Näytetään tekstit, joissa on tunniste YLE. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste YLE. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. kesäkuuta 2026

Arvi Lind ja pyramidi

Arvi Lind tutustumassa Oculuskerhon näyttelyyn 1982


Juuri saadun tiedon mukaan Suomen luotettavin uutisääni ja YLE-vaikuttaja on siirtynyt tapahtumahorisontin taakse. Harvoin tulee näin tuoreeltaan kommentoitua näin blogitekstin kanssa juuri edesmennyttä kuuluisuutta. Kitaristi Esa Pulliaisen osalta mietin viimeksi tätä kommenttiasiaa tässä laajuudessa, mutta päätin jättää asian vielä odottamaan.

Nyt oli kuitenkin hyvä syy tarttua heti toimeen, sillä YLE pyysi sivustollaan muisteloita Arvi Lindistä. Oma muisto ajoittuukin varhaisnuoruuteen, vuoteen 1983, jolloin taistelin opintosuoritteita Lauritsalan lukiossa. Siis samassa koulussa, jossa Arvikin oli aikanaan oppivelvollisuuttaan suorittanut. Oli ollut kuulemma erittäin hyvä äidinkielessä - enkä yhtään ihmettele.

Arvi oli 1983 kutsuttuna muiden vanhojen Lauritsalan yläasteen/lukion käyneiden oppilaiden joukossa paikalla koulun juhlatapahtumassa. Juhlallisuuksiin liittyen koulun harrastekerhot olivat järjestäneet omat esitelmät vanhojen oppilaiden ihmeteltäviksi. Itse toimin tuolloin useassakin kerhossa, mutta erityisesti luontokerho, OCULUS, oli se kerhoista jossa tuli lähes aina käytyä, vaikka kerhoilta olikin keskiviikkoisin klo 18 😁

Juhlaesitelmäksi päätimme rakentaa ns. Pyramidikokeen. Kokeessa osoitetaan kuinka pyramidiin sijoitettu lihapala ei pilaannu (lue: mätäne). Koe aloitettiin reilu 5 vuorokautta ennen H-hetkeä. Tarkan kopion pyramidista saimme hankittua teknisen työn kerholta. Tuohon pyramidiin sijoitimme tarkoin lasketulle alustalle melkoisen reilun paistin palan. 

Juhlapäivänä olimme erittäin mielissämme, että Arvi valitsi monista esityksistä juuri meidän esityksemme, tutustuakseen siihen tarkemmin. Ehkä aihe oli hänestäkin mielenkiintoinen🤔. Joka tapauksessa pääsimme avaamaan pyramidin vieraiden kanssa ja toteamaan, ettei avatusta kammiossa tullutkaan pahaa tuoksua, vaan liha oli ikään kuin kuivunut. Arvi ehtikin toteamaan kokeen lopputuloksesta, että koe oli varmasti onnistunut koska "koepala muumioitui mätänemisen sijaan". Olimme hieman yllättyneitä itsekin kokeen tuloksesta, mutta hyvä näin. (Sama koe on tehty laboratorioissa eri puolilla maailmaa, ja tulokset ovat olleet samansuuntaisia 😎, joten emme olleet täysin yksin  kokeemme kanssa)

Valokuvissa, jotka onnistuin löytämään vielä valokuva-albumistani näkyy Arvin vierellä luontokerhon vetäjä, koulun biologian lehtori Olavi Petro (rip).

@ri

tiistai 26. maaliskuuta 2024

Radioviihteen ytimessä

Papukaija....

 Näin aurinkomyrskyn ja huonojen radiokelien aikana onkin hyvä siirtyä vaihteeksi ns. viihderadion pariin. Kanavatarjontaahan on nykyisin ilman nettiäkin melkoisesti - lähes joka lähtöön. Toista se oli 70- ja 80-luvuilla ennen kuin nuo kaupalliset radio saivat toimilupia Suomeen. Oli oikeastaan vain ULA-verkossa kuultavissa YLE:n tarjontaa. No, nokkelimmat toki hoksasivat, että kyllähän useimmista viihderadioistakin löytyi keski- ja jopa lyhyet aaltoalueet, jolloin saatiin myös hieman muuta sisältöä maailmalta.

