tiistai 1. marraskuuta 2022

Kriittistä päivitystä - Chrome -selaimeen

 

Päivitys käynnissä




Päivitetty

Google Chrome -selain on saanut kriittisen päivityksen. Selaimen koodista löytyi aukko, jota hyödynnetään jo niin pahassa kuin ehkä hyvässäkin maailmalla. Mikäli käytät Chrome tai se edes löytyy työaseman tai puhelimen ohjelmistoista, kannattaa sen päivitys tarkastaa viimeistään JUURI NYT!

Normaalisti Chrome päivittää itse itsensä, eikä käyttäjän sen päivityksistä tarvitse juurikaan huolehtia. Nyt on kuitenkin tullut esille lukuisia tapauksia, joissa tuo päivitys ei ole ns. automatisoitunut. Itse huomasin myös, että eipä ollut selain päivittynyt itsestään. 

Suosittelenkin Chromen tapauksessa tekemään niin sanotun manuaalipäivityksen aika ajoin, eli tarkastamaan päivitysten saatavuus omatoimisesti. Sehän on helppoa, eikä vie aikaa muusta selailusta paljoakaan: selainikkunan oikeasta yläkulmasta avataan kolmenpisteen alasvetovalikko (ks. kuva alla), josta valitaan OHJE ja TIETOJA GOOGLE CHROMESTA. Valintojen jälkeen selain lähtee hakemaan saatavilla olevia päivityksiä ja asentaa ne. Tämän jälkeen tulee muistaa käynnistää selain uudelleen. Helppoa - eikö totta.

@ri


Päivityshaku löytyy täältä






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...