi kuulla lukuisia eri soittoniekkoja. Lepakkoretkillä tulee aina välillä hieman huomaamattaa viritettyä detektori ns. sirkkataajuuksille - ihan vain tarkastaakseni tilanteen: onko sirkat hiljaa vai onko kuulo jo mennyt.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Loikoillen lepakoita

Viime yönä oli mainio keli lepakkohavaintojen tekemiseen: lämmintä ja tyyntä, sekä runsaasti pientä pörriäistä ravinnoksi tarjolla. Laiskuuttani en jaksanut lähteä enää puolen yön maissa kävelemään pitkin poikin kylän raitteja, vaan tein aivan toisenlaisen ratkaisun: makuuhuoneen ikkun raolleen ja detektori ikkunalaudalle, ukko itse sänkyyn lepäilemään ja lueskelemaan.
Eipä aikaakaan kun ensimmäiset hälytykset detektoriin tulivat - melko tarkalleen pari minuuttia yli puolen yön. Aluksi jäin kuulostelemaan vain lepakoiden (pohjanlepakko) onnistuneita saalistuskaartoja, joita tuntui riittävän ja riittävän. Tästä rohkaistuneena vaihdoin detektoria ja laitoin äänityslaitteen valmiiksi ja tuloksena olikin reilu äänitys pohjanlepakon touhuista. Ja mikä parasta yksikään itikka ei häirinnyt äänitystyötä.
Tämä vain yksi osoitus siitä kuinka helpollakin voi tehdä jänniä luontohavaintoja - jopa rasittamatta itseään liikaa.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Enonkoskella 9.-12.10.2009

Pitennetty viikonvaihde Etelä-Savossa tarjosi ainakin säiden osalta monipuolisen valikoiman. Onneksi sentään suurimman osan ajasta saatiin nautiskella auringonpaisteesta vaikka lämpötila päivälläkään hädin tuskin ylitti + 5 C:en. Pienet yöpakkaset kuuluivat tiedenkin jo kuvioon. Suppilovahveroita olikin mukava keräillä kun ei ollut haittaa hirvikärpäsistä ja itse sienetkin oli mukavasti noukittavissa suurehkoina jääkimppuina. Sulatuksen, puhdistuksen ja kuivauksen jälkeen niistä tuleekin sitten talveksi hyvää lisuketta ruokapöytään.
Luonto jaksoi vielä antaa makua kesästä, sillä viikonloppuna lentelivät vielä nokkosperhoset pihamaalla ja mikä hauskinta, kävi itse lepakkokin moikkaamassa detektorille saunan terassilla.
Näin syksyisin tietysti kannattaa aina välillä kurkkailla noille viljelyksillekin, sillä siellä saattaa olla muuttolintuja näytillä. Nytkin oli Louhen kylän kohdalla komeat joutsenparvet ruokailemassa pellolla, niin mennessä kuin paluumarssinkin aikana.
Kuvat ovatkin tuoretta satoa: kesän viimeisiä lenteleviä nokkosperhosia sekä Louhen joutsenia. Terhojen kimpussa touhuava orava kuuluu tietysti syksynkuvaan sekin.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Lepakot sen tietää

Lepakot sen tuntuvan tietävä, nimittäin lähestyvän saderintaman. Viikonloppuna sai asiaan lisää vahvistusta kun edellisenä iltana olivat lepakot runsaslukuisina liikkeellä ja sitten seuraavana iltana samoihin aikoihin ei kuulunut minkäänlaista kaiutusta detektorista. Ainoa ero ilmassa oli se, että saderintama ylitti yön aikana seudun (2.4 mm sadetta). Lepakot ovat ilmeisesti aistineet kyseisen ilmiön tulon ja todenneen ettei sateella hyönteiset oikein viihdy lennossa. Samaan ilmiöön on tullut törmättyä muinakin vuosina.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Lepakkomaista

