tiistai 31. toukokuuta 2022

Pieni satsaus tietoturvaan paikallaan

Älä päästä "pöpöjä" työasemalle!

 Maailmalla kuohuu ja erityisesti aallot lyövät nyt kiivaasti bittirintamalla, jossa kaikenlaiset haitakkeet ovat aktivoituneet oikein voimallisesti. Tietoverkoissa käytävä sotiminen ja muu vaikuttaminen ovatkin siitä mielenkiintoisia, että varsinaisen kohteen lisäksi vaikutukset voivat ulottua paljon laajemmallekin, tavallisen käyttäjän kotityöasematasolle saakka! Näin ollen kaikki panostukset oman tietoturvan parantamiseen on otettava tosissaan. 

Virustorjunta ja palomuuri lienevät ne tavallisen työaseman käyttäjän tutuimmat torjuntavälineet ulkoisten haitakkeiden estämisessä. Toki nämäkin toimivat vain silloin, kun ne on asianmukaisesti muistettu päivittää. Ihan samalla tavalla kuin työaseman käyttöjärjestelmän ja ohjelmistojenkin koodit.

Se mikä harvemmin tulee mieleen on kotiverkon reitittimen asetuksista löytyvä DNS-tieto, eli tieto käytettävistä internetin nimipalvelimista (Dynamic Name Server). Yleensä kotiverkosta löytyvätkin oman operaattorin tarjoamat tai WiFi-reitittimelle tallennetut nimipalveluosoitteet, jotka latautuvat automaattisesti kun kotiverkko otetaan käyttöön ja kytkeydytään osaksi internettiä. Silloin kun verkko toimii ja yhteydet pelaavat, näihin asetuksiin tuskin tulee millään tavoin puututtua. 

Olen tarkastanut vuosien kuluessa useita kotiverkkoihin liitettyjä päätelaitteita ja lähes aina on ollut käytössä joko nuo operaattorin tarjoamat nimipalveluosoitteet tai sitten tuon mediajätti Googlen tarjoamat osoitteet, kuinkas muutoin. Tarjolla olisi kyllä muutakin, ja jopa ehkä parempiakin vaihtoehtoja DNS-kyselyjen suorittamiseen.

Hyvä vaihtoehto DNS:n osalta on OpenDNS. Olen testaillut omassa kotiverkossa nyt reilu kolme kuukautta tätä vaihtoehtoista, OpenDNS-ratkaisua ja todennut sen hyväksi. Kun nämä nimipalveluosoitteet muuttaa kodin verkkoon, parantuu tietoturva ainakin hieman ns. uudelle "levelille". Suojaus toimii kaikille kotiverkon laitteille, jotka käyttävät omaa WiFI-reitintä, myös kännykkä ja tabletti, silloin kun eivät ole mobiilidataan liitettyinä!

OpenDNS käytön myötä nopeutuvat monien verkkosivujen toiminta latausajoissa mitattuna, samalla nuo ilkeät Flubot-haitakkeita levittävät verkkosivustot saadaan estettyä hieman paremmin. Niin, ja OpenDNS:n kautta eivät oma operaattori tai Google seuraile nettiselailuja 😎

Alla esimerkki siitä kun ja jos vahingossa erehtyy sivustolla, jossa tarjolla on haitallista koodia. Esimerkin sivusto on Ciscon sivustolta löytyvän "turvallisen" linkin takaa löytyvä "saastutettu" sivusto. Kun vastaavalle sivustolle menee tuolla kotiverkon "perus" DNS:llä tai Googlen DNS:llä ei tuota ilmoitusta tule, vaan asetuksista ja oikeuksista riippuen sivusto avautuu normaalisti ja koodia on tarjolla asennettavaksi 😀

Ei hätää, tämä on DEMO, jolla testataan järjestelmän toimivuus.


@ri 

sunnuntai 29. toukokuuta 2022

R4DM2022 - suoritettu

R4DM2022 - marssi

 Resul Four Day March 2022 (R4DM2022) tuli tänään (29.5.2022), tapahtuman eräpäivänä suoritettu ihan kotikulmilla. Sää suosi tapahtumaa, eli ensimmäisenä marssituntina vettä tihuutti hienokseltaan taivahalta, jonka jälkeen sää muuttuikin kesäisen aurinkoiseksi. Lämpötila oli siedettävät +14 C suorituksen aikana.

Suunniteltu 15 km reitti painottui erilaisiin luontopolkuihin ja asfaltoimattomiin kulku-uriin. Tässä onnistuttiinkin hyvin, sillä ainoan asfalttipätkän tarjosikin siirtyminen kanavasillan kautta Lauritsalaan. Erityisen hienot maisemat ja polut olivat Saimaan kanavan vierustoilla. Erityisesti Furulundin luotopolku, Rantaraitti sekä uusi Leijonapolku ansaitsevat marssijalta erityisen kiitoksen. Tähän aikaan vuodesta reitin varrelle mahtui runsaasti mielenkiintoisia luontohavaintoja, etenkin linnuista. Tosin ainoa lentänyt ja kuvattu kohde olikin alueella lentänyt vanha ilmailuveteraani, DC3 Dakota, joka oli yleisölennoilla Immolan (Imatra) ilmailupäiviltä.

Radioreppua tuli siis ulkoilutettua 15 km matkan, jonka taittamiseen meni n. 2.5 h. Suurempia taukoja ei matkan aikana tarvinnut pitää, eikä ollut tarvettakaan. Matkareitti tallentui niin MarsMars-sovellukseen puhelimeen, repun sivutaskussa olleeseen pieneen myLogger-laitteeseen kuin tietysti suorana lähetyksen radioamatöörien APRS-verkkoon 144.800 MHz taajuudelle. Siellä jälki näkyy tunnuksella OH5KUY-7 (aprs.fi)

Ensi vuonna uudelleen.


de ARi

lauantai 28. toukokuuta 2022

Lauri Törni - 103 vuotta!








Väinö Linnan kirjoittama teos teki tunnetuksi Kannaksen soturin nimeltä Antti Rokka. Vaikka usein annetaan ymmärtää, että kyseessä on ns. fiktiivinen henkilö, on totuus kuitenkin aivan toisenlainen. Asiaahan on selvitelty historiallisiin faktoihin perustuen ja löydetty ihan oikea "Rokka", jota Väinö Linna teoksessaan kuvaa. Melkoinen soturi hänkin.

Viime vuosina on ollut hienoa huomata, että sotahistoriassa löytyy vielä tutkittavaa ja ennen kaikkea julkaistua tutkimusaineistoa. Monet arkistot ovat avautuneet ja tuoneet käyttöön paljon uutta tietoa aiemmin hieman salaisiksi luokitelluista asiakirjoista.

Yksi viime sotiemme sankareista, Lauri Törni, on saanut myös viime vuosina paljon huomiota osakseen. Olen itse tuon panssariaselajin historian tutkinnan ohessa törmännyt useastikin Törniin eri lähteissä. Melkoisen monipuolinen sotilas, kun ottaa huomioon koko elämänkaaren sotilasasussa niin kotimaassa kuin maailmallakin. Panssarijoukoissa toimiminen oli aika pieni osa sitä sankaritarinaa, jonka Törni suoritti asevoimissamme, erityisesti jatkosodan aikana. Törnihän on paremmin tunnettuna kylmäpäisenä, rohkeana sissinä - sissi joka sai joukkonsa mukaan, ja teki annetut tehtävä (joskus lähes mahdottomatkin) aina kunnialla loppuun saakka.

Yksi kokonaisuus on hyvä vielä mainita, kun tulee puhe Lauri Törnistä. Kirjailija, Esa Sirén, on julkaissut viime vuosien aikana hienon teossarjan juuri Lauri Törnin tekemisiin liittyen jatkosodan kentillä. Sarja käsittää neljä (4) teosta:


  1. Törni Kärkeen (2015)
  2. Törni Iskee (2016)
  3. Törnin sissit (2017)
  4. Törnin hurjat jääkärit (2018)

Teokset on todella hienosti kirjoitettuja kuvauksia, joissa tositarinat on hienoilla fiktiivisillä vivahteilla tuotettu kaunokirjalliseen formaattiin. Näitä kelpaa lukea, jos ei ihan nuo perushistoriateokset kiinnosta. Itse onnistuin aikanaan keräämään koko sarjan kirjastooni. Ensi ajattelin luopua siitä, kuten muistakin lukemistani kirjoista, mutta kun viimeinen osa tuli painosta ulos ajattelin, että tämänhän voisi lukea uudelleen eläkepäivien ratoksi. Onhan tuo "Tuntematonkin" tullut luettua useampaan kertaan.

Törnin syntymästähän tuli tällä viikolla kuluneeksi tasan 103 vuotta. Hieno merkkipaalu tuokin. Tällä viikolla on julkaistu jälleen uutta kotimaista aineistoa Lauri Törnin historian osalta ja lisäksi todella mielenkiintoinen näyttely avautuu Haminan suunnalla.

Alla joitakin blogitekstejäni Lauri Törniin liittyen.


Tuntematon Lauri Törni

Lauri Törni - Vaarallinen tehtävä

Suomen panssarisota (historiaa)

RjKK toivottaa hyvää Raja- ja merivartijapäivää 2022

RjKK 2022

 

Rajan viestireservi toivottaa hyvää Raja- ja merivartiopäivää 2022 kaikille Frontexin jäsenille!

Happy Border and Coastguard Day 2022 for all the Frontex members!


@ri

tiistai 24. toukokuuta 2022

Wiestimiehet koolla

Rajan "Wiestimiehet" kokoontuivat jälleen

 

Pitkän Koronasulun jälkeen oli jälleen aika kaakkoisrajan reservin viestimiesten kokoontumiselle. Perinteinen tapaaminen suoritettiin tällä kerralla Luumäen 23.-24.5.2022. Paikka oli otollinen sillä Luumäeltä löytyy paljon mielenkiintoisia kohteita tutustuttavaksi sekä tietysti laadukasta majoitusta komeissa maisemissa.

Paikalle oli ehtinyt peräti 16 reservin viestimiestä sekä yksi henkilö videoyhteyden kautta. Eli ihan mukavalla kokoonpanolla oltiin samalla asialla. Eihän näitä viestialan erikoisosaajia niin hirmuisesti kaakkoisrajalla ole palvellutkaan. Ikä haarukkaa osallistujille tuli 55 - 80 vuotta, eli ihan hyvä otanta näiltäkin osin.

Päivien aikana tutustuttiin Presidentti P.E.Svinhuvudin kotimuseoon, Salpalinjaan ja Kivijärven komeisiin maisemiin. Kuinkas muuten. Sään puolesta tuo ajoitus tapahtumalle oli enemmän kuin nappisuoritus. Kiitokset tapahtuman puuhamiehille tästäkin.

vy 73 // ARi

torstai 19. toukokuuta 2022

Aamunavaus 50 MHz:llä

 

Aamunavaus 50 MHz:llä

Aamuisin on tullut kuulosteltua 50 MHz:n taajuuksia mahdollisten keliavausten osalta. Kesää kohti mentäessä tämä mielenkiintoinen taajuusalue herää yhä useammin eloon ja tarjoaa jopa hienoja mannertenvälisiä yhteyksiä. 

Tälle aamulle oli hieman heijastavia kerroksia käytettävissä, joten asemia kuului eripuolilta Eurooppaa jonkin verran myös täällä Pohjolassa. Ennen Ukrainan sotaa, pidin runsaasti yhteyksiä juuri Ukrainan suuntaan - siellä oli paljon hyvin kuuluvia ja kuuntelevia asemia työskenneltävissä. Tänäänkin kuuluu jokunen asema Ukrainan suunnalta olevan mukana 50 MHz:n aktivoinnissa. 

50 MHz (6 metriä) alueella ei pitäisi normaalisti olla Venäläisiä asemia, koska kyseinen taajuusalue on varattu muuhun käyttöön. No, siitä huolimatta jokunen Venäjän asema aina ruudulle ilmaantuu - lienevät sitten operoimassa jollain erikoisluvalla. Niinhän sitä tuli itsekin tehtyä 1997 kun tuolta Ravansaarelta, Viipurin edustalta operoin 50 MHz:n taajuutta.

Kesää kohti edetään. Auringonpilkut valloittavat ja heijastukset paranevat.


73 //ARi\\

sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Ilmapallo SA6BSS-7 kuuluu hienosti

Paikkatietoa suoraan ilmapallosta.

 

SA6BSS-7 paikkatieto karttatasolle siirrettynä

Aivan kuin tilauksesta tuli Ruotsin suunnalta APRS-lähettimellä varustettu ilmapallo kuuluville Lappeenrannan horisonttiinkin. Pallo itsehän taivaltaa matkaa Suomenlahden eteläpuolella lähellä Viron ja Venäjän rajaa reilun 10 km korkeudessa. 

