Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
tiistai 22. syyskuuta 2009
Rengastushistoriaa vuosien varrelta
Kaiken muun postin ohella oli postilaatikkoon ilmestynyt pitkästä aikaa kuulumisia rengastustoimiston suunnalta. Yleensähän se merkitsee jonkun rengastamani linnun löytymistä. Näin tälläkin kertaa. Lokit ovat kookkaina lintuina tunnetusti melkoisen pitkäikäisiä. Harmaalokki on näitä sisävesien suurimpia ja ehkä myös vihaituimpia lokkeja. Monia vaaroja vaanii vuosien varrella. Tämäkin yksilö on useaan otteeseen havaittua kaatopaikoilta - onneksi hyvässä kunnossa, joten vuodet karttuvat vielä. Tällä hetkellä linnulla on ikää komeasti n. 12 vuotta! Lukiessa rengastusraporttia ajatukset väistämättä vierivät vuoteen 1996, jolloin heinäkuun lopulla sattui kohdalle juuri lentomaan opetellut harmaalokin poikanen. Biometristen tietojen tallentamisen jälkeen lintu sai virallisen alumiinirenkaan lisäksi havainnointia helpottavan värirenkaan. Värirenkaan avulla lintu voidaan tunnistaa pitkänkin matkan päästä. Toivotaan, että linnun historia vielä jatkuu mukavien kontrollien merkeissä jatkossakin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
FT8 SM-sprint, osa 10
FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Rasva- ja siemenkakkua tarjolla! Näin pikkulintujen ja miksei hieman suurempienkin lintujen ruokintakauden ollessa jälleen ajankohtain...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti