 |
Lähiavaruuden valloitus 1969
Pienoismallinettuna ®Ari Riikonen |
Viikon kuluttua 20. elokuuta tulee kuluneeksi tasan 40 vuotta siitä, kun Voyager 2 -luotain lähti matkaan. Sisaralus Voyager 1 laukaistiin kaksi viikkoa myöhemmin: 5. syyskuuta. Tuolloin kukaan ei aavistanut, että luotaimet jatkaisivat yhä tutkimusmatkaansa aurinkokunnan reunamilla 20 miljardin kilometrin päässä maapallosta.
Vaikka elintoiminnot ovat matkan varrella heikenneet ja voimat vähenneet, Voyager 1 ja Voyager 2 ovat päivittäin yhteydessä Maahan.
Luotaimet lähettävät tutkijoille ainutlaatuista aineistoa ennen koluamattomalta rajaseudulta.
Signaalin edestakainen matka luotainten ja maapallon välillä kestää yli 30 tuntia.
Luotaimissa olevan lähettimen teho on suurin piirtein sama kuin jääkaapin sisävalaisimessa. Kun signaali saapuu Maahan, sen teho on vain watin miljardisosan miljardisosa.
Siitä huolimatta viesteistä nakerretaan bitti kerrallaan irti tietoa siitä, mitä aurinkokunnan reunamilla tapahtuu.
Kun alukset laukaistiin 1977, yksikään meistä mukana olleista ei arvannut, että ne toimisivat 40 vuotta myöhemmin. Jännittävin asia, mitä luotaimet seuraavan viiden vuoden aikana löytävät, on todennäköisesti jotakin, jonka olemassaolosta emme tiedä vielä yhtään mitään, Voyager-projektin alkuperäinen johtaja Edward Stone kertoi äskettäin Nasan viestissä.
Stone aloitti työnsä Voyagerien parissa 36-vuotiaana 1972.
Nyt 81-vuotias Stone on yksi niistä muutamasta veteraaneista, jotka yhä uhraavat aikaansa ja pitävät luotaimet elinkelpoisina ja ottavat talteen niiden keräämää dataa.
Veteraanien rivit ovat harvenneet. Jäljellä on enää muutama. Heidän voimansa ovat hupenemassa samaa tahtia luotainten kanssa.
Voyagerien voimanlähteen ja tutkimuslaitteiden on laskettu hiipuvan 2025 tienoilla.
Molemmat luotaimet ovat "Kylmän sodan" ajan tuotteita. Luotaimet toimivat yhä, koska ne rakennettiin 1970-luvulla.
Tuolloin käytiin kylmää sotaa. Kilpailu avaruuden herruudesta kävi kuumana. Silloin raha tai ympäristönsuojelu eivät olleet ongelma.
Kahta luotainta rakentamaan palkattiin 1 500 insinööriä. Polttoaineeksi kelpasi plutonium. Sen radioaktiivinen hajoaminen tuottaa luotaimien tarvitseman energian.
Pienen pakettiauton kokoisissa luotaimissa (paino 815 kiloa) on kumpaisessakin 65 000 osaa.
Luotainten alkuperäinen tehtävä oli tutkia aurinkokunnan uloimpia planeettoja: Jupiteria, Saturnusta, Uranusta ja Neptunusta. Tähän laskettiin tarvittavan muutama vuosi.
Mutta luotaimet rakentaneet insinöörit halusivat niiden kestävän paljon tätä pitempään. Kaiken varalta.
Siksi keskeisiä päätöksiä tehneet suunnittelijat valitsivat luotaimiin tuon ajan parhaat materiaalit ja tekniikan sen tarkempia lupia kysymättä. He vain "unohtivat" mainita asiasta.
Luotainparin tekemät löydöt ovat muuttaneet käsityksiä aurinkokunnasta ja elämän mahdollisuuksista maapallon ulkopuolella.
Voyagerit ovat paljastaneet aurinkokuntamme planeettojen ja kuiden olevan paljon monimuotoisempia, persoonallisempia ja kiehtovampia kuin olimme osanneet kuvitella.
Voyagerit ovat nähneet muun muassa ensimmäiset maapallon ulkopuoliset tulivuoret ja laavakentät (Jupiterin Io-kuu), ensimmäiset merkit typpeä sisältävästä ilmakehästä Saturnuksen Titan-kuun liepeillä, vesisuihkuja Neptunuksen kuussa Tritonissa ja ensimmäiset maapallon ulkopuoliset salamat (Jupiterissa).