Sain juuri päivitettyä uuden, 5.1 metrin VHF/UHF -vertikaalin talon päätyyn vanhan pienemmän tilalle, joten tämä oli hyvä referenssi- ja testisignaali antennin toimivuudenkin osalta.

Hyvää matkaa pallolle. Uusia odotellessa.


de @ri 

73

Päivä pihalla - suoritettu

Bongaa päivä pihalla 7.5.2022

7.5.2022 vietettiin jälleen keväistä lintuharrastuksen "superpäivää"; tarjolla oli yleisöretkien lisäksi erityisesti kaksi erikoistapahtumaa: Tornien taisto ja Bongaa päivä pihalla -tapahtumat. Ennakkotietojen mukaan molemmat tapahtumat ovat saaneet suuren suosion mikä varmasti näkyy ilmoitetuissa tuloksissa jo nyt, vaikka viimeinen ilmoittamispäivä on huomenna 9.5.2022.

Itse vietin reilun 12 -tunnin "pihailusta" aktiivisesti lintuja havainnoiden n. 6h 30 min. Siinä ohessa ehti tekemään hyvin piha- ja puutarhahommiakin. Tapahtuman osalta vaikutti heti aamutuimaan, että säätila todellakin suosii ja ensimmäisen metsähanhiparven mentyä pihan ylitse toiveet muhkeasta lajilistasta olivat korkealla. Nopea vilkaisu säätutkaan osoitti kuitenkin karun tosiasian, iltaan mennessä sää olisi huononemassa oleellisesti lähestyvän matalapaineen rintaman myötä: sadetta ja tuulenpuuskia siis luvassa. Tämä toteutuikin, sillä sade alkoi heti klo 16.00 jälkeen jatkuen pitkälle yöhön. Sitä ennen lähestyvä rintaman reuna hieman rymisteli tuulenpuuskien muodossa.

Tavoitteeksi asettamastani 30 lajin määrästä jäätiin aika paljon, sillä lopputulokseen kelpuutin vain 15 havaittua lajia. No, hyvä sekin, kun ottaa huomioon ympäröivät biotoopin ja sääolosuhteet. Monet pihapiiristä tutut lajit loistivat poissaolollaan. Esimerkiksi tutuista pihalinnuista talitiainen, pikkuvarpunen, viherpeippo ja närhi jäivät näkymättömiin. Päivän ehkä mukavimmat yllätykset olivatkin hieman oudommat pihalinnut: hernekerttu ja tiltaltti. Molemmista tuli näin omalta osalta vuoden ensimmäiset havainnot. 

Onneksi tämä koronavuosien mukanaan tuoma tapahtuma on löytänyt aktiivisen osallistujakunnan ja päässyt BirdLife Suomen kalenteriin. Mukava tapahtuma toteuttaa lintuharrastusta ja tapahtuma sopii oikein hyvin Tornien taiston rinnalle.

Päivän valtakunnallisia ja alueellisia tuloksia voi käydä tarkastamassa tästä linkistä.

Ensi vuonna uudelleen näissä merkeissä. Kesäkuussa sitten lasketaankin pöntöissä pesiviä pihalintuja.


//ARi\\ 


Lämpötila Mustolassa 7.5.2022

Lämpötiloissa päästiin yli +15 C asteen, joten näiltä osin ei ollut valittamista pihahommien suhteen. Tosin matalan rintaman lähestyessä yltyvä tuuli ja sade hieman latistivat tunnelmaa.


Tuulen voimakkuus Mustolassa 7.5.2022




perjantai 6. toukokuuta 2022

"Vanhassa vara parempi" - kyllä ennen osattiin

FT50R ja FT2D rinnakkain

 Tuli tässä viikolla oikein konkreettisesti todettua tuo otsikon lause: "Vanhassa vara parempi". Kuten usein saadaan todeta eivät nykyiset tekniset laitteet ole kovinkaan pitkäikäisiä. Ne kestävät juuri ja juuri säädetyn takuuajan, jonka jälkeen ne joko alkavat oireilla tai lopettavat toimintansa kokonaan. Huoltaminen ei ole juurikaan kannattavaa, koska kaikki laitteita ei voida edes huoltaa tai niiden huoltaminen on jopa kalliimpaa kuin uuden vastaavan laitteen hankkiminen 😀 

Kaksi verrokkia tekniseen toimivuuteen nostona: viikolla vikaantui tärkeä keittiötyöväline, sähkövatkain. No, takuu oli lauennut jo yli 15 vuotta sitten, joten tuo vikaantuminen oli enemmän kuin hyväksyttävissä. Saas nähdä onko nyt hankittu uusi, saman merkkinen laite yhtä hyvä tekniikaltaan. Vaikka tuotemerkki näkyi olevan sama ei valmistusmaa kuitenkaan ollut enää sama 😕 No, aika näyttää kuinka tässä hankinnassa onnistuttiin.

Kuvan käsiradioiden osalta taas toteutui tuo uuden tekniikan toimivuus tai paremminkin toimimattomuus. Reilu kaksi (2) vuotta sitten ostin mielestäni laadukkaan käsiradion, jossa oli valmiudet uusille digitaalisille modulaatioille. Aikaisemmista Yaesun toimittamista radioista oli pelkästään hyviä kokemuksia. No, poikkeus varmaan vahvistaa säännön, sillä viime viikolla tuo uusi radio meni mykäksi. Ei ainut mykistynyt radio vastaavaa mallia maailmassa, joten mykistymisen syykin selvisi - ainakin osittain. Laitteen CPU eli prosessoriyksikkö oli sanonut työsopimuksen irti, joten laite on käytännössä "hengetön". Korjaus maksaa enemmän kuin uusi vastaava tai paremminkin uusittu versio laitteesta. Takuu sopivasti ummessa, joten ei muuta kuin odottelemaan kesän tai syksyn alennusmyyntejä verkkokaupoissa. Ainut hyvä asia tässä tilanteessa on se, että nykyisen radion kaikki lisäosat ja tarvikkeet sopivat myös uusiin malleihin, joten ihan koko varustusta ei tarvitse uusia.

Kuvassa vasemmalle puolella oleva FT50R käsiradio, myös Yaesulta pääsi nyt palvelemaan tätä odotteluaikaa. Mutta kukapa uskoisi, että kyseinen radio on hankittu jo vuonna 1998 ja nyt vuosien lepäämisen jälkeen sille löytyi sopivasti käyttöä. Laite ehti olla jo välillä hieman unohduksissakin, mutta eihän se siitä välittänyt kun oli turvallisesti omassa myyntipakkauksessaan. Vuoden 1998 -malli ei luonnollisesti tunne nykyisiä digimodeja, mutta kaikilta muilta osin laite on täysin toimiva peli VHF ja UHF -taajuuksille. Laitteen myyntipakkauksessa on jopa tekniset piirustukset, joiden avulla näppärä omistaja voi vaikka korjata vikaantuneen radion. Monessakohan uudessa laitteessa on moiset "skemat" mukana? 

Näillä mennään kohti uusia haasteita päätelaiterintamalla. Sanottakoon vielä, että tuolla hyllyssä on käytössä myös Kenwoodin laitepari vuosilta 1998 / 2018. Molemmat Kenwoodit toimivat vielä mainiosti vaikka niistäkin on toisella ikää jo paljon, mutta on myös ollut lähes koko ajan aktiivisessa käytössä.

73

//ARi\\

keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Hybridivaikuttamistako ?

SOME / Hybridi -vaikuttamista (?)

 Jokainen internetin käyttäjä on päässyt tässä "uussodassa" ihan konkreettisesti etulinjaan. Erityisesti kaikki sosiaalisen median palveluja käyttävät ovat varmaan päässeet jo osaksi erilaisia hybridivaikuttamiskeinoja. 

Oma Twitter- ja Instagram -tilini ovatkin saaneet olla melko rauhassa erilaisilta ylimääräisiltä toimijoilta. Tänään Twitter toi kuitenkin kuvan mukaisen yksityisviesti, jossa tiedusteltiin kohteliaasti panssarivaunukaluston näkyvyyttä itärajan tuntumassa. Kyselyyn vaikutti varmaan meneillään oleva ARROW- panssariharjoitus sekä tietysti tuo NATO-prosessi jäsenhakemuksen osalta.

Kyselyjen ja vaikuttamisten kohteena ei siis todellakaan tarvitse olla mikään valtakunnan merkkihenkilö tai "julkkis" - kohteeksi kelpaa siis ihan tavallinen "nettikuluttaja" kuten minunkin tapauksessa. Kun kyselyjä lähtee tarpeeksi monta, niin aina joku niihin tulee jotain vastanneeksi. Näiden vastausten perusteella sitten muokataan uutta mediaa, medialukutaidottomille somekuluttajille ja pyritään vaikuttamaan asenteisiin NATO:n tai meneillään olevan Ukrainan sodan osalta.

