maanantai 15. maaliskuuta 2021

Superharvinaisuus saapui

Varpunen, Passer domesticus

 

Vaihteeksi onkin hienoa aloittaa niin viikon blogi kuin viikon lintuhavainto todellisella superyllätyksellä. Meinasi aamupuuro mennä väärään kurkkuun, kun huomasin pensasaidassa liikettä. Normaalisti siellä on pikkuvarpuset mellastaneet keskenään, joten en siihen sen suurempaa huomiota kiinnittänyt. 

Mutta, mutta, kaikki ei nyt täsmännytkään - piti oikein hakea kiikari ja varmistaa asia. Todellakin siellähän oli herra ja rouva varpunen julistamassa kevättä. Varpunen on ollut näiltä kulmilta kokonaan kateissa jo useiden vuosien ajan - taitaa olla reilu 10 vuotta sitten viimeisimmästä havainnosta. Tämä "piha- tai kotivarpuseksikin" ristitty laji hävisi heti kohta, kun se lajikumppania pikkuvarpunen aloitti levittäytymisen alueelle. 

Toivottavasti tämä pariskunta saa sopivan pesäkolon valittua ja tulevana kesäkautena nähdään jälleen se ihan oikea varpunen pihapiirissä täälläkin.

Varpusen jälkeen ruokintapisteelle tullut puukiipijä (talven toinen havainto) havainnon hienoudesta huolimatta jäi kyllä nyt varpusen varjoon 100-0.


//ARi\\

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Noin viikon lämmöt

Viikon lämmöt Mustolassa, 14-3-21

 Näin sunnuntaille on hyvä luoda nopea katsaus kuluneen viikon säätilaan. Painopiste luonnollisesti lämpötiloissa, sillä se herättää yleensä eniten mielenkiintoa ja keskustelua.

Kuten lämpökäyrästä voi helposti havainnoida on viikon aikana saatu nauttia niin pakkasista kuin suojakelistäkin. Lämpötilahaarukkakin on melkoisen suuri, mikä on tyypillistä näin keväälle. Kohta tuo poukkoilu tuosta tasoittuu ja siirrytään paremmin kevätkeleihin.

Viikon puolivälissä hätyyteltiin paikalisestikin talven pakkasennätyksiä liki -27 C:n lämmöillä. Tästä kuitenkin noustiin lähes rakettimaisesti plussan puolelle perjantaihin mennessä. Nyt saavat taas lumet ja jäätkin kyytiä kun lämpötila on läpi yön hieman plussan paremmalla puolella eli lämpöasteilla.

Omana erikoisuutena tähän jaksoon kuului tuo talviukkonen, joka muistutti olemassaolostaan alkuviikosta kun saatiin sopivasti lämmintä ja kylmää ilmamassaa sekoittumaan. Mitään kovin erikoisia ilmiöitähän nämä talvisalamat eivät ole, niitä havaitaan käytännössä joka talvi. Monet salamoista toki jäävät vain salamatutkainten rekisteröintien varaan, sillä monesti noista pilvisalamoista ei tule kovin suurta kuuluvaa ääntä ellei satu olemaan ihan salamakeskuksen välittömässä läheisyydessä.

Kohti kevätpäiväntasausta.


//ARi\\

lauantai 13. maaliskuuta 2021

Yhteys Lontooseen ja Tokioon

 

Olivia 8x250 mode, yhteys Lontooseen 

Näin talvipäivän ratoksi kun nuo radiokelitkin ovat olleen hieman tahmeat päätiin ottaa haasteen vastaan ja kokeillakin kuinka yhteydet onnistuisivat Olivia -modulaatiolla. Viikonloppuna yleensä on asemia enemmän kuulolla, joten onnistuminen näillä harvinaisemmillakin modulaatioilla pitäisi onnistua.

Olivia on siitä hyvä yhteysmuoto, että se kulkee luotettavasti erittäin huonoissa heijastuksissakin. Radion audiosta ei välttämättä kuulu juuri mitään, eikä kuvaruudun vesiputousnäytöllekään tule juuri näkyvää signaalia, mutta teksti-ikkunaan tulee vasta-aseman tekstit - usein jopa ilman virheitä!

Toinen hyvä puoli Olivia modella on se, että samalla kun radio lähettää omaa yhteyspyyntöä CQ:n muodossa, voi vapaasti askarrella kaikkea muuta samalla työasemalla. Vaikka kirjoittaa blogia tai lukea nettijuttuja. Välillä pitää toki tarkastaa tuo "radioikkuna", sillä siellä voi olla asema odottamassa, vaikka radion kautta et "äänihälytystä" olisi huomioinutkaan.