Yksi tärkeimmistä löydöistä on Europa-kuuta peittävä valtaisa jääkerros ja sen alla lainehtiva valtaisa meri. Nykyään Europa-kuuta pidetään yhtenä todennäköisimmistä paikoista maan ulkopuoliselle elämälle. Kuun pinnalle suunnitellaan jo miehittämättömän tutkimusluotaimen lähettämistä.
Pelkästään Voyagerien lähdön ajoitus oli mestarillinen oivallus: Suunnittelijat ymmärsivät, että jos luotaimet saataisiin matkaan, kun Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus olisivat samalla linjalla, matka-aika lyhenisi huomattavasti. Samalla planeettojen vetovoimakenttää voitaisiin käyttää linkona, jonka avulla aluksille saadaan lisää vauhtia ja jonka avulla ne saadaan singottua kätevästi uudelle radalle.
Saturnusta planeettalinkona käyttäen Voyager 1 singottiin uudelle radalle kohti aurinkokunnan reunaa marraskuussa 1980. Planeettalingot ovat sen jälkeen olleet arkipäivää pitkillä avaruuslennoilla.
Sen jälkeen, kun Voyager 2 ohitti Neptunuksen elokuussa 1989, Nasa alkoi reippaasti vähentää panostusta Voyager-projektiin. Iso osa työntekijöistä sai lähteä, ja ajan mittaan myös toimitilat pienenivät.
Parhaimmillaan Voyager-tutkijat ja insinöörit pitivät hallussaan kolmea kerrosta Caltechin kuuluisan JPL-tutkimuskeskuksen tiloista Los Angelesin lähistöllä Pasadenassa Kaliforniassa.
Tänään jäljellä on enää nuhjuinen vuokratoimisto vähän matkan päässä Altadenassa.
Tässä toimistossa muutama veteraani on vuosia ajan jatkanut sinnikästä työtä ja pitänyt luotaimet toimintakunnossa.
Urakka on ollut melkoinen savotta jo pelkästään siksi, että luotaimissa käytetyt ohjelmakielet ovat muinaisia. Maailmassa ei ole enää montaa ihmistä, joka ymmärtäisi niitä.
Projektin alkuvuosina kaikki tieto tallennettiin paperille. Muuttojen yhteydessä arvokkaita dokumentteja on kadonnut. Sittemmin dokumentteja on tallennettu pilveen.
Onneksi tiimin tärkein ja viimeinen alkuperäinen tietokoneohjelmoija Larry Zottarelli viihtyi mukana projektissa pitkään. Hänen ansiostaan luotaimet ottavat yhä vastaan komentoja ja lähettävät viestejä.
80-vuotias Zottarelli jätti projektin viime syksynä. Zottarelli on veteraaneista ainoa, jolle on palkattu seuraaja. Zottarelli sai kouluttaa seuraajaansa puoli vuotta.
Pitkään jatkuneen hiljaiselon jälkeen vuonna 2004 alkoi vihdoin tapahtua. Voyager 1:n mittalaitteet viestivät, että luotainta ympäröivä magneettikenttä oli alkanut voimistua.
Kun Edward Stone näki datan, hän tiesi heti, mistä on kysymys: Voyager 1 oli lähestymässä aurinkokunnan reunaa.
Tähtienväliseen avaruuteen luotain saapui muutama vuosi sitten. Voyager 2 tekee saman muutaman vuoden sisällä. Koska luotaimet etenevät eri suuntiin, on tämä antanut tutkijoille ainutlaatuista vertailumateriaalia.
Voyagerien huikean matkan alulle pistäneille Stonen ja Zottarellin kaltaisille veteraaneille kyse on ollut elämäntyön lisäksi myös rakkaudesta.
Tämän tiivisti yhteen lauseeseen 68-vuotias Voyager-veteraani Enrique Medina äskettäin New York Timesin haastattelussa:
–En aio hylätä Voyageria ennen kuin se hiljenee. Tai kunnes minä hiljenen.
Senkin jälkeen, kun yhteys Voyagereihin katkeaa, luotaimet jatkavat matkaansa tähtienvälisessä avaruudessa jopa miljardien vuosien ajan.
225 miljoonan vuoden kuluttua luotaimet ovat kiertäneet Linnunradan ensimmäisen kerran.
Silloin meitä ihmisiä ei enää ole maapallolla niiden saavutuksia muistelemassa.
