maanantai 28. helmikuuta 2022

Anatoli Karpovia tapaamassa

Anatoli Karpovin nimikoima käsiohjelma





Arkistojani penkoessani tuli esiin mielenkiintoinen tapahtuma oman shakkihistorian osalta vuosien takaa. Kuuluisa shakkimestari, Anatoli Karpov, oli ilmoittanut osallistuvansa Helsingin Messukeskuksessa järjestettäviin Postimerkkimessuihin 1997. Karpov toi näyttelyyn omalta osaltaan näytille oman shakkiaiheisen kokoelmansa ja oli luvannut pelata shakkia muuta maailmaa vastaan internetin välityksellä.

Itse olin seurannut Karpovin uraa vuosien saatossa paljonkin; niin shakkiturnauksien osalta kuin ennen kaikkea Neuvostoliiton televisiossa viikoittain näytetyssä shakkikoulussa. Tuo itäisen naapurin tv-kanava näkyi täällä kaakonkulmalla oikein hyvin, eikä tuolloin tarvinnut hirmuisesti kielimuurista välittää; siirrot ja ideat näkyivät hienosti kuvatulla suurella magneettitaululla.

Vuonna 1987 ja 1988 kävin juttumatkalla Leningradin suunnalla (nyk. Pietari). Tein tuolloin ns. freelancer -hommina dokumentteja radiotoiminnasta Neuvostoliitossa; FM-radiotoiminta oli saamassa pikkuhiljalleen jalansijaa itänaapurissa perinteisen Itä-Ula:n (OIRT) sijaan ja länsimaisia radioasemia voitiin kuunnella ilman häirintää. Samalla radioamatöörit uskaltautuivat tulemaan ullakoilta ja kellareista julkisesti näkyville harrastustensa kanssa. 

Haastattelujen ja erilaisten dokumentointien lisäksi kävin tutustumassa pariin Leningradilaiseen kouluun, joissa oli kuulemma erittäin aktiivinen shakkikerho. Ja kyllähän se näin olikin - "sen minkä nuorena oppii - vanhana taitaa" -periaate toteutui hyvin. Kansallisella tasollahan tuolla itänaapurissa on paljon taitavia pelaajia useissa ikäluokissa ja onhan sieltä noussut paljon suurmestaritason pelaajiakin. 

Anatoli Karpovin Helsingin vierailu osui hyvään aikaan, sillä olin tuolloin pitkällä työkomennuksella pääkaupunkiseudulla ja olisin muutoinkin asioinut Postimerkkimessuilla. Tällä kerralla en ostanut pelkästään Joulumerkkien ensipäivänkuoria (FDC), vaan otin mukaan muutaman mielenkiintoisen shakkiaiheisen postimerkin ja FDC-kuoren. Näiden tiimoilta oli tarkoitus päästä lähempään tuttavuuteen Karpovin kanssa. 

Tapaaminen Karpovin kanssa onnistui yli odotusten. Hänen juttusille pääsi erittäin helposti, sillä näytteilleasettaja oli oman kokoelmansa läheisyydessä ja reagoi hienosti venäjänkieliseen tervehdykseen. Muutaman kommentin jälkeen esittelin hallussani olevat filatelistiset kohteet sekä muutaman kuvan Leningradin "shakkimatkaltani" (tiesin Karpovin käyneen ko. kouluilla useasti vierailuilla).  Karpovilla oli hieman kiire aikataulun osalta; olihan tuo shakkiottelu maailmaa vastaan vielä edessä ja näyttelyäkin oli esiteltävä. Aikataulun osalta Karpov esittikin, että tulen käymään hänen majapaikassaan (hotelli) illalla, jossa hän on lupautunut pelaamaan pienimuotoisen simultaaniottelun joiden paikallisten shakkiharrastajien kanssa. 

Hotellilla pääsinkin yllättäen oman shakkilaudan äärelle. Rinnalla oli yhdeksän muuta lautaa pelaajineen. Karpov pelasi siis kymmentä peliä samanaikaisesti. Jotta ilta ei olisi jatkunut tolkuttomiin, oli sovittu, että oma siirto pitää tapahtua ennen kuin Karpov tulee jälleen omalle kohdalle. Kaikki haastajat pelasimme siis valkeilla nappuloilla.

Shakkisimultaanin osalta tuo "turnaus" kesti kokonaisuudessaan noin 50 minuuttia. Itselläni tuli kirjanpidon mukaan 22 siirtoa kyseisessä pelissä. Onneksi Karpov pelasi ns. Espanjalaista peliä omalla laudallani, mikä antoi minulle hieman mahdollisuuksia. Olihan tämä peli niitä ensimmäisiä, joita olin tutkaillut hieman pintaa syvemmältä.

Ottelun jälkeen sain vielä Karpovin nimikirjoituksen ohjelmalehdykkään sekä jonkun "pinssin", joka on säilössä jossain muiden aarteiden seassa.

Ai niin - kuinka tuossa pelissä lopulta kävi. Kellon lähetessä täyttä tuntia ilmoittivat järjestäjät, että ne jotka eivät ole vielä luovuttaneet tai hävinneet ottelua - julistetaan epävirallisesti tasapeliksi ottelun osalta. Näin pääsin itsekin sanomaan, että olen pelannut "tasurin" suurta mestaria vastaan.


