Näytetään tekstit, joissa on tunniste tikat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tikat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Rumpujen pärinää

Josko lepakonpöntöstä olisi rummuksi

 Näin kevätauringon hyväillessä on mukava mennä ulkoilemaan ja kuuntelemaan muutakin kuin uutistarjonnan sotarumpujen pärinää - luonnon omia artisteja, tikkoja.

Tikat ovatkin aloittaneet kevään kuuluttamisen heti valoisan ajan pidentyessä ja ilmojen lämmitessä. Toki vielä tuo reviirin kuuluttaminen on hieman enemmän tai vähemmän satunnaista, mutta päivä päivältä jää enemmän aikaa rummutukselle, kun reviiri pitää saada hallintaan.

Rummuksihan kelpaavat niin metalliset antennirakennelmat, lyhtypylväät, kelopökkelöt ja oikeastaan kaikki, jotka tarjoavat hyvän kaikupohjan. Tuo kuvan lepakonpöntön toisiokäyttö rumpuna ei yllätä, sillä kun pöntön kantta hieman takoo, niin siitä lähtee tosi kumea ääni. Onneksi lepakot eivät talvehdi pöntöissä.

Kevättä kohti yhä voimallisemmin.


//ARi\\☻

torstai 10. helmikuuta 2022

Rumpumestarit vauhdissa

 

Valkoselkätikka piipahti ihmettelemässä pihan antimia

Rummuttaja työssään

Pahimman pyryjakson helpottaessa, päivän pidetessä ja lämpötilan lähestyessä nollaa alkaa luonnossakin havaita varmoja kevään merkkejä. Yksi parhaista merkeistä on tuo tikkojen aloittama "kevätpärinä" Sitä odottaa melkein yhtä paljon kuin tuttua talitiaisen "titi-tyy" -ääntelyä. 

Siinä missä tuo nykyään hieman paikallisella lintumurteella laulettu talitiaisen kevätlaulu tuo eloa luontoon, on tuolla tikkojen rummutuksella sama vaikutus. Tosin näin urbaanissa kaupunkiympäristössä tuo tikkojen perinteinen "puurumpu" on vaihtunut metalliseen malliin, josta lähteekin kumeat äänet. Sähkötolppien pellitykset ja valaisimien metalliset suojakuvut tarjoavatkin kumean kaikupohjan - kyllä kuuluu. 

Kevätkausi siis näiltäkin osin virallisesti nyt avattu. Kesää kohti mennäänkin päivä päivältä pitemmin harppauksin.


//ARi\\


Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...