lauantai 5. helmikuuta 2022

Googlen kertomana

 


Kaikille matkaviestimien ystäville lienee jo tullut aikapäiviä sitten selväksi se kuinka nuo eri palvelujen tarjoajat seuraavat viestimien käyttäjiä. Google ei tee tässä asiassa poikkeusta. Toki seurannan voi estää tai ainakin hankaloittaa, mutta jos ei ole mitään salattavaa liikkeissään, niin mikäs sen mukavampaa kuin tarkastella omia liikkumisiaan, vaikka historiallisessakin mielessä. Vai muistatko itse kuinka monessa paikassa vierailit vaikka vuonna 2015 ?

Sattumoisin tuo matkapuhelin on lähes jokaisella mobiiliverkon osakkaalla aina mukana. Jos ei nyt ihan pihahommissa, niin ainakin kauppamatkoilla, reissunpäällä ja aina kotoa poistuttaessa. Näin tuosta seurantalokista tuleekin melkoisen kattava.

Tammikuun "seurantaraportissa" ilmenee hyvin tuo tammikuun liikkuminen osaltani: ei tullut reissuttua kotikaupunkia etemmäksi. Rekisteröityjä paikkojakin eli käyntikohteita oli peräti 16, joista suurin osa erilaisia kauppoja. Toki mukaan mahtui kirjastokäynnitkin 😅

Tammikuun aikana tuli autolla ajeltua peräti 158 km. Kaikki omalla mobiililla, sillä joukkoliikenteeseen ei tarvinnut turvautua tällä kerralla.

Helmikuun ei tuone liikkumisiin paljoa muutosta vaikka erilaisista pandemiarajoituksista ollaankin luopumassa.

//ARi\\

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...