perjantai 12. maaliskuuta 2021

Vladimir Putin - koko tarina

ISBN 978-952-321-863-5


Alkuvuodesta tuon vapaa-ajan lisäännyttyä lähes räjähdysmäisesti, olikin hyvä hetki täydentää hieman lukemistoa. Koska Yhdysvaltojen uusi presidentti oli juuri astumassa virkaansa tuli tuolloin ostettua ensimmäinen suomenkielinen elämänkerta Joe Bidenista. Kirja osoittautuikin ihan hyväksi taustoittajaksi tähän uuteen suurvaltojen "peluriin".

Samassa hyllykössä Joen rinnalla oli myös toisen suurvaltapelurin, Vladimir Putinin, tarina. Tämäkin mukavasti kotimaisella murteella. Joen kirja ei vielä voinut sivumäärällään kehuskella vaikka poliittista uraa hänelläkin on takanaan melkoisesti. Putin osalta taas sivumäärissä ja värikuvissa ei ole paljoa säästelty. Toki Putininkin poliittinen ura on melkoisen mielenkiintoinen. Tämä kirja lieneekin toistaiseksi ainoa tiedossa oleva kotimaisen kirjoittajan tekemä teos Putinista.

Oman mielenkiintonsa Putinin valtamaailmaan tuo luonnollisesti Venäjän harjoittama ulko- ja sisäpolitiikka, jotka eivät aina käy yksiin länsimaisen demokratiakäsityksen kanssa. Toki on myös muistettava, että Suomella on 1300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa ja tämän lisäksi paljon yhteistä historiaa, niin sodissa kuin rauhassa. Venäjän presidenteistä Putin on varmaan se, joka parhaiden tuntee Suomen ja suomalaiset. Putinhan on myös ensimmäinen pietarilaissyntyinen Venäjän johtomies sitten Nikolai II:n





Mielenkiintoinen "käyntikortti" Venäjältä

 PS. 1990 -luvun alussa vieraillessani useitakin kertoja tuolla itänaapurissa ns. "Press -matkoilla" tuli eräässä haastattelussa tavattua myös tämä herra P.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...