Erityisen kiinnostuksen kohteita olivat varmaan monet ns. "Merirosvoradiot", jotka käytännössä toimivat ilman toimilupia kansainvälisillä vesialueilla ja soittivat hyvää musiikki lähes vuorokauden ympäri. Ja kyllähän muutoinkin oli paljon asemia tarjolla kun ei vielä oltu siirrytty lähetyksissä kokonaan kaapeliin ja internettiin.

Musiikin lisäksi tuli itse kuunneltua kotimaan aalloilta viihdeohjelmia. Erityisesti Papukaija G Pula-ahon touhuilut, Knallin ja sateenvarjon seikkailut sekä tietysti Linnunradan käsikirja liftareille ovat jääneet mieleen. Pula-ahon osalta löysin vielä vanhat äänitteet, joten olikin helppo siirtyä ajassa hieman takaisinpäin ja fiilistellä viihderadion äärellä.

Knallin ja sateenvarjon tarjoaman brittihuumorin osalta ei itsellä ole tallenteita, mutta tässä tulee tietysti internetti apuun. Tosin, vuosia sitten tapasin Hämeessä erään radioamatöörin, joka kehui että hänellä on kaikki Knalli ja sateenvarjo -tarinat taltioituina C-kaseteille; hieno saavutus 👍

Kun näitä vanhoja tarinoita kuuntelee, auttaa hieman ymmärtämään kuplettien juonia, kun yrittää muistaa sitä aikaa, jolloin nuo tarinat on tehty. Tietty aikasidonnaisuus on tärkeä, vaikka tuntuuhan nuo tarinat kelpaavan nuoremmallekin sukupolvelle ihan hyvin 😊

Uusintoja näistä tuskin saadaan YLE:n tai muunkaan kanavan tarjoamana, joten ei muuta kuin internetin kautta etsimään, josko onnistaisi, mikäli asia kiinnostaa.


@ri

maanantai 12. helmikuuta 2018

Hyvää Maailman radiopäivää 13.2 - Happy World Radio Day, Feb 13 !

OH5KUY radioaalloilla perinteisesti


Hyvää Maailman radiopäivää tasapuolisesti kaikille ! Radio on ollut syntymästään ja tulee olemaan vielä jatkossakin, eri muodoissaan tärkeä tiedotusvälinen. Siis, miksipä ei kuunneltaisi radiota - ihan oikeasti!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

YLE Lappeenranta - avoimet ovet

Uusi lähetysauto valmiina starttiin
Tänään oli kansalaisille tarjolla hieman harvinaisempaa herkkua, kun YLE Lappeenranta tarjosi avoimet ovet -tapahtuman. Kansalaiset (lue: YLE-veron maksajat) pääsivät tutustumaan radiotaloon, toimittajiin ja ohjelmantekoon ihan "livenä".
Itsekin tuli käytettyä tilaisuus hyväksi ja piipahdettua katsomassa paikallista radiotyötä. Samalla oli tarkoitus nauttia mainostetut markkinarinkelikahvit, mutta näköjään pullan suhteen oli tapahtunut joku muutos, koska tarjolla olikin rusinapullaa. No, hyvää oli sekin.
Ulkona oli näytillä mm. pönttösorvi. Sorvilla jyrsittiin haapapölkyistä linnunpönttöjen aihioita. Harmi, ettei aihioita saanut mukaansa edes rahalla. No, niille oli varmasti jo paikka mietittynä.
Kokonaisuudessaan hieno tapahtuma, joka saanee varmaan jatkoa tulevina vuosina - toivottavasti.


Pönttösorvi

YLE Lappeenranta, aamustudio

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

"Yleinen VAARATIEDOTE"

