Näytetään tekstit, joissa on tunniste lintuharrastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lintuharrastus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. toukokuuta 2025

Bongaa päivä pihalla 2025 - suoritettu

 


Lintuharrastajia hemmotellaan jälleen kunnon erikoisviikonlopulla, 3.-4.5.2025. Toukokuun alkuun, sen ensimmäiselle viikonlopulle, mahtuvat niin Bongaa päivä pihalla -tapahtuma kuin myös kuuluisa Tornien taisto -kilpailu. Lisäksi viikonloppuun mahtuu YLE Radio Suomessa vietetty "Vietetään yhdessä linnunlaulujen aamua!" -ohjelma.

Parista viime vuodesta poiketen osallistuin Bongaa päivä pihalla (BPP) -tapahtumaan kotipihalta. Aikaisemmat kaksi kevättä on tullut ihmeteltyä ja kuulosteltua lintuja tuolla Etelä-Savon suunnalla. Havaintopäiväksi valikoitui lauantai, koska sunnuntaille oli lupailtu tosi surkeaa säätä ja perjantai-lauantai välinen yö oli lämmin, mikä toisi uusia lajeja havaittaviksi.

Vaikka aloitin "virallisesti" havaintojaksoni vasta klo 08.00, kävin jo yöllä klo 04.00 aikaan kuulostelemassa pihalla lintukonserttia. Ja todellakin, konsertti oli melkoinen: rastaat ja punarinnat olivat pääosissa, mutta joukkoon mahtui jo joukko muutolta saapuneita pajulintujakin. Myös myöhemmin päivällä pihassa havaitut mustapääkerttu ja hernekerttu lienevät tulleen yön aikana paikalle. Kaikkiaan tuli reilun 10 havaintotunnin aikana havaittua 27 lajia pihapiirissä. Tämähän on suorastaa paljon aikaisempiin keväisiin verrattuna tältä paikalta. 

Päivän ohjelmaan kuuluu myös tuo leikkimielinen "PihalintuBingo", jossa tuttujen pihalintujen havainnoinnilla täytetään bingoriviä. Tänä vuonna olikin tuo "täysbingo" lähellä toteutua, sillä bingolapun kaikki muut lajit tuli havaittua, paitsi västäräkkiä 😁. No, aika harvoinhan noita "vässyjä" on pihalla edes kesällä, saati näin kevään alkajaisiksi. Tuolta kanavan rannaltahan niitäkin olisi löytynyt, mutta eivät kuulu tämän tapahtuman havainnointireviiriin nyt.

Säätila oli varsin kohtuullinen koko päivän, vaikka maksimilämmöt jäivätkin vain +12 C:een ja sadettakin saatiin ajoittain reilun 4 mm verran.

Seuraavan kerran tarkkaillaan pihapiirin lintuja tehostetusti sitten kesäkuun alussa, kun Pönttöbongaus -tapahtuma on käsillä.

@ri


Lähes täydellinen bingorivi 😃

sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Päivä pihalla - suoritettu

Bongaa päivä pihalla 7.5.2022

7.5.2022 vietettiin jälleen keväistä lintuharrastuksen "superpäivää"; tarjolla oli yleisöretkien lisäksi erityisesti kaksi erikoistapahtumaa: Tornien taisto ja Bongaa päivä pihalla -tapahtumat. Ennakkotietojen mukaan molemmat tapahtumat ovat saaneet suuren suosion mikä varmasti näkyy ilmoitetuissa tuloksissa jo nyt, vaikka viimeinen ilmoittamispäivä on huomenna 9.5.2022.

Itse vietin reilun 12 -tunnin "pihailusta" aktiivisesti lintuja havainnoiden n. 6h 30 min. Siinä ohessa ehti tekemään hyvin piha- ja puutarhahommiakin. Tapahtuman osalta vaikutti heti aamutuimaan, että säätila todellakin suosii ja ensimmäisen metsähanhiparven mentyä pihan ylitse toiveet muhkeasta lajilistasta olivat korkealla. Nopea vilkaisu säätutkaan osoitti kuitenkin karun tosiasian, iltaan mennessä sää olisi huononemassa oleellisesti lähestyvän matalapaineen rintaman myötä: sadetta ja tuulenpuuskia siis luvassa. Tämä toteutuikin, sillä sade alkoi heti klo 16.00 jälkeen jatkuen pitkälle yöhön. Sitä ennen lähestyvä rintaman reuna hieman rymisteli tuulenpuuskien muodossa.

