Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
tiistai 1. syyskuuta 2009
Pietari: Metro
Massiivisen kaupungin alle kätkeytyy 5 pitkää metrolinjaa, jotka risteävät keskustan alueella, tarjoten vaihtoyhteyden linjalta toiselle. Esimerkiksi Suomen rautatieasemalta on kätevä metroyhteys kaupungin keskustaan. Toki taksejakin on turisteille tarjolla ihan riittämiin. Taksien osalta muistakaa tinkiä hinta valmiiksi, jotta ei tule yllätyksiä sitten kun ollaan perillä!
Metron käyttöoikeus syntyy ostamalla "lippukassalta" poletteja. Yksi poletti maksaa 20 rublaa ja sillä voi sitten ajella niin pitkään kun tulee jälleen takaisin maanpinnalle metrotunnelista.
Kassalle päästyään kannattaa ostaa poletteja reilusti mukaan, sillä vilkkaimmilla asemilla kassoille saattaa olla pitkiä jonoja. Ja sitten kun muistaa laittaa poletit omaan taskuunsa, ettei tarvitse aina mennä kukkarolle, niin jää mahdollisilta pitkäkyntisiltäkin lompakko saamatta.
Metrokarttoja on lähes kaikissa turistiesitteissä ja kartoissa, joten sitä ei välttämättä tarvitse erikseen ostaa lippukassalta. Kaikilla kassoilla niitä ei edes ole myynnissäkään.
Pieni tutustuminen metrokarttaan on paikallaa ennen kuin syöksyy maan uumeniin. Eri linjat ovat merkitty väritunnistein, joten oikealle linjalle osuminen on helppoa. Huomatkaa, että risteysasemien osalta samalla asemalla saattaa olla kaksi eri nimeä, riippuen siitä minkä linjan asema on kyseessä!
Kuulutukset metrossa hoidetaan tyylikkäästi venäjän kielellä. Muita murteita on turha kuulostella. Mikäli murre kuulostaa liian oudolta, voi matkan edistymistä seurata vaunun seinällä olevalta kartalta tai sitten laskee yksinkertaisesti pysähdyksien määrät. Kunhan on vaan muistanut selvittää ne kartalta ennen junaan menoa.
Valokuvaaminen on metroasemilla kielletty, joten jos haluaa välttyä selittelyiltä, kannattaa pitäää kamera suljettuna.
Paras metromatka syntyy tietysti kaverin kanssa - kaksi silmä ja korvaparia aistii tapahtumat paremmin, eikä ole aivan orvon näköinen ihmisvilinässä.
Metrojunia kulkee tosiaan niin tiheään, että ei tarvitse pitkään odotella, josko juna ehtii mennä tai sitten ajaa vahingossa aseman ohitse: - ei huolta, kävely vastakkaiselle laiturille, ja kohta ollan jälleen oikealla asemalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
FT8 SM-sprint, osa 10
FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Rasva- ja siemenkakkua tarjolla! Näin pikkulintujen ja miksei hieman suurempienkin lintujen ruokintakauden ollessa jälleen ajankohtain...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti