Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Rintamia ja paineita hellejakson jälkeen

Aggressiivisen näköinen saderintama

Näin pitkän hellejakson jälkeen on luonnollista, että erilaisia säärintamia liikkuu kun kylmät- ja lämpimät rintamat kilvoittelevat keskenään 😊 Säätutkan kuvan mukaan saadaan kohta reippaasti vettä Etelä-Savonkin suunnalla - mielenkiinnolla odotellaan mitä tuo pitkä punainen tutkakaiku tuo tullessaan 🤔

Hellejakson jälkeen onkin mennyt muutama päivä kun on saanut miettiä, meneekö +20 C:n raja rikki. Aika usein jäänyt rikkoontumatta. Nyt tarkeneekin paremmin noissa ns. ulkohommissa. Ja mikä parasta rintamiin liittyvät sateet ovat tuoneet melkoisen piristysruiskeen luontoon. Vettä on tarvittu todellakin.

Rintamien myötä toki liikkuu ukkosia omine haittoineen, mutta ne ovat ns. välttämätön "paha" kun kesän säistä puhutaan. Tälle kaudelle onkin jo tilastollisesti sattunut paljon ukkosiin liittyviä syöksyvirtauksia ja rakeita, jotka ovat saaneet paikallisesti jopa tuhoa aikaiseksi. Joku voisi jo luulla, että ilmasto on muuttumassa; no ukkosten osalta näin ei varmasti ole, sillä kautta aikain ukkoset ovat olleet läsnä vuodesta toiseen - kesän airuena,  kuten jotkut ovat todenneet.


@ri


 

maanantai 3. kesäkuuta 2024

Ukkoskausi hyvällä alulla - ennätykset ropisevat

Kuvakaappaus Enonkosken ukkostutkan ruudulta

 

Toukokuun "mahtihelteet" ennakoivat hyvää ukkoskauden alkua. Ovathan hellejaksot lähes aina päättyneet ukkosiin - niin nytkin. Tosin kuukauden vaihteessa koetut massiiviset ukkospäivät eivät onnistuneet päättämään meneillään olevaa hellejakso, mutta toivat hieman viilennystä, ainakin hetkellisesti, hellelukemiin.

Kuluneen viikonlopun aikana saatiin kokea Suomessa peräti kaksi peräkkäistä "10 000 -päivää" eli Ilmatieteenlaitoksen laskurien mukaan salamoita rekisteröitiin lähes ennätystahtiin. Ilman ongelmia ja tuhoja ei näiden myrskyjen osalta selvitty, siitä on saatu lukea mediassa runsaasti. Näihin ukkosiin ei näköjään ole liittynyt suurempia tuulia, syöksyvirtauksineen, vaan tuhoa on enimmäkseen aiheuttanut tuo runsas salamointi. Myös paikalliset raekuurot ovat olleet yleinen näky rintamien yhteydessä; jopa yli 4 mm rakeita on paikoin satanut.

Enonkosken ukkostutka Koloveden reunamilla on päässyt myös hyvin kuvioon mukaan. Alue on siitä mielenkiintoisessa paikassa, että näkyy suurimmat rintamat ohittavan paikan joko idästä tai lännestä. Ympäröivät johtolinjat suurine vesistöineen ovat tähän suurin syy. Lauantai, 1.6, oli siitä ihmeellinen rintamien osalta, että lounaan suunalta lähestynyt ukkossolu pääsikin menemään lähes päältä. Jyrinät ja salamoinnit olivat melkoisia reilun puolen tunnin aikana ja samalla saatiin reilu annos vettäkin taivaalta kun mittariin kertyi hetkessä reilu 16 mm. Tämä olikin asian valoisa puoli, sillä lähes koko toukokuu menikin ilman sateita 😒. Solun ylityksen aikana tuulilukemat olivat aika pieniä, eli suurempia syöksyvirtauksia ei tullut. Myöskään runsas salamointi ei aiheuttanut muuta ongelmaa kuin hetkellisiä "piikkejä" sähköverkossa, jotka hoidettiin pois UPS:n avulla. 

Ukkossolut ovatkin usein melko paikallisia. Lauantainakin reilu 40 km etelämpänä, Savonlinnassa, ei rekisteröity sadetta ollenkaan; ukkosestakin oli vain kuulohavaintoja.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä tarjottavaa ukkosrintamat tuovat vielä tullessaan, sillä kesähän on vasta ns. alkumetreillä. Heinäkuun pitäisi tilastojen valossa olla se paras kuukausi ukkossolujen kehittymisille.

@ri

torstai 18. kesäkuuta 2020

Ukkoskausi jyrähti käyntiin - 18.6.2020

18.6.2020 // Salamat-sovellus

18.6.2020 // Blitzortung Lightning

Tämän kesän ensimmäiset ukkoset kuulosteltiin jo huhtikuussa, mutta nyt voi sanoa ukkoskauden tämän kesän osalta käynnistyneen ihan oikeasti. Kunnon rintama on nyt liikkeellä ja salamointitiheyskin on paikoin erittäin runsasta. Ukkosrintamaan oleellisesti kuuluvaa sivutuotetta, sadettakin, tulee paikoin varmasti useita millimetrejä hetkessä. Jossain ennusteissa on jopa varoiteltu mahdollisista supersoluista - nähtäväksi jää toteutuuko ennuste noilta osin.

Lappeenrannan suunnalta tarkasteltuna tämä "Juhannusrintama" näyttää menevän hallitusti pohjoisen kautta ohitse. Kumeaa jyrinäähän on kuulunut jo aamuyöstä lähtien. Saa nähdä kuinka tuo Suomenlahdelta nouseva uusi rintama sitten ajautuu mantereelle saapuessaan; saadaanko siitä vettä ja "sähköä" Mustolan suunnallekin.

Tilannepäivitys: klo 17:00 => jyrähtelyä ja salamointia oli, mutta rintama ohitti hienosti. Sadettakin tuli paikallisesti vain vajaa 2 mm.

Myrskyrintama Itä-Suomen yllä 18.6.2020

torstai 30. toukokuuta 2019

Kesän äärellä - heleää Helluntaita


Vanhan kansanuskomuksen mukaan helatorstai oli niin pyhä päivä, ”ettei ruohokaan kasva”. Helavalkeiden äärellä oli juhlan aattona ”huviteltu hyvällä oluella, soitellen ja hypellen”. 

Hyvää pyhää ja kesän alkua!

Vaikka nuo ilmastolliset olosuhteet vallitsevan säätilan osalta eivät ihan kaikkien mielestä ole viime päivinä nautittavia olleet - täytyy muistaa, etteihän me sokerista olla, ja kyllä nuo kesäiset sateet virkistävät ja saavat luontoonkin uutta voimaa kasvukauteen. Jos ei muutoin sitä huomaa, niin ainakin ne, joilla on omaa pihanurmikkoa siistittävänä.

Tässä viikon aikana on ollut hyvä ja suorastaan mainio hetki tehdä loppukevään puutarhatöitäkin. Kukkaistutuksien kastelulla ei ole ollut suurta kiirettä, koska oikein rytmitettynä nuo sadekuurot suorittivat kastelun ilman että puutarhuri siitä juurikaan "kostui".

Suuri kurpitsakumpukin sai omat asukkinsa. Viime vuodesta viisastuneen tällä kerralla vain kolmen taimen kera. Jos kasvu on samanlaista kuin vuosi sitten on luvassa jälleen Halloweeninä kunnon kurpitsajuhlat ;-)

Viikolla tuota ulkoilua on mukavasti rytmittänyt taivaalta kuuluneet valkoposki- ja sepelhanhiparvien kaklatus. Viikonlopun aikana meni iltapäivän muutaman tunnin aikana yli 2000 hanhea Mustolankin ylitse. Lisääkin varmasti meni, mutta sen suurempaa kiikarointia ei tullut nyt suoritettua. Jotkut parvit menivätkin kirkkaassa ilmassa niin korkealla, että niitä oli lähes mahdoton havaita taivaalta. Talitinttikin oli valinnut vanhassa pihlajassa olevan pöntön. Melkoista kiirettä piti silläkin poikasten ruokinnassa. Kyllä puutarhan hyöteiset saivat kyytiä.

Mukavan lisämausteen äänimaailmaan toivat nuo kesän linnut: puutarhan pensasaitaan siirtynyt viitakerttunen, omenapuun punavarpunen ja takapihan pajukon satakieli. Sää kun vielä tästä hieman selkeytyy, niin tervapääskyjen kirskunta täydentää kesän äänimaailmaa.

Ensiviikolla pitääkin lähteä tutustumaan Saimaan äänimaailmaan - vene huutelee jo vesille.


maanantai 6. elokuuta 2018

On kesäisiä säitä pidellyt

 Jos keväällä joku valitsi kesälomakuukaudekseen touko-, kesä- tai heinäkuun, ei valinnassa mennyt todellakaan vikaan - ainakin jos mielessä oli lämpimät kelit ilman suurempia sateita.
Toukokuussa jo luultiin kun helle-ennätykset menivät rikki, että siinäkö se sitten oli - Suomen kesä nimittäin. Kateellisina katsottiin lomakalentereita kolleegoiden osalta, jotka olivat osanneet ottaa lomansa toukokuulle.
No, eipä tarvinnut olla noilta osin kateellinen, sillä kyllä kesäkuu ja etenkin heinäkuu ovat tarjonneet lämpöjen osalta melkein vuosisadan hellekertymän kaikkinensa.
Kuten asioilla aina tahtoo olla, on tälläkin asialla vähintään kaksi puolta: lämpö ja helle eivät kuulemma luita riko, mutta puutarhatuotteet, viljasato, metsän "herkut" kärsivät kuivuudesta ja sadosta ainakin osa menetetään.
Mustolan sääaseman kuukausitallenteet synkronoivat hyvin noiden ilmatieteen laitoksen virallisten mittauspisteiden tallenteiden kanssa. Toki pientä alueellista heittoa pitää ollakin, sillä sijaitsevathat mittauspisteet fyysisesti eri paikoissa, vaikka tekniikka on lähes muutoin identtistä.

Tässä joitakin kuukausipoimintoja noiden tärkeimpien perussuureiden osalta: keskilämpö, maksimi lämpö ja sademäärä

Toukokuu 2018:

Hellejaksoista huolimatta toukokuun keskilämmöksi muodostui +13.6 C. Mustolassa päästiin melkein haamurajalle lämmön osalta, sillä maksimiarvoksi mitattiin peräti +29.2 C.
Sadevarusteita ei juuri tarvinnut toukokuussa, sillä kuukauden kertymä oli vaivaiset 6.2 mm.

Kesäkuu 2018:

Lämpötilojen osalta kesäkuu hieman toppuutteli sitä, mitä toukokuu antoi. Toki keskilämpötila nousi hieman: +14.4 C:een, mutta maksimi lämmössä päästiin "vain" +28.6 C:een. Käytännössä tämä ei näkynyt muutoin kuin mittalaitteiston tietokannassa - rantahirmut ja auringonpalvojat tuskin huomasivat muutosta toukokuulta.
Vettä saatiin muutaman ukkoskuuron siivittämänä peräti 26.4 mm, mikä on melkoisen vähän kuukausikertymäksi. Tosin kesäkuulle aika ominaista.

Heinäkuu 2018:

Takuuvarma lomakuukausi, niinkuin asian voisi ilmaista. No, tällä kerralla ainakin lämpötilojen ja sateiden osalta näin olikin. Keskilämmöksi mitattiin huikeat +19.5 C, mikä on miltei sama kuin Ilmatieteenlaitoksen ilmoittama valtakunnallinen keskilämpö.
Huippulämmöksi Mustolassa kirjattiin 17.7 mitattu +31.4 C!
Kuukauden sademääräksi saatiin peräti 50.0 mm, lähinnä muutaman "kuuropäivän" ansiosta.

ELOKUU 2018:

Se mitä elokuu tulee tarjoamaan, ei vielä tässä vaiheessa ole täysin tiedossa, mutta se on ainakin varma, että paikallinen vuorokauden sademääräennätys tuli heti tuoreeltaan 5.8 kun reipas kuuro ryöpsäytti kaupungin itäosiin runsaasti vettä. Mustolan mittauspisteeseen sitä saatiin muutaman tunnin aikana 48.2 mm. Eli liki sama määrä kuin koko heinäkuussa.
Lämpötilojen osalta aletaan painumaan normaaleihin lukemiin, mikä helpottaa tietysti monen kuumuudesta kärsivän askareita. Sen sijaan maanviljelijöitä ja puutarhoja ei tällainen pienimuotoinen "monsuuni" juurikaan pelasta. Tarvittaisiin hieman heikompia, pitkäkestoisempia sateita.




tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kesis

Kesäteatterikautta avaamassa Linnoituksen valleilla vaimon kanssa.
Ja parin viikon päästä sitten Imatralla.
Tästä se kesä alkaa. 

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Terminen KESÄ saapuu

Mitä on pääskyseen uskominen, niin tänään havaittu yksinäinen haarapääsky Mustolanlammella osoittaa kesän alkaneeksi. Mitä taasen tulee tuon termisen kesän alkamiseen, niin sitä saadaan vielä hieman odottaa. Toki 7.5 jäi tuo keskilämpö 0.5 astetta +10 C paremmalle puolelle, palautuakseen jälleen seuraavana vuorokautena +7.7 C:een.
Kuluvasta vuorokaudesta on ennustettu kevään lämpimintä päivää tänne kaakonkulmalle ja kaikki merkit kyllä siihen viittaavatkin. Jopa pieni ukkosmylläkän riski on olemassa - tosin aika pieni, mutta kuitenkin.
Alla tilastoituna noita hellepäiviä ja termisen kesän pituuksia Mustolassa. (hellepäivä on kun lämpötila menee +25 C:n paremmalle puolelle ja terminen kesä on kun vuorokauden keskilämpötila on pysyvästi +10 C:n paremmalla puolella) Ja tarkkennetaan vielä niille, jotka tykkäävät hieman viileimmistä ilmoista, että tuo parempi puoli tarkoittaa sitä lämpöisempää suuntaa.

