Mooren laki kuopattu ?

Kaikille tietotekniikan kanssa puuhastelleille on varmasti tuttu ns. Mooren laki. Tämä lakihan syntyi reilu 50 vuotta sitten ja se liittyi alunperin transistoritiheyteen. Myöhemmin kun tietokoneet alkoivat saada enemmän jalansijaan tekniikassa, tämä laki kääntyi toteamukseksi, että tietokoneiden suorittimien (prosessorien) laskentateho kakasinkertaistuisi aina 18 kuukaudessa. Yllättävän pitkään näin on tapahtunutkin.
Nyt näyttää siltä, että tämä laki on vihdoin saavuttanut päätepisteensä. Lopullisesti naulat arkkuun naulasi kohuttu haavoittuvuuskaksikko Spectre ja Meltdown.
Näiden ilkimysten (lue: haavoittuvuuksien) takia suunnittelijat eivät enää uskalla ottaa suorittimista kaikkia tehoja käyttöön. On jouduttu toteamaan, että hyökkääjät voivat käyttää tällaisia tekniikoita omina aseinaan. Tämä seikka on tietysti otettava tarkoin huomioon uusia "oivalluksia" tehdessä.
Näyttääkin siltä, että tietokoneiden suorituskyvyn huippu nähtiin noin kuukausi sitten. Tästä edespäin  on katseet suunnattavakin ohjelmistojen optimointiin, mikäli halutaan parempaa tällä rintamalla.
Mielenkiintoista on, että Microsoftin johtaja Satya Nadella kirjoitti hiljattain Mooren laista seuraavaa: "Mooren laista on puhti poissa. Ihmiskunnan haasteisiin tarvitaan tehokkaampia tietokoneita, mutta ne ovat kvanttikoneita."

WiFi -haavoittuvuus, asetukset kuntoon

Päivitys tarjolla WiFi-verkkoon!

Tuossa kuluneella viikolla hieman kirjoittelin tänne blogiin tuosta WiFi-verkon suojaukseen liittyneestä haavoittuvuudesta sekä omista teknisistä ratkaisuista kodin WiFi:n osalta.
Tänään olikin hieno yllätys, kun ihan muissa asioissa kävin kurkkaamassa mitä valoja WiFi-reitittimessä palaa ja mitä se teknisesti touhuaa. - Näytössä olikin kehoitus päivittää laitteisto uuteen ohjelmistoversioon. Hieno juttu. Tuskin monikaan tulee käyneeksi riittävän säännöllisesti tarkastamassa päivityksiä oheislaitteiden osalta. Onneksi nämä tietokoneet sentään useimmiten jo ainakin puoliautomaattisesti huolehtivat päivityksistä.

WiFi - haavoittuvuus -WPA2 - päivitys

Lokakuussa 2017 uutisoitiin laajalti, että langattoman verkon luotettavana salauksena pidetty WPA2-protokolla oli onnistuttu purkamaan. Tämänhän ei olisi pitänyt olla mahdollista, mutta jälleen tuli todistettua se tosiseikka, että kaikki kehitetyt tekniset ratkaisut voidaan jollain tavoilla murtaa tai ohittaa. Joskus se vie vain hieman enemmän aikaa.

Joka tapauksessa nyt ilmoitettu haavoittuvuus kuulosti heti tuoreeltaan sen verran vakavalta, että siihen olisi jollakin tavalla reagoitava itsekin. Viestintäviraston ilmoitusta lukiessani tulin siihen tulokseen, että nopein ja helpoinkin tapa suojata oma WiFi Android -laitteissa (tabletti ja kännykkä) oli VPN (Virtual Private Network) käyttöönotto. Vaikka käytetty reititin olisikin murrettu salauksen osalta takaisi mm. VPN-käyttö turvallisen liikenteen. Samoin myös HTTPS-protokollan käyttäminen antaa turvan salauksen osalta.

Oman WiFi-reitittimen osalta päädyinkin sitten hieman järeämpiin toimiin, sillä nyt olikin hyvä hetki vaihtaa koko "rauta", eli hankkia uusi laite käyttöön. Laajasta tarjonnasta, pitkän harkinnan jälkeen, valikoitui käyttöön ApliFI:n tuote. Tuotepaketti sisälsi nopean reitittimen lisäksi kolme kappaletta ns. toistimia, joilla sai WiFi-signaaliin voimakkuutta kauempanakin itse reitittimestä. Nyt WiFi-yhteys toimii maksimiarvoilla niin ylä- kuin alakerrassakin. Ja tietysti uusimmilla ohjelmistoilla päivitettynä. Vanhempi,ASUS,WiFi-reititin sai jäädä nyt taka-alalle reserviin siltä varalta, että uusi tuote alkaisi oireilemaan tai lopettaisi toiminnan.

Lopuksi voidaan kuitenkin huokaista helpotuksesta tämänkin haavoittuvuuden osalta, sillä Viestintävirasto on poistanut kyseisen haavoittuvuusilmoituksen. Näyttöä haavoittuvuuden käytöstä Suomessa ei ole, eikä oikein muuallakaan.

WiFi-mokkulat ojennuksessa; uudet ja vanhemmat

Spectre ja Meltdown kiusanamme (?)

Vuoden vaihteessa saatiin jälleen ihmeteltäväksi "atk-maailmassa" uudet vitsaukset, jotka yllättäen eivät kohdistuneetkaan suoraan Windows käyttöjärjestelmiin, vaan itse "asian" ytimiin, eli prosessoreihin. Löydettyjen haavoittuvuuksien kautta oli siis jälleen kerran mahdollista päästä käsiksi muiden käyttäjien luottamuksellisiin tiedostoihin.

Viestintävirasto on julkaissut aiheesta tarkan tiedotteen, johon linkki löytyy TÄSTÄ.

Nopeimmin asiaan ovat ehtineet reagoimaan Linux-ohjelmistojen jakelijat sekä useat muut ohjelmistojakelijat kuten VMWare, Citrix, Google, Mozilla jne.

Tietokoneen kokonaisturvallisuudesta huolehtivien onkin syytä jälleen kerran varmistua siitä, että oma laite tai laitteistot ovat päivityksien osalta ajantasalla.

Windowsin osalta asian tarkastamiseksi ja korjaamiseksi löytyy ainakin kaksi helppoa tapaa:

Näkymä ennen Creators Update -päivitystä!

• Menet Windowsin asetuksien kautta tarkastelemaan WindowsUpdate -sivustoa ja katsot siellä päivityshistoriasta miltä näyttää. Jos viimeisimpien päivityspakettien mukana on paketti 1709 (Creators Update), niin asia pitäisi olla kunnossa näiltä osin.
• Menet oheisesta LINKISTÄ Gibson Research Corporationin sivulle ja lataa sieltä pienen tiedoston (InSpectre) työasemallesi. Kun suoritat tiedoston, se ilmoittaa onko työasema suojattu kyseisiä uhkia vastaan.

Näkymä Creators Updaten päivityksen jälkeen!

Itse huomasin, ettei oma työasemani ollut saanut vielä tuota Creators Update -päivitystä, joten täytyi erikseen ladata se Windows Updaten kautta: iso paketti, joten hieman hitaalla yhteydellä lataus- ja päivitysaika venyi melkoisen pitkäksi.

Kannattiko päivittää? Vaikka netissä oli kehuttu työaseman prosessoritehojen häviämisestä ym. päivityksien myötä, huomasin itse (ilokseni), että oma työasema alkoi toimia ripeämmin. Hieno homma. Ilmeisesti tarpeeksi paljon vanhaa koodia oli saanut "uudet vaatteet" ja Windows toimi ärhäkämmin.

Uskallan suositella päivityksien asentamista, nyt jos koskaan!

Onnistuneen päivityksen jälkeen päivityshistoria näyttää tältä.

Mustolan sääasema päivittyi

Mikään ei ole ikuista - ainakaan tietotekniikassa. Se tuli jälleen huomattua kun sääaseman palvelimena liki 10 vuotta jaksanut työasema alkoi oireilemaan. Paljon ei tarvinnut asiaa tutkailla, kun huomasi että oli ns. uuden raudan hankkimisen ja asentamisen aika. Vanha IBM:n tehotyöasema sai väistyä kuntotestatun DELL:n pikkuläppärin edestä.
Onneksi sain hankittua vielä Windows 7 käyttiksellä varustetun työaseman, sillä suurin osa tarvittavista ohjelmistoista oli kehitetty juuri seiskaympäristöön.
Sääaseman osalta siirryin tähän kevyempään tietokonevaihtoehtoon Mustolan ukkostutkasta luopumisen jälkeen. Tosin tehot näissä tuoreimmissa läppäreissäkin riittäisi ukkosten analysointiin, mutta jääköön tämä osio nyt vapaasti muitten palvelun tuottajien harteille.
Sääaseman osalta ajattelin tehdä ns. puhtaan asennuksen eli asentaa koko järjestelmän alusta lähtien uusiksi ja samalla päivittää laitetoimittajan kautta viimeisimmät ajurit ja muut tarvittavat komponentit.
Kaikki asentuikin hienosti, mutta kun sääasemasovelluksen käynnisti, niin ongelmat alkoivat: järjestelmä valitti olemattomista ajureista yms. Tähän olisi kuulemma ollut ratkaisuna se, että asentaa ensin vanhalta ohjelmistojakelulta alkuperäisen sovelluksen, jonka päälle sitten asentaa nuo uudet päivitykset. Hämäävää siltä osin, että laitetoimittajan sivustolla nimenomaa mainitaan, että koko ohjelmistopaketti asentuu itsenäisesti. No, niin asentuikin, mutta ei toiminut.
Onneksi itselläni oli vielä vanhassa arkistossa nuo alkuperäiset asennusmediat, joten siltä osin ei ongelmaa. Tosin ratkaisin sääaseman asennuksen hieman toisella tavalla. Kopioin Windowsin tarvitsemat ohjelmistokirjastot nopeasti update-sivuston kautta ja siirsin vanhalta koneelta koko hakemiston uudelle työasemalle. Ja kas kummaa - kaikki lähti toimimaan heti. Nyt ei tarvinnut erikseen määritellä internetyhteyksiä saati palauttaa vanhoja historiatietoja. Kaikki kun oli tallessa vanhassa ohjelmistossa.
Toivottavasti uudelle työasemalle löytyy vähintään yhtä pitkä käyttöjakso kuin edelliselle.

Voyager 1 jaksaa, jaksaa ja jaksaa

Lähde: NASA / Kauppalehti

NASA sai Voyager 1 -luotaimen vuosikymmeniä käyttämättöminä olleet ohjaussuihkut käyntiin ensi yrittämällä. Samalla luotainvanhus sai muutaman vuoden lisää palvelusaikaa.

Yli 40 vuotta avaruuden kylmyydessä yksin matkannut Voyager 1- satelliiti on jo yli 21 miljardin kilometrin päässä maasta, mutta sitä ei vieläkään ole päästetty eläkkeelle.

Luotainvanhusta ohjataan ajoittain radiosignaaleilla kääntämään kylkeään niin, että luotaimen oma antenni osoittaa kohti maata ja kommunikointi sujuu.

Luotaimen asentoa muuttavia suihkuohjaimia (thrusters) on kaksi sarjaa, joista toista ei ole tarvittu kertaakaan vuoden 1980 jälkeen. Ajan myötä ykkössarjan teho on kuitenkin alkanut heiketä.

NASAn Voyager-tiimi laskeskeli, että jos 37 vuotta seisseet varasuihkut saadaan käyttöön, koko luotaimen käyttöikä kasvaa parilla kolmella vuodella. Aikaisemmin Voyager 1:n on arveltu toimivan mahdollisesti vuoteen 2020.

Tiistaina 28. marraskuuta Voyager-tiimin insinöörit lähettivät luotaimelle käskyn ottaa reservissä olleet suihkuohjaimet käyttöön
Radiosignaali etenee avaruudessa valon nopeudella, mutta valtavan etäisyyden vuoksi tiimi sai odottaa 19 tuntia 35 minuuttia, ennen kuin Voyager vastasi: Suihkuohjaimet toimivat täydellisesti.

Voyagerin suihkuohjaimet on kehittänyt Aerojet Rocketdyne. Yritys on yhä toiminnassa ja ainakin referenssit ovat nyt kunnossa.

Voyager 1 -avaruusluotain lähti matkalle 5. syyskuuta 1977. NASAn Voyager-sivun reaaliaikaisen laskurin mukaan luotain on nyt 21,14 miljardin kilometrin päässä Maasta, eli kauempana kuin mikään muu ihmisen rakentama laite.

Maan Aurinkoa kiertävän radan vuoksi Maan ja Voyager 1:n välisen etäisyyden kasvun nopeus vaihtelee, ja joinakin aikoina vuodesta Voyager 1:n ja maan välinen etäisyys jopa hetkellisesti supistuu.

Voyager 1 tuli kuuluisaksi muun muassa siksi, että sen kyytiin lastattiin kultainen kiekko, jossa on tietoa ihmiskunnasta ja Aurinkokunnasta ja muun muassa matemaattisia kaavoja.

Luotain on parhaillaan siirtymässä Aurinkokunnan ulkoreunalta tähtienväliseen avaruuteen ja jatkaa matkaansa siitä eteenpäin ulkoavaruuden jedien ihmeteltäväksi.

Radiosignaali etenee avaruudessa valon nopeudella, mutta valtavan etäisyyden vuoksi tiimi sai odottaa 19 tuntia 35 minuuttia, ennen kuin Voyager vastasi: Suihkuohjaimet toimivat täydellisesti.

Voyagerin suihkuohjaimet on kehittänyt Aerojet Rocketdyne. Yritys on yhä toiminnassa ja ainakin referenssit ovat nyt kunnossa.

Voyager 1 -avaruusluotain lähti matkalle 5. syyskuuta 1977. NASAn Voyager-sivun reaaliaikaisen laskurin mukaan luotain on nyt 21,14 miljardin kilometrin päässä Maasta, eli kauempana kuin mikään muu ihmisen rakentama laite.

Maan Aurinkoa kiertävän radan vuoksi Maan ja Voyager 1:n välisen etäisyyden kasvun nopeus vaihtelee, ja joinakin aikoina vuodesta Voyager 1:n ja maan välinen etäisyys jopa hetkellisesti supistuu.

Voyager 1 tuli kuuluisaksi muun muassa siksi, että sen kyytiin lastattiin kultainen kiekko, jossa on tietoa ihmiskunnasta ja Aurinkokunnasta ja muun muassa matemaattisia kaavoja.

Luotain on parhaillaan siirtymässä Aurinkokunnan ulkoreunalta tähtienväliseen avaruuteen ja jatkaa matkaansa siitä eteenpäin ulkoavaruuden jedien ihmeteltäväksi.

"Roskapostia"

Tänään oli vihdoin sitten se aamu, kun oli otettava ohjat käsiin alettava toimia "roskapostin" suhteen. Sähköpostilaatikoihin sitä tipahtelee säännöllisesti, eikä sille oikein voi juuri mitään. Mutta, kun sitä alkaa tulemaan "paperipostilaatikkoon", niin sille pitäisi voida tehdä jo jotain: nyt on sekä lähettäjä ja toimittaja (jakelija) varmasti tiedossa.
Aamulla oli jälleen tilanne, jossa aamun lehti oli suorastaa "raiskattu" siihen kuntoon, ettei sitä viitsinyt juurikaan aamukahvipöytään viedä. Jakaja oli jälleen kerran parkkeerannut autonsa liian kauas laatikosta, jotta olisi ylettänyt laittaa lehden kunnolla laatikkoon. Niinpä kaiken kurkotuksen tuloksena oli vain saatu paperit mahtumaan joten kuten laatikkoon.
Eipä siinä muuta kuin soitto jakelupäivystykseen ja pyyntö toimittaa uusi lehti tilalle - ja uusi lehti tulikin, nyt siististi laatikkoon toimitettuna - alle puolen tunnin. Kiitos ripeästä toiminnasta.
Koska kyseessä oli jo ties kuinka mones kerta kun törmään vastaavaan ilmiöön, laitoin viestiä myös muutamalle some-kanavalle internettiin. Ja kas kummaan. Muutaman tunnin päästä Posti (jakeluvastaava) otti sähköpostilla yhteyttä ja pyysi tarkempia tietoja jakelupalautteen antamiseksi.
Nyt onkin jännää nähdä jatkuuko postin laatikkokanto ennallaan vain tuleeko siihen näkyvä parannus.
Eipä tässä muutoin mitään äksyilyä, mutta kun tuo lehti on täydestä hinnasta maksettu, nin toivoisi sen olevan myös täysin kunnossa kun se saapuu. Jos saan jatkossa lehden puoleen hintaan, niin olen valmis hyväksymään lehden osalta nykyisen jakelutekniikan.
Eihän sitä kirjakaupassakaan haluta ottaa ruttuista kirjaa, jos on maksanut uudesta.