Viikonloppuna tuli vietettyä aikaa tuolla Etelä-Savon suunnalla, Enonkoskella. Seutu tarjoaa erinomaiset tarkkailumahdollisuudet lepakkojen osalta. Alueella on paljon päiväpiiloiksi soveltuvia rakennuksia eikä ruokailualueistakaan ole pulaa.
Tällä kertaa olin jälleen tarkkailemassa paikallista siippayhdyskuntaa, joka pesii sellaisen puolitoistakerroksisen, harjakattoisen talon ullakkotiloissa. Erityisen miellyttäväksi siipoille rakennuksen tekee se, että alkuperäinen pärekatto on jälkikäteen peitetty peltikatolla. Peltikaton ja pärekaton väliin on jäänyt juuri sopivasti tilaa lepakon asustella.
Vuosi sitten kävin samaisella ullakolla, löytämättä ensimmäistäkään nahkasiipeä, vaikka varmuudella näki lepakkojen tulevan aina yölennoilleen ullakkotiloista.
Nyt tilanne oli toinen, sillä hieman sattumalta osasin virittää tuon ultraääni-ilmaisimen (detektori) lajille epätyypilliselle taajuudelle. Normaalisti nämä siipat saalistuslennoillaan ovat kuuluvissa siinä 45 Hz taajuudella. Nyt rakennuksen läheisyydessä kiivasta lepakkoääntelyä kuului myös taajuudella 20 Hz! Jatkoselvittelyssä kävi ilmi, että yhdyskunta piti tuota 20 Hz taajuutta aktiivisena kun se kommunikoi keskenään päiväpiiloissaan rakennuksen vintillä. Detektorin ja valaisimen kanssa olikin kohtuu helppoa löytää nahkasiipiä rakennuksen vintiltä, kun sekä ääntely että liikkumisäänet paljastivat salaperäiset liikuskelijat. Lepakothan eivät tosiaankaan roiku, vaan ovat ns. ryömintäasennossa omissa pärekoloissaan, josta sitten kurkkivat salaperäistä tutkailijaa.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Lepakot

Lepakoiden seuranta ja tutkailu on jatkunut osaltani jo useamman vuoden. Teknisten apuvälineiden myötä; detektori, pimeänäkökiikari jne, on tarkkailu saanut lisää tehoja. Pohjanlepakoiden osalta tarkkailu tosin onnistuu ilman apuvälineitäkin, sillä ensimmäiset tulevat lentelemään jo ennen auringonlaskua, jolloin niitä on helppo havaita ihan paljain silmin.

Nopealiikkeisinä lentäjinä useimmat yksilöt jäävät kuitenkin helposti huomaamatta. Tässä asiassa tilanteen pelastaa lepakkotutkain, joka reagoi lepakoiden päästämiin korkeataajuuksisiin ääniin.

Lepakkotutkain saattaa kuulostaa melkoisen tekniseltä ja kalliilta laitteelta, mutta näin ei asianlaita ole. Perustutkaimen saa hankittua noin 150 euron hintaan ja mikäli rakentaa laitteen itse osista, pääsee helposti alle 50 euron hintaan. Viime aikoina laitteiden hankkiminen suoraan kotimaasta on osoittautunut hieman hankalaksi, joten viime viikkoiseen tapaan ollaan tilattu laitteita suoraan Englannista ja hyödynnetty samalla punnan edullista kurssia.

Itselläni on käytössä tuollainen perus- heterodynetutkain, joka kuuntelee aina tiettyä pistetaajuutta ja sen lähi ympäristöä. Tällöin toisilla taajuuksilla ääntelevät lepakot menevät helposti ohitse. Asian korjaamiseksi käytössäni on myös ns. aikajakotekniikkaan perustuva tutkain, mikä mahdollistaa koko lepakoiden käyttämän taajuuskaistan kuuntelemisen. Samalla myös mahdollistuu 3D-mallien tekeminen lepakoiden äänistä. Äänitallenteiden analysointi on joissakin lajimäärityksissä ainoa mahdollisuus erottaa lajit toisistaan.

Pyrin pitämään jatkossakin blogin seuraajat tietoisina paikallisista ja hieman muistakin lepakkotapahtumista.

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...