Tänään tuli pidettyä aamun kokeiluna neljä Olivia -yhteyttä. Modulaationa oli tarkalleen ottaen Olivia 8x250. Ei nopein Olivia mode, mutta kulkee heikoissa signaaleissa hyvin. Ensimmäinen yhteys meni Mustanmeren maisemiin RV6HU:n kanssa, toinen heti perään Berliiniin, DM2AUO kanssa. Pienen viiveen jälkeen pidin sitten Lontooseen pitkän QSOn (useita vuoronvaihtoja), M0ZZM:n kanssa. Ja kuin kermana kakunpäälle tuli heti Lontoon jälkeen asema Tokiosta kutsumaan jaksolle. Yhteys JA1RZD:n kanssa syntyi raportein 599/319. Minulla oli käytössä 30 Wattia vertikaaliantenniin ja Japanissa oli käytössä 300 Watti 5-elementtiseen Yagiin. Tämä selittää osin tuo signaalivoimakkuuden eron radiokelien lisäksi. Mutta erityisen huomattavaa on se, että Ken kertoi lukevansa signaaliani 100 %, vaikka raportti oli 319 (luku 3, vahvuus 1 ja tone 9).

73 // ARi \\





Olivia 8x250, yhteys Tokioon


perjantai 12. maaliskuuta 2021

Vladimir Putin - koko tarina

ISBN 978-952-321-863-5


Alkuvuodesta tuon vapaa-ajan lisäännyttyä lähes räjähdysmäisesti, olikin hyvä hetki täydentää hieman lukemistoa. Koska Yhdysvaltojen uusi presidentti oli juuri astumassa virkaansa tuli tuolloin ostettua ensimmäinen suomenkielinen elämänkerta Joe Bidenista. Kirja osoittautuikin ihan hyväksi taustoittajaksi tähän uuteen suurvaltojen "peluriin".

Samassa hyllykössä Joen rinnalla oli myös toisen suurvaltapelurin, Vladimir Putinin, tarina. Tämäkin mukavasti kotimaisella murteella. Joen kirja ei vielä voinut sivumäärällään kehuskella vaikka poliittista uraa hänelläkin on takanaan melkoisesti. Putin osalta taas sivumäärissä ja värikuvissa ei ole paljoa säästelty. Toki Putininkin poliittinen ura on melkoisen mielenkiintoinen. Tämä kirja lieneekin toistaiseksi ainoa tiedossa oleva kotimaisen kirjoittajan tekemä teos Putinista.

Oman mielenkiintonsa Putinin valtamaailmaan tuo luonnollisesti Venäjän harjoittama ulko- ja sisäpolitiikka, jotka eivät aina käy yksiin länsimaisen demokratiakäsityksen kanssa. Toki on myös muistettava, että Suomella on 1300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa ja tämän lisäksi paljon yhteistä historiaa, niin sodissa kuin rauhassa. Venäjän presidenteistä Putin on varmaan se, joka parhaiden tuntee Suomen ja suomalaiset. Putinhan on myös ensimmäinen pietarilaissyntyinen Venäjän johtomies sitten Nikolai II:n





Mielenkiintoinen "käyntikortti" Venäjältä

 PS. 1990 -luvun alussa vieraillessani useitakin kertoja tuolla itänaapurissa ns. "Press -matkoilla" tuli eräässä haastattelussa tavattua myös tämä herra P.

torstai 11. maaliskuuta 2021

Juhlahumua

 

"Korkkari"  - special edition 2021

Tänään oli tietysti hieman aihetta juhlimiseenkin. Sehän on ihan mukavaa vaihtelua näin "Korona lockdownin" osaltakin.

Paikallinen kustantamo oli muistanut, että kuuluin aikoinani sarjakuvien suurkuluttajiin, jonka jäljiltä taitaa jostain kellarin varastolaatikosta löytyä vieläkin sadoittain Korkeajännitys ja TexWiller -sidoksia. Tämä nyt julkaistu on varmasti mielenkiintoinen, ainakin kansikuvan perusteella.


//ARi\\

Kylmän yön jäljiltä kohti kevätpäiväntasausta

 

Mustola, 48 h, 11-3-21

Kylmän rintaman viimeiset rippeet nautittiin viime yönä. Lämpötilan osalta päästiin melkein samoille arvoille kuin edellisenäkin yönä, -26.3 C. Melkoista vuoristorataahan tuo lämpökäyrä on ollut kun katsoo tuota 48 tunnin kuvaajaa lämpöjen osalta. 

Tuossa eräs lukija kyseli, josko nämä jo jäisivät tältä keväältä tähän, nämä tosikylmät yöt. Siitä innostuneena laskin paikallisen todennäköisyyden alle -20 C:n lämmöistä käyttäen viimeisen 10 vuoden säädataa. Laskelman perusteella mahdollisuus alle -20 C:n lämpöihin maalis-huhtikuulla on enää alle 5 % ja tuolloin kyseessä on korkeintaan 2 vrk kestävä (1 yö) jakso. Tilastot ovat mielenkiintoisia, joten jäämme seuraamaan tilannetta.

Kevätpäiväntasaus on jo ensiviikolla (20.3), joten sitten viimeistään päästään odottelemaan termistä kevättä.


//ARi\\

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Kasvihuoneilmiöstä

 





Sääilmiöistä ja tapahtumista keskusteltaessa nousee nykyisen ilmastopolitiikan siivittämänä aiheeksi usein kasvihuoneilmiö. Mikä se on tai miten se syntyy, tuntuu jäävän monilta tiedostamatta. Laitan tähän muutamia huomioita asiasta, koska kasvihuoneilmiö liittyy olennaisesti avaruussäähän ja sitä hallitsevaan kaasujättiläiseen, aurinkoon.

Maapallon oma ilmakehä toimii siis "Telluksemme" suojakilpenä tai -kuorena, kuinka vaan. Itse asiassa ilmakehä toimii kuin kasvihuone. Ilmakehä päästää lävitseen auringon säteilyenergiaa, sitoen samalla osan lämmöstä sisälleen. Tämä on kasvihuoneilmiön perusta.

Kasvihuoneilmiö, josta monet asiaa ymmärtämättömät haluavat päästä kokonaan eroon, eivät tule ajatelleeksi että ilman kasvihuoneilmiötä maapallon keskilämpötila olisi -18 C! Lämpö siis karkaisi avaruuteen. Kasvihuoneilmiön johdosta maapallon keskilämpötila on n. +15 C. Voidaankin sanoa, että kasvihuoneilmiö on maapallolle ja sen asukkaille hyvä asia, sillä se pitää maapallon lämpötilan elämälle suotuisana.

Tässäkin asiassa on kuitenkin se "varjoinen" eli toinen puoli: omalla toiminnallamme olemme lisänneet kasvihuonekaasuja, mikä osaltaan lämmittää maapalloa. Näistä kaasuista tärkein on hiilidioksidi (CO2), jonka pitoisuudet ovat kasvaneet melkoisesti. Erään arvion mukaan nämä päästöt ovat kasvaneet viimeisen sadan vuoden kuluessa yli 30 %. Ja se on paljon se. Mittausten mukaan CO2-pitoisuus ilmakehässä on nyt n. 0.038% - korkein arvo nykyisessä mittaushistoriassa.

//ARi\\

Talven pakkasennätystä sivuten

Talven pakkasennätystä "sivuten"; maaliskuu, 2021

 

Paikallista talven pakkasennätystä hieman sivuttiin vaikka tuo -28 C:n raja jäikin rikkomatta. Mutta aamulla auringon noustessa oli lämpötila kuitenkin -27.7 C pakkasella. Ihan kelpo lukema tuokin.

Tälle aamulle ei tuttu tikka tuonut kevään rytmejä eiliseen tapaan. Tikalla kun on ollut tapana rymistellä noiden kuntoradan valaisinpylväiden kimpussa. Niistä lähtee niin hieno, metallinen ääni, joka kaikaa kauas. Yksi varmimpia kevään ääniä sen jälkeen kun talitintit päättivät siirtyä perinteisestä "titi-tyy" -laulusta uusiin sävellajeihin.

Aamuaskareisiin kuului toki myös ruokintapaikan huolto, sillä nyt jos koskaan taas pikkulinnut tarvitsevat ruokaa selvitäkseen kylmästä jaksosta.

//ARi\\

tiistai 9. maaliskuuta 2021

Pakkasrutistus

 

Vuorokauden "pakkasrutistus"
Niiden oikeiden kevätkelien lähestyessä tuo vuorokautinen lämpötila saattaa vaihdella rajustikin - aivan kuten viimepäivinä olemme saaneet huomata. Lauhan jakson jälkeen alkoivat jälleen tuo ilmamassa täyttymään ns. "arktisella henkäyksellä" ja "elohopeat" painuivat pienen tauon jälkeen jälleen reippaasti miinuksille.