Lentokonekaikuja

Lentokonekaikuja kuudella metrillä

Joskus kun ei enää muuta keksi, niin on hauskaa yrittää jotain hieman erikoisempaa harrastusrintamalla. Tällä kertaa pitkän viikonlopun aikana, Enonkosken maisemissa, tuli oikeastaan ensimmäistä kertaa aktivoitua tuota maagista kuuden metrin (50 MHz) bandia.
Aiemmin kesällä olin jo valmistellut pitkään "tuuliviirinä" olleen logperiodisen antennin uuteen mastoon ja uusinut niin liittimet kuin kaapelitkin. Samalla kun tuo hieman naftassa ollut Yaesun monialueradio (FT-847) oli saanut virrat, pystyi nyt testaamaan tuota "uutta" bandiakin.
No, keli oli tällä kertaa juuri se mitä se yleensä näillä korkeilla taajuuksilla tähän aikaan vuodesta on, eli juuri mitään ei kuulu.
Tämä tarjosikin hyvä tilaisuuden kokeilla antennin ja järjestelmän toimivuutta Savonlinnan suuntaan, jossa paikallinen "hami" (OH4JOU) oli myös saanut 6 metrin aseman valmiiksi. Välimatkaa linnuntietä n. 32 km eli ihan sopivasti.
Heti alkuun totesimme, että muutaman Watin signaalit kulkivat puolin ja toisin erittäin hyvin. Signaalivoimakkuudet pitkälti plussan puolella dB-asteikolla. Jossain vaiheessa Savonlinnan päästä raportoitiin oudoista signaalivääristymistä lähetteessäni. Pienen pohdinnan jälkeen päättelimme, josko tässä olisi kyse ilma-alusten aiheuttamista kaiuista.
Ei muuta kuin odottamaan seuraavaa vuorokonetta Helsingistä Savonlinnan kentälle. Ja kas kummaa kentältä lähtenyt vuorokone antoi voimakkaan kaiun signaaliini. Kentältä lähtenyt kone joutuu lentämään käytännössä signaalikenttämme lävitse matalalla, mikä selittää osin hienot kaiut  heikoillakin signaaleilla.
Myös radiohorisonttiin saapuvat, korkealla lentävät vuorokoneet antoivat kaikuja, tosin hieman vaatimattomampia.

Historian siipien havinaa - seitsemän kirjaa, yli sata tarinaa

 Syksy on perinteisesti ollut hyvä ajankohta hankkia kotimaista kirjallisuutta: isänpäiväksi ja Jouluksi tulee useilta painotaloilta lukemista tarjolle.
Itse olen sattuman seurauksena kiinnostunut erityisesti Suomen historiaa käsittelevistä kirjoista. Pääpaino on ollut vuosien 1918 - 1945 tapahtumia käsittelevissä puhtaasti historiallisissa dokumenteissa, mutta toki myös ns fiktiivistä aineistoakin käsittelevässä kaunokirjallisuudessa.
Sotahistorian harrastajat kokoontuivat tuossa muutama viikko sitten päämajakaupungissa, Mikkelissä. Tuossa yhteydessä oli tarjolla suuri joukko uudempia ja vanhempia niteitä.
Koska syksyn ja talven pimeät illat ovat hyviä hetkiä lukuharrastukselle, olin budjetoinut tapahtumaan seitsemän kirjan hankkimiseksi. Tosin kaikkiin ei tarvinnut käyttää euroja, koska mukana oli laadukkaita niteitä, jotka kelpasivat vaihdossa. Tämä onkin hyvä tapa saada kirjat kiertämään.
Kieltämättä paras hankinta pitkään aikaan oli tuo Suomen Panssarisota -teos. Olin tätä kirjaa kyttäillyt jo pidemmän aikaa. Kirjaahan on painettu vain rajoitettu, numeroitu, painosmäärä - ja alkuperäinen hintakin on melkoisen korkea, joten kirja on jäänyt hankkimatta. Nyt sitten tärppäsi kerralla - eikä harmita yhtään. Aikojen saatossa on hyllyyni kertynyt pitkä rivi erilaista panssarisodankäyntiä kuvaavaa kirjallisuutta niin koti- kuin ulkomailta. Nyt joutaakin suuri joukko vanhempia kirjoja kiertoon, sillä tämä Suomen Panssarisota -teos käsittelee kattavasti koko Suomen panssariaseen historian vuodesta 1918 - 1945. Tässä on lukemista varmasti usealle vuodelle eteenpäin, mutta se sopii hyvin, koska tätä teosta en taida laittaa kiertoon jatkossa.
Mitä muuta tarttui mukaan?