Aiemmin kritisoitiin melko voimakkaastikkin sitä, että radion ja television kautta välitettävät yleiset vaaratiedotteet olivat liian laajalla jakelulla. Esimerkiksi Lappeenrannassa oltiin tietoisia, jos Kuhmon keskustassa liikkui vaarallinen karhu, tai vaarallista myrkkykaasua levisi Seinäjoella tehdaspalon yhteydessä.
Tämähän aiheutti luonnollisesti sen, että tiedotteisiin ei enää välttämättä kiinnitetty tarpeeksi huomiota, koska nähtiin etteivät ne satu omalle kohdalle. Tällöin myös tiedotteiden mukana annetut viranomaisohjeet jäivät monelta saamatta.
Nyt tilanne on ollut hieman parempi jo pitemmän aikaa ja tiedotteet on saatu näkyville tai kuuluville juuri niille alueille, jossa tiedotteeseen tulisi jotenkin reagoida.
Lappeenrannan Joutsenossa eilen palanut tehdashalli aiheutti sen verran myrkkykaasua, että viranomaistiedote annettiin jälleen niin radiossa kuin televisiossa.
Tiedote jää saamatta, mikäli nuo molemmat "mediatoistimet" ovat suljettuina. Itselläni oli kyllä TV avoinna, mutta mitään vaaratiedotetta ei tullut. No, ei tullut koska katsoin YLE:n kanavia satelliitin kautta. Sieltä ei tiedotteet tule, tai jos tulee niin kattavuus on taas melkoinen noin geopoliittisesti.
Täytyy kuitenkin muistaa, että nämä YLE:n kautta tulevat tiedotteet ovat  vain yksi väylä ilmoittaa mahdollisista vaaroista väestölle. Yleinen, sireeneillä annettava hälytysmerkki on sitten se ilmoitus, jonka kuuluessa on hyvä hakeutua sinne radion äärelle ja kuunnella mitä on tapahtumassa!
Lappeenrantakin on alue, jossa teollisuus käsittelee suuria määriä erilaisia myrkkyjä, joten aina on olemassa vaara, että jotain ikävää tapahtuu.
Kotitalouksiin on jaettu kyllä ohjeet vaaratilanteiden osalta, mutta kuinkahan moni sen esitteen oikeasti luki tai säilytti. Veikkaus - aika harva!

perjantai 23. lokakuuta 2009

YLE:n hyvää - Nenäpäivä


Punainen nenä ja..... Niinpä, niin - punanenäisiä kansalaisia on liikenteessä. Itse törmäsin punanenäisiin tänään tuolla keskustan torialueen markkinatapahtumassa. Paikallinen YLE:n osasto oli siellä muistuttamassa torikansalaisia Nenäpäivästä ja hieman keräämässä varoja maailman vähäosaisille. Varsinainen Nenäpäivä on sitten 6. marraskuuta, mutta pieni varaslähtö asiaan on ihan hyväksyttävissä.
Nenäpäivä, Red Nose Day, juontaa perinteensä 80-luvun lopulle BBC:n ja Comic Relief -hyvätekeväisyysjärjestön yhteiseen ponnistukseen. Suomessa tapahtumaa on juhlistettu vuodesta 2007 - siis verrattain nuori tapahtuma näin meikäläisittäin.
Ei muuta kuin nenäilemään.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Julkisuuden kirojako?

Viimeaikoina on ollut jännää huomata liikkuessaan ulkosalla, että jotkut ihmiset jäävät tuijottamaan kuin aaveen nähdessään tai sitten salamyhkäisesti viittoillaan ja kuiskutellaan vierustoverille. Tuolloin helposti alkaa itsekin katselemaan ympärilleen ja tutkailemaan varusteitaan, koska aivan normaalia tuollainen käytös ei ole.
Välillä aina löytyy niitä rohkeita, kuten tänäänkin, jotka tulevat ihan juttusille ja kertovat lukeneensa jonkun lehtijutun allekirjoittaneen puuhasteluista ja siten tutustuneen tähän "ilmiöön". Itseä lähinnä aina kiinnostaa tuo mistä mediasta kyseinen henkilö oli saanut tiedot. Nykyään nuo jutut liikkuvat lehtitalon sisällä ja jopa välillä siinä määrin, että ei itse tahdo pysyä ajan hermolla. No, mitäpä tuosta huolestumaan, hyvähän se on, että saadaan tuota julkisuuskuvaakin välillä kiilloitettua.
Nyt kun kaikki paikallismediat on käyty lävitse voikin tehdä TOP-listan sen mukaan mikä toi eniten yhteydenottoja julkisesti:

1. Etelä-Saimaa -sanomalehti
2. YLE TV 2 -paikallisuutiset
3. Ilmaisjakelulehdet (Lappeenranta, Imatra)
4. YLE Etelä-Karjalan radio
5. Muiden lehtitalojen julkaisuissa olleet jutut

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...