Tavoitteeksi asettamastani 30 lajin määrästä jäätiin aika paljon, sillä lopputulokseen kelpuutin vain 15 havaittua lajia. No, hyvä sekin, kun ottaa huomioon ympäröivät biotoopin ja sääolosuhteet. Monet pihapiiristä tutut lajit loistivat poissaolollaan. Esimerkiksi tutuista pihalinnuista talitiainen, pikkuvarpunen, viherpeippo ja närhi jäivät näkymättömiin. Päivän ehkä mukavimmat yllätykset olivatkin hieman oudommat pihalinnut: hernekerttu ja tiltaltti. Molemmista tuli näin omalta osalta vuoden ensimmäiset havainnot. 

Onneksi tämä koronavuosien mukanaan tuoma tapahtuma on löytänyt aktiivisen osallistujakunnan ja päässyt BirdLife Suomen kalenteriin. Mukava tapahtuma toteuttaa lintuharrastusta ja tapahtuma sopii oikein hyvin Tornien taiston rinnalle.

Päivän valtakunnallisia ja alueellisia tuloksia voi käydä tarkastamassa tästä linkistä.

Ensi vuonna uudelleen näissä merkeissä. Kesäkuussa sitten lasketaankin pöntöissä pesiviä pihalintuja.


//ARi\\ 


Lämpötila Mustolassa 7.5.2022

Lämpötiloissa päästiin yli +15 C asteen, joten näiltä osin ei ollut valittamista pihahommien suhteen. Tosin matalan rintaman lähestyessä yltyvä tuuli ja sade hieman latistivat tunnelmaa.


Tuulen voimakkuus Mustolassa 7.5.2022




keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Bongaa päivä pihalla

 

Tornien taisto ja Bongaa päivä pihalla -tapahtumat 7.5.2022

Kevään ylivoimaisesti suurinta valtakunnallista lintuharrastuspäivää vietetään jälleen lauantaina 7.5.2022 eli mukavasti Äitienpäivän aattona. Ellet mahdu mukaan mihinkään tornijoukkueeseen, niin nyt on jälleen hyvä hetki tarkkailla lintuja kilpaa vaikka naapurin kanssa ja laskea kuinka monta lajia omalta kotipihalta saa havaittua. Korostetaan kuitenkin jo tässä vaiheessa, että kyseessä on ainakin Bongaa päivä pihalla -tapahtuman osalta ihan leikkimielinen tapahtuma, jossa toki tulokset kerätään ja analysoidaan. Torinien taisto onkin sitten jo nimensäkin mukaisesti hieman kilpailuhenkisempi tapahtuma, jossa valtakunnan lintutornit ja havainnoijat laitetaan vuotuiseen paremmuusjärjestykseen 😎

Lisätietoja ja tarkennuksia kummastakin tapahtumasta löytyy kätevästi Suomen Birdlife:n verkkosivuilta oheisista linkeistä:

Itselläni on viimevuotiseen tapaan päästä vuorokauden aikana vähintään 30 lajiin kotipihalla Mustolassa. Tavoite onnistuneekin, ellei takatalvi tai muu outo kelirintama sotke kevään säätilaa juuri viikonloppuna.

Tuloksista ja kokemuksista kotipihaltani informoin luonnollisesti tapahtuman jälkeen näillä sivustoilla ja "livenä" suoraan Twitterin viestipalvelun välityksellä aihetunnisteella:  #BongaaPäiväPihalla

//ARi\\

Oma havaintoalueeni BPP-tapahtumassa. 100 metrin havainnointisäde.





keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Rumpujen pärinää

Josko lepakonpöntöstä olisi rummuksi

 Näin kevätauringon hyväillessä on mukava mennä ulkoilemaan ja kuuntelemaan muutakin kuin uutistarjonnan sotarumpujen pärinää - luonnon omia artisteja, tikkoja.

Tikat ovatkin aloittaneet kevään kuuluttamisen heti valoisan ajan pidentyessä ja ilmojen lämmitessä. Toki vielä tuo reviirin kuuluttaminen on hieman enemmän tai vähemmän satunnaista, mutta päivä päivältä jää enemmän aikaa rummutukselle, kun reviiri pitää saada hallintaan.

Rummuksihan kelpaavat niin metalliset antennirakennelmat, lyhtypylväät, kelopökkelöt ja oikeastaan kaikki, jotka tarjoavat hyvän kaikupohjan. Tuo kuvan lepakonpöntön toisiokäyttö rumpuna ei yllätä, sillä kun pöntön kantta hieman takoo, niin siitä lähtee tosi kumea ääni. Onneksi lepakot eivät talvehdi pöntöissä.

Kevättä kohti yhä voimallisemmin.


//ARi\\☻

perjantai 13. joulukuuta 2019

Silavaa ja muita herkkuja lintusille

Rasva- ja siemenkakkua tarjolla!

Näin pikkulintujen ja miksei hieman suurempienkin lintujen ruokintakauden ollessa jälleen ajankohtainen, täyttyy monen vähittäismyymälän eläintarvikepisteet erilaisista lintujen siemenravinteista, pähkinöistä ja rasvapalloista.

Itseäni on hieman huolettanut se seikka, ettei kunnon "talirasvaa" löydy enää kauppojen hyllyiltä. Tai jos sattuu löytymään, niin kilohinnaksi en keksitty jotain aivan "tolkutonta".

Muistan kun tuossa 90-luvulla tehtiin ns. rasvalautoja linnuille. Rasva kelpasi hyvin niin tikoille kuin tiaisille. Rasvaa saatiin tuolloin lähes ilmaiseksi, kun vaan viitsittiin hakea sitä paikallisen teurastamon lähettämöstä. Ja kyllähän sitä tuli kannettua useampi muovikassillinen tuolloin.

Tuossa hiljattain kun kysyin asiaa kaupan lihatiskiltä, niin vastaus oli hyvin ymmärrettävä: nykyään ei tuollaista rasvaa tule sianlihan mukana. Sioilla on niin ohut tuo rasvakerros, ettei tuollaisia perinteisiä maatiaispossun "läskiraitoja" löydy perustuotteista. Toki sitä perinteistäkin sikaa löytyy, mutta se toki maksaakin sitten hieman enemmälti.

No, eipä auta kuin keksi muita houkuttimia tikoille ja metsätiaisille. Onneksi nuo rasvaruukut ja -pallot tuntuvat kelpaavan myös.


"Pitkäpyrstöt" rasvakakkusilla.

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Järjestäytynyttä lintuharrastusta Etelä-Karjalassa 50 vuotta!

Rintanappi vm. 1991
Etelä-Karjalan Lintutieteellisen Yhdistyksen eli tuttavallisemmin EKLY:n 50-vuotis juhlallisuuksia vietettiin lokakuun lopulla. Kutsu juhlallisuuksiin tuli jo keväällä, mikä saikin aikaan pienet muistelutalkoot tämän yhdistyksen osalta. Onhan se näytellyt melkoisen suurta roolia omassa lintuharrastuksessa, tarjoten monipuolista tekemistä lintujen parissa.

Itse liityin yhdistykseen 80-luvun alussa, joten mukana on ehditty olemaan jo liki 40 vuotta - muutenkin kuin jäsenmaksunsa tunnollisesti maksaneena kannatusjäsenenä.

Melko pian yhdistykseen liittymisen jälkeen ajauduin mukaan yhdistyksen hallitukseen. Hallituksessa ehdinkin vaikuttamaan noin 10 vuoden aikana lähes kaikissa muissa tehtäväsissä paitsi yhdistyksen puheenjohtajana. Suurin osa ajasta tuli oltu yhdistyksen sihteerinä / tiedotusvastaavana ja yhdistyksen julkaisun, Ornis Karelica -lehden, toimituksessa toimitussihteerin toimessa. Näin jälkikäteen muistellessa sitä ihmetteleekin kuinka sain sitä "ylimääräistä" aikaa kaikelta muulta näiden yhdistysasioiden hoitamiseen. Erityisesti tuo 4-6 kertaa vuodessa ilmestynyt Ornis Karelica (OK) vei melkoisesti aikaa itselleen. Nykyäänhän OK ilmestyy kerran vuodessa, mikä on hyvä saavutus sekin.

Lehden tekeminen oli 1990-luvulla melkoisen erilaista kuin nykyään. Tietotekniikka teki vasta tuloaan, eikä sitä ollut käytettävissä lehden tai jäsentiedotteiden tekemisessä. Kaikki lehteen tulevat jutut tulivat lähes 100%:sti käsinkirjoitettuina printtiliuskoina. Eli kaikki jutut kirjoitettiin ns. puhtaaksi mekaanisella kirjoituskoneella erillisille printtiliuskoille (lue: paperiarkeille A4). Kun kaikki jutut oli saatu onnistuneesti kirjoitettua (virheittä) oli aika käyttää ne jollakin muulla jäsenellä ns. oikoluettavana. Tämä oli yleensä lehden päätoimittaja, jos sellainen oli ko. vuonna käytettävissä.

Samalla kun juttuja kirjoitettiin puhtaaksi oli myös pidettävä huoli siitä, että saatiin tasokkaita valokuvia lehteen. EKLY:ssä kuvista ei yleensä ollut puutetta. Hyviä valokuvaajia oli ja on odelleenkin runsaasti, joten ainestoa löytyi.