//ARi\\




 
Salainen aseeni shakin osalta 90-luvulla


Shakkirintamalta jotain uutta

ISBN 978-952-381-064-8

 Ilokseni huomasin, että kotimaisessa shakkikirjallisuudessa on julkaistu juuri mainio teos shakin saloihin: Shakki - Matti.

Nopea vilkaisu yli 400 -sivuiseen kirjaan osoittaa, että nyt on onnistuttu tekemään kattava dokumentti, jossa riittää sisältöä vasta-alkajasta aina mestaritason pelaajalle, elolukuun katsomatta. Kirjan kotimaisuusaste on erittäin hyvä.

Tervetuloa shakin mielenkiintoiseen maailmaan. Nyt se on tehty taas astetta helpommaksi.


//ARi\\

sunnuntai 27. helmikuuta 2022

WinLInk HF - 5000 bps

 

Hyvät nopeudet tiedonsiirrossa HF:llä


Kävin tuossa lukaisemassa ns. "radiopostin" eli osoitteeseen oh5kuy(at)winlink.org tulleet viestit. Yhteys verkostoon onnistui tällä kerralla 3.5 MHz aaltoalueella ja takuuvarmasti Joensuun linkkiaseman kautta. 5 MHz:n päivätaajuus tuntui sen verran tukkoiselta, että päätin lopulta tukeutua tähän luotettavaan yhteysväliin.

Yhteys olikin yllättävän hyvä, sillä tauluun tuli tiedonsiirrossa lähes 5000 bps -nopeus! Kolme iso viestikokonaisuutta tulivatkin niin nopeasti, että olin jäädä ylläolevaa kuvakaappausta ilman.

Netti toimii hyvin perusrakenteiden osalta ilman kaapeleitakin.

//ARi\\





WinLink -järjestelmän perusrakennetta.

FM5-31 Ansoittamisoppaan uusi elämä

Ansoittamisopas vm 1965 =>
 
Hieman oppaan sisältöä oppaan osalta

Enpä olisi vielä 1986-1989 uskonut, että hankkimani USA:n armeijan ansoittamisoppaille löytyisi uutta käyttöä vuonna 2022! Hankin erilaisia oppaita USA-kontaktieni kautta 1980-luvun lopulla, kun opetin Rajavartiolaitoksen varusmiehille toimintaa tilapäisvälineillä miinojen ja ansoittamisten osalta. 

Ohjekirjat tuli hankittua, koska rajalla oli käytössä vain itse tehtyjä kelmusarjoja aiheen osalta ja haluttiin lisää sisältöä, syvyyttä ja variaatiota kyseiseen opetusmoduliin. Tässä reilu 150 sivua käsittävässä "ohjesäännössä" avataan kyllä hyvin tuo ansoittamisen taito ja toiminta tilapäisvälinein. Osa esimerkeistä toki on sellaisia, ettei niitä voi käyttää ellei halua rikkoa sodansääntöjä, mutta onhan ne hyvä tietää nuokin viritykset, jotta osaa varoa, jos joku niitä sattuisi käyttämään.

Tuo perinteinen polttopullo eli tuttavallisemmin "Molotovin koktail" oli ehkä se ainoa asia, joka lisättiin manuaalin valikoimiin omalta osaltamme. Suomessa jo vuonna 1939 käytetty tilapäisvälinen osoitti tuolloin tehokkuutensa silloisiin panssariajoneuvoihin, mutta kyllä sille kohteita löytyy vielä tässä "uussodassakin".

Kirjan kuvitusta ei todellakaan voi avata näin julkisessa internetissä tulematta syyllistetyksi vaarantavasta toiminnasta. Ja hyvä niin.

Ukrainan kriisin kehittyessä pikkuhiljaa kohti ns. kliimaksi, tein manuaalista sähköisen version, jonka laitoin sähköpostilla Ukrainaan eräälle tuntemalleni sotilasradioamatöörille. Saadun palautteen perusteella pitivät postausta hyvinkin hyvänä materiaalina erityisesti ns. paikallisjoukkojen toimintaan liittyen. 

Vuonna 1987 perustettu Rajan koulutusympäristö "RjKK eli Rajakarhunklaani" on pitänyt opetustilaisuuksissaan myös tämän oppaan henkeä ilmassa vielä 2020-luvullakin. 


@ri

lauantai 26. helmikuuta 2022

Ukrainan rintamalla - Да здравствует Украина

 

The War in Ukraine (scribblemaps.com)


En ihmettele yhtään sitä, että viime päivien uutistarjonta on siirtynyt Koronasta Ukrainaan. Ukrainan tilanteen varmasti jokainen uutismediaa seuraava ymmärtää ja tietää tilanteen vakavuuden.

Sotatilanteen seuraaminen näin somekaudella on tullut helpoksi. Mutta samalla se on tuonut esille somen varjopuolen, eli suuren informaatiomäärän, johon sisältyy niin väärää kuin oikeaa tietoa. Asioiden erottaminen voi joskus olla todella hankalaa. Tämä on saatu todettua jo tämänkin kriisin osalta.