• Yksi rykmentti, sata tarinaa (ISBN 978-952-291-371-5, Docendo) Petri Pietiläisen kirjoittama teos, jossa rintamaveteraanit kertovat vielä kertaalleen, kaunistelematta siitä, mitä tapahtui kun suurhyökkäys Kannaksella alkoi kesällä 1944. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen ja täydentää loistavasti sitä kuvaa, mitä muissa historiateoksissa kerrotaan kesän 1944 tapahtumista. Tässä teoksessa vielä elossa olevat veteraanit kertovat kaunistelematta, mitä rintamalla tuolloin oikein tapahtui. Ja koska asioita ei enää tarvitse peitellä tai kaunistella, niin kunniansa kuulevat niin sodanjohto, kuin rintamaesimiehet ja toverit. Samalla esille tuodaan myös hieman aremmista, vaietuista asioista: sotavankisurmat, teloitukset jne...
• Kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 venäläisin silmin (ISBN 978-952-312-049-5, Minerva) Bair Irincheev on nykyisin helsinkiläinen sotahistorian tutkija, kirjailija ja Kannaksen sotamuseon johtaja. Ymmärtääkseen paremmin kesän 1944 ratkaisutaisteluita on hyvä antaa myös vastustajalle puheenvuoro. Aikaisemmin kesän 1944 tapahtumia on päässyt lukemaan lähinnä venäjänkielisten julkaisujen sivustoilta. Nyt asiaan pääsee syventymään ihan kotimaisella murteella - hyvä niin. Nyt jos koskaan on hyvä mahdollisuus päästä tämän teoksen omistajaksi, sillä kirja löytyy paikallisten markettien kirjahyllyjen alennsukirjojen joukosta. Hintakin on hieman vajaa 9 euroa, joten hinnasta ei hankinnan pitäisi enää jäädä kiinni.
• Mannerheim (ISBN 978-951-31-7848-2, Tammi) Kirjahyllyssäni on varmasti jo liki kymmenkunta Mannerheimista kirjoitettua elämänkertaa ja muuta teosta. Arkistojen avautuessa niin meillä kuin maailmalla tuntuu, että aiheesta löytyy aina vaan uutta julkaistavaa. 
• Simo Häyhä, Talvisodan legendaarinen tarkka-ampuja (ISBN 978-952-321-436-1) Tapio Saarelaisen viimeisin julkaisu tästä maailman tunnetuimmasta tarkka-ampujasta. Jos lukeminen ei kiinnosta, niin kannattaa käydä tutustumassa aiheeseen uutukaisessa Kollaa ja Simo Häyhä -museossa.
• Punaisten panssarijuna 1918 (ISBN 978-952-264-740-5, Tuija Wetterstrand) Olin hieman ällikällä lyöty, kun huomasin tämän teoksen kirjavaihdokkien joukossa. Vuoden 1918 tapahtumista ei niin usein tule uutta teosta markkinoille - varsinkaan näin mielenkiintoisesta aiheesta kuin "panssarijuna". Kirja seuraa taidokkaasti sisällissodan tapahtumia panssarijunan "eliittitaistelijoiden" silmin. Sodan lopputulos on varmasti kaikille tiedossa, mutta tämä teos tarjoaa varsin yllättävän ja mielenkiintoisen loppuratkaisun. Kannattaa myös käydä tutustumassa kirjailijan omaan blogiin netissä. Kirja täydentää mukavasti myös tuota "Suomen panssarisota" -kirjan antia.
• Törnin sissit (ISBN 978-951-24-0700-2, Esa Sirén) Kaunokirjallisuuden osalta tämä Törni-sarjaan kuuluva teos oli ns. pakkohankinta, koska sarjassa ilmestyneet kaksi aiempaa teosta oli tullut jo hankittua aikaisemmin. Esa Sirén on onnistunut hyvin tuomaan Lauri Törnin tarinaa esille ns. faktan ja fiktion keinoin. Nyt ollaan edetty sarjassa jo vuosien 1942-43 asemasotavaiheeseen, joten lisää kirjoja on odotettavissa jo ensi vuonna (toivottavasti). 

Kuusi kirjaa - yli sata tarinaa

Mielenkiintoinen lokakuu sään tiimoilta

Jos ei nyt kesäkeleissä ollut paljoa kehuttavaa, niin ei tämä syksykään ole kovin kummoisia esittänyt.
Kun tilastoja tarkastelee, niin tuo varmin indikaattori, eli veneilysää, osoitti kesän osalta sen, ettei kovin runsaasti mukavia veneilykelejä Saimaalla ollut. Toki, ainahan sinne sekaan mahtuu, mutta nauttiiko sitä sitten avoveneveneilystä kun sataa, tuulee tai tekee molempia.
Säät ovatkin olleet todella hyviä ns. vesimittareiden kalibrointiin - millejä on riittänyt sopivasti. Lokakuu ei ole vielä edes lopuillaan kun vesimittarin kokonaiskertymä kuukauden osalta näyttää jo liki 80 mm sadetta. Saas nähdä ehtiikö 100 mm täyteen kuukauden loppuun mennessä.
Kuluvalla viikolla lämpötilatkin ovat painuneet pakkasen puolelle. Eilen tuli jo lumihiutaleitakin muistuttamaan mahdollisesti tulevasta talvesta. Taitaa olla paikallaan jo noiden talvirenkaiden vaihtaminenkin - ensimmäiset liukkaan kelin onnettomuudet ovat jo tilastoitu tältä vuodelta - eikä uhreilta säästytty tälläkään kertaa. Niinhän, se on että talvi yllättää autoilijat joka vuosi.