Mustolan vuorokauden lämpökäyrästä (kuva) näkyy hyvin, kuinka lämpötila suorastaan sukelsi -20 C:n kylmemmälle puolelle. Toki samassa käyrässä näkyy hyvin myös se, kuinka tuo taivaan kaasupallo, aurinko lämmittää jo mukavasti - silloin kun eivät pilvet ole edessä.

Takana siis yksi tämän talven kylmimpiä öitä! 

TOP5 kylmät yöt (Foreca.Finland)

1. 27.12.2020 -41,1°C Utsjoki

2.13.1.2021 -39,4°C Kittilä

3. 14.1.2021 -39,0°C Muonio

4. 9.3.2021 -38,9°C Kuhmo

5. 26.12.2020 -35,6°C Inari

sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Mitalihumua radiorintamalla

SM-pystit ja "avain" by OH5KUY / ex-OI5R

Vuosi on taasen siinä vaiheessa, että vuoden 2020 kotimaan radiokilpailujen tulokset on saatettu julki. Itse osallistuin viime vuonna SM-cuppiin (6 osakilpialua) niin sähkötyksen (CW) kuin RTTY (RadioTeleType) modulaatioilla QRP, eli alle 5 Watin teholuokassa. 

Työskentely näillä pikkutehoilla kotimaankin kilpailuissa on hieman haastavaa, kun sitä hyötysignaalia ei ole hukattavaksi yhtään huonoihin liittimiin, antenneihin tai syöttöjohtoihin. Radiokelien tuomille heijastuksillehan sitä ei voi mitään; ne ovatkin samat kaikille osallistujille.

Suuritehoisten asemien seassa "touhutessa" joutuu näin pikkutehoilla tullakseen kuulluksi käyttämään hieman erilaisia taktiikoita kuin 100 Watin tehoilla "ajellessa". Jokaiselle teholuokalle löytyy onneksi kannattajansa. Kansainvälisissä kilpailuissa haaste sen kuin nousee, kun siellä isoimmat "tykit" työskentelevät ns. "kiloWatti" -luokassa.

Vuoden 2020 kilpailun työskentelin Rajan -joukkuessa, johon ei muita jäseniä koko vuotena tullut, joten loppujen lopuksi kilpailu tuli hoidettua aika itsenäisesti. Näin ollen vanhasta viisastuneena piti korjata myös nuo viralliset tulokset omiin nimiin tunnukselle OH5KUY. 

Perinteitä kunnioittaen olen sähkötyksen osalta käyttänyt kilpailussa perinteistä "pumppuavainta" automaattiviritysten sijaan. Joku "koiranleuka" voisi ajatella, että pitää antaa näin tasoitusta muille. No, vaikka kyseessä onkin kilpailusuoritus, jossa pyritään parhaaseen mahdolliseen tulokseen olen ottanut nämä kilpailut enemmänkin haasteena itselleni, sekä pyrkinyt hieman tuomaan haasteita muillekin kilpailuun osallistuville asemille.

Tänä vuonna (2021) ei onneksi tarvitse miettiä, osallistunkin RVL:n edustajan vai itsenäni SM-Cup -kilpialusarjaan. Tuon kilpailupumpunkin (kuvassa) voi jättää nyt hyllylle lepäämään ja ottaa varastosta toisen perinteisen mallin tilalle.

Niin, jos jotain kiinnostaa niin tänäkin vuonna oltiin kotimaan Cupissa omissa sarjoissa komeasti pronssimitaleilla.

//ARi\\


maanantai 1. maaliskuuta 2021

5G - säteilyturvallisuus... (3)

5G by Elisa

 

5G:n turvallisuus on viime aikoina saanut kovasti huomiota osakseen: tietoturvallisuutta on käsitelty laajasti, mikä onkin ymmärrettävää kun ottaa huomioon sen, kuinka merkittävän alusta kaikelle tietoliikenteelle nyt rakentuva 5G-verkosto tuo tullessaan; lisäksi salaliittoteoreetikot ovat tuoneet esille 5G-tekniikan tuomat vaarat säteilyturvallisuuden osalta.

Tässä pitää hieman vetää mattoa alta noiden salaliittoteoreetikkojen osalta ja pyrkiä selventämään miten vaarallista tuo verkon ja päätelaitteiden tuottama säteily oikeasti on. Tässä kannattaakin tukeutu tunnustettuihin fysiikan lakeihin ja puolueettomien tutkimuslaitosten tuloksiin aiheesta.

Tuo pelottava sana, SÄTEILY, on se tekijä, mikä aiheuttaa sekaannuksen, kun puhutaan säteilyturvallisuudesta. Ennen kuin alkaa vääntämään asiasta sen enempää mitään syvempiä teorioita kannattaa selvittää itselleen säteilyn kaksi perusolemusta: ionisoiva ja ionisoimaton säteily.