26.5.2004 - 07.9.2004 (hellepäivät 14)
21.5.2005 - 15.9.2005 (hellepäivät 17)
21.5.2006 - 14.9.2006 (hellepäivät 29)
14.5.2007 - 29.8.2007 (hellepäivät 20)
26.5.2008 - 29.8.2008 (hellepäivät 2)
18.5.2009 - 23.9.2009 (hellepäivät 8)
11.5.2010 - 25.9.2010 (hellepäivät 42)
04.5.2011 - 9.10.2011 (hellepäivät 26)
15.5.2012  - 20.9.2012 (hellepäivät 8)
 

maanantai 16. elokuuta 2010

Kuluvaa kesää tarkastellessa

Toukokuu
Mittausarvojen osalta kulunut kesä näyttää melkoisen mielenkiintoiselta Mustolan kaupunginosassa. Paljon puhuttujen helteiden osalta päästiin tuntumaan jo toukokuulla, jolloin mittariin rekisteröityi 5 kpl yli +25 C:n päiviä. Termisen kesän alkaessa 11.5 päästiin melko nopeasti kuukauden maksimilämpöihin. Toukokuun maksimilämpö +28.2 C mitattiin 14. päivä. Kuukauden aikana oli 16 sadepäivää, jolloin mitattiin yli 0.4 mm sadekertymä.

Kesäkuu
Kesäkuulla mitattiin vain yksi hellepäivä aivan kuukauden lopussa. Tuolloin anturit tallensivat +25.9 C lämpötilan. Tämä oli samalla kuukauden maksimilämpötila luonnollisesti.
Sadepäiviä rekisteröitiin 10 kpl. Sateet painottuivat kuukauden puolivälin paikkeille.

Heinäkuu
Heinäkuussa olikin sitten hellelukemia melkein jokaisena päivänä. Yhteensä 25 päivänä mittarin lukemat ylittivät +25 C. Muinakin päivinä liikuttiin reilusti yli + 20 C yläpuolella.
Sadepäiviä rekisteröityi kokonaista 8 kappaletta. Suurin osa sateista tuli ukkoskuurojen mukana.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Merkkejä ilmassa...

Jotkut "koiranleuat" ovat sitä mieltä, että näin keskikesän juhlan jälkeen alkaa jo syksy painamaan päälle ja puhutaan kesän kääntymisestä syksyksi. Toki näinkin voidaan asioita tulkita, jos katsotaan hyvin yksipuolisesti esim. luonnon käyttäytymistä.
Lintujen muutto etelään liitetään yksiselitteisesti syksyyn: tätä taustaa vasten kahlaajanaaraiden jo viikkoja sitten alkanut muutto, voidaankin katsoa kääntäneen kesän syksyyn. Toisaalta päivän jälleen alkaessa lyhentyä, on asia tulkittava syksyn merkiksi.
Niin tai näin, ei syytä huoleen, sillä kyllä tuo kesä kestää kokonaisuutena vielä useita viikkoja, jopa kuukausia. Eiköhän sitä laiteta lopullinen stoppi kesälle, vasta kun keskilämmöt laskevat alle + 5 C pysyvästi. Näin ehditään, jokainen nauttimaan omat kesälomamme hyvillä mielin.
Tänään kävin lounastauolla tutustumassa läheisen niityn kesään. Päiväperhosia oli mukavasti liikkeellä, harmi vaan, että navakka tuuli pilasi tilanteet niin ettei valokuvaamisesta tullut mitään. Täytyi tyytyä kuvaamaan liitovarjolla lennelleitä isompia kohteita.
Jännää oli myös huomata, että isot paarmat olivat päässeet lentoon ja kameralaukun kannelle tuli välillä pienen pieniä heinäsirkan jälkikasvustoa huilailemaan. Kohta on siis lepakkotutkaimen taajuusspektrissä myös sirkkojen sirinää kuultavissa.
Näin se kesä etenee, ja me sen mukana.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Kesä tulee - hitaasti mutta varmasti

Kyllä se kesä sieltä pikkuhiljaa hiipii vastaan. Ainakin, mitä on luonnonmerkkeihin uskomista. Lepakot tosin ovat hieman säikähtäneet viimepäivien verrattain koleita ilmoja.
Tänään sentään "haaviin" tarttui satakielen komeaa konserttia - sen kuulemiseksi ei onneksi tarvittu detektoria.

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...