Voyager - 40 vuotta ja 20 miljardia kilometriä

Lähiavaruuden valloitus 1969
Pienoismallinettuna ®Ari Riikonen

Viikon kuluttua 20. elokuuta tulee kuluneeksi tasan 40 vuotta siitä, kun Voyager 2 -luotain lähti matkaan. Sisaralus Voyager 1 laukaistiin kaksi viikkoa myöhemmin: 5. syyskuuta. Tuolloin kukaan ei aavistanut, että luotaimet jatkaisivat yhä tutkimusmatkaansa aurinkokunnan reunamilla 20 miljardin kilometrin päässä maapallosta.

Vaikka elintoiminnot ovat matkan varrella heikenneet ja voimat vähenneet, Voyager 1 ja Voyager 2 ovat päivittäin yhteydessä Maahan.

Luotaimet lähettävät tutkijoille ainutlaatuista aineistoa ennen koluamattomalta rajaseudulta.

Signaalin edestakainen matka luotainten ja maapallon välillä kestää yli 30 tuntia.

Luotaimissa olevan lähettimen teho on suurin piirtein sama kuin jääkaapin sisävalaisimessa. Kun signaali saapuu Maahan, sen teho on vain watin miljardisosan miljardisosa.

Siitä huolimatta viesteistä nakerretaan bitti kerrallaan irti tietoa siitä, mitä aurinkokunnan reunamilla tapahtuu.

Kun alukset laukaistiin 1977, yksikään meistä mukana olleista ei arvannut, että ne toimisivat 40 vuotta myöhemmin. Jännittävin asia, mitä luotaimet seuraavan viiden vuoden aikana löytävät, on todennäköisesti jotakin, jonka olemassaolosta emme tiedä vielä yhtään mitään, Voyager-projektin alkuperäinen johtaja Edward Stone kertoi äskettäin Nasan viestissä.

Stone aloitti työnsä Voyagerien parissa 36-vuotiaana 1972.

Nyt 81-vuotias Stone on yksi niistä muutamasta veteraaneista, jotka yhä uhraavat aikaansa ja pitävät luotaimet elinkelpoisina ja ottavat talteen niiden keräämää dataa.

Veteraanien rivit ovat harvenneet. Jäljellä on enää muutama. Heidän voimansa ovat hupenemassa samaa tahtia luotainten kanssa.

Voyagerien voimanlähteen ja tutkimuslaitteiden on laskettu hiipuvan 2025 tienoilla.

Molemmat luotaimet ovat "Kylmän sodan" ajan tuotteita. Luotaimet toimivat yhä, koska ne rakennettiin 1970-luvulla.

Tuolloin käytiin kylmää sotaa. Kilpailu avaruuden herruudesta kävi kuumana. Silloin raha tai ympäristönsuojelu eivät olleet ongelma.

Kahta luotainta rakentamaan palkattiin 1 500 insinööriä. Polttoaineeksi kelpasi plutonium. Sen radioaktiivinen hajoaminen tuottaa luotaimien tarvitseman energian.

Pienen pakettiauton kokoisissa luotaimissa (paino 815 kiloa) on kumpaisessakin 65 000 osaa.

Luotainten alkuperäinen tehtävä oli tutkia aurinkokunnan uloimpia planeettoja: Jupiteria, Saturnusta, Uranusta ja Neptunusta. Tähän laskettiin tarvittavan muutama vuosi.

Mutta luotaimet rakentaneet insinöörit halusivat niiden kestävän paljon tätä pitempään. Kaiken varalta.

Siksi keskeisiä päätöksiä tehneet suunnittelijat valitsivat luotaimiin tuon ajan parhaat materiaalit ja tekniikan sen tarkempia lupia kysymättä. He vain "unohtivat" mainita asiasta.

Luotainparin tekemät löydöt ovat muuttaneet käsityksiä aurinkokunnasta ja elämän mahdollisuuksista maapallon ulkopuolella.

Voyagerit ovat paljastaneet aurinkokuntamme planeettojen ja kuiden olevan paljon monimuotoisempia, persoonallisempia ja kiehtovampia kuin olimme osanneet kuvitella.

Voyagerit ovat nähneet muun muassa ensimmäiset maapallon ulkopuoliset tulivuoret ja laavakentät (Jupiterin Io-kuu), ensimmäiset merkit typpeä sisältävästä ilmakehästä Saturnuksen Titan-kuun liepeillä, vesisuihkuja Neptunuksen kuussa Tritonissa ja ensimmäiset maapallon ulkopuoliset salamat (Jupiterissa).

