Kenraali Gustav Hägglund – modernin puolustusvoiman rakentaja

ISBN 978-951-1-33377-7 Otava 2018

Jarmo Lindbergin juuri julkaistun muistelmateoksen rinnalla kaivoin kirjakaapista esiin Gustav Hägglundin muistelmateoksen vuodelta 2018. Vahvaa tekstiä molemmissa kirjoissa. Ajan hermolla on oltu puolustusteknisissä asioissa niin Hägglundin aikana (1994-2001) kuin Lindberginkin (2014-2019) kaudella. Molemmilla kirjoilla on oma, tärkeä painoarvo käsiteltäessä Suomen poliittista ilmapiiriä Puolustusvoimien suunnalta tarkasteltuna. Siinä missä Hägglundin muistelmat on pakattu reiluun 140 sivuun on Lindbergin kirjassa aineistoa yli 500 sivua. Sivumäärät eivät kuitenkaan kerro koko totuutta teoksista.

Kun suomalainen puolustuskeskustelu kääntyy 1990‑luvun murrosvuosiin, yksi nimi nousee väistämättä esiin: kenraali Gustav Hägglund. Hänen kautensa puolustusvoimien komentajana vuosina 1994–2001 osui aikaan, jolloin kylmän sodan jälkeinen Eurooppa haki uutta suuntaa ja Suomen oli määriteltävä oma roolinsa muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Hägglundin johtajuus näkyi ennen kaikkea siinä, että hän uskalsi tarttua suuriin rakenteellisiin uudistuksiin ja tehdä niistä uuden aikakauden lähtökohdan.

Hägglundin komentajakausi oli jatkuvaa tasapainoilua perinteisen aluepuolustuksen ja modernin, liikkuvamman puolustusjärjestelmän välillä. Hän näki varhain, että Suomen oli kehitettävä joukkojaan laadullisesti, ei määrällisesti. Tämä ajattelu johti siihen, että varusmieskoulutusta uudistettiin perusteellisesti, palvelusaikoja muokattiin ja koulutuksen sisältöä tiivistettiin. Hägglundin tavoitteena oli poistaa tyhjäkäyntiä ja lisätä johtamiskokemusta – ja samalla varmistaa, että reserviin siirtyvät suomalaiset olivat paremmin koulutettuja kuin koskaan aiemmin.

Kansainvälinen yhteistyö oli Hägglundille luonteva osa modernia puolustusta. Hänen kaudellaan Suomi liittyi Naton rauhankumppanuusohjelmaan ja osallistui ensimmäisiin laajoihin Nato-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin Balkanilla. Hägglund korosti, että suomalaisupseerien oli opittava toimimaan monikansallisissa ympäristöissä, sillä tulevaisuuden kriisit eivät pysyisi valtioiden rajojen sisällä. Tämä ajattelu loi pohjan Suomen myöhemmälle kansainväliselle profiilille ja vahvisti puolustusvoimien osaamista tavalla, joka näkyy edelleen.

Hägglundin kaudella myös puolustushaarojen rakenteita uudistettiin. Merivoimien ja rannikkotykistön yhdistäminen oli yksi hänen näkyvimmistä ratkaisuistaan, ja se loi pohjan nykyiselle meripuolustuksen kokonaisuudelle. Samalla ilmavoimat siirtyi Hornet‑aikaan, mikä oli valtava teknologinen harppaus ja osoitus siitä, että Suomi oli valmis investoimaan puolustuksensa tulevaisuuteen.

Hägglundin johtamistyyli oli yhdistelmä analyyttisyyttä ja käytännönläheisyyttä. Hän ei kaihtanut vaikeita päätöksiä, mutta perusteli ne aina avoimesti ja johdonmukaisesti. Hänen kaudellaan otettiin käyttöön myös turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot, jotka ovat sittemmin muodostuneet suomalaisen turvallisuuspolitiikan kulmakiveksi. Selontekomenettely toi päätöksentekoon pitkäjänteisyyttä ja läpinäkyvyyttä – kaksi asiaa, joita Hägglund piti välttämättöminä demokraattisessa yhteiskunnassa.

Kun Hägglund siirtyi komentajakauden jälkeen EU:n sotilaskomitean ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, hän vei mukanaan saman periaatteen, joka oli ohjannut häntä Suomessa: puolustuksen on muututtava maailman mukana. Hänen työnsä vaikutukset näkyvät yhä sekä suomalaisessa puolustusjärjestelmässä että Euroopan turvallisuusrakenteissa.

Gustav Hägglundin perintö on ennen kaikkea ajatus siitä, että vahva puolustus rakentuu sekä kotimaisesta osaamisesta että kansainvälisestä yhteistyöstä. Hänen kautensa oli suunnanmuutos, joka teki suomalaisesta puolustusvoimasta modernin, ketterän ja kansainvälisesti verkottuneen – juuri sellaisen, jota 2000‑luvun turvallisuusympäristö vaatii.

@ri

Summa summarum in English:

Gustav Hägglund, who served as Finland’s Chief of Defence from 1994 to 2001, played a central role in modernizing the Finnish Defence Forces during a period of major geopolitical change. He shifted the focus from large mass armies to smaller, better‑trained and better‑equipped units, and reformed conscription by streamlining training and adjusting service lengths. Under his leadership, Finland deepened its international cooperation, joined NATO’s Partnership for Peace program and took part in crisis‑management operations in the Balkans. Hägglund also oversaw significant structural reforms, including the integration of the Navy and Coastal Artillery and the transition to F/A‑18 Hornet fighters. His tenure emphasized transparency, long‑term planning and adapting national defence to a rapidly evolving security environment.