IONISOIVA säteily: ionisoiva säteily on peräisin esimerkiksi erilaisista röntgenlaitteista, joilla on tarpeeksi energiaa pystyäkseen irrottamaan elektroneja atomista tai niitä ionisoivista molekyyleistä. Tämän prosessin seurauksena ionisoiva säteily voi vahingoittaa ihmissoluja ja aiheuttaa siten erilaisia terveysongelmia kuten syöpää.

IONISOIMATON säteily: matkapuhelimien, radiolaitteiden, mobiiliverkkojen jne. aiheuttama säteily on ionisoimatonta, eikä siten aiheuta suoranaista vaaraa käyttäjilleen muuttamalla ihmisten atomeja tai molekyylejä. Toki tästä huolimatta vahva radiotaajuinen (RF) säteily, joka voi olla peräisin esimerkiksi suuritehoisista pulssitutkista. Toinen kotoisampi esimerkki on tuttu mikroaaltouuni, joka perustuu suuritehoiseen säteilyyn. Mikron tuottama säteily saa vesimolekyylit liikkeelle, värisemään, mikä lämmittää ruokaa syntyvän kitkan seurauksena.

Säteilyturvallisuuteen on viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota viranomaisten taholta; niin matkaviestimet kuin radioamatöörien asemat ovat saaneet omat turvallisuusrajat tuottamiensa säteilyenergioiden osalta. Näitä sääntöjä ei ole tehty hetken mielijohteesta ja niistä löytyy kattavasti tieto vaikka Säteilyturvallisuuskeskuksen (STUKES) sivuilta. Radiotekniikan osalta tuore selvitys radioamatöörien osalta on myös hyvä lähdemateriaali asian tutkimiselle.

Monien kotiverkkojen varustelusta löytyy myös oma Wi-Fi -laite, muodossa jos toisessa. Tunnettuahan on, että nämä laitteet toimivat samoilla taajuuksilla kuin mikroaaltouuni. Älä siis mielellään asenna omaa Wi-Fi-laitetta ja mikroaaltouunia samaan tilaan, jolloin ne häiritsevät tehokkaasti toisiaan. Erityisesti tämä näkyy mikron ollessa päällä kotiverkon pätkimisenä / hidastumisena. No, onneksi nuo mikrot ovat yleensä vain lyhyitä aikoja kerrallaan päällä, eikä Wi-Fi:n ole raportoitu haittaavan mikroaterioiden valmistumista. Vaikka siis molemmat laitteet toimivat samoilla taajuuksilla ei Wi-Fi-laite aiheuta ympäristöön lämpövaikutuksia.

Matkaviestimien ja verkkojen osalta määrittelyt säteilyturvallisuuden osalta on suunniteltu rajoittamaan sekä tukiasemien että mobiililaitteiden suurinta säteilytehoa. Tästä johtuen operaattorien on varmistettava, että tukiasemien kokonaissäteilyn maksimitehotaso pysyy säädetyllä alueella. Samoin myös mobiililaitteiden suunnittelijoiden on otettava huomioon omat rajoituksensa "kännyköiden" ja muiden verkon komponenttien osalta.

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, on säteilyturvallisuuden osalta tehty ja varmasti tehdään jatkossakin paljon eriasteisia tutkimuksia. Erityisen kiinnostuksen kohteena on luonnollisesti ollut se, aiheuttaako ja jos aiheuttaa niin missä määrin "kännykän" käyttö syöpäriskiä käyttäjälleen. Toistaiseksi on tunnustettu, että RF-säteilyyn saattaa liittyä jonkin verran syöpäriskiä, mutta todisteet eivät vielä riitä täysin vahvistamaan asiaa. Tehtyjen tutkimusten perusteella on joissakin maissa uskallettu jo antaa suosituksia mm. korvanappikuulokkeiden (handsfree) käytön välttämiseksi sekä tietysti lasten "kännyköiden" rajoittamiseksi.

Loppuyhteenvetona voidaan todeta, että julkaistuista tutkimustuloksista ei ole pystytty kiistatta osoittamaan syy ja seuraus -yhteyttä ihmisten matkapuhelimien käytön ja syöpäkasvaimien osalta. Koska aukoton näyttö on vielä saamatta, jatkuu kiistely myös kännyköiden riskien osalta tulevaisuudessakin. Toivottavasti keskustelu saadaan pysymään asialinjoilla ja tieteellisiin faktoihin perustuvana.

//ARi\\

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...