maanantai 7. syyskuuta 2009

Jonotusta ja sekamelskaa sanomatalon aulassa

Sattuipa tänään hieman jännä tapaus, kun yritin käydä lunastamassa osuuttani noista Etelä-Saimaa -lehden lupaamista vapaalipuista "Minä olen Adolf Eichman" produktioon.
Lippujen jako piti alkaa klo 08.00 ja varattuina oli 200 lippua.
Saavuin liikenneruuhkan saattelemana paikalle 08.05 todetakseni, että neljän henkilön jonosta juuri etumainen sai viimeiset liput. Kas kummaa... melkoisen nopeaa toimintaa ES:ltä, varsinkaan kun paikalla ei näkynyt juuri 10 ihmistä enempää asiakkaita.
Tätä kysymään sähköpostilla toimituksesta ja vastauksen osalta pitää olla vielä enemmän hämmästynyt.
Ensimmäisen viestin mukaan ovet oli avattu sateen takia jo klo 07.45, jonka jälkeen kaikki 200 lippua oli jaettu jonossa olijoille.
Toisen viestin, henkilö ilmoitti olevansa syyllinen sähläykseen, mukaan ovet avattiin 07.55, jolloin jonossa oli ollut n. 20 henkilöä.
Laskuoppini mukaan siis suuri joukko lippuja oli kadonnut mystisesti jonnekin henkilökunnan kätköihin tai jaettu muutoin. Aika mielenkiintoista - eikö vain.
No, korjasin tilanteen ja kävin pokkaamassa liput Imatran toimipisteeltä: siellä oli jopa valinnanvaraa esityspäivän osalta.
Rehellisellä pelillä ?!?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...