Itselläni on ensimmäinen tarkemmin dokumentoitu sota tuo vuonna 1991 käyty Persianlahden sota (Operaatio Desert Storm): lukuisat lehtileikkeet ja aiheesta tuoreeltaan julkaistut infokirjaset ovat vieläkin arkistoissani selailtaviksi.

Ensikosketukseni sotareportaaseihin tuli kuitenkin vuoden 1982 Falklandin sodasta. Tuolloin Britania ja Argentiina kiistelivät kiivaasti ns. Malvinassaarten omistajuudesta. Uhreilta ei vältytty tässäkään sodassa, kuten ei muissakaan sodissa ole onnistuttu.

Maailmassa on sodittu Eurooppaan myöten myöhemminkin. Jokainen muistaa varmaan Yugoslavian hajoamiseen liittyneet sotatoimet. Laajuudessaan tuo Eurooppalainen kahaus ei kuitenkaan yllä lähellekään nyt käytävää Ukrainan sotaa.

Ukrainan sodan osalta ei välttämättä tarvitse enää koota leikekirjaa "muistoksi", riittää kun poimii tarvittavat leikkeet kätevästi internetistä ja kokoaa ne sitten myöhemmin vaikka yhdeksi PDF-dokumentiksi.

Kuvan tilannekartta on osoitus internetin mahdollisuuksista tilanteen seurantaan. Kartta on apuvälinen hahmottamaan rintamalinjojen ja taistelujen kulkua maastoon sidottuna. Ukrainalaiset kylät ja paikat saavat ihan eri näkyvyyden kartalla kuin julkaistuissa uutisteksteissä. Ja mikä parasta, tähän karttaa tulee tarkastettua ja suodatettua tietoa pitkälti suomalaisin voimin toteutettuna. Suosittelen tilanteen seuraamista kartan ja YLE:n uutisoinnin avulla.


//ARi\\

perjantai 25. helmikuuta 2022

Radiolähetyksiä Ukrainasta


"Da, da bcjo parjatke"


Yksi tapa seurata Ukrainan tilannetta on luonnollisesti kuunnella Ukrainan radiolähetyksiä, joista löytyy kyllä myös englanninkielisiäkin lähetyksiä paikallisten murteiden lisäksi.

Alla hyvä linkkivinkki Suomen DX-liiton sivustolta koottuna. Liiton sivuilta löytyy myös muuta mielenkiintoista viestintään liittyvää asiaa.

Ukrainska Radio 549 kHz

Ukrainska Radio https://corp.suspilne.media

Armija FM https://www.armyfm.com.ua

Avtoradio https://radioclub.ua/radio/avtoradio

Lux FM https://lux.fm

Krajina FM https://krainafm.com.ua

Radio NV https://radio.nv.ua

Svitle Radio Emmanuil https://svitle.org

Russkoje Radio https://www.rusradio.ua

Best FM Mariupol https://bestfm.fm

Europa Plus Odessa https://top-radio.com.ua/evropa-plus-odessa

Melodija FM Odessa https://top-radio.com.ua/melodiia-fm-odessa


//ARi\\

torstai 24. helmikuuta 2022

Rajatapauksia - pallottelua Venäjän kanssa

 

Palloliikennettä kaakonkulmalla 23.2.2022

Aamu uutisia sulatellessa tuli katsottua jälleen tuota lähialueenkin signalointia. Pieneksi yllätyksekseni huomasin, että radioamatöörit olivat lähes tulkoon hävinneet kartalta Kannaksen ja Pietarin suunnalta: vain automaattisia sääasemia ja joitakin poikkeuksia oli kartalla nähtävissä. Mielenkiintoinen yhteensattuma Ukrainan konfliktiin peilattuna.

Jokainen armeijan toimintoihin tutustunut tietää, että tykistö käyttää säälaskelmiin mm. radiosondien (ilmapallot) tuottamaa dataa. Tänään noita radiosondeja on ollut liikkeellä samanaikaisesti Suomessakin; runsaammin kuin pitkään aikaan. Aamupäivän kuvaan oli valikoitunut jo neljä eri sondia, jotka ylätuulet mukavasti kuljettivat idän suuntaan. Kaikki ilmassa lentävät radiosondit eivät todellakaan liity puolustusvalmiuteen millään tavalla, vaan ovat meteorologisia mittalaitteita ihan rauhanomaisessa tarkoituksessa. Tämä on hyvä muistaa kun asiaa pohtii.

Ilmapalloihin liittyy myös "hauskoja" muistoja työuralta kaakkoisrajalta: 1980-luvun puolivälin jälkeen tuli jälleen pieni "boomi", jossa lähetettiin ilmapalloilla itärajan ylitse erilaista kirjallista materiaali. Suurin osa materiaalista oli uskonnollista, mutta myöhemmin mukaan keksittiin laittaa myös hieman ns. epäsiveellisiä julkaisua, joilla oli toki kysyntää Neuvostoliitossa. 

Muistan kerrankin, kun olin suorittamassa tähystystehtävää, kuinka pohjoisella taivaalla huomio kiinnittyi markkinapalloryppäisiin. Aluksi luulinkin, että kyseessä oli markkinahumussa karanneet pallot, mutta sitten selvisikin, että kyseessä oli postilähetykset itään. Muutaman viikon päästä ensimmäisestä havainnostani osasin olla jo valmiina, ja kun sopivat lännenpuoleiset tuulet puhalsivat, oli palloja jälleen ilmassa. 

Jälkeenpäin olen kuullut ihan muissa yhteyksissä, että ainakin osa pallojen hyötykuormasta päätyi käyttöön kohdealueella. Näin ainakin osa paikallisista sanomalehdistä / medioista asiaa kommentoi tuolloin.

Laitoin vuoden 2019 Rajavartiolaitoksen perinnetietokeräykseen liittyen parikin juttua ja dokumenttia mm. näihin pallojuttuihin liittyen, mutta eivät läpäisseet ilmeisesti sisäistä sensuuria, kun tulivat bumerangina takaisin. 

Nämä pallojutut ja muutamat muutkin mielenkiintoiset tarinat aion tässä jatkossa referoida tänne blogisivustolle tunnuksen "Rajatapauksia" alle. Internettihän ei unohda mitään, joten kyllä historiaa on hyvä täydentää vielä kun asiat ovat muistissa.

//ARi\\


PS: kuvassa näkyvä tutka-anteeni (oikea alakulma) on tullut näkyville. Ei mitään poikkeavaa siltä osin. Signaalimittausteni mukaan Viipurin alueen valvontatutkat ovatkin olleet jo pitemmän aikaa 24/7 -valmiudessa, eli valvonta toimii.

maanantai 21. helmikuuta 2022

"Kultaleijonat" vm. 2022 - Kiitos!

Leijonakortit - Suomi
 
Leijonakortit järjestyksessä

Vaikka urheilun puolelta tuo jääkiekkoilu on kuulunut niihin marginaalilajeihin, joita seuraan lähinnä vain MM- ja Olympiatasolla, oli nyt ilmassa todellakin suuren urheilutapahtuman tuntua. Eihän sitä olisi muutoin lätkän takia halunnut sunnuntaina herätä jo kukonlaulunaikaan katsomaan kuinka Suomi pärjää jääkiekossa. 

Nyt tuo satsaus kannatti, sillä jännittävien vaiheiden jälkeen Suomi voitti idän karhun ja otti kultamitalit parempaan talteen. Samalla pääsin itsekin osaksi tuota juhlahumua hieman toisella tavalla: Leijonien keräilykorttikansio (täydet 126 korttia + extrat) sai ns. kultaisen kattauksen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun kansiosta ennen kisoja tarjottiin käypää rahaa reilu 100 eur, muuttui tuo hinta nyt astetta suuremmaksi. Hyvä Leijonat !

//ARi\\

sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Lumitalvi 2022

 

Lumitalvi 2022

Mittasin tänään vapaan lumimassan paksuuden takapihalta ja totesin sen yltävän pitkäaikaisen keskiarvon ylitse reilusti. Vaikka välillä oli pieni suojakausi lämpöjen osalta ja lumi painui hieman kasaan, oli mitattu määrä vielä tänäänkin reilusti yli 70 cm: aurauspenkat toki paljon korkeammat.

//ARi\\

ISS digitaalisella kuvalähetyksellä

ISS digikuvaa 20.2.2022

Suomen jääkiekkojoukkueen juhlinnan seurannan ohessa on tullut jännitetty toista jännitysnäytelmää: Kansainvälisen avaruusaseman (ISS) digikuvalähetyksiä. Onnistuessaanhan nämä lähetykset tarjoavat lähes täydellisen kuvanlaadun. Haastetta toki onnistumiselle on, sillä toimiakseen täydellisesti ei tuohon lähetysjaksoon, 1 min 40 sek, saisi sattua kovinkaan paljon häiriöitä tai muita signaaliin vaikuttavia "haitakkeita". 

Tuo testauksessa käytetty taajuus, 437.800 MHz, on omiaan tarjoamaan lisää haastetta, koska jo tuo Doppler-efekti aiheuttaa hieman vääristymää signaaliin, ellei sitä aktiivisesti korjaa. Tuossa perinteisessä, analogisessa, SSTV-kuvalähetyksissä käytetty 144 MHz, taajuus ei ole niin herkkä Dopplerille ja nuo analogiset lähetykset kärsivät hieman häiriöistäkin - kuvat tulevat luettavasti perille, toisin kuin digitaalisesti.

Jokainen, joka katsoo digi-tv -lähetyksiä tietää tämän asian. Aikaisemmassa, analogisessa verkossa lähetetty signaali heiketessään aiheutti kuvaan vain ylimääräisiä varjoja, kun digi-puolella kuva menee helposti ns. mosaiikiksi, ellei signaali ole riittävä.

Mielenkiintoinen testi joka tapauksessa. 