Viestitilissä mainittu lähettäjä tuskin on missään tekemisissä viestin kanssa, vaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä se on vain yksi "Trolleista", jotka lähettävät näitä kyselyjä eri nimissä.

Vaikka viestiin vastaaminen on tehty helpoksi ja jopa anonyymiksi, ei siihen kannata vastata mitään, vaikka mieli tekisi jotain kirjoittaakin. Jo tyhjä viestikin voidaan tulkita näissä kuvioissa vastaukseksi, jota voidaan muokata sitten halutulla tavalla.

Vahva lukusuositus aiheeseen liittyen tästä linkistä.


Tätähän noissa kyselyissä ja viesteissä haettiin...




@ri

 

Bongaa päivä pihalla

 

Tornien taisto ja Bongaa päivä pihalla -tapahtumat 7.5.2022

Kevään ylivoimaisesti suurinta valtakunnallista lintuharrastuspäivää vietetään jälleen lauantaina 7.5.2022 eli mukavasti Äitienpäivän aattona. Ellet mahdu mukaan mihinkään tornijoukkueeseen, niin nyt on jälleen hyvä hetki tarkkailla lintuja kilpaa vaikka naapurin kanssa ja laskea kuinka monta lajia omalta kotipihalta saa havaittua. Korostetaan kuitenkin jo tässä vaiheessa, että kyseessä on ainakin Bongaa päivä pihalla -tapahtuman osalta ihan leikkimielinen tapahtuma, jossa toki tulokset kerätään ja analysoidaan. Torinien taisto onkin sitten jo nimensäkin mukaisesti hieman kilpailuhenkisempi tapahtuma, jossa valtakunnan lintutornit ja havainnoijat laitetaan vuotuiseen paremmuusjärjestykseen 😎

Lisätietoja ja tarkennuksia kummastakin tapahtumasta löytyy kätevästi Suomen Birdlife:n verkkosivuilta oheisista linkeistä:

Itselläni on viimevuotiseen tapaan päästä vuorokauden aikana vähintään 30 lajiin kotipihalla Mustolassa. Tavoite onnistuneekin, ellei takatalvi tai muu outo kelirintama sotke kevään säätilaa juuri viikonloppuna.

Tuloksista ja kokemuksista kotipihaltani informoin luonnollisesti tapahtuman jälkeen näillä sivustoilla ja "livenä" suoraan Twitterin viestipalvelun välityksellä aihetunnisteella:  #BongaaPäiväPihalla

//ARi\\

Oma havaintoalueeni BPP-tapahtumassa. 100 metrin havainnointisäde.





maanantai 2. toukokuuta 2022

Paikkatieto siirtyy HF:llä (osa 2)

 


Paikkatietoa HF:llä



Edellisessä postauksessani raportoimani paikkatiedon (APRS) siirto lyhyillä aalloilla (HF) on siirtynyt vaiheeseen kaksi: paikkatiedon yhteyteen liitetyt viestit. Perinteisessä VHF (144 MHz) taajuusalueella lähetettävässä paikkatietoviestin rinnalla on voitu lähettää monenlaista muutakin informaatiota: lyhytviestejä ja sääinfoja ym. ym. Miksipä ei sitten HF:lläkin ?

APRS-asemien määrä HF:llä ja nimenomaa VARA-modella on lisääntynyt mukavasti viimeaikoina. Heti Vappuviikonloppuna oli huomattavissa asemaikonien määrän lisääntyminen sovelluksen karttalehdellä ja sama suuntaus näkyy jatkuvan näin arkenakin.

Eilen sain ensimmäisen kuitatun viestin suoraan Itävallasta ja tänään sitten tuli toinen vastaus yhteyskokeiluun aivan Etelä-Espanjasta, asemalta EA7KOH (katso kuvaa).

Automaattiselle säätiedon lähettämiselle tällä alustalla tuskin on kroonista tarvetta, vaikka kyllähän sekin varmasti toimisi, koska muutkin APRS-protokollan mukaiset viestit välittyvät radiotiellä helposti.

73 // ARi \\

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...