Yksi tärkeimmistä löydöistä on Europa-kuuta peittävä valtaisa jääkerros ja sen alla lainehtiva valtaisa meri. Nykyään Europa-kuuta pidetään yhtenä todennäköisimmistä paikoista maan ulkopuoliselle elämälle. Kuun pinnalle suunnitellaan jo miehittämättömän tutkimusluotaimen lähettämistä.

Pelkästään Voyagerien lähdön ajoitus oli mestarillinen oivallus: Suunnittelijat ymmärsivät, että jos luotaimet saataisiin matkaan, kun Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus olisivat samalla linjalla, matka-aika lyhenisi huomattavasti. Samalla planeettojen vetovoimakenttää voitaisiin käyttää linkona, jonka avulla aluksille saadaan lisää vauhtia ja jonka avulla ne saadaan singottua kätevästi uudelle radalle.

Saturnusta planeettalinkona käyttäen Voyager 1 singottiin uudelle radalle kohti aurinkokunnan reunaa marraskuussa 1980. Planeettalingot ovat sen jälkeen olleet arkipäivää pitkillä avaruuslennoilla.

Sen jälkeen, kun Voyager 2 ohitti Neptunuksen elokuussa 1989, Nasa alkoi reippaasti vähentää panostusta Voyager-projektiin. Iso osa työntekijöistä sai lähteä, ja ajan mittaan myös toimitilat pienenivät.

Parhaimmillaan Voyager-tutkijat ja insinöörit pitivät hallussaan kolmea kerrosta Caltechin kuuluisan JPL-tutkimuskeskuksen tiloista Los Angelesin lähistöllä Pasadenassa Kaliforniassa.

Tänään jäljellä on enää nuhjuinen vuokratoimisto vähän matkan päässä Altadenassa.

Tässä toimistossa muutama veteraani on vuosia ajan jatkanut sinnikästä työtä ja pitänyt luotaimet toimintakunnossa.

Urakka on ollut melkoinen savotta jo pelkästään siksi, että luotaimissa käytetyt ohjelmakielet ovat muinaisia. Maailmassa ei ole enää montaa ihmistä, joka ymmärtäisi niitä.

Projektin alkuvuosina kaikki tieto tallennettiin paperille. Muuttojen yhteydessä arvokkaita dokumentteja on kadonnut. Sittemmin dokumentteja on tallennettu pilveen.

Onneksi tiimin tärkein ja viimeinen alkuperäinen tietokoneohjelmoija Larry Zottarelli viihtyi mukana projektissa pitkään. Hänen ansiostaan luotaimet ottavat yhä vastaan komentoja ja lähettävät viestejä.

80-vuotias Zottarelli jätti projektin viime syksynä. Zottarelli on veteraaneista ainoa, jolle on palkattu seuraaja. Zottarelli sai kouluttaa seuraajaansa puoli vuotta.

Pitkään jatkuneen hiljaiselon jälkeen vuonna 2004 alkoi vihdoin tapahtua. Voyager 1:n mittalaitteet viestivät, että luotainta ympäröivä magneettikenttä oli alkanut voimistua.

Kun Edward Stone näki datan, hän tiesi heti, mistä on kysymys: Voyager 1 oli lähestymässä aurinkokunnan reunaa.

Tähtienväliseen avaruuteen luotain saapui muutama vuosi sitten. Voyager 2 tekee saman muutaman vuoden sisällä. Koska luotaimet etenevät eri suuntiin, on tämä antanut tutkijoille ainutlaatuista vertailumateriaalia.

Voyagerien huikean matkan alulle pistäneille Stonen ja Zottarellin kaltaisille veteraaneille kyse on ollut elämäntyön lisäksi myös rakkaudesta.

Tämän tiivisti yhteen lauseeseen 68-vuotias Voyager-veteraani Enrique Medina äskettäin New York Timesin haastattelussa:

–En aio hylätä Voyageria ennen kuin se hiljenee. Tai kunnes minä hiljenen.

Senkin jälkeen, kun yhteys Voyagereihin katkeaa, luotaimet jatkavat matkaansa tähtienvälisessä avaruudessa jopa miljardien vuosien ajan.

225 miljoonan vuoden kuluttua luotaimet ovat kiertäneet Linnunradan ensimmäisen kerran.

Silloin meitä ihmisiä ei enää ole maapallolla niiden saavutuksia muistelemassa.