Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. elokuuta 2009

Onni kääntyi - ja sukatkin


No, toistaiseksi ei tuo hieman aiemmin peräänkuuluttamani onnen kääntyminen ole toteutunut - ainakaan siinä määrin kuin olisin toivonut. Mutta onneksi ei mitään pahempaakaan ole päässyt sattumaan, mitä nyt tietokoneet ovat lakkoilleet ym. pientä kivaa.
Kuvan sukkahomman osalta sain lisää infoa kentältä, kun sitä kerran olin toivonutkin. Hyvä niin, sillä nyt selvisi sitten ihan oikein ko. luomusten idea.
Tampere on tämän idean kotimainen keskus ja siellähän tuo haastatteluohjelmakin oli tehty, en vain sitä sattunut heti muistamaan. Erään kertojan mukaan näiden tuotosten on tarkoitus toimia ns. "pehmo-graffitteina" värittämässä kaupunkikuvaa omalla, poikkeavalla tavalla. Ja kyllähän näitä tuotoksia mieluummin katselee kuin noita töherröksiä seinillä - toki silläkin taidesuunnalla näkyy joskus, harvoin, ihan tilataiteilijoiden alkuja. Kiitosta vaan kaikille infoja laittaneille. Jatketaan sukkien metsästystä hi...

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Onniko kääntymässä?


Otsikon mukainen kysymys heräsi tänään iltakävelyllä. Kävin hetkeksi lepuuttamaan jalkojani ja pakkaamaan reppua istahtaen puistonpenkille. Siinä istuessa ja ympäristö tarkastellessa sattui silmään penkin jalkaan kudottu eräänlainen "sukka".
Muistelen tuossa jokunen aika sitten nähneeni tv-ohjelman, jossa kyseisen asian harrastelijat esittelivät asiaansa. Parhaalla tahdollakaan en muista mitä kyseiseen asiaan liittyi - luonnollisesti tehdä ympäristöä kauniimmaksi ja ihmisille hyvää mieltä.
Näitä taideteoksia ei varmasti kasva joka tolpassa, joten tulkitsen asian eräänlaiseksi onnenkantamoiseksi. Toivottavasti olen oikeassa.
Joitakin sivullisia tuntui hieman huvittavan kun dokumentoin tapahtumaa kameralla. Kunhan saan kuvat kehitettyä, niin ehkä laitan jonkun tännekin näytille.

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...