Esa Sirénin – Valiosissit selustassa - matka jatkuu...

Edellisessä kirjoituksessa (2025) kuljin Esa Sirénin matkassa hänen aiempien sissitarinoiden ja kaukopartiokirjojensa kautta. Nyt matka jatkuu aivan tuoreella teoksella, romaanilla Valiosissit selustassa (Gummerus), joka vie lukijan kesään 1944 Aunuksen Karjalaan – aikaan, jolloin rintamat liikkuivat, puna-armeija keräsi murskaavaa ylivoimaa ja suomalaiset joukot joutuivat vetäytymään U-asemaan.

Sirénille tyypilliseen tapaan tarina rakentuu tosipohjaisesta aineistosta: sotapäiväkirjoista, partiokertomuksista ja veteraanien muisteluksista. Fiktiivinen romaani nojaa siis vahvasti siihen, mitä oikeasti tapahtui, ja juuri se tekee lukukokemuksesta painavan. Kun kapteeni Matti Raipalan johtama partio jää vihollisen selustaan seuraamaan joukkojen liikkeitä ja kalustoa, lukija aistii sekä tehtävän sotilaallisen merkityksen että sen inhimillisen hinnan.

Kirjan maailma on tuttu Sirénin aiemmista teoksista: metsä, suot, joet ja kylät muodostavat näyttämön, jossa kaukopartiomiehet yrittävät pysyä näkymättöminä, mutta samalla kerätä elintärkeää tietoa. Tiedustelutehtävät eivät etene suunnitelmien mukaan, ja partiota uhkaa sekä vihollinen että ympäröivä erämaa. Kun Peskin rautatiesilta nousee kohteeksi ja takaa-ajo kiristyy, romaani muuttuu lähes hengästyttäväksi selviytymiskertomukseksi.

Minulle lukijana Valiosissit selustassa jatkaa juuri sitä linjaa, jonka takia Sirénin kirjoihin tarttuu yhä uudelleen. Hän ei kirjoita sankaritarinoita kiiltokuvamaisesti, vaan näyttää kaukopartiomiesten arjen, väsymyksen, pelon ja toveruuden. Henkilöt ovat ihmisiä, eivät pelkkiä sotilaita: he vitsailevat, riitelevät, tekevät virheitä ja kantavat vastuuta toisistaan. Taustalla kulkee koko ajan tieto siitä, että yksittäisen partion onnistuminen tai epäonnistuminen voi vaikuttaa paljon laajempaan kokonaisuuteen.

Erityisen kiinnostavaa on se, miten Sirén kirjoittaa sodasta aikana, jolloin sota ei ole vain historian sivuilla, vaan myös tämän päivän uutisvirrassa. Kun lukee kesän 1944 Aunuksen tapahtumista, mieli väistämättä vertaa niitä nykyisiin kriiseihin ja siihen, miten haavoittuvia ihmiset ovat suurten liikkeiden keskellä. Kirja ei kuitenkaan saarnaa, vaan antaa lukijan tehdä omat johtopäätöksensä.

Valiosissit selustassa on samalla sekä toimintaa että tarkkaa ajankuvaa. Se sopii lukijalle, joka haluaa ymmärtää kaukopartiotoimintaa ja jatkosodan loppuvaiheita hieman syvemmin, mutta myös sille, joka etsii vetävää romaania, jossa jännite säilyy viimeisille sivuille asti. Minulle se oli luonteva jatko Sirénin aiemmille teoksille – ja vahva muistutus siitä, miksi hänet on syystä nostettu sukupolvensa merkittävimpien sotakirjailijoiden joukkoon.

Esa Sirénin matkassa on siis tällä kertaa kuljettu Aunuksen metsien ja rautatiesiltojen kautta. On helppo uskoa, että partiopäiväkirjoista ja arkistoista löytyy vielä monta kertomusta, jotka odottavat Sirénin kaltaista tarinankertojaa. Ja yhtä helppo on arvata, että lukija ei jää ilman uusia retkiä kaukopartiomiesten rinnalla.

@ri ...-.-