//ARi\\

perjantai 18. helmikuuta 2022

Kevättä kohti ponnistellen

 

Kuukauden lämpökäyrä Mustolassa

Lyhyt tarkastelu kuukauden lämpötiloihin paikallisesti. Tulipalopakkasilta on vältytty, mutta matalapaineet ovat tuoneet sitä vastoin sateita tullessaan. Toki runsaimmat sateet ovat tulleet lumena ja osin räntänäkin. Lumikertymä on vahvistunut ennätyslukemiin. Paikoin hivutellaan varmaan liki metrin valleissa, ja tähän ei lueta noita korkeita aurauspenkkoja - vain vapaa lumimassa aukeilla paikoilla.

Lämpökäyrästä näkyy hyvin tämän jakson trendi, eli portaittain ollaan menossa suojakelien suuntaan. Kevät koittaa kohta ja siirrytään toivottavasti jo keskilämmöissäkin plussan puolelle.


//ARi\\

keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Tutkanmetsästystä ja avointa dataa

 


Ruotsin STRIL tutka / Sentinel-1 imagery. 

Ukrainan sotilaspoliittisen tilanteen alkaessa kiristyä yhä suuremmissa määrin vuodenvaihteen jälkeen, heräsi jälleen kiinnostus perinteiseen signaalitiedusteluun ja -tarkkailuun. Pienen tutustumisen jälkeen löysin internetin kiehtovasta maailmasta lukuisia tapoja tehdä tätä tiedustelutoimintaa.

Perinteiseen radiosignaalien jäljestämiseen riittää hyvin pelkkä internetyhteys, sillä maailmalla on paljon internettiin kytkettyjä ohjelmistoradioita (SDR), joita voi kuunnella suoraan nettiselaimen kautta. Mikäs sen mukavampaa. Jopa useiden digitaalisten signaalien analysointi onnistuu näiden SDR-purkkien kautta. 

Radiosignaalien lisäksi sain käsiini mielenkiintoisen artikkelin, jossa kuvattiin hyvin tarkasti "Ympäristösatelliittien" (SAR) käyttöä, kun paikannetaan esim. aktiivisia ohjusyksiköitä: Patriot / USA, S-400/ Venäjä, Type-381/ Kiina, FCS-3 / Japani jne.. Käytetty menetelmä perustuu ohjustutkien käyttämään taajuualueeseen NATO:n G-bandilla (4.0 - 6.0 GHz). Kyseinen taajuusalue sattuu mukavasti SAR-satelliittien käyttämän C-bandin (4.0 - 8.0 GHz) sisälle, mikä mahdollistaa "urkkimisen" hienosti.

Idea asian osalta on lyhykäisyydessään se, että kun SAR-satelliitit luotaavat maapalloa omilla lähettimillään, ne saavat muun havainnoinnin ohella myös häiritsevistä signaaleista omilla taajuuksillaan. Tässä tapauksessa aktiivinen ohjuslavetti omalla signaalillaan aiheuttaa tuon häiriön. Kun kaksi SAR-satelliittia kulkee sopivasti häiriön ohitse, niiden havainnoista voidaan havaita kyseisen häiriölähteen (ilm. ohjuslavetti) paikka hyvinkin tarkasti. Toki havaintoja pitää tarkastella aina kriittisesti, sillä samoilla taajuuksilla toimii muitakin toimijoita kuin armeijat. Eli kaikki ohjuslavettihavaintoja ei pidä niellä pureskelematta. 

Itse olen seuraillut puhtaasta uteliaisuudesta Suomen lähialueen tutkahäiriöitä tässä valossa. Ja kuten kuvassa näkyy, on Itämeren alueella monia voimakkaita tutkasignaaleja. Onneksi kaikki eivät ole ohjuslavetteja, vaikka tn. aika moni niistä on kuitenkin joku sotalaiva, jossa on myös ohjusten laukaisuun ja torjuntaan tarvittavaa radiosignaalia. Kuvassa tuo kohde sijaitsee punaisen ja purppuran raidan risteyskohdassa.

Katsotaan mitä mielenkiintoista tulevat viikot tuovat tullessaan näiltäkin osin.


@ri


tiistai 15. helmikuuta 2022

"Heijastuksia" radioaalloilla "Inf

 Osin Ukrainan kiristyneeseen tilanteeseen liittyen on kansainvälisillä radiotaajuuksilla saanut huomata, kuinka tätä sähkömagneettista spektriä voidaan hyödyntää omien tarkoitusperien kuuluttamiseen tai puhtaasti propagandistisessa pelottelu mielessä. 

Tuon tässä muutamia esimerkkejä puhtaasti ei sotilaallisilta taajuuksilta valikoituina tapauksina. Kyseessä on lähinnä yleisradiolähetyksille ja radioamatööreille nimikoituja taajuuksia. Toki näille taajuuksillehan tuota propagandaa on järkevää laittaa, sillä harva tavan radioaktiivi kuuntelee tai katselee sotilastaajuuksia, edes mielenkiinnosta - nehän ovat salattuja ja digitaalisia kanavia.