Kuvien ja oikoluettujen vedosten jälkeen alkoikin sitten se mielenkiintoisin vaihe eli lehden taittaminen. Parillinen määrä sivuja, yleensä 48 tai 64 sivua piti saada aikaiseksi. Koska mitään taitto-ohjelmaa ei todellakaan ollut, suoritettiin taitto ns. "leikkaa-liimaa" -menetelmällä. Tämä tarkoitti sitä, että printtiliuskoista leikattiin sopivan kokoisia osioita, jotka sitten liimattiin A4-paperille, niin että kuville, otsikoille ja mahdollisille mainoksille jäi omat merkityt paikat. Tämä olikin melkoinen palapeli, jossa kului ilta jos toinenkin. Yleensä tulos oli vähintään tyydyttävä. Yleensä tämän vaiheen jälkeen harmitti hirmuisesti, jos taittoon täytyi tehdä vielä jotain muutoksia. Muutokset tarkoittivat yleensä että ainakin osa valmiista sivuista piti rikkoa ja liimailla uusiksi - pahimmillaan kirjoittaa uusiksi.

Taiton valmistuttua käytettiin lehti vielä tai paremminkin sen luonnos päätoimittajalla luettavana / kommentoitavana. Toivoen samalla, ettei mitään uutta lehteen enää tulisi. Kun päätoimittaja näytti vihreää valoa lehden osalta, piti itse vielä huolellisesti tarkastaa että kaikki valokuvat oli merkitty oikein ja oikeille paikoille. Samoin kuin kaikki muukin erikseen painoon toimitettava materiaali. Ja sitten ei muuta kuin lehtimappi kainaloon ja tapaamaan painotalon faktoria, joka otti painotyön vastaan.

Muutaman viikon kuluttua tuli ilmoitus, että voisi käydä katsomassa vedoksen lehdestä. Kaiken näyttäessä hyvältä annettiin lehtipainolle lupa painaa X kappaletta lehteä. Tämän jälkeen ei sitten ollutkaan muuta mahdollisuutta kuin hyväksy tuotos siinä muodossa kuin se painosta lopulta tulisi ulos. Kertaakaan ei painotalojen suuntaan tarvinnut reklamoida - onneksi.

Luonnollisesti lehdet vielä tarroitettiin omin toimin osoitetarroin ja vietiin postikeskukseen jaettaviksi. Osa lehdistä meni sitten vaihtojulkaisuina muihin yhdistyksiin ja tietysti yhdistyksen varastoon odottelemaan mahdollisia irtonumeroiden ostajia ym.

Sanomattakin on selvää, että näillä menetelmillä tuli käytännössä vain yhtä julkaisua tehty kerrallaan.

Mitä muuta sitten tuli yhdistyksen nimissä tehtyä. Paljonkin, mutta ehkä eniten ovat jääneet muistoihin nuo kevään torstaiaamut, kun tehtiin viikon lintureportaasia radioon. Yleensä suoraan lähetykseen tapahtumien keskipisteestä. Yleensä oltiin Pappilansalmen lossirannassa katsomassa Kaukaan tehdasalueen edustan vesilintuja. Myös Joutsenon Konnunsuo ja Parikkalan Siikalahti tulivat tutuiksi ohjelmien osalta. Ohjelmalla tuntui jopa olevan kuuntelijoita, mikä selvisi saadusta palautteesta.

Valtakunnallista ulottuvuutta yhdistyksen nimissä sain, kun toimin useamman vuoden ajan Etelä-Karjalan edustajana silloisessa Lintutieteellisten Yhdistysten Liitossa (LYL). Kokoonnuttiin pohtimaan valtakunnallisia asioita aina jossainpäin Suomea. Tutuksi tuli paljon lintuharrastajia, joita vielä tänäänkin näkee jopa aika korkeilla paikoilla valtakunnan eri organisaatioissa.

Niin, ja koska järjestötoiminnan lisäksi oli mukava harrastaakin lintuja, tuli hankittua rengastuslupa varpus- ja lokkilinnuille. Lisäksi osallistuttiin erilaisiin lintulaskentoihin niin maalla kuin Saimaallakin. Unohtamatta tietysti niitä yölaulajaretkiä, joita tuolloin alettiin virittelemään Saimaankanavan laitamille.

Nyt on tullut oltua irti ns. yhdistyksen järjestötoiminnasta reilu 15 vuotta. On jätetty tilaa muille sekä uusille ajatuksille siinä samalla. 50-vuotisjuhlallisuuksissa olikin hienoa huomata, että yhdistyksen jäsenmäärä on kehittynyt positiiviseen suuntaa (ainakin vähän) ja myös ikäjakaumaa jäsenistössä löytyy. Hyvä niin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Hyvän asian puolesta - 50 v.
Ornis Karelica vm. 2019

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...