Kiinalaiset ovat kautta aikojen osanneet tuota omaa ideologiaansa julki lähettämällä julkeasti radioamatöörikanavilla tai muutoin kohteeksi joutuneiden yleisradiolähetysten taajuuksilla omaa ohjelmaa. Toki muitakin esimerkkejä vastaavasta toiminnasta löytyy. Näistä raportoidaan säännöllisesti mm. IARU:n (International Amateur Radio Union) häiriöraporteissa.

Nykyiset ohjelmistoradiot ja niihin liittyvät sovellutukset tuovat radiosignaalit myös näkyville kuulumisen lisäksi. Toki ovathan TV-signaalit olleetkin aina tarkoitettu kuvien katseluun, mutta digitaalisen viestinnän myötä kuvaa voidaan siirtää helposti näkyville myös muulla tavoin.

Alla on muutama esimerkki viimeviikoilta, joissa radioamatöörien käyttämällä 7 MHz (40 metriä) taajuusalueella ovat Ukrainan kriisiin sidoksissa olevat joukot käyttäneet myös kuvallista informaatiota sanomansa levittämiseen. Nämä ns. vesiputousnäyttöön tulevat kuvat ja tekstit ovat yksi elementti tässä häirinnässä. Normaalisti näissä viesteissä näytetään lyhyt visuaalinen info siitä modulaatiosta (lähetelajista), jolla yhteyttä toivotaan. Nykyään noita erilaisia lähetelajeja eri variaatioineen on niin paljon, ettei ihan korvakuulolta osaa enää kukaan niitä kaikkia tunnistaa. Tällöin on helppoa, jos lähetyksen alussa on esim. kuvallinen ilmaisu käytettävästä lähetteestä.

"Infowar", 7 MHz

"Infowar", 7 MHz

Näihin kuviin ja tunnelmiin....

@ri 

torstai 10. helmikuuta 2022

Rumpumestarit vauhdissa

 

Valkoselkätikka piipahti ihmettelemässä pihan antimia

Rummuttaja työssään

Pahimman pyryjakson helpottaessa, päivän pidetessä ja lämpötilan lähestyessä nollaa alkaa luonnossakin havaita varmoja kevään merkkejä. Yksi parhaista merkeistä on tuo tikkojen aloittama "kevätpärinä" Sitä odottaa melkein yhtä paljon kuin tuttua talitiaisen "titi-tyy" -ääntelyä. 

Siinä missä tuo nykyään hieman paikallisella lintumurteella laulettu talitiaisen kevätlaulu tuo eloa luontoon, on tuolla tikkojen rummutuksella sama vaikutus. Tosin näin urbaanissa kaupunkiympäristössä tuo tikkojen perinteinen "puurumpu" on vaihtunut metalliseen malliin, josta lähteekin kumeat äänet. Sähkötolppien pellitykset ja valaisimien metalliset suojakuvut tarjoavatkin kumean kaikupohjan - kyllä kuuluu. 

Kevätkausi siis näiltäkin osin virallisesti nyt avattu. Kesää kohti mennäänkin päivä päivältä pitemmin harppauksin.


//ARi\\


tiistai 8. helmikuuta 2022

Kansainvälinen avaruusasema äänessä jälleen kuvalähetyksin



SSTV-kuvia ISS:ltä 7-8.2.2022 by OH5KUY

 Mikäs sen mukavampaa näin lumikaaoksen keskellä kun voi vaikka nautiskella kuulumisista kansainvälisen avaruusaseman suunnalta. ISS on ollut muutaman kierron verran aktiivinen amatööritaajuuksilla ja lähetellyt kuvia SSTV / PD120 -modulaatiolla, 7.-8.2.2022. Lähetykset ovat perinteisesti jälleen aseman VHF-kalustolla suoritettuja, 145.800 MHz taajuudella. 

Päivän aktiviteettiaikaan sattuu juuri sopivasti 2 - 3 ohitusta niin, että ISS:n kuuluminen radiohorisontin yläpuolella on mahdollista. Onneksi tuo aktiviteetti on nyt ohjeistettu Moskovan mukaisesti, joten Suomikin pääsee helposti nauttimaan tapahtumasta, sillä ollaan aika samassa radiohorisontissa ISS:n suhteen. 

//ARi\\  73

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Kybersotaa veden alla ja kotirintamalla

 

Tietoliikennekaapelit 2022 Kuva: Iltalehti

Erilaisten kriisien yhteydessä nousee aina voimakkaasti esille kybersota kaikkine variaatioineen. Niin nytkin kun aseidenkalistelu vain voimistuu Ukrainan ja Taiwanin suunnalla. Kybermaailma tarjoaakin melkoisen laajan kentän, jolla vaikuttaa vastustajaan. Monelle ei liene ihan selvää se, että meistä jokainen on tämän sodan etulinjassa: omat tietotekniset laitteet ja järjestelmämme ovat alttiita erilaisille kyberhyökkäyksille, jolloin jokaisen velvollisuus on huolehti etteivät omat laitteet tule osaksi vastustajan bottiarmeijaa esimerkiksi. Laitetaan siis rintama kuntoon ja palomuurit virustorjuntoineen vähintään ajantasalle samalla kun pidetään ohjelmistot päivitettyinä.

Voisikohan kukaan enää kuvitella miltä maailma näyttäisi tai paremminkin kuulostaisi, jos tietoliikenneverkot lakkaisivat toimimasta. Seurauksena olisi melkoinen katastrofi. Jos ei nyt ihan ydintuhoon rinnastettavissa, niin hyvin lähellä sitä. Merikaapelit muodostavat eräänlaisen "internetin hermoston", jossa tieto liikkuu niin mantereilla kuin mantereiden välillä. Tämän hermoston rikkoontuessa voidaan toki ainakin osa tietoliikenteestä siirtää kulkemaan satelliittien kautta tai sitten radioamatöörien tapaan vaikka HF- / VHF-verkoissa.

Suomi on sijainniltaan mielenkiintoisessa asemassa tähän kaapeliverkostoon. Oma datamme kulki pitkään Ahvenanmaan ja Ruotsin kautta maailmalle. Lisämausteensa tähän liikenteeseen antoi se, että myös Venäjän tietoliikennettä kulki Euroopan liikenteen osalta kauttamme. 

Suomessa herättiin ruususen unesta tietoliikenteeseen liittyen oikeastaan vasta 2010-luvulle tultaessa. Suomi halusi kunnioittaa viestintäsalaisuutta eikä siten halunnut suorittaa "urkintaa" tietoliikenteen osalta.  Käsittämättömän myöhään siihen nähden, että olimme kulkeneet pitkään jo tietotekniikan käytön eturintamassa. Suomen oma Tiedustelulainsäädäntö valmistuikin pitkän väännön jälkeen vasta 2019!

Heräämiseen tarvittiin jälleen Ruotsin apua. Ruotsi sai vahvan väännön jälkeen voimaan uudet tiedustelulait 19.6.2008 (FRA-laki). Tämä mahdollisti Ruotsin tiedustelun (FRA) suorittaa teknistä valvontaa kattavasti mm. Ruotsin kautta kulkevissa datakaapeleissa. FRA-lain vaikutuksista Suomeen käytiin vilkasta keskustelua niin eduskunnassa kuin valtakunnan mediassakin: katsottiinhan tämän lain loukkaavan mitä syvimmin pyhää viestintäsalaisuutta! 

Osin FRA-lain innoittamana aloitettiin Suomessa hanke uudesta datakaapeliyhteydestä Eurooppaan; tällä haluttiin varmistaa tietoliikenteen osalta tuo Ruotsin kautta kulkeva läntinen reitti ja samalla sulkea FRA:n silmät uuden kaapelin data-liikenteen osalta. Tämä uusi kaapeli päätettiin rakentaa Eurooppaan suoraan Helsingistä Saksaan. Noin sotilaallisen tiedustelun mielessä tämä uusi kaapeli ei varmasti tuo yhtään parempaa suojausta kuin tuo Ruotsin kautta kulkeva kaapeli: Saksalla on omat tiedustelulakinsa ja hyvät suhteet NSA:n (USA) suuntaan.

Itselläni oli mahdollisuus käydä tutustumassa tähän Suomen uuteen kaapeliin vuonna 2016. On julkinen salaisuus, että kaapeli lähtee Suomen päässä Helsingin Santahaminan varuskunta-alueelta. Kaapelin lasku aloitettiin 12.10.2015 ilman suurempia seremonioita. Julkisissa dokumenteissa tämä kaapeli sai nimekseen Sea Lion (C-Lion). Pituutta kaapelilla on 1172 km ja sen Saksan pää nousee maihin Rostockissa. Kaapelin lisäksi mereen laskettiin 14 optista vahvistinta ja muutama haaroitusmoduli, jonka avulla kaapeli voidaan myöhemmin jakaa ja jatkaa toisaalle. Itse kaapelissa on tietojen mukaan kahdeksan kuituparia, mikä mahdollistaa kaapelin osalta 144 terabittiä sekunnissa tapahtuvan tietoliikennenopeuden. Tämän pitäisi riittää Suomen dataliikenteen osalta pitkälle tulevaisuuteen.

Toinen merkittävä tietoliikennekaapelihanke on Suomesta Aasiaan suuntautuva Venäjän pohjoispuolitse Koillisväylää mukaillen kulkeva kaapeli. Tälle kaapelille tulisi toteutuessaan mittaa juhlavat 15000 kilometriä. Toteutuessaan tämä kaapeli varmistaisi ja etenkin nopeuttaisi tietoliikenneyhteyksiä Euroopasta Aasian suunnalle. Valitettavasti tämä hanke on törmännyt haasteisiin Venäjän suunnalta ja siitä ollaan luopumassa. Mutta ei kokonaan, sillä uusi reitti, pitempi tosin, on valmisteltu kiertämään pohjoisen napa-alueen. Kun ja jos tämä pohjoinen kaapeli toteutuu, niin Suomesta tulee tärkeä solmukohta Euroopan ja Aasian dataliikenteen osalta. Sotilastiedustelun osalta erittäin mielenkiintoinen asia.

Pohjoinen kaapelihanke. Kuva: Uutismedia2022

Tietoliikennekaapeleita maailmalla riittää, niin kansallisessa kuin kansainvälisessäkin mittakaavassa. Onkin luonnollista, että näihin kaapeleihin kiinnittyy suuri huomio myös tiedustelumielessä - liikkuuhan siellä suuri joukko arvokasta dataa tiedustelumielessä ja tarvittaessa yhteyksien katkaisu voi saada vastustajan ainakin hetkeksi polvilleen. Vaikuttamistoimia kaapeleiden osalta ovatkin lähinnä salakuuntelu ja katkaisu. Suurvalloista ainakin Venäjällä ja USA:lla on sukellusveneet, jotka voivat suorittaa kuuntelua kaapeleiden osalta ja tietysti myös tarvittaessa katkaista yhteydet. Se missä määrin tiedustelua kuuntelun osalta tapahtuu jää varmasti arvoitukseksi. Tästä toiminnasta harvoin jää mitään näkyvää jälkeä eikä pelkkä kuuntelu näy helposti lokitiedostoissakaan. 


Norjan kansalliset kaapelit 2022 - häirinnän kohteena?


Viimeisin datakaapeleihin koskenut vaikutusepäily uutisoitiin hiljattain, kun Norjan pohjoinen kaapeli Huippuvuorille meni yllättäen mykäksi. No, onneksi varakaapeli toimii ja tiedonsiirto toimii vielä ilman satelliitteja. Se mikä katkoksen aiheutti on vielä tutkinnassa. Kaapelithan kulkevat usein kilometrienkin syvyydessä ja ovat rakenteellisestikin hyvin suojattuja. Ihan helposti niiden ei pitäisi vioittua itsestään. Toki tällaisiakin tapauksia maailmalla on raportoitu. Kilometrien paksuinen vesimassa suojaa kaapeleita hyvin niin säältä kuin terroristeilta, mutta ei valtiollisilta toimijoilta.

Yhtenä melko ajankohtaisena esimerkkinä kaapeleihin vaikuttamisesta voidaan nostaa esille vuonna 2013 katkaistu Ukrainan datakaapeli Krimin niemimaalla - juuri ennen Venäjän Krimin valloitusoperaatiota. Nyt Krimiltä kulkee uusi kaapeli Venäjän verkkoon, jolloin valvonta verkkoliikenteen osalta onnistuu lähes täydellisesti Venäjän tiedustelulta.

@ri

lauantai 5. helmikuuta 2022

Googlen kertomana

 


Kaikille matkaviestimien ystäville lienee jo tullut aikapäiviä sitten selväksi se kuinka nuo eri palvelujen tarjoajat seuraavat viestimien käyttäjiä. Google ei tee tässä asiassa poikkeusta. Toki seurannan voi estää tai ainakin hankaloittaa, mutta jos ei ole mitään salattavaa liikkeissään, niin mikäs sen mukavampaa kuin tarkastella omia liikkumisiaan, vaikka historiallisessakin mielessä. Vai muistatko itse kuinka monessa paikassa vierailit vaikka vuonna 2015 ?

Sattumoisin tuo matkapuhelin on lähes jokaisella mobiiliverkon osakkaalla aina mukana. Jos ei nyt ihan pihahommissa, niin ainakin kauppamatkoilla, reissunpäällä ja aina kotoa poistuttaessa. Näin tuosta seurantalokista tuleekin melkoisen kattava.

Tammikuun "seurantaraportissa" ilmenee hyvin tuo tammikuun liikkuminen osaltani: ei tullut reissuttua kotikaupunkia etemmäksi. Rekisteröityjä paikkojakin eli käyntikohteita oli peräti 16, joista suurin osa erilaisia kauppoja. Toki mukaan mahtui kirjastokäynnitkin 😅

Tammikuun aikana tuli autolla ajeltua peräti 158 km. Kaikki omalla mobiililla, sillä joukkoliikenteeseen ei tarvinnut turvautua tällä kerralla.

Helmikuun ei tuone liikkumisiin paljoa muutosta vaikka erilaisista pandemiarajoituksista ollaankin luopumassa.

//ARi\\

torstai 3. helmikuuta 2022

Talvisprintti suoritettu


Talvisprintti suoritettu

Näin Olympiahuumassa tuli suoritettua tuo FT4-modulaation talvisprinttikilpailu viime viikonloppuna. Hyvin järjestetystä kilpailusta osoituksena on tuo erittäin nopea tulospalvelu. Omien yhteyksien ilmoittamiseen oli aikaa 2 vuorokautta, jossa ehtii enemmän kuin hyvin valmistelemaan oman kisaraportin järjestäjille. Näin tuloksetkin saadaan nopeasti - kukapa nyt näitä digikilpailuja viitsisi työskennellä enää perinteiselle paperilogille? Itseasiassa tuo kilpailuraportin teko onnistuu heti kilpailun jälkeen parilla hiiren klikkauksella ja sähköpostikin on yleensä "lähellä", joten tulokset saa matkaan pikaisesti.

Sijoitus koko kilpailussa oli 107. Tosin Suomen asemista taisi tulla tuo kärkisija - hyvä niin.

Huhtikuussa on sitten kevätsprintti, joten silloin taas kilpaillaan F4-modulaatiolla.


//